Saarna Kaupunginkirkossa 14.6.2020
2. sunnuntai helluntaista: Katoavat ja katoamattomat aarteet
Ps. 49: 6-10, 16-21; Aam. 8: 4-8; 2. Kor. 8: 1-9; Matt. 13: 44-46
Muutamia vuosia sitten näytettiin luottokorttiyhtiön mainoksia, joissa pompahteli kuvaruudulle erilaisia tuotteita ja niiden hintoja. Ratsastussaappaat, 500 euroa. Moottoripyöräkypärä, 300 euroa. Sukellusmaski, 125 euroa. Lento täysin painovoimattomassa tilassa, 3700 euroa. Laulutunnit, 183 euroa. Ja lopuksi: elämästä täysillä nauttiminen: Priceless – ei hintaa.
On asioita, joita ei voi mitata tai ostaa rahalla tai edes luottokortilla. Usein ne ovat myös asioita, jotka ovat kestävämpiä kuin aineelliset rikkaudet.
Samanlainen huomio on myös tämän päivän raamatunteksteissä.
Psalminlaulaja ei pelkää pahaa päivää, vaikka petturien kavaluus saartaisi hänet. Sillä he luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan. Hän sen sijaan tietää, ettei omaisuus kestä, sitä ei saa kuollessaan mukaan. Hän luottaa sen sijaan Jumalaan, siihen että Jumala lunastaa hänet, maksaa elämän lunnaat, jotka jäävät rikkauksilla maksamatta.
Vanhan testamentin profeetta Aamoksellekin omaisuuden kartuttajat olivat tuttuja. Hän kohdistaa sanansa niille, jotka vaurautta kerätessään unohtavat oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisenrakkauden. ”Kuulkaa tätä, te jotka poljette vähävaraisia ja ajatte maaseudun köyhät perikatoon!”
Aamos julisti Juudan pohjoisosassa 700-luvulla eKr. kun kansa oli vaurastunut ja vaurauden myötä ehkä tajunnut, että kyllähän tässä selvitään ihan ominkin avuin. Enää ei tarvinnut turvautua Jumalaan ja noudattaa tämän ohjeita, kun kerran rahallakin pärjättiin ja mitä sitten, vaikka se oli hankittu epärehellisesti. Mutta pian saapui Assyrian valtakunta; se valloitti pohjoisen, jolta laitettiin ylpeys polvilleen ja tehtiin omavaraisuus tyhjäksi. Köyhien taloudellinen riistäminen ja muu väärä elämäntapa eivät jääneet seuraamuksia vaille.
Uuden testamentin teksteissä on toisenlainen sävy. Päivän evankeliumissa Jeesus vertaa taivasten valtakuntaa peltoon kätkettyyn aarteeseen ja kallisarvoiseen helmeen. Vanhan testamentin teksteissä rikkaus ja omaisuus ovat jotain, mikä nousee Jumalan rinnalle tai jopa yläpuolelle ja näin aiheuttaa vääristymistä ihmisen todellisuuden käsittämisessä. Hän luottaa enemmän vaurauteen kuin Jumalaan ja on siksi valmis toimimaan vastuuttomasti myös suhteessa toisiin ihmisiin ja muuhun luomakuntaan vain saadakseen haalittua lisää omaisuutta. Mutta evankeliumin vertauksessa aarteen löytänyt mies ja helmen löytänyt kauppias päinvastoin luopuvat kaikesta omaisuudestaan vain saadakseen sen, mitä ovat juuri löytäneet. Sellainen on Jeesuksen mukaan taivasten valtakunta. Se on jotain, mikä ottaakin paikan omaisuudelta ja rikkaudelta. Se on jotain, minkä rinnalla kulta ja kimallus kalpenevat ja menettävät arvonsa.
Voisi sanoa, että taivasten valtakunta laittaa asiat uusiin mittasuhteisiin. Jumalan todellisuus on priceless. Sitä eivät hintalaput ja ihmisarviot määritä. Jumalan katse näkee todellisen arvon. Kun ihminen tulee todella nähdyksi, kohdatuksi, rakastetuksi ja tavallaan löydetyksi, ei ole samalla tavalla enää väliä sillä, onko johonkin varaa tai riittääkö kate. Jumalalla on luottoa. Hän näkee, kohtaa, rakastaa ja löytää. Armon katseen alla voin minäkin alkaa nähdä itseni niin kuin taivasten valtakunnassa minut nähdään. Pintaa syvemmälle, sinne mikä on kätkössä.
Entä jos Jumala kohtaisi sinut näiden raamatuntekstien kautta ja kysyisi sinulta tänään, miten sinulla sisimmässäsi menee. Mitä sellaista on kätkössä, mikä ei heti pinnalle näy? Mikä on jotain sellaista, mitä pidät piilossa ja ajattelet, että ei sillä ole kuitenkaan mitään arvoa, koska joku kovaäänisempi tai korkea-arvoisempi, tai muuten vain vallitseva ilmapiiri ja yleinen mielipide ei osaa sitä arvostaa? Mitä sellaista kytee ja odottaa tai on jo pidempään odottanut sisimmässäsi, jota et ole uskaltanut päästää esille, vaikka olisit tahtonut ja tahtoisit, mutta jokin estää, koska se voisi merkitä sen paljastamista, kuka todella olet?
Entä jos sinun unelmasi ja syvin toiveesi, merkitys, jota haluaisit elämässäsi kokea, tarkoitus, jota etsit, onkin se aarre tai helmi, joka vain odottaa löytäjäänsä, odottaa sinua?
Hiekanjyvällä on harvoin minkäänlaista hintaa. Mutta jossain pimeässä, kätkössä simpukan sisällä, kivun ja puristuksen paineessa, mitättömän näköisestä hiekanjyvästä kasvaa ajan kuluessa kallisarvoinen helmi. Jossain on kätkettynä jotain sellaista, minkä nähdessään ja tajutessaan ja itselleen merkityksen löytäessään on valmis laittamaan kaiken likoon, luopumaan siitä mikä on turhaa ja seuraamaan tarkoitustaan. Sen oivaltaminen voi olla taivasten valtakunnan löytämistä siltä pellolta, jolla juuri sinä elät.
Sen ymmärtäminen, että meillä jokaisella on tarkoitus, minulla on, sinulla on tarkoitus, laittaa asiat uuteen valoon. Ilo, joka syntyy rahasta ja omaisuudesta, jää sen ilon varjoon, joka syntyy elämän merkityksellisyydestä, ilosta auttaa, ilosta antaa vähästään, ilosta, kun tietää tekevänsä oikein. Sen oppiminen, että Jumala katsoo meitä, minua ja sinua, armollisin silmin, kannustavin katsein, saa kenties näkemään omassa sisimmässä, siellä mikä meissä on kaikkein kalleinta ja arvokkainta, priceless, näkemään siellä jotain annettavaa. Näkemään, että meillä jokaisella on annettavaa. Jotain, mitä voimme antaa toiselle, joka tarvitsee sitä, mitä meillä on antaa.
Jostain sellaisesta Paavalikin kirjoitti, kun hän kertoo korinttilaisille Makedonian seurakunnista: ”Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön.”
Siinä on hyvin toisenlainen elämänasenne kuin Aamoksen kuulijoilla tai psalminlaulajan kohtaamilla rikkaudenkumartajilla. Kristityt auttavat toisiaan, antavat vähästäänkin, koska se on oikein. Rakkaus on oikein ja armo on rakkautta. Lahja on jotain, mitä voi antaa ja ottaa vastaan. Armolahjat ovat siten jotain, mitä teemme ja annamme rakkaudesta toinen toiseemme. Ne ovat kunkin vahvuuksia ja taitoja, niitä ominaisuuksia ja taipumuksia, jotka on meille annettu ja joilla voimme palvella toisiamme, tätä seurakuntaa, niitä, jotka tarvitsevat ja ovat vailla sitä, mitä me voimme omasta mielestämme köyhyydestämmekin antaa.
Paavali jatkaa: ”Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne.”
On aika laittaa elämämme likoon. Tunnistaa lahjamme, saada tulla nähdyksi ihmisenä joka olemme, vahvistua siitä ja heijastaa eteenpäin rakkautta, jota itse saamme osaksemme. Sillä lopulta rakkaudellinen elämä on rikasta elämää.
Outo juttu. Kaksi sanaa, jotka ovat niin lähellä toisiaan: Rakkaus ja rikkaus. Vain yhden kirjaimen päässä, mutta kuitenkin niin etäällä. Toinen kestää, toinen katoaa. Toinen säilyy, toinen ehtyy käytettäessä. Ja kuitenkin molempia ihminen tavoittelee. Kumman varaan sinä elämäsi laittaisit?
”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.”
2. sunnuntai helluntaista: Katoavat ja katoamattomat aarteet
Ps. 49: 6-10, 16-21; Aam. 8: 4-8; 2. Kor. 8: 1-9; Matt. 13: 44-46
Kuva annca Pixabaystä
Muutamia vuosia sitten näytettiin luottokorttiyhtiön mainoksia, joissa pompahteli kuvaruudulle erilaisia tuotteita ja niiden hintoja. Ratsastussaappaat, 500 euroa. Moottoripyöräkypärä, 300 euroa. Sukellusmaski, 125 euroa. Lento täysin painovoimattomassa tilassa, 3700 euroa. Laulutunnit, 183 euroa. Ja lopuksi: elämästä täysillä nauttiminen: Priceless – ei hintaa.
On asioita, joita ei voi mitata tai ostaa rahalla tai edes luottokortilla. Usein ne ovat myös asioita, jotka ovat kestävämpiä kuin aineelliset rikkaudet.
Samanlainen huomio on myös tämän päivän raamatunteksteissä.
Psalminlaulaja ei pelkää pahaa päivää, vaikka petturien kavaluus saartaisi hänet. Sillä he luottavat rikkauteensa, kerskailevat suurella omaisuudellaan. Hän sen sijaan tietää, ettei omaisuus kestä, sitä ei saa kuollessaan mukaan. Hän luottaa sen sijaan Jumalaan, siihen että Jumala lunastaa hänet, maksaa elämän lunnaat, jotka jäävät rikkauksilla maksamatta.
Vanhan testamentin profeetta Aamoksellekin omaisuuden kartuttajat olivat tuttuja. Hän kohdistaa sanansa niille, jotka vaurautta kerätessään unohtavat oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisenrakkauden. ”Kuulkaa tätä, te jotka poljette vähävaraisia ja ajatte maaseudun köyhät perikatoon!”
Aamos julisti Juudan pohjoisosassa 700-luvulla eKr. kun kansa oli vaurastunut ja vaurauden myötä ehkä tajunnut, että kyllähän tässä selvitään ihan ominkin avuin. Enää ei tarvinnut turvautua Jumalaan ja noudattaa tämän ohjeita, kun kerran rahallakin pärjättiin ja mitä sitten, vaikka se oli hankittu epärehellisesti. Mutta pian saapui Assyrian valtakunta; se valloitti pohjoisen, jolta laitettiin ylpeys polvilleen ja tehtiin omavaraisuus tyhjäksi. Köyhien taloudellinen riistäminen ja muu väärä elämäntapa eivät jääneet seuraamuksia vaille.
Uuden testamentin teksteissä on toisenlainen sävy. Päivän evankeliumissa Jeesus vertaa taivasten valtakuntaa peltoon kätkettyyn aarteeseen ja kallisarvoiseen helmeen. Vanhan testamentin teksteissä rikkaus ja omaisuus ovat jotain, mikä nousee Jumalan rinnalle tai jopa yläpuolelle ja näin aiheuttaa vääristymistä ihmisen todellisuuden käsittämisessä. Hän luottaa enemmän vaurauteen kuin Jumalaan ja on siksi valmis toimimaan vastuuttomasti myös suhteessa toisiin ihmisiin ja muuhun luomakuntaan vain saadakseen haalittua lisää omaisuutta. Mutta evankeliumin vertauksessa aarteen löytänyt mies ja helmen löytänyt kauppias päinvastoin luopuvat kaikesta omaisuudestaan vain saadakseen sen, mitä ovat juuri löytäneet. Sellainen on Jeesuksen mukaan taivasten valtakunta. Se on jotain, mikä ottaakin paikan omaisuudelta ja rikkaudelta. Se on jotain, minkä rinnalla kulta ja kimallus kalpenevat ja menettävät arvonsa.
Voisi sanoa, että taivasten valtakunta laittaa asiat uusiin mittasuhteisiin. Jumalan todellisuus on priceless. Sitä eivät hintalaput ja ihmisarviot määritä. Jumalan katse näkee todellisen arvon. Kun ihminen tulee todella nähdyksi, kohdatuksi, rakastetuksi ja tavallaan löydetyksi, ei ole samalla tavalla enää väliä sillä, onko johonkin varaa tai riittääkö kate. Jumalalla on luottoa. Hän näkee, kohtaa, rakastaa ja löytää. Armon katseen alla voin minäkin alkaa nähdä itseni niin kuin taivasten valtakunnassa minut nähdään. Pintaa syvemmälle, sinne mikä on kätkössä.
Entä jos Jumala kohtaisi sinut näiden raamatuntekstien kautta ja kysyisi sinulta tänään, miten sinulla sisimmässäsi menee. Mitä sellaista on kätkössä, mikä ei heti pinnalle näy? Mikä on jotain sellaista, mitä pidät piilossa ja ajattelet, että ei sillä ole kuitenkaan mitään arvoa, koska joku kovaäänisempi tai korkea-arvoisempi, tai muuten vain vallitseva ilmapiiri ja yleinen mielipide ei osaa sitä arvostaa? Mitä sellaista kytee ja odottaa tai on jo pidempään odottanut sisimmässäsi, jota et ole uskaltanut päästää esille, vaikka olisit tahtonut ja tahtoisit, mutta jokin estää, koska se voisi merkitä sen paljastamista, kuka todella olet?
Entä jos sinun unelmasi ja syvin toiveesi, merkitys, jota haluaisit elämässäsi kokea, tarkoitus, jota etsit, onkin se aarre tai helmi, joka vain odottaa löytäjäänsä, odottaa sinua?
Hiekanjyvällä on harvoin minkäänlaista hintaa. Mutta jossain pimeässä, kätkössä simpukan sisällä, kivun ja puristuksen paineessa, mitättömän näköisestä hiekanjyvästä kasvaa ajan kuluessa kallisarvoinen helmi. Jossain on kätkettynä jotain sellaista, minkä nähdessään ja tajutessaan ja itselleen merkityksen löytäessään on valmis laittamaan kaiken likoon, luopumaan siitä mikä on turhaa ja seuraamaan tarkoitustaan. Sen oivaltaminen voi olla taivasten valtakunnan löytämistä siltä pellolta, jolla juuri sinä elät.
Sen ymmärtäminen, että meillä jokaisella on tarkoitus, minulla on, sinulla on tarkoitus, laittaa asiat uuteen valoon. Ilo, joka syntyy rahasta ja omaisuudesta, jää sen ilon varjoon, joka syntyy elämän merkityksellisyydestä, ilosta auttaa, ilosta antaa vähästään, ilosta, kun tietää tekevänsä oikein. Sen oppiminen, että Jumala katsoo meitä, minua ja sinua, armollisin silmin, kannustavin katsein, saa kenties näkemään omassa sisimmässä, siellä mikä meissä on kaikkein kalleinta ja arvokkainta, priceless, näkemään siellä jotain annettavaa. Näkemään, että meillä jokaisella on annettavaa. Jotain, mitä voimme antaa toiselle, joka tarvitsee sitä, mitä meillä on antaa.
Jostain sellaisesta Paavalikin kirjoitti, kun hän kertoo korinttilaisille Makedonian seurakunnista: ”Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön.”
Siinä on hyvin toisenlainen elämänasenne kuin Aamoksen kuulijoilla tai psalminlaulajan kohtaamilla rikkaudenkumartajilla. Kristityt auttavat toisiaan, antavat vähästäänkin, koska se on oikein. Rakkaus on oikein ja armo on rakkautta. Lahja on jotain, mitä voi antaa ja ottaa vastaan. Armolahjat ovat siten jotain, mitä teemme ja annamme rakkaudesta toinen toiseemme. Ne ovat kunkin vahvuuksia ja taitoja, niitä ominaisuuksia ja taipumuksia, jotka on meille annettu ja joilla voimme palvella toisiamme, tätä seurakuntaa, niitä, jotka tarvitsevat ja ovat vailla sitä, mitä me voimme omasta mielestämme köyhyydestämmekin antaa.
Paavali jatkaa: ”Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne.”
On aika laittaa elämämme likoon. Tunnistaa lahjamme, saada tulla nähdyksi ihmisenä joka olemme, vahvistua siitä ja heijastaa eteenpäin rakkautta, jota itse saamme osaksemme. Sillä lopulta rakkaudellinen elämä on rikasta elämää.
Outo juttu. Kaksi sanaa, jotka ovat niin lähellä toisiaan: Rakkaus ja rikkaus. Vain yhden kirjaimen päässä, mutta kuitenkin niin etäällä. Toinen kestää, toinen katoaa. Toinen säilyy, toinen ehtyy käytettäessä. Ja kuitenkin molempia ihminen tavoittelee. Kumman varaan sinä elämäsi laittaisit?
”Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.”
Kommentit