Kutsumuksen tiellä

Saarna Kaupunginkirkossa 1.3.2020

1. paastonajan sunnuntai - Jeesus, kiusausten voittaja

Ps. 91; 1. Moos. 3:1-7; Jaak. 1:12-15; Matt. 16:21-23

Kuva: Pixabay

Paastonaika kutsuu meitä tielle. Vaan mille tielle? Tielle kohti Jerusalemia, jonne Jeesus tuossa päivän evankeliumissakin ohjaa. Tielle kohti pääsiäistä, sen ristiä ja ylösnousemusta, kuten kirkkovuosi meitä kuljettaa. Seuraamaan Jeesuksen tietä, hänen askelmerkkejään, hänen vaiheitaan ja viimeisiä päiviään. Muistelemaan hänen tehtäväänsä ja kutsumustaan, hänen tarkoitustaan maailmalle, ja hänen merkitystään meille.

Ja samaan aikaan, tämän tien rinnalla kulkee oma tiemme. Oma elämämme, omat risteyksemme ja valintamme, omat polkumme ja reittimme, jotka meillä on kuljettavina. Erityisesti tälle tielle, omalle tiellemme meitä kutsutaan. Paastonaika on oiva vaihe pysähtyä miettimään omaa elämää, omaa tietään. Missä menen? Missä haluaisin mennä? Mistä tulen ja mitä kohti olen tai tahtoisin olla kulkemassa?

Tämän sunnuntain aihe ja tekstit ovat hyvä kartta ja kompassi suunnistaessa omalla tiellämme, kysellessämme reittiä, tavoitellessamme unelmia ja toiveita, etsiessä ja toteuttaessamme kutsumustamme. Sillä meillä on kutsumuksemme tässä maailmassa, tehtävämme ja paikkamme kirkossa ja seurakunnassa, tiemme ja polkumme elämässä. Kulkee se sitten koulussa tai opinnoissa, kotona tai ihmissuhteissa, työn haasteissa, vapaa-aikana tai harrastuksissa, sen parissa mitä rakastat tehdä tai sen mitä haluaisit rakastaa, sen parissa, mille sinulla ei tunnu olevan tarpeeksi aikaa tai mahdollisuuksia, tai sen mitä etsit, mitä toivot, mitä kyselet ja odotat. Siellä, missä lahjasi ja osaamisesi kohtaa maailman tarpeet, sieltä löytyy kutsumus, sanoi kai Aristoteles aikoinaan. Sieltä, missä voin elämälläni antaa jotain jollekulle, joka on sitä jotain vailla.

Mutta tässä ajassa, tässä suoritusten ja vaatimusten maailmassa, oma kutsumus ja oma tarkoitus helposti katoaa. Se uhkaa hautautua rahan tai vallan tai jonkin muun tavoittelun alle ja unohtua, kun on koko ajan meneillään jotakin muuta tärkeää. Monenlaiset kiusaukset kurkkivat joka nurkan takana. Niiden päitä nousee myös päivän raamatunteksteistä. Kutsumustamme kiusaavia seikkoja, asioita, jotka seisovat tiellämme ja koettavat estää toteuttamasta kutsua ja tehtäväämme.

Kutsumuksen esteitä siis. Ensimmäiseksi tulee mieleen ehkä jonkinlainen yksinäisyyden tai turvattomuuden tunne, pelko siitä, että en minä pysty siihen, en uskalla tehdä sitä. Unelmiin tarttuminen ja oman tiensä kulkeminen vaatii rohkeutta. Uskallusta heittäytyä kohti tuntematonta. Jeesuksenkin tie oli hurjan yksinäinen tie. Se tarkoitti kärsimystä, luopumista ja kuolemaa. Ehkä Pietari on ystävästään huolissaan, kun hän estelee tätä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Tai sitten hän on huolissaan lähinnä itsestään ja muista, jotka jäisivät yksin. Miten me selviämme tästä ilman sinua? Miten me jatkamme tehtäväämme yksin?

Jeesus pitää suunnitelmasta kiinni, vaikka muiden mielipide voi olla vahva hidaste ja jarru kutsumuksen tiellä. On mahdollista, että toiset luulevat tietävänsä paremmin ja ajattelevat itseään, punnitsevat mitä se merkitsisi heille, jos lähdet seuraamaan unelmaasi tai kutsumustasi. Muiden mielipide voi olla kutsumuksen esteenä. Pietari yritti mielipiteellään käännyttää Jeesuksen toiseen suuntaan. Käärme vakuutteli naisen tarttumaan hedelmään. Edelleen monet kavalat luikertelevat polkujemme varrella ja onnistuvat houkuttelemaan pois oikealta tieltä. Kaiken maailman äänien joukossa valheet ja epärehelliset myyntipuheet koettelevat, kyyn kieli sihisee ja tie paratiisiin umpeutuu. Yleinen mielipidekin voi olla omaa kutsumustasi vastaan. Ja mitä kaveritkin ajattelevat, ehkä he hylkäävät ja häipyvät viereltä, jos kuuntelen sydäntäni enkä alistu ryhmäpaineeseen.

Vaatii siis rohkeutta ja lujaa asennetta kulkea omaa tietään ja astua esteiden yli. Yksin jäämisen pelko ja toisaalta toisten mielipide asettuvat tielle. Ja sitten on myös ihan inhimillistä, paitsi erehtyä, myös perääntyä. Epäonnistuminen voi pelottaa, kannattaako siis edes yrittää. On täysin mahdollista, että tiellä kohtaa myös pettymyksiä, se voi olla jo tutuksi tullutta, kokemuksen varoittava esimerkki. Mutta ei ole välttämättä viisainta keskittyä ainoastaan puutteisiin, heikkouksiin ja uhkakuviin. Voi sitä antaa mahdollisuuksillekin mahdollisuuden, vaikka kuinka inhimillisiä olentoja ollaankin.

”Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” Jeesus toruu Pietaria. Ehkä on hyvä, että ymmärrämme inhimillisyytemme. Kohtaamme pelkomme ja puutteemme, vaikeutemme ja haasteemme kuunnella kutsua. Sillä silloin ymmärrämme myös, että tarvitsemme tällä tiellä Jumalaa. Hänen kanssaan me emme jää yksin. Hänen sanansa rohkaisee meitä. Hän kulkee kanssamme ja tulee luoksemme. Ehtoollisessa hän antaa itsensä meille matkaevääksi.

Tällä tiellä, kutsumuksen ja tarkoituksen etsimisen tiellä, tällä paastonajan tiellä, saamme luottaa, että Jeesus, kiusausten voittaja, kulkee vierellämme. Kun Saatana, kiusaaja ja Jumalan vastustaja, nostaa esiin esteet, herättää epäilykset ja yrittää saada kääntämään katseen pois Jumalasta, Jumalan suunnitelmasta ja Jumalan tarkoituksesta meidän elämässämme, silloin meillä on mukanamme Jeesus, joka sanoo kiusaajalle: ”Väisty tieltäni!” Tämä on minun tieni. Anna minun kulkea tämä tie. Tämä tie minun on kuljettava.

Ja kuitenkin se on juuri Pietari, joka sen sanoi: ”Jumala varjelkoon!” Niinpä. ”Jumala varjelkoon meitä!” Hänen kanssaan mekin voimme lähteä luottavaisin mielin kohti unelmia, kohti tehtäviä. Juuri hänen kanssaan, Jumalan kanssa, sillä Hän varjelee.

”Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen”

– tai mihinkään muuhunkaan, mitä tielläsi sattuu edessä olemaan.

Paastonaikana voimme siksi kulkea tietä pitkin toiveikkaalla mielellä. Kohti kevättä, kohti pääsiäistä, kohti omia päämääriä. Jeesus, kiusattu itsekin,  mutta kiusaukset voittanut, hän kulkee kanssamme.

Tällä tiellä me siis kuuntelemme kutsua ja etsimme suuntaa, kyselemme paikkaamme Jumalan suunnitelmassa. Nyt voimme kysellä sitä yhdessä laulamalla virren 929.