Saarna 17.10.2021
Jeesuksen lähettiläät
Aam. 7:10-15; Gal. 4:12-20; Joh. 13:16-20
 |
| Kuva Magic Creative Pixabaystä |
Toiseksi näytetään luottokorttia. Vastaanotossa kysytään luottoa, luottamusta, uskottavuutta.
Kolmanneksi maksetaan huone tai avataan huonelasku, joka lunastetaan sitten lähdettäessä.
Hotellin respa on hyvä esimerkki vastaanottamisesta muutenkin, mutta tullaan siihen myöhemmin. Jeesus sanoo päivän evankeliumissa: ”Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.”
Jeesus lähettää ja valtuuttaa seuraajansa. Niin kuin Jumala on lähettänyt poikansa maailmaan, Jeesus lähettää kristityt maailmaan. Lähettiläs toimii lähettäjänsä puolesta, hänen suunaan, käsinään, jalkoinaan. Paavali muistuttaa galatalaisia heidän vastaanottamisen asenteestaan: ”Otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen Jeesuksen.” Kristitty toimii siis Kristuksen lähettämänä ja valtuuttamana, kuten antiikin maailmassa yleinen lähettiläskäytäntö osoittaa. Lähettiläs toimii lähettäjänsä antamin valtuutuksin ja hänen nimissään.
Hyvänä esimerkkinä toimii kertomus Persian ja Ateenan välisestä sodasta vuodelta 490 eKr., kun Persian kuningas Dareios lähti valloittamaan Kreikkaa. Hän suuntasi sotalaivastonsa kahden päivämatkan päähän Ateenasta, Marathonin kylän läheisyyteen, josta oli sitten tarkoitus marssia kaupunkiin ja kukistaa ateenalaiset. Ateenalaiset valitsivat kuitenkin rohkean strategian ja päättivät taistella kaupungin muurien sijaan avoimella kentällä. Näin persialaiset pakotettiin taisteluun heti maihinnousun yhteydessä, merimatkasta väsyneinä ja yllätettyinä. Taistelun tauottua ja kreikkalaisten voitettua ateenalaisten johtaja Militiades halusi viedä riemuviestin pelon pysäyttämälle kotikaupungilleen. Hän valitsi lähetiksi kestävänä juoksijana tunnetun Feidippideen. Tuosta Marathonin kylästä matkaan lähteneestä juoksijasta tuli historian ensimmäinen maratoonari. Hän ei hellittänyt vauhtiaan tuhanteen metriin yltäneiden vuorien raskailla poluilla tai vastamäissäkään, vaan juoksujalkaa kulkenut sanansaattaja pääsi perille tiettävästi vielä ennen pimeyden laskeutumista, vaikka sotilailta tuo noin 40 kilometrin matka vei pari päivää. Ateenan kaupunkineuvoston luo päästyään Feidippides perimätiedon mukaan kertoi sotapäällikön ja lähettäjänsä viestin: "Me voitimme!" ja kaatui sitten matkan uuvuttamana kuolleena maahan.
Jos antiikin Kreikassa näin, niin mihin Jeesus sitten lähettää seuraajansa? Päivän evankeliumikatkelma on otettu Jeesuksen viimeisen eli torstai-illan tapahtumasta, jossa hän aterioi yhdessä opetuslastensa kanssa. Ennen ateriaa hän pesee opetuslastensa jalat. Näin hän antaa esimerkin keskinäisestä rakkaudesta ja palvelevasta toimintamallista. Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa, jossa oman edun tavoittelu jää lähimmäisen palvelun varjoon. Rakkaus ei etsi omaa etuaan vaan yhteistä hyvää. Suurin on se, joka palvelee toista. Opetuslasten jalkojen peseminen oli Jeesukselta konkreettinen osoitus siitä, miten kristityn tulee suhtautua toisiin ihmisiin.
Jeesus lähettää seuraajansa siis noudattamaan omaa esimerkkiään. Sanoissaan, teoissaan, kohtaamisissaan Jeesus toi esille Jumalan rakkauden, joka ulottuu jokaiselle. Erityisesti Jeesus osoitti huomionsa heille, joita monet pitivät vähempiarvoisina. Jeesuksen viesti oli selvä: Jumalalle jokainen on samanarvoinen ihmisten antamista luokitteluista huolimatta. Jokaista tulee palvella. Jokaista tulee rakastaa kuin itseään.
Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen maanpäällinen elämä, hänen kärsimyksensä ja lopulta myös hänen kuolemansa ovat esikuvia, joita kristittyjen tulisi seurata omassa elämässään. Laittaa elämänsä likoon evankeliumin tähden, lähimmäisten tähden, luomakunnan hyvinvoinnin tähden. Tehdä uhrauksia oikeudenmukaisuuden vuoksi. Tehdä valintoja, jotka hyödyttävät muitakin kuin itseä. ”Menkää ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille”, kehotti Jeesus Markuksen evankeliumin lopussa. Mutta että juosta henkensä edestä kuin Feidippides, ja viedä kiireesti riemuviesti eteenpäin, uhota esteitä ja hidasteita ja kertoa maailmalle, että ”Me voitimme!”.
Ensimmäiset kristityt lähtivät viemään juuri voiton sanomaa, ilosanomaa, siitä, että Kristus oli voittanut kuoleman. Ja moni heistä julisti tätä viestiä oman henkensä uhalla. Mutta tuo evankeliumi antoi heille myös käsittämättömän innon ja riemun, kaiken sen murheen ja pettymyksen tilalle, mitä Jeesuksen kuolema oli heille aiheuttanut. Ylösnousemus herätti heidät ja heidän uskonsa eloon, sytytti innon ja riemun polttoaineeksi heille.
Tänä päivänä meidän on löydettävä uudet toimivat keinot kertoa tätä voiton viestiä. Viestiä siitä, että hyvyys voittaa, elämä voittaa, rakkaus voittaa, Jumalan voima on kaikkea suurempi. Tässä voimme palata hotellin vastaanoton opetuksiin.
Ensiksikin, huonelasku on jo maksettu. Viesti, jota meidät lähetetään kertomaan, on armon viesti. Kaikki on maksettu, armahdettu, sovitettu meidän puolestamme. Meidät on lunastettu vapaiksi. Kastettuina Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen meillä on vapaus ja valtuutus edustaa häntä. Häneltä saamme pyytää rohkeutta ja voimaa ja viisautta tehtäväämme.
Toiseksi, jokainen kelpaa tähän tehtävään. Vastaanottoon kirjaudutaan omalla nimellä, omana itsenä. Ei tarvitse esittää muuta kuin mitä on. Se riittää, että on oma itsensä. Aamoksen esimerkki rohkaisee meitä. ”En ole profeetta enkä profeetan oppilas, vaan karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä. Herra otti minut laumojeni keskeltä.” Emme me tarvitse mitään erikoista huikeusstatusta, jotta kelpaisimme Jeesuksen lähettilääksi. Hän käyttää meitä siellä, missä elämme ja niissä kuvioissa, joissa pyörimme. Hän käyttää meidän elämäämme niiden ihmisten hyväksi, joita arjessa kohtaamme.
Kolmanneksi, meiltä kysytään luottoa ja uskottavuutta, kuten vastaanoton tiskillä. Luottamus syntyy avoimuuden ja rehellisyyden kautta. Joskus totuuden myöntäminen ja kohtaaminen voi tehdä kipeää. Aamoksen tehtävä oli aikoinaan julistaa yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Rikkaat riistivät köyhiltä, heikkoja sorrettiin, jumalanpalveluksesta oli tullut tekopyhää silmänlumetta, uskollisuus Jumalaa kohtaan oli unohdettu. Entä me, uskallammeko me kohdata rehellisesti epäkohdat, joita ympärillämme näemme? Puutummeko niihin ja taistelemmeko epäoikeudenmukaisuutta vastaan? Siinä luottokykymme ja uskottavuutemme punnitaan.
Neljänneksi meiltä kysytään myös luottamusta ja uskoa. Feidippideen tavoin maasto voi olla ankaraa ja edessä oleva reitti saattaa helposti pelottaa ja epävarmuus nujertaa innon. Viestimme on kuitenkin rohkeuden viesti. Saamme luottaa Jeesuksen valtuutukseen ja lupaukseen, jonka hän antaa lähetyskäskyssään: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso: minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Emme ole yksin. Jumala on itse mukana. Lähettäjä on vierellämme, missä pelko ja epävarmuus ovat askelten alla.
Lopuksi haluaisin kertoa, miten pappani opetti minulle monta asiaa. Yksi niistä oli shakin pelaaminen. Hän opetti kädestä pitäen, miten eri nappulat laudalla liikkuvat. Selvisi, että shakkilaudalla ainut nappula, joka kulkee mukavuusalueella, ainoastaan samanvärisiä ruutuja pitkin, on lähettiläs. Ne eivät saa poiketa pois oman värisiltä ruuduilta, kuten muut shakkinappulat.
Jos meidän kutsumuksemme toteutuu oman elämämme tiellä ja sen vaihtelevassa maastossa, emme voi jäädä shakkilähettien kaltaisiksi. Meitä kutsutaan etsimään reittejä myös tuttujen maastojen ja ruutujen laidoilta. Ja voimme tarttua kutsuun rohkeasti, sillä lähettäjämme on luvannut olla meidän, lähettiläidensä kanssa.
On ihan ok pysyä myös mukavuusalueella ja kohdata niitä ihmisiä, joita on helppo kohdata ja joiden kanssa on luonteva elää todeksi armollista ja lohdullista todellisuutta, mutta joskus meidän on tarpeen kohdata ja ottaa vastaan myös heitä, joita ehkä kukaan muu ei kohtaa. Saamme viedä armon, rohkeuden ja ilon viestiä heillekin, sillä Jumalan rakkaus koskettaa kaikkia ja kuuluu kaikille.
Armo ulottuu kaikkialle, jos vain tarjoamme viestikapulaa eteenpäin,
jos luotamme lähettäjään,
ja jos luotamme heihin joita elämäämme lähetetään.
Jos palvelemme heitä ja jaamme heille sitä hyvyyttä, jota itse olemme saaneet,
rohkaisua, josta itse uskallamme,
lohdutusta, jolla itse jaksamme,
toivoa, jolla omat silmämme pysyvät auki,
intoa, joka saa oman sydämemme sykkimään.
Armo ulottuu kaikkialle, kun jaamme todellisuuttamme yhdessä toistemme kanssa,
ja ulotamme avaran rakkaudellisuuden heitäkin kohtaan, joita on vaikea rakastaa.
Ja ehkä saamme sitten lopulta oman elämämme taisteluissa kuulla iloisen uutisen: "Me voitimme!" Sillä voittaja kulki meidän kanssamme.
Hän yhdistää meidät toisiimme, mutta vielä enemmän:
hän yhdistää meidät armolliseen Jumalaan.
Kommentit