Saarna 13.2.2022
3. sunnuntai ennen paastonaikaa: Ansaitsematon armo
Jer. 9:22-23; 1. Kor. 9:24-27; Matt. 20:1-16
 |
| Kuva: Pixabay License |
Iivo Niskanen laittoi perjantaina hiihtokansan nauttimaan mitalikahveja voittamalla olympiakultaa. Kunto oli kohdallaan ja osui täysin nappiin. Työtä oli tehty, valmistautuminen onnistui ja kiitosta riitti taustajoukoillekin. Aikaero toiseksi tulleeseen Bolshunoviin oli lopulta yllättävän ylivoimainen. Jo se oli perjantaisessa kisassa henkeä salpaavan komeaa.
Mutta Iivopa ei jättänyt huikeaa esitystään maaliviivalle. Uutiskuvat paljastavat, kuinka Niskanen jäi voiton jo kauan sitten varmistuttuakin maalialueelle ottamaan vastaan kilpailun viimeisenä maaliin saapuvaa kolumbialaishiihtäjää, Carlos Anders Quintanaa. Puijon Hiihtoseuran mies halusi kunnioittaa Quintanan taistelua hakaten innoissaan käsiään yhteen ja kolumbialaisen saatua lopulta 15 kilometrin urakan täyteen yli 17 minuuttia voittoajasta jääneenä, kävi voittaja, kisan ensimmäinen, antamassa viimeiseksi jääneelle halauksen.
Tulostaulukossa ensimmäinen ei tullut viimeiseksi eikä toisin päin, mutta voittanut kohtasi siinä viimeisen myötätunnolla, ystävyydellä, urheilu- ja olympiahenkeä todeksi eläen. Mestari-Iivon huomionosoitus, sinänsä pieni ja vaivaton ele, sellainen, johon kuka tahansa kykenisi, noteerattiin mediassa ympäri maailman, myös Kolumbiassa asti.
No, meillä on kullakin omat latu-urat joita seuraamme, uomat joissa elämme, baanat joita kuljemme, kisat joissa mittailemme, tyyli jota suosimme, taistelut joita käymme, elämä jota harjoittelemme, ja usko jolla jaksamme ja maalia kohti pyrimme. Kun Jeesus kertoo vertauksen viinitarhan työntekijöistä ja sanoo ensimmäisten tulevan viimeisiksi ja viimeisten ensimmäisiksi, on ihan alkuun pohdittava sitä, mistä Jeesuksen vertaus ei ainakaan puhu.
Se ei puhu ainakaan siitä, millainen työn ja tekemisen kulttuuri olisi jotenkin tavoittelemisen arvoista. Sen sijaan kaikki kärsivät, jos joku sluibailee ja jättää hommat hoitamatta tai käy ehkä tekemässä tunnin tai pari työpäivän aikana. Tekemätön työ jää jonkun toisen tehtäväksi, työhyvinvointi latistuu ja työyhteisössä menee suksi jos toinenkin ristiin.
Jeesuksen vertaus ei puhu myöskään sen puolesta, että urheilussa kaikille pitäisi antaa kultamitali kaulaan. Lasten hippokisoissa se on varmaan ihan ok, mutta olympialaisissa voidaan kyllä mitata nopeinta aikaa, tehtyjä maaleja tai pisintä hyppyä. Paavalikin tiesi, että ”vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon.”
Mutta ei Jeesuksen vertaus myöskään kannusta laittamaan ihmisiä teennäisiin järjestyksiin tai arvoasetelmiin muidenkaan ansioiden tai ominaisuuksien mukaan, kuten vaikkapa hienojen ajatusten, pankkitilin saldon ja hauiksen koon mukaan, niin kuin Jeremia omaa kansaansa varoitti: ”Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.”
Vaikkakin meidän fokuksemme on usein varsin herkästi siinä, millaisia me olemme suhteessa toisiin. Kuka on älykkäämpi, kuka hauskempi, kenellä on parhaat jutut, kuka leipoo maukkaimmat pullat, kenen auto kuluttaa vähemmän tai kiihtyy nopeammin, kuka on kiltein tai ahkerin tai äänimäärissä huipulla, kuka uskoo eniten ja kuka rakastaa parhaiten. Ja vähintään yhtä helppoa on mitata, kuka ei ainakaan onnistu yhtä hyvin kuin joku toinen. Ihmisten fokus on valitettavan yleisesti siinä, millaisia toiset ovat, mitä toiset tekevät, ja millainen minä itse olen heihin verrattuna.
Mutta Jeesuksen fokus ei tässä vertauksessa ole ihmisten keskinäisissä ominaisuuksissa, tekemisissä tai ansioissa. Jeesuksen fokus on Jumalassa ja hänen olemuksessaan ja teoissaan.
Amerikkalaisyhtye Casting Crowns laulaa laulussaan Who Am I, joka on jollakin suosion mittarilla yksi heidän parhaista kappaleistaan:
Not because of who I am
But because of what You've done
Not because of what I've done
But because of who You are
Suomeksi siis jotenkin näin:
Ei siksi, kuka minä olen, vaan sen tähden, mitä sinä olet tehnyt
Ei siksi, mitä minä olen tehnyt, vaan sen tähden, kuka sinä olet.
Kuten noissa säkeissäkään, ei Jeesuksen vertauksen fokus ole siinä, mihin järjestykseen ihmiset tulisi asettaa, vaan siinä, millainen Jumala on, millainen hän on meitä kohtaan ja mitä hän on tehnyt meidän puolestamme.
Viinitarhan isäntä ihmettelee hänen toimintaansa ihmetelleitä kysyen: ”Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?” Jumala on vertauksen viinitarhan isäntä. Hän on hyvä ja hän jakaa hyvyyttään kaikille tahtonsa mukaan, riippumatta järjestyksestä, joka on ehkä meistä inhimillisesti ymmärrettävä ja työvuorolistan näkökulmasta perusteltava. Jumala on rakkaus ja siksi rakastaa jokaista. Hän jakaa ihmeellistä armoaan ja armahtaa, koska se on hänen olemuksensa. Hän ei toimi meidän mittareidemme mukaan, vaan oman mittarinsa mukaan. Ja hänen asteikollaan jokainen on kärkisijoilla. Hän tahtoo elää yhteydessä jokaisen luomansa kanssa, siksi hän kutsuu armollaan kaikkia, ja tahtoo antaa anteeksi kaiken, mikä erottaa ja etäännyttää hänestä.
Hän kutsuu luokseen, työhön ja tehtäviin viinitarhassaan. Viinitarha kuvaa vertauksessa Israelia, Jumalan valitsemaa kansaa. Kristukseen kastettuina myös me olemme Jumalan kansa ja hänen perheensä jäseniä. Jokainen on tässä perheessä samalla viivalla, oli sitten liittynyt mukaan aamuvarhaisella tai yhdennellätoista hetkellä, tarttuupa kiinni Jumalan armoon pienenä lapsena tai vasta kuolinvuoteellaan tai joskus sillä välillä. Jumala ei laita meitä johonkin sellaiseen järjestykseen, joka tyydyttäisi meidän vertailua kaipaavaa mieltämme, vaan antaa armonsa jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää.
Hänen ihmeellistä armoaan on se, kuinka hän on rakastanut koko maailmaa, ei esimerkiksi vain suomalaisia tai kolumbialaisia, vaan koko maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa. Meistä jokainen saa armon siinä, mitä ihmiseksi syntynyt Jumala on elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan antanut.
Tänään, kolmantena sunnuntaina ennen paastonaikaa, alkaa katse kääntyä kohti pääsiäistä, ristin ja ylösnousemuksen suurta juhlaa, kirkkovuoden keskusta. Kun katse kääntyy kohti ristiä, voimme nähdä Jumalan armahtavan rakkauden meitä kohtaan, sen millainen hän on ja mitä hän tekee meitä varten riippumatta siitä, millaisia me olemme ja mitä me teemme. Kun katse kääntyy kohti ylösnousemuksen aamua, voimme nähdä sen, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Inhimilliset järjestykset murtuvat ja Jumalan armo läpäisee kuolemaa myöten kaiken, mikä rajaa ja vangitsee meitä suhteessa häneen ja suhteessa toisiimme.
Mutta vaikka fokus Jeesuksen vertauksessa ei olisikaan ihmisessä, hän kuitenkin sanoo sanansa juuri ihmisille eikä ihmisen arvoa ja merkitystä Jumalalle tule siksi väheksyä. Ei omaa eikä toisen. Sillä siksihän Jumala toimii keskellämme niin kuin toimii, koska hän rakastaa meitä, koska hänelle jokainen meistä on suuri ihme, rakas ja arvokas, vaikka jonkun muun laatimassa tuloskaaviossa olisimmekin kaukana kärjestä. Sekin on Jumalan armoa, että tunnistamme tämän arvon itsessämme ja toisissamme. Armo voi muuttua arvoksi. Kun olet armollinen, sinusta voi tulla arvollinen. Ja koska olet arvollinen, ole myös armollinen.
Ole siksi armollinen itsellesi työssä, koulussa, suoritteissa, kaikessa, jossa mittaat omaa osaamistasi ja taitojasi.
Ole armollinen niissä koitoksissa ja kilvoittelussa, missä koettelet rajojasi, harjoittelet ja kilpailet itseäsi tai muita vastaan.
Ole armollinen, kun tajuat olevasi vasta kasvamassa, kun opettelet tai kun epäonnistut, kun liukastut ja kaadut, kun sauva katkeaa tai elämän muut tukipilarit sortuvat, kun asiat eivät mene niin kuin toivoisit ja kun on yritettävä uudelleen.
Ole armollinen itsellesi ja ole sitä myös toisille.
Koska Jumala on sinua kohtaan armollinen.
Jeesus opettaa Jumalan armosta laittamalla arjessa niin helposti totutut asteikot ja valta-asetelmat päälaelleen. Jumalan maailmassa pieni onkin suuri ja arvoton on arvokas. Ensimmäinen tulee viimeiseksi ja viimeinen ensimmäiseksi, koska sellaista järjestystä Jumalan valtakunnassa ei ole, kuin mihin me olemme kaiken selviytymisen ja suorittamisen puitteissa oppineet.
Sen sijaan meille sanotaan: Tulkaa lasten kaltaisiksi. Suurin on se, joka palvelee toisia. Heikkous on vahvuutta ja nöyryys valtaa. Kärsivä ei jää yksin eikä avuton apua vaille. Omasta voimasta luopuminen tulee todeksi Jeesuksen omassa persoonassa: ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:6-8)
Siksi hänessä on meille armo. Ja esimerkki. Enkä tarkoita, että tulisi väheksyä itseään ja luopua omasta arvostaan, vaan sitä,
että kun uskallat ensin itse kohdata hyväksyvän rakkauden,
Jumalan välittävän ja armollisen sylin,
jossa mikään, mitä olet tehnyt tai
mikään mitä muut ovat sinusta sanoneet,
mikään miten sinua on arvotettu tai arvosteltu tai
mikään miten itse oman kelpaavuutesi koet,
ei vähennä sitä rakkautta, jolla Jumala sinut näkee ja ottaa vastaan – kun uskallat kohdata ensin itse tällaisen armon,
silloin voit tämän uskon kautta ammentaa armollista suhtautumista eteenpäin,
silloin voi oppia itse samaa välittämistä,
samaa arvostusta toisia kohtaan ja itseäsi kohtaan.
Silloin maailma voi muuttua enemmän sellaiseksi,
jossa jokaisella on ihmisarvo,
jossa kukaan jää yksin,
ja jossa ollaan enemmän tasaveroisesti rinnakkain kuin jollain asteikolla mitattuna peräkkäin.
Sillä maailma on vielä kesken ja armoa vailla. Pekingin olympialaisissakaan ei ole vain nautittu mitaleista ja menestyksestä. Moni on halunnut boikotoida Kiinassa järjestettäviä kisoja, koska näkee Kiinan rikkovan ihmisoikeuksia, sortavan vähemmistöjä ja polkevan sanan- ja mielipiteenvapautta.
Samaan aikaan myös Ukrainan kriisi laittaa kysymään, mikä on oikein ja miten tulisi elää suhteessa toisiin ihmisiin, toisiin kansoihin, ja heihin, joille on annettu valta.
Kun Jeremia varoittaa kerskumasta omilla ansioilla, hän jatkaa:
”Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä,
että tuntee minut ja tietää, mitä minä tahdon.
Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä
ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.
Niitä minä tahdon myös teiltä.”
Kristityllä ei ole valtaa tuomita ja asettaa ihmisiä järjestykseen sen mukaan, kenelle kuuluu omasta tai jonkun toisen mielestä oikeus olla oma itsensä, oikeus ihmisarvoiseen elämään. Armo ei tarkoita lupaa hyväksyä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Sen sijaan armo kutsuu jokaista luokseen, asettaa jokaisen samalle viivalle, keskeneräisyyteen rakkautta vaille. Armo kohtaa sen, joka ymmärtää ihmisten teennäiset rajat turhiksi. Armo tsemppaa ja varustaa kilpailemaan itsekin armahtavaisuuden ja rakkaudellisuuden puolesta. Armo rohkaisee tekemään ”uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja”. Elämään oman elämänsä keskellä todeksi rakkauden käskyjä, toimimaan oikein ja reilusti kaikkia kohtaan.
Siinä voimme Jeesuksen esimerkin lisäksi katsoa mallia myös toisesta mestarista, Iivosta, joka kohtasi maaliin taistelevan kolumbialaisen. Ensimmäinen tuli viimeisen rinnalle. Vaikka hän varmasti tunnisti oman arvonsa ja menestyksensä ja riemuitsi siitä, hän ei silti korostanut ylivoimaansa, vaan osoitti kauniilla tavalla arvostusta ja tukeaan hiihtäjäveljelle. Hänen kanssailonsa ja ystävyydellinen halauksensa kuvaavat sellaista lähimmäisyyttä ja rinnalla olevuutta, joka tunnistaa, että on olemassa jotain vieläkin enemmän, jotain vieläkin suurempaa, jotain aivan toisella tavalla olennaisempaa kuin olympialaiset ja keskinäinen vahvuuksien mittaaminen.
Paavali kirjoittaa: ”Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman.”
Rakas ystävä,
missä kulkevat ne ladut, joiden varrella sinä voit osoittaa armollisuutta?
Mitä ovat ne kilpailut, joissa voit olla kanssaihmisen rinnalla?
Ja millä tavoin omassa elämässäsi, omissa tehtävissäsi, omalla paikallasi
voit tehdä todeksi Jumalan hyvyyttä ja rakkautta lahjojesi, vahvuuksiesi ja ominaisuuksiesi kautta, juuri sellaisena kuin olet, arvokkaana, armahdettuna?
Kommentit