Saarna Mikkelinpäivänä 4.10.2020
Jumalan sanansaattajat
Toisin sanoen kasvomaski suojaa enemmän muita kuin itseä. Mutta sekin on tärkeää ja vastuullista. Siinä voi toteutua myös kristillinen lähimmäisenrakkaus, toisista huolehtiminen ja yhteinen taistelu virusta vastaan.
Tänä syksynä kasvomaskeja tarvitaan. Myös heijastinkampanjat ovat alkaneet. Pimenevissä illoissa tarvitaan apuja, että tullaan huomatuiksi. Polkupyöräilijän on hyvä käyttää myös kypärää ja autoilijan turvavyötä. Ja pian alkaa olla lähellä myös talvirenkaiden vaihto. Liukkailla teillä tarvitaan enemmän pitoa.
En aio saarnata tämän enempää liikenneturvallisuudesta, mutta eikö ole niin, että meitä tarvitsee välillä muistuttaa, miten toimia muuttuvissa olosuhteissa. Muistuttaa siitä, mitä tarvitsemme, itseksemme ja yhdessä toisten kanssa. Oli sitten kyse liikkumisesta, arkisesta elämästä tai kristittynä olemisesta.
Mikkelinpäivä kutsuu kysymään, mihin me tarvitsemme enkeleitä. Päivän raamatuntekstien äärellä nostan esiin ainakin kolme asiaa, kolme enkeleiden tehtävää.
Ensiksikin, enkelit suojelevat. Tarvitsemme enkeleitä suojelemaan. Pitämään huolta ja levittämään siipensä yllemme kuin lintuemo poikastensa ylle. Tutussa virressä lapsi kulkee maan korvessa, ehkä on pelko puserossa, ehkä koti-ikävä painaa, ehkä synkän metsän vaarat uhkaavat, mutta käsi on enkelin kädessä ja enkeli kuljettaa kohti kotia. Syntyy tunne, että kaikki on hyvin.
Myös Israelin kansa sai oppaakseen enkelin kulkiessaan erämaan kivikkojen, autiomaan kuivuuden, aavikon suojattomuuden läpi. Jumala lähetti enkelin kulkemaan edellä, suojelemaan matkalla ja viemään perille kotiin, luvattuun maahan, paikkaan, jonka hän oli kansalle varannut.
Ehkä mekin tarvitsemme enkeliä, kun kuljemme omia korpivaelluksiamme, epävarmuuden, huolten ja pelkojen tihentyessä ympärillämme. Kun matka perille tuntuu pitkältä ja toivon pilkahduksia on vaikea nähdä synkkenevän metsän varjoilta.
Ehkä silloin tarvitsemme enkeliä, joka rohkaisee ja tuo hyvän sanoman. Tämä on enkelien toinen tehtävä, toimia Jumalan sanansaattajina. Heprealaiskirjeessä meitä muistutetaankin, kuinka”meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan. Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi.”
Tässä tulee mieleen kaksi kohtaamista, kaksi melko arkista tilannetta, joissa enkeli toi rohkaisevan sanoman. Ensin ilmoittaessaan Jeesuksen syntymästä, ja toiseksi Jeesuksen ylösnousemuksesta. Hämmentyneelle, uuden ja ihmeellisen tilanteen eteen joutuneelle Marialle enkeli sanoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa.” Ja epäröivälle Joosefille enkeli puhui unessa: ”Älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä.” Ja vielä säikähtneille paimenille Betlehemin kedolla: "Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman. Teille on syntynyt Vapahtaja." Ja samoilla rohkaisun sanoilla enkeli puhui myös tyhjällä haudalla sinne tulleille naisille: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.”
"Sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi."
Enkelin viesti kaikissa noissa mullistavissa tilanteissa oli: ”Älkää pelätkö!” Ehkä enkeli voi sanoa meillekin, kun joudumme uusiin, hämmentäviin, huolestuttaviin tai pelottaviin tilanteisiin, että ”älä pelkää”. Ehkä enkeli voi rohkaista meitäkin, että uskaltaisimme kohdata muutokset ja epävarmuudet rohkeasti. Ehkä enkelin viesti voi kannustaa, ettemme lannistuisi, vaan että eläisimme, emmekä luovuttaisi kesken. Ehkä enkelin sanoma on vastalause kaikelle sille, mitä ehkä olemme tottuneet kuulemaan, kun jokin epäilyksen ääni kuiskaa ”että ei kannata yrittää, tai että tuo nyt on typerää, tai että luovuta jo, turha edes toivoa”. Enkelin sanoma voi olla jonkin ihmeellisen näkemistä keskellä arkiolosuhteita, sillä se voi tuoda Jumalan kosketuksen elämämme kipuihin, kysymyksiin ja tilanteisiin.
Tutussa siunauksessa lauletaan, että ”Tahtoisin toivoa sinulle jotakin oikein hyvää, enkelin siipien havinaa, iloa, onnea syvää.” Vaikka elämme näinäkin aikoina monenlaisten epävarmuuksien ja huolten keskellä, saamme silti turvautua Jumalan hyvyyteen ja siunaukseen, lupaukseen siitä, että hän tahtoo hyvää meille. On monta syytä kiittää siitä, millaista hyvyyttä hän elämään antaa, miten moni asia on ihan hyvin ja kohdallaan. Enkelin siiven kosketus ja suoja voi olla Jumalan hyvyyden osoitus silloin, kun sellaista tarvitsemme.
Kolmanneksi, tarvitsemme enkeleitä johdattamaan. Johdattamaan meitä sekä arjessamme oikeaan suuntaan että lopulta taivaaseen, iankaikkiseen elämään.
Evankeliumissa Jeesus varoittaa maailman viettelyksistä. Hän muistuttaa kuin talvirengasmainos, että tien pinta on liukas ja sillä voi liukastua. Maan korvessa on juuria, joihin on helppo kaatua, kiviä, joihin jalkansa loukata, syntejä, joihin langeta. "Jo lapsikin helposti langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois."
Enkeli siis varjelee myös tekemästä väärin, poikkeamasta polulta. Hän ohjaa kulkemaan tietä, jonka Jumala oikeaksi osoittaa, sillä hän toimii myös Jumalan edustajana. Hän sotii hyvyyden puolesta pahuutta vastaan, niin kuin arkkienkeli Mikael, jonka nimikkopäivä tämä Mikkelinpäivä on.
Olet ehkä nähnyt taulun, jollainen meidän mummolankin seinällä oli. Taulun, jossa kaksi lasta kulkee pitkin siltaa ja suojelusenkeli varjelee taustalla heidän kulkuaan. Silta vie yli pelottavan virran. Olen aina ajatellut, että taulu on kuin kuvitettu versio tuosta "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" –virrestä.
Mutta tänään tulee mieleeni toinenkin ajatus. Ajatus siitä, että enkeli varjelee noita lapsia nimenomaan pysymään siinä sillalla. ”Meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan.” Jos pysyn sillalla, en ajaudu virran mukaan.
Rippikoulussa olen usein opettanut Jeesuksen merkityksestä nimenomaan sillan vertauskuvan kautta. Että Jeesus on kuin silta Jumalan luokse. Että Jeesuksen risti peittää kuilun, jonka synti on repäissyt Jumalan ja meidän välillemme. Risti on silta, jonka kautta yhteys Jumalaan ja iankaikkiseen elämään löytyy. Siksi on tärkeää kulkea tuon sillan kautta. Mummolan taulussa oleva enkeli varjelee minua, että pysyn sillalla. Että pysyn Jeesuksessa, että pysyn Jeesuksen luona, Jeesuksen seurassa.
Evankeliumissa Jeesus puhuu siitä, mitä on olla hänen seuraajansa. Hän asettaa seuraajiensa esimerkiksi ja malliksi lapsen. Pitäisi tulla lapsenkaltaiseksi, jotta pääsisi Jumalan luo, taivasten valtakuntaan. Ehkä Jeesus tarkoittaa sitäkin, miten lapsille enkelit ja muut uskon asiat ovat monesti ihan selvä ja luonteva juttu eikä sen enempää tarvitse miettiä, mihin niitä tarvitaan. Mutta luulen, että Jeesus tarkoittaa jotain vielä enemmän.
Opetuslapset nimittäin kysyvät, kuka on taivasten valtakunnassa suurin. Jeesus osoittaa lasta ja puhuu sitten seuraamisestaan. Että tulee kääntyä, nöyrtyä ja alentaa itsensä. Markuksen evankeliumissa Jeesus vastaa tähän samaan opetuslasten kysymykseen näin: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” Suuri on se, joka palvelee toisia, ei se jota palvellaan.
Kun Jeesus puolestaan kehottaa nöyrtymään lapsen kaltaiseksi, se ilmaistaan samalla kreikan kielen sanalla kuin toisessa kohdassa itsensä alentaminen: ”Se, joka itsensä korottaa, se alennetaan, joka itsensä alentaa, se korotetaan.” Jeesus kehottaa toisaalta olemaan lasten kaltainen ja palvelemaan toisia. Näin hän kääntää totutut arvoasteikot päälaelleen. Lapset, palvelijat ja orjat olivat antiikin maailmassa muihin nähden alisteisessa asemassa. He olivat heikkoja, merkityksettömiä, voimattomia, alhaisia. Mutta taivasten valtakunnassa onkin toisin: Jeesuksen seuraajalle tavoiteltavaa ei olekaan suuruus, vaikutusvalta, mahti, voima ja rikkaus vaan pienuus, avuttomuus, voimattomuus ja köyhyys.
Ei itseriittoinen tarvitse Jumalaa. Ehkä vain avuton osaa pyytää apua. Ehkä vain voimaton uskaltaa turvautua toiseen, tarvita toista. Ehkä vain langennut voi todella tarvita armoa ja Jumalaa.
Ehkä taivasten valtakunnan arvoasteikko voi lohduttaa meitä, kun koettelemukset ja monet huolet painavat mieltä. Täällä matkanteko on monesti korpea ja erämaata. Jeesuksen seuraajan tie ei ole vaivaton ja aina helppo. Mutta tie, jonka varrella uskallamme pyytää apua häneltä, joka kulkee aina vierellämme, se tie vie lopulta perille.
Jeesus sulkee luokseen ne, jotka muut sulkevat ulkopuolelle. Ehkä siksi hän puhuu ”näistä vähäisistä”, jotka uskovat häneen. Eikä hän puhu enää vain lapsista, vaan kaikista seuraajistaan. Kenestä tahansa, joka uskoo häneen ja tahtoo seurata häntä. Hänen omansa ovat Jeesukselle rakkaita. Siksi hän kovin ja ankarin sanoin varoittaa maailman viettelyksistä, lankeemukseen johdattamisesta, kaikenlaisista synnin vaaroista.
Siksi meidänkin, jotka helposti saatamme joskus tuntea itsemme vähäisiksi, on hyvä pysytellä sillalla. Kiinni Jeesuksessa ja hänen ristinsä luona. Sillä siellä meille tarjotaan armoa ja anteeksiantamusta, kun jalkamme lipeää. Siellä meille tarjotaan lohdutusta ja rohkaisua, kun varmuus ja luottamus ovat kateissa. Siellä, Jeesuksen luona, meille tarjotaan suurinta rakkautta, rakkautta joka palvelee toista, rakkautta joka huomaa pienet ja puutteelliset, rakkautta jota voimme maskein ja niin monin tavoin osoittaa ja toivoa myös toinen toisellemme.
Tuota siltaa pitkin, näin meille luvataan, me pääsemme perille, taivaan kotiin, iankaikkiseen elämään, missä meidän enkelimme jo katselevat taivaan Isän kasvoja.
2. Moos. 23:20-23; Hepr. 1:14-2:4; Matt. 18:1-10
Suomessa annettiin torstaina suositus kasvomaskien käytöstä koko maassa. THL:n tiedotteessa sanotaan, että ”kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön”, mutta että ”kasvomaski ei ole varsinainen hengityksensuojain, eikä se suojaa tehokkaasti käyttäjäänsä. Kasvomaskien teho perustuu osittain siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä asianmukaisesti.”
Toisin sanoen kasvomaski suojaa enemmän muita kuin itseä. Mutta sekin on tärkeää ja vastuullista. Siinä voi toteutua myös kristillinen lähimmäisenrakkaus, toisista huolehtiminen ja yhteinen taistelu virusta vastaan.
Tänä syksynä kasvomaskeja tarvitaan. Myös heijastinkampanjat ovat alkaneet. Pimenevissä illoissa tarvitaan apuja, että tullaan huomatuiksi. Polkupyöräilijän on hyvä käyttää myös kypärää ja autoilijan turvavyötä. Ja pian alkaa olla lähellä myös talvirenkaiden vaihto. Liukkailla teillä tarvitaan enemmän pitoa.
En aio saarnata tämän enempää liikenneturvallisuudesta, mutta eikö ole niin, että meitä tarvitsee välillä muistuttaa, miten toimia muuttuvissa olosuhteissa. Muistuttaa siitä, mitä tarvitsemme, itseksemme ja yhdessä toisten kanssa. Oli sitten kyse liikkumisesta, arkisesta elämästä tai kristittynä olemisesta.
Mikkelinpäivä kutsuu kysymään, mihin me tarvitsemme enkeleitä. Päivän raamatuntekstien äärellä nostan esiin ainakin kolme asiaa, kolme enkeleiden tehtävää.
Ensiksikin, enkelit suojelevat. Tarvitsemme enkeleitä suojelemaan. Pitämään huolta ja levittämään siipensä yllemme kuin lintuemo poikastensa ylle. Tutussa virressä lapsi kulkee maan korvessa, ehkä on pelko puserossa, ehkä koti-ikävä painaa, ehkä synkän metsän vaarat uhkaavat, mutta käsi on enkelin kädessä ja enkeli kuljettaa kohti kotia. Syntyy tunne, että kaikki on hyvin.
Myös Israelin kansa sai oppaakseen enkelin kulkiessaan erämaan kivikkojen, autiomaan kuivuuden, aavikon suojattomuuden läpi. Jumala lähetti enkelin kulkemaan edellä, suojelemaan matkalla ja viemään perille kotiin, luvattuun maahan, paikkaan, jonka hän oli kansalle varannut.
Ehkä mekin tarvitsemme enkeliä, kun kuljemme omia korpivaelluksiamme, epävarmuuden, huolten ja pelkojen tihentyessä ympärillämme. Kun matka perille tuntuu pitkältä ja toivon pilkahduksia on vaikea nähdä synkkenevän metsän varjoilta.
Ehkä silloin tarvitsemme enkeliä, joka rohkaisee ja tuo hyvän sanoman. Tämä on enkelien toinen tehtävä, toimia Jumalan sanansaattajina. Heprealaiskirjeessä meitä muistutetaankin, kuinka”meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan. Johan sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi.”
Tässä tulee mieleen kaksi kohtaamista, kaksi melko arkista tilannetta, joissa enkeli toi rohkaisevan sanoman. Ensin ilmoittaessaan Jeesuksen syntymästä, ja toiseksi Jeesuksen ylösnousemuksesta. Hämmentyneelle, uuden ja ihmeellisen tilanteen eteen joutuneelle Marialle enkeli sanoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa.” Ja epäröivälle Joosefille enkeli puhui unessa: ”Älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä.” Ja vielä säikähtneille paimenille Betlehemin kedolla: "Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman. Teille on syntynyt Vapahtaja." Ja samoilla rohkaisun sanoilla enkeli puhui myös tyhjällä haudalla sinne tulleille naisille: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi.”
"Sekin sanoma, jonka enkelit toivat, osoittautui paikkansa pitäväksi."
Enkelin viesti kaikissa noissa mullistavissa tilanteissa oli: ”Älkää pelätkö!” Ehkä enkeli voi sanoa meillekin, kun joudumme uusiin, hämmentäviin, huolestuttaviin tai pelottaviin tilanteisiin, että ”älä pelkää”. Ehkä enkeli voi rohkaista meitäkin, että uskaltaisimme kohdata muutokset ja epävarmuudet rohkeasti. Ehkä enkelin viesti voi kannustaa, ettemme lannistuisi, vaan että eläisimme, emmekä luovuttaisi kesken. Ehkä enkelin sanoma on vastalause kaikelle sille, mitä ehkä olemme tottuneet kuulemaan, kun jokin epäilyksen ääni kuiskaa ”että ei kannata yrittää, tai että tuo nyt on typerää, tai että luovuta jo, turha edes toivoa”. Enkelin sanoma voi olla jonkin ihmeellisen näkemistä keskellä arkiolosuhteita, sillä se voi tuoda Jumalan kosketuksen elämämme kipuihin, kysymyksiin ja tilanteisiin.
Tutussa siunauksessa lauletaan, että ”Tahtoisin toivoa sinulle jotakin oikein hyvää, enkelin siipien havinaa, iloa, onnea syvää.” Vaikka elämme näinäkin aikoina monenlaisten epävarmuuksien ja huolten keskellä, saamme silti turvautua Jumalan hyvyyteen ja siunaukseen, lupaukseen siitä, että hän tahtoo hyvää meille. On monta syytä kiittää siitä, millaista hyvyyttä hän elämään antaa, miten moni asia on ihan hyvin ja kohdallaan. Enkelin siiven kosketus ja suoja voi olla Jumalan hyvyyden osoitus silloin, kun sellaista tarvitsemme.
Kolmanneksi, tarvitsemme enkeleitä johdattamaan. Johdattamaan meitä sekä arjessamme oikeaan suuntaan että lopulta taivaaseen, iankaikkiseen elämään.
Evankeliumissa Jeesus varoittaa maailman viettelyksistä. Hän muistuttaa kuin talvirengasmainos, että tien pinta on liukas ja sillä voi liukastua. Maan korvessa on juuria, joihin on helppo kaatua, kiviä, joihin jalkansa loukata, syntejä, joihin langeta. "Jo lapsikin helposti langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois."
Enkeli siis varjelee myös tekemästä väärin, poikkeamasta polulta. Hän ohjaa kulkemaan tietä, jonka Jumala oikeaksi osoittaa, sillä hän toimii myös Jumalan edustajana. Hän sotii hyvyyden puolesta pahuutta vastaan, niin kuin arkkienkeli Mikael, jonka nimikkopäivä tämä Mikkelinpäivä on.
Olet ehkä nähnyt taulun, jollainen meidän mummolankin seinällä oli. Taulun, jossa kaksi lasta kulkee pitkin siltaa ja suojelusenkeli varjelee taustalla heidän kulkuaan. Silta vie yli pelottavan virran. Olen aina ajatellut, että taulu on kuin kuvitettu versio tuosta "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie" –virrestä.
Mutta tänään tulee mieleeni toinenkin ajatus. Ajatus siitä, että enkeli varjelee noita lapsia nimenomaan pysymään siinä sillalla. ”Meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan.” Jos pysyn sillalla, en ajaudu virran mukaan.
Rippikoulussa olen usein opettanut Jeesuksen merkityksestä nimenomaan sillan vertauskuvan kautta. Että Jeesus on kuin silta Jumalan luokse. Että Jeesuksen risti peittää kuilun, jonka synti on repäissyt Jumalan ja meidän välillemme. Risti on silta, jonka kautta yhteys Jumalaan ja iankaikkiseen elämään löytyy. Siksi on tärkeää kulkea tuon sillan kautta. Mummolan taulussa oleva enkeli varjelee minua, että pysyn sillalla. Että pysyn Jeesuksessa, että pysyn Jeesuksen luona, Jeesuksen seurassa.
Evankeliumissa Jeesus puhuu siitä, mitä on olla hänen seuraajansa. Hän asettaa seuraajiensa esimerkiksi ja malliksi lapsen. Pitäisi tulla lapsenkaltaiseksi, jotta pääsisi Jumalan luo, taivasten valtakuntaan. Ehkä Jeesus tarkoittaa sitäkin, miten lapsille enkelit ja muut uskon asiat ovat monesti ihan selvä ja luonteva juttu eikä sen enempää tarvitse miettiä, mihin niitä tarvitaan. Mutta luulen, että Jeesus tarkoittaa jotain vielä enemmän.
Opetuslapset nimittäin kysyvät, kuka on taivasten valtakunnassa suurin. Jeesus osoittaa lasta ja puhuu sitten seuraamisestaan. Että tulee kääntyä, nöyrtyä ja alentaa itsensä. Markuksen evankeliumissa Jeesus vastaa tähän samaan opetuslasten kysymykseen näin: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” Suuri on se, joka palvelee toisia, ei se jota palvellaan.
Kun Jeesus puolestaan kehottaa nöyrtymään lapsen kaltaiseksi, se ilmaistaan samalla kreikan kielen sanalla kuin toisessa kohdassa itsensä alentaminen: ”Se, joka itsensä korottaa, se alennetaan, joka itsensä alentaa, se korotetaan.” Jeesus kehottaa toisaalta olemaan lasten kaltainen ja palvelemaan toisia. Näin hän kääntää totutut arvoasteikot päälaelleen. Lapset, palvelijat ja orjat olivat antiikin maailmassa muihin nähden alisteisessa asemassa. He olivat heikkoja, merkityksettömiä, voimattomia, alhaisia. Mutta taivasten valtakunnassa onkin toisin: Jeesuksen seuraajalle tavoiteltavaa ei olekaan suuruus, vaikutusvalta, mahti, voima ja rikkaus vaan pienuus, avuttomuus, voimattomuus ja köyhyys.
Ei itseriittoinen tarvitse Jumalaa. Ehkä vain avuton osaa pyytää apua. Ehkä vain voimaton uskaltaa turvautua toiseen, tarvita toista. Ehkä vain langennut voi todella tarvita armoa ja Jumalaa.
Ehkä taivasten valtakunnan arvoasteikko voi lohduttaa meitä, kun koettelemukset ja monet huolet painavat mieltä. Täällä matkanteko on monesti korpea ja erämaata. Jeesuksen seuraajan tie ei ole vaivaton ja aina helppo. Mutta tie, jonka varrella uskallamme pyytää apua häneltä, joka kulkee aina vierellämme, se tie vie lopulta perille.
Jeesus sulkee luokseen ne, jotka muut sulkevat ulkopuolelle. Ehkä siksi hän puhuu ”näistä vähäisistä”, jotka uskovat häneen. Eikä hän puhu enää vain lapsista, vaan kaikista seuraajistaan. Kenestä tahansa, joka uskoo häneen ja tahtoo seurata häntä. Hänen omansa ovat Jeesukselle rakkaita. Siksi hän kovin ja ankarin sanoin varoittaa maailman viettelyksistä, lankeemukseen johdattamisesta, kaikenlaisista synnin vaaroista.
Siksi meidänkin, jotka helposti saatamme joskus tuntea itsemme vähäisiksi, on hyvä pysytellä sillalla. Kiinni Jeesuksessa ja hänen ristinsä luona. Sillä siellä meille tarjotaan armoa ja anteeksiantamusta, kun jalkamme lipeää. Siellä meille tarjotaan lohdutusta ja rohkaisua, kun varmuus ja luottamus ovat kateissa. Siellä, Jeesuksen luona, meille tarjotaan suurinta rakkautta, rakkautta joka palvelee toista, rakkautta joka huomaa pienet ja puutteelliset, rakkautta jota voimme maskein ja niin monin tavoin osoittaa ja toivoa myös toinen toisellemme.
Tuota siltaa pitkin, näin meille luvataan, me pääsemme perille, taivaan kotiin, iankaikkiseen elämään, missä meidän enkelimme jo katselevat taivaan Isän kasvoja.
Kommentit