"Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.”

Saarna 2.5.2021 Kaupunginkirkon messuissa 
4. sunnuntai pääsiäisestä: Taivaan kansalaisena maailmasta

1. Joh. 3:18-24; Joh. 15:10-17

Elämä tuntuu joskus suurelta valintamyymälältä tai markkinatorilta, jonka kojut tarjoavat vaikka minkälaisia vaihtoehtoja. Lasten kanssa karkkiostoksilla kukin lapioi pussinsa täyteen omia suosikkimakeisiaan. Vappupalloista on valittava yksi, vaikka niin moni olisi mieleen. Autokaupoilla sitä yrittää valita juuri sellaisen menopelin, joka mahtuu sekä tarpeisiin, ideologiaan että budjettiin. Asuntoilmoituksista osa herättää heti mielenkiinnon, osan sitä sivuuttaa, kun huoneluku ei ole sopiva. Radiosta on mahdollisuus kääntää sellainen kanava, joka soittaa oikeaa musiikkia, ja jos ei radio riitä, voin toistaa haluamani kappaleet suoraan verkosta. Minulla on vapaus pukeutua niin kuin haluan, vapaus valita juonko kahvia vai teetä vai kumpaakaan, vapaus tehdä elämässäni kaikenlaisia itseäni koskevia valintoja.

On kuitenkin myös asioita, joihin en voi tai ole voinut vaikuttaa. En ole valinnut syntyä johonkin tiettyyn paikkaan tai jonkin tietyn kansan jäseneksi. En ole valinnut vanhempiani. En ole valinnut äidinkieltäni. En ole valinnut niitä geneettisiä ominaisuuksia, jotka minulle on annettu. Paljon voin valita, mutta on paljon sellaista, mikä ei ole omissa käsissäni. 

Koronavuoden ja karanteenien yksinäisyyden aikana voi vaikkapa tulla mieleen, voiko ihminen valita ystävänsä. Onko ystävyys, erotuksena yksinäisyydestä, minun oma valintani? Toki on niin, että voin päättää, keiden kanssa aikaani vietän, voin suuntautua enemmän tai vähemmän kohti toista ihmistä, voin olla kiinnostuneempi ja ystävällisempi tai välinpitämättömämpi ja kylmempi toista ihmistä kohtaan. Ja toki on niin, että ystävää kohtaan yleensä valitsen olla ystävällinen. 

Kuitenkin ystävyydessä ja ihmissuhteissa suunta tai suhde on molemminpuolinen. Kyse ei ole vain minun valinnastani, on kyse myös hänen valinnastaan. Kai rakkaus, jota me ihmiset voimme toisillemme osoittaa, on perusluonteeltaan sellaista, ettei se suostu olemaan kenenkään yksityisomaisuutta. Filosofi Martin Buber puhuu dialogisuudesta, joka on hänen mukaansa ihmiseen sisäänrakennettu yhteyden kaipuu toisia ihmisiä kohtaan. Kyse on Minä-Sinä-suhteesta, suhteesta, jossa on kaksi aktiivista subjektia, minä ja sinä tasavertaisina. Se ei ole Minä-Se-suhde, jossa tuo jokin Se on minulle vain objekti, jotain mihin voin suhtautua vain välineellisesti, kuten vaikkapa autoon, vaatteisiin ja kännykkään. Jokin Se on minulle pelkkä keino hyötyä itse ja saavuttaa jotain haluamaani.

On helppo ajatella, että ystävä ei ole jokin Se, vaan ystävä on Sinä. Myös Jeesus puhuu päivän evankeliumissa ystävyydestä ja valinnoista. ”Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.”

Tässä loputtomien vaihtoehtojen ja valintamahdollisuuksien maailmassa me saatamme helposti ehkä kuvitella, että myös usko, rakkaus, elämä itse, tai päivän aiheesta nouseva taivaan kansalaisuus ovat omia valintojamme, jotain minkä tilanteen sattuessa ja sopiessa nappaamme vain jostain valikoimasta mukaamme. Mutta lähtökohtaisesti se on toisin. Kristillinen usko lähtee siitä, että Jumala on kaiken hyvyyden ja rakkauden lähde. Meidän olemassaolommekin on Jumalan valinta. On hänen tahtonsa ojentaa meille kaikki pelastuksen lahjat. Usko, armo, anteeksiantamus, iankaikkinen elämä, rakkaus, jota antaa myös toisille. ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” 

Oli Jumalan valinta tehdä aloite jo ihan alussa. Hän valitsi luoda ihmisen, jotta hänellä, joka itse on rakkaus, olisi joku, jota rakastaa, joku, joka rakastaisi takaisin, joku, jonka kanssa elää Minä-Sinä -suhteessa. Jumalan kuvina meissä on tuo sama kaipuu, kaipuu saada rakastaa, kaipuu saada rakkautta, kaipuu elää Minä-Sinä-suhteessa, kaipuu olla ystävä toisen kanssa. Mutta meissä tuo suhde ei aina pääse toteutumaan. Liian usein kohtelen toista ihmistä pelkkänä objektina ja välineenä vain saadakseni jotain itselleni. Suhde menee rikki, välit vääristyvät, ystävyys muuttuu yksinäisyydeksi, niin myös Jumalan kanssa.

Mutta Jumalan valinta oli tehdä korjausliike ja sovinto. Hän lähetti Jeesuksen kertomaan rakkaudestaan. Muistuttamaan, mikä hänen tahtonsa on: että me rakastaisimme toisiamme. Että me olisimme ystäviä toisillemme. Että me kohtaisimme toisemme vastavuoroisesti, ei välineellisesti vain hyötyäksemme toistemme kustannuksella. Jeesus kuin esimerkkinä valitsi meidät itsensä sijaan, ystävyytensä ja rakkautensa määrän hän näytti toteen ristillä.

Hänen ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa meidät on kastettu. Myös kasteen lahja on Jumalan valinta. Hän antaa meille uuden, puhtaan mahdollisuuden elää joka päivä hänen rakastaminaan ja opetella elämää ystävinä keskenämme, Minä-Sinä-suhteessa, taivaan kansalaisina. Usko ei kuitenkaan pakota tai määrää, vaan vapauttaa ja lupaa. Me saamme valita, tahdommeko kulkea hänen kanssaan, joka on meidät nimeltä kutsunut. Me saamme valita, tahdommeko kuulla hänen äänensä ja hänen käskynsä. Me saamme valita, rakastammeko, tai pyrimmekö rakastamaan, toisiamme niin kuin hän on rakastanut meitä. Me saamme valita, sillä hän on jo meidät ystävikseen valinnut.