Puhe viikkomessussa 24.2.2022, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan
 |
| kuva: Pixabay |
Luuk. 8:4-15
Kylväjä-vertaus on Jeesuksen ehdoton klassikko. Siinä hän puhuu ihmisille tutuista ja arkisista asioista. Kuulijat tunnistavat tapahtuman ja hahmon, joka kulkee pellolla ja viskelee siemeniä ympäriinsä. Ehkä he tunnistavat, ettei kylväjä tarkoituksella tai tyhmyyttään heittele siemeniä sellaisiin paikkoihin, jotka eivät kasva kunnolla. Jyvät vain sattuvat kimpoilemaan myös kinttupoluille ja pientareille.
Voisi olettaa, että Jyväskylässä jyvät ja siemenet ovat tuttu juttu. Mutta ehkä enää ei ole itsestään selvää, että kaikki olisivat vaikkapa koskaan olleet pellolla.
Jos Jeesus kertoisi saman vertauksen tänään meille, hän käyttäisi varmaan toisia vertauskuvia. Mikä olisi meille samanlainen tuttu ilmiö kuin maanviljely Jeesuksen aikalaisille? Ehkä informaatioteknologia, media ja erilaiset viestintäalustat, tietoyhteiskunnassa kun eletään.
Vertaus voisi mennä vaikka näin:
Jumalalla oli kerran ihmisille asiaa. Hän lähti kertomaan asiaansa tiedotusvälineiden kautta. Osa luki viestin sanomalehdestä, muisti sen hetken aikaa, mutta unohti sitten ja jatkoi aamukahvin juomista. Osa näki viestin Instagramissa. Kuva oli kiinnostava, se herätti huomiota ja monta ajatusta, mutta oli lopulta varsin pinnallinen eikä sen edustama asia jäänyt kunnolla mieleen. Osa kuunteli Jumalan ilmoitusta radiosta, mutta päivän sääennuste kiinnosti enemmän, illalla pitäisi päästä kuitenkin hiihtämään. Osa avasi linkin YouTubeen ja seurasi viestiä liikkuvan kuvan ja musiikin yhdistelmänä. Se teki jo isomman vaikutuksen, mutta videon jälkeen alkoi uusi video ja taas uusi video ja Jumalan viesti tukahtui informaatiotulvaan.
Osa kuitenkin kohtasi viestin juuri sopivalla hetkellä, itselle sopivalla ja sydämeen käyvällä tavalla. He kokivat, että viesti oli tarkoitettu heille ja se kosketti ja puhutteli juuri heidän elämäänsä. He elivät viestin todeksi, se läpäisi heidän kokemusmaailmansa, he kertoivat siitä eteenpäin ja kutsuivat muitakin kokemaan Jumalan asian elämässään.
Jos jyvät eivät meitä niinkään puhuttele, Jyväskylässä myös kasvatustieteet ja opiskelu ovat kova sana. Seminaarinmäen juurella Jeesuksen vertaus voidaan ymmärtää oppimisen kautta. On tutkittu, että ihminen oppii ja muistaa asioita sitä heikommin, mitä harvempia aisteja hän hyödyntää tutustuessaan opittavaan asiaan. Jonkin asian näkeminen ei ole yhtä vaikuttavaa ja mieleenpainuvaa kuin, että jos näkee ja kuulee yhtä aikaa. Kun lisätään sitten tuoksut ja maut ja käsin kosketeltavuus, kokonaisuus alkaa valjeta yhä paremmin. Kaikkein paras tapa oppia on kokea ja kokeilla itse, päästä itse osallistumaan oppimisprosessiin, kokemaan kokonaisvaltaisesti ja eläytymään omista lähtökohdista käsin.
Esimerkiksi jos jollekulle päiväntasaajalta halutaan opettaa, millaista lumi on, hän saa kyllä jonkinlaisen käsityksen lukemalla aiheesta netistä tai katsomalla luontodokumenttia talvisista oloista tai vaikkapa siten, että joku lumituiskussa tänne tänään saapunut kertoisi omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan lumeen liittyen. Mutta mikään ei vedä vertoja sille, jos hän pääsisikin itse koskettamaan lunta ja elämään Suomen helmikuuta omakohtaisesti.
Vastaavasti me voimme saada täällä aavistuksen siitä, millaista on sodan uhka tai sodan syttyminen Ukrainassa, kun luemme tilanteesta uutisista tai kuuntelemme ulkopolitiikan asiantuntijoita, mutta emme voi käsittää, millaista on olla ja elää juuri nyt tavallisten ukrainalaisten nahoissa levottomuuksien ja jännittyneen tilanteen keskellä.
Pointti on siinä, että jotain alkaa tapahtua, kasvaa tai muuttua, kun se osuu omalle kohdalle, oikeaan aikaan ja oikealla hetkellä. Kun rukous kuullaan ja kaipaukseen reagoidaan. Siemen kasvaa, kun maaperä on hyvä ja vastaanottavainen. Usko hyvään kasvaa, kun Jumalan sana koskettaa omakohtaisuuden kautta. Rauha kasvaa, kun oikeudenmukaisuus ihmisten välillä otetaan todesta ja jokaisen ihmisarvo tunnustetaan todeksi.
Vertauksen siemen on Jeesuksen mukaan Jumalan sana. Kuten siemen, ei Jumalan sanakaan ole kuollut tai eloton asia. Se on elävä, toimiva, mukaan kutsuva, rohkaiseva, motivoiva, vapauttava, lohduttava, virvoittava, voimaannuttava, aktivoiva ja herättävä, uutta toivoa kantava, kasvun antava, rauhaa rakentava, hyvyyteen kannustava.
Jumalalla on meille asiaa. Ja hänen asiansa on se, että hän rakastaa meistä jokaista. Hän tahtoo meille hyvää ja siksi hän on valmis viskelemään rakkauttaan ympäriinsä, vaikka kaikki eivät ottaisikaan sitä vastaan tai saisikaan siitä otetta kylmän katkeruuden kangistamilla kourillaan. Jumala silti kylvää toivoa. Hän kylvää rakkautta. Hän kylvää rauhan siemeniä, vaikka ne eivät tänään lähtisikään kaikkialla itämään.
Hänen viestinsä on rakkauden ja armon viesti. Hänen sanansa on voiman ja vapauden sana. Miten sellainen eletään todeksi? Miten me seurakuntana, kansakuntana, ihmiskuntana voimme tehdä todeksi, koettavaksi ja elettäväksi armon ja rakkauden yhteisöä, sellaista yhdessäoloa, jossa saamme toisistamme voimaa ja saamme elää vapaudessa, omana itsenämme, Jumalan ja toistemme edessä? Miten me kylvämme ympärillemme hyvää? Miten olemme sellainen yhteisö, jossa saamme aikaan kokemuksen siitä, että jokainen on arvokas, rakastettu ja tärkeä, turvassa, nähtynä ja kuultuna?
Miten sellainen todellisuus voisi olla totta myös kansojen ja valtioiden välillä?
Luotan siihen, että Jumalan sana vapauttaa meidät kasvuun ja antaa voiman elää todeksi uskoamme, toivossa ja rakkaudessa. Jumala toimii, jotta me toimisimme. Hän rakastaa, jotta me rakastaisimme. Hän tulee luoksemme, jotta emme jättäisi ketään yksin. Eikä hän jätä meitä yksin pelkojen, turvattomuuden tunteiden tai järkytysten keskelle.
Jumalan Sana, Jeesus Kristus, tulee luoksemme leivässä ja viinissä. Hän on itse armon ja rakkauden, voiman ja vapauden sana, jonka saamme kuulla, maistaa ja kohdata ehtoollisen lahjassa. Hän antakoon meille voiman ja suunnan omassa kasvussamme ja Jumalan tarkoitusten oppimisessa omalla kohdallamme, tässä ajassa, tänä päivänä.
Kommentit