Saarna Kaupunginkirkossa juhannuksena 20.6.2020
Johannes Kastajan päivä
Jes. 51: 3-6; Ap. t. 14: 15-17; Luuk. 1: 57-66
Jes. 51: 3-6; Ap. t. 14: 15-17; Luuk. 1: 57-66
Vuodenkierto täällä Suomessa on mainio. Harmaan ja pimeän talven jälkeen on yhtäkkiä aivan vihreää, helakanvihreää. Lämpö hellii, luonto kukkii, kaikkialla elämä pursuaa. Puut, jotka pitkään ovat odottaneet ja viivytelleet kalpeina, ovat nämä lyhyet kuukaudet täydessä lehdessä, aivan kirkkaina ja täynnä elinvoimaa. On kai armoa, kuinka luonto pitkän levon ja odotuksen jälkeen puhkeaa täyteen loistoonsa, kunnes pian on taas aika käydä kohti uutta talvea.
On aika versoa uutta ja on aika odottaa. On aika iloita ja kiittää tästä mitä nyt on ja on taas aika kaivata ja ikävöidä kesän hetkiä.
Vähän niin kuin Jesaja lupaa, että Jumala armahtaa rauniomaita. Elämä on myös aroa ja autiomaata, se on monelle tuttua. Mutta erämaakokemusten keskelle Jumala tuo tällaisia paratiisihetkiä, joissa saamme aivan kuin maistaa Eedenin puutarhan kauneutta. Nauttia tästä keskikesän valosta, lämmöstä, hiljaisuudesta, yhdessäolosta, kotiseudusta tai mökkimaisemista, lintujen viserryksestä, laineiden liplatuksesta, tuulen henkäyksestä kasvoilla. Tuulen, joka kaiken elämässä meneillään olevan lomassa kuiskaa, että
Jumala on
armollinen.
Ja kun ajattelen elämääni ja sen monia vaiheita ja tilanteita, niin hän onkin. ”Hän on tehnyt teille hyvää” niin kuin Paavalikin vakuuttelee lystralaisia lukukappaleen tekstissä, ”hän on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut teidät ja täyttänyt teidät ilolla.”
Luonnon näyttäessä parastaan voi kokea, että emme me itse ole saaneet tätä aikaan. Luoja yksin antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme. Hän säät ja ilmat säätää. Antaa meille edellytykset elää ja tulla toimeen, toteuttaa itseämme ja tarkoitustamme. On aika iloita ja kiittää elämämme hyvyydestä, siitä hyvästä, mitä olemme saaneet. Mikä on elämässä mennyt hyvin? Mikä on nyt hyvin? Mistä voisin tänään kiittää Jumalaa? Ehkä jostain sellaisesta hyvästä, mitä Jumala on elämääni antanut, kuinka hän on varjellut, pitänyt huolta, ravinnut ja varustanut elämän matkalla, antanut rohkeutta tai tyyneyttä ottaa vastaan myös vaikeampia vaiheita, jotka ovat ehkä kuitenkin johtaneet johonkin, millä on sitten ollut merkitystä ja mistä voi nyt kiittää.
Juhannus on hyvä aika nähdä omassa elämässään Jumalan lahjat ja kiittää niistä. Juhannuksen viesti meille voi olla, että Jumala on armollinen. Hän jakaa armoaan katsomatta siihen, kuka jotain ansaitsisi.
Juhannus on Johannes Kastajan syntymän juhla. Evankeliumitekstissä kuulemme armosta, jonka Elisabet ja Sakarias, iäkäs ja lapseton pari kokivat. He saivat lapsen, jonka nimenantoon liittyi ihmeellisiä piirteitä. Kun Sakarias oli suhtautunut Elisabetin raskausuutiseen epäillen, hän menetti puhekykynsä. Nyt lapsen syntymän jälkeen hän sai puhekykynsä takaisin heti vahvistettuaan, outoa kyllä, että lapsen nimeksi tulee Johannes, niin kuin enkeli oli aiemmin Elisabetille ilmoittanut. Nimi pohjautuu heprealaiseen nimeen Johanan, se merkitsee ”Jumala on armollinen”.
Ajattelen tänä juhannuksena, että Johanneksen nimi kutsuu meitä näkemään Jumalan armoa elämässämme. Syntymä on armon tapahtuma. Kasvu ja yhdessä kasvaminen ovat armossa ja keskeneräisyydessä elämistä. Oman paikkansa löytäminen maailmassa on armollisuudella katsomista itseensä ja toisiin. Yhteys toisiin kysyy armollista suhtautumista vaatimusten sijaan.
Jumala osoittaa Johanneksessa armonsa lapsen äitiä Elisabetia kohtaan, joka näin pääsee irti häpeästä, jonka lapsettomuus oli aiheuttanut. Läheisten halveksunta muuttuu yhteiseksi iloksi. Jumala osoittaa armoa tälle perheelle, mutta ennen kaikkea kansaansa ja koko ihmiskuntaa kohtaan lähettämällä Johanneksessa maailmaan tienraivaajan, Messiaan edelläkävijän.
Ihmeellinen syntymä herätti iloa ja kiitosta, mutta myös pelkoa: ”Mikähän tästä lapsesta tulee?” ihmiset kysyivät.
Tähän kysymykseen evankeliumit vastaavat, kun ne myöhemmin kertovat Johanneksen tehtävästä. ”Hän kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi.”
Hän kehotti tekemään ”hedelmää, jossa parannuksenne näkyy.”
Hän oli tienraivaaja, ”ääni joka huutaa autiomaassa: Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!”
Hänen itseymmärryksensä oli edelläkävijän tehtävä: ”Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes kumartumaan ja avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Minä olen kastanut teidät vedellä mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.”
Ja sitten Jeesuksen nähdessään Johannes osoitti häntä ja sanoi: ”Katsokaa Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”
Johanneksen tehtävänä oli siis tehdä Jeesukselle tietä, kulkea edellä ja valmistaa ihmisiä ottamaan vastaan maailman Vapahtaja. Johanneksen nimi lupaa kuin enteilevästi, että Jumala on armollinen, Jumala tulee osoittamaan armonsa. Jeesuksessa Jumala tuli itse ihmiseksi, taivasten valtakunta tuli lähelle, ristillä hän sovitti maailman synnit ja ansaitsi armon jokaiselle.
Juhannus on Jumalan pelastussuunnitelmassa kolikon toinen puoli, se osoittaa kohti joulua. Johanneksen syntymäpäivä valaisee tietä kohti Jeesuksen syntymäjuhlaa.
Ehkä juhannus kaikella luonnon kauneudella ja rikkaudella julistaa Jumalan armollisuutta, jotta muistaisimme sen paremmin myös sitten, kun lehdet putoavat ja illat hämärtyvät. Keskikesän valo mukanamme saamme kulkea kohti pimenevää syksyä ja talvea. Myös Kirkkopuiston helakanvihreät, elämästä riemuitsevat puut riisuutuvat aikanaan, kuten aina, ja valmistautuvat routaa ja pimeää vastaan. Lintujen laulu vaimenee ja jää kaikumaan mieliimme iloisten muistojen lailla.
Vuoden- ja kirkkovuodenkiertomme on antoisa ja rikas. Sillä elämään kuuluvat eri vuodenajat, sekä autiomaan kuivuus että paratiisin loisto. Mutta kaikkina aikoina, kaikissa vaiheissa saamme luottaa, että Jumala on armollinen.
Tänään, kuten kaikkina vuoden päivinä, saamme iloita yhdessä siitä. Kun kaipaamme muistutusta Jumalan armosta ja läheisyydestä, vastaa oma kasteemme tähän ikävään. Johannes kastoi Jeesuksen ja sanoi tästä, että ”hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä.” Kastettuina Vapahtajan yhteyteen saamme luottaa, että Pyhä Henki on antanut meille armon. Saamme kiittää taivaallista Isäämme elämästämme. Saamme kiittää häntä huolenpidosta. Saamme kiittää läsnäolosta elämän eri tilanteissa. Kasteessa hän on kutsunut sinut ja minut nimeltä, omalla nimellämme. Me kuulumme hänelle. Hän on meitä kohtaan armollinen, sillä sinä ja minä, me olemme hänelle rakkaita.
Tästä rakkaudesta saamme kertoa ja elää sitä todeksi omalla paikallamme. Sanoin ja teoin, omalla tavallamme saamme viedä armon sanomaa eteenpäin niillä seuduilla, joilla vaikutamme. Jumalalla on meillekin tehtävä ja paikka suunnitelmassaan. Etsikäämme sitä, pyytäkäämme siihen armoa ja olkaamme armollisia sitä täyttäessämme.
Kun Elisabetin aika tuli, läheiset saapuivat iloitsemaan yhdessä Johanneksen syntymästä. Tänään me saamme iloiten tulla yhteiseen pöytään, jossa kohtaamme maailman Vapahtajan. Jumala itse tulee luoksemme. Kristus antaa itsensä meille leivässä ja viinissä. Pyhä Henki antaa meidän maistaa armoa ja sen varassa jatkamme eteenpäin.
Jumalaa armollisuudesta kiittäen nouskaa nyt tunnustamaan se usko, johon meidät on kastettu.
Kommentit