Sinä etsit jokaista, Sinä kutsut kuitenkin

Saarna 16.8.2020

11. sunnuntai helluntaista: Etsikkoaikoja

Jer. 6:16-19; Luuk. 4: 23-30

Ajatus etsikkoajoista on tuntunut minusta usein häiritsevältä. Siis sellainen ajatus, että olisi jokin tietty määrä aikoja ja tilaisuuksia kuulla Jumalan kutsu. Kuin olisi lapsi tivolissa ja kädessä viimeinen lippu laitteeseen. Yksi kierros enää, sitten hauskuus on ohi. Tai kuin niissä mainoksissa, joita saamme sähköpostimme tukkoon, joissa hoputetaan toimimaan ajoissa: Nyt on viimeinen tilaisuutesi! Tarjous umpeutuu tänään kello 24. 

Olen enemmän Matti Nykäsen filosofian kannalla: ”Jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus.” Tykkään ostaa huvipuistossa mieluummin rannekkeen, jolla saa huvitella niin monta kierrosta kuin pää kestää ja kerkeää. 

Etsikkoaikojen Jumala näyttää minusta kitsaalta vanhemmalta, joka pihistelee ja laskee rahojaan eikä suostu ostamaan enempää kuin kolme, korkeintaan viisi lippua tivolilaitteisiin: "Enempää et ansaitse. Pärjää näillä."

No joo, ymmärrän kyllä, mitä tuolla sanalla etsikkoaika haetaan. Että on aikoja jolloin Jumalan kutsun kuulee voimakkaammin. Itsekin muistan, että rippikoulu oli sellaista aikaa, silloin ajatukset uskosta alkoivat vetää puoleensa. Monelle Jumalan kutsu voimistuu myös elämän vastoinkäymisissä, kun elämän palikat horjuvat ja joutuu etsimään turvaa ja apua jostain itsensä ulkopuolelta. 

Mutta ei kai se tarkoita, että Jumala kutsuisi vain silloin tällöin, harvakseltaan, korkeintaan elämän taitekohdissa. Eikö se voisi tarkoittaa ennemminkin, että ihminen ei vain kuule tuota kutsua kovin usein, koska monesti on niin paljon muuta kuunneltavaa. Elämä on täynnä kaikenlaista muuta menoa ja meininkiä, karuselleja ja mitä kaikkea mainokset meille lupailevatkin. 

Ehkä niin oli Nasaretin väelläkin, kun Jeesus saapui heidän luokseen. Jeesuksen sanat kertovat torjutuksi tulemisesta: ”Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.” Nasaretin asukkaiden ajatuksiin ei sopinut, että paikallisen rakennusmies-Joosefin poika alkoi heitä opettaa ja julistaa heille armon sanoja. He raivostuivat. Tahtoivat työntää Jeesuksen vuoren jyrkänteeltä alas. He eivät voineet hyväksyä, että Jumalan kutsu tulisi heille näin tavallista väylää pitkin, oman kylän pojalta. He eivät voineet kuulla Jumalan kutsua, koska olivat sulkeneet moisen mahdollisuuden pois mielestään rajanvedoillaan ja ennakko-oletuksillaan päättäen jo ajatuksissaan, että ei Jumala voi toimia noin. 

Vaikka juuri noinhan Jumala oli toiminut jo Vanhan testamentin profeettojen aikana ja hedän kauttaan. Hän oli valinnut tehtäviinsä tavallisia ihmisiä. Jumala lähetti Elian Sarpatin lesken luo ja syyrialaisen Naamanin profeetta Elisan luo. Profeetta Jeremia puolestaan sai julistaa kuuroille korville, vaikka valtakunta oli ajautumassa tuhon partaalle. Hän oli itse varoittava torvi, joka hälytti lähestyvästä vaarasta, mutta eivät hänen sanansa merkinneet kuulijoille mitään: 

”Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä, niin löydätte rauhan.
Näin sanoin, mutta te vastasitte: ”Emme kulje!”
Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä
ja sanoin teille: Kuunnelkaa torven ääntä!
Mutta te vastasitte: ”Emme kuuntele!” 

Jumala kutsuu meitä läpi elämämme, sen eri vaiheissa ja tilanteissa. Me voimme kuulla hänen kutsunsa tai olla kuulematta, ja myös olla kuuntelematta, koska emme halua kuulla sitä. Siksi on hyvä, että kutsu on kuin rajaton tivoliranneke, se on aina voimassa, se on mahdollista kuulla uudestaan ja uudestaan. Eikä ole aina helppoa erottaa Jumalan ääntä kaiken muun metelin keskeltä. Silloin sitä täytyy osata pysähtyä kuuntelemaan. Jumalanpalvelukseen, Raamatun äärelle, iltarukoukseen, metsässä kulkiessaan, rannalla veden lempeää pintaa katsoessaan. Joskus Jumalan kutsu on ihan hiljainen ja aivan äänetön, joskus pelkkä tuulen kosketus kasvoilla tai vaikkapa ystävän halaus, jossa hyväksyntä, armo ja lohdutus yllättävät ja osuvat kohti. Se annetaan meille lahjana, se tulee ulkopuoleltamme, ilman yritystämme tavoitella sitä ajatuksillamme. 

Professori Antti Laato on kirjoittanut: ”Etsikkoaika alkaa siitä, kun me lopetamme filosofiset pohdiskelumme Jumalasta. Tajuamme, että Jumalalla itsellään on selkeä mielipide meidän elämästämme. Ymmärrämme, että Jumala onkin etsinyt meitä; hän on löytänyt meidät; hän kutsuu meitä. Eteemme avautuu oman elämämme tyhjyys ja syntisyys, ja Jumalan pyhyys. Alamme ymmärtää, että kauan sitten Jumala antoi profeettojen ja apostolien välityksellä ilmoituksen, jossa hän osoitti meille sen tien, jota meidän täytyy kulkea. Etsikkoaikana tajuamme, että Jumala toimii ja kutsuu – Jumala, joka siihen asti oli ollut lähinnä vain yksi ajatuskuvio mielessämme.” 

Ehkä synagogan väelle Nasaretissa tuo Jeesuksen lähelle saapuva, silmiin katsova, totuutta uhkuva ja todellisuuden kohtaava hahmo oli liikaa, koska se ei vastannut heidän ajatuskuviotaan Jumalasta tai Jumalan lähettiläästä. Ja tietenkin se oli. Jumala oli tullut ihmiseksi. Hän oli lähettänyt Poikansa maailmaan. Se oli ennenkuulumatonta. Käsittämätöntä. Uskomatonta. Ei mikään ihme, että nasaretilaiset ja moni muu torjuivat Jeesuksen. 

Mutta moni otti hänet iloiten vastaan. Moni kuuli Jumalan kutsun, jonka Jeesus sanoillaan, teoillaan ja olemuksellaan toi ihmisten keskelle. Sanoma rakastavasta Jumalasta, vastaanottavasta, rohkaisevasta ja armoa tarjoavasta Isästä oli ja on yhä tervetullut viesti, jota moni kaipaa ja tarvitsee. 

Se viesti kuuluu yhä keskellämme. Kirkon tehtävänä on edelleen välittää sitä viestiä. Myös siellä, mikä ei ole meille tuttua ja turvallista, hauskaa ja helppoa, tivolia ja karusellia tai niin sanottua mukavuusaluetta. Evankeliumi on sitä, että Jumalan kutsu ja sanoma armosta kuuluvat kaikille, ei vain oman kylän pojille ja tytöille. Se ei saa jäädä vain meidän keskellemme, vaan sen tulee kurottua myös reunoille, marginaaleihin, laitamille ja etenkin sinne, missä on jouduttu tai jätetty ulkopuolelle ja missä turva, elämän tukipilarit ja läheisyys puuttuvat. Jokainen maan asukas on Jumalan kutsuma, rakastama, armahtama. Niin meidän tulee myös jokaista katsoa, kohdata ja kunnioittaa. Aivan jokainen ihminen on tsäänssi ja mahdollisuus osoittaa lisää armollisuutta ja rohkaisua. 

”Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.” Ehkä evankeliumi on siinä, että hän kulkee yhä keskellämme ja me voimme mennä hänen askelissaan. Hänen työnsä on vielä kesken. Hänen matkansa jatkuu kylästä kylään.

Haluan lopettaa tähän veli Rogerin rukoukseen. Rukoile se kanssani.

Kristus,
hellittämättä Sinä etsit jokaista,
joka etsii Sinua
ja luulee olevansa kaukana Sinusta.
Tee meidät valmiiksi
antamaan henkemme joka hetki Sinun käsiisi.
Kun me vasta etsimme Sinua,
olet Sinä jo meidät löytänyt.
Vaikka rukouksemme on näin köyhää,
Sinä kuulet meitä
paljon syvemmällä
kuin me itse osaamme
aavistaa ja toivoa.
Aamen