Hartaus Sotainvalidien sairaskodilla 4.2.2020
Matt. 14: 22–33
Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”
Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”
Kun tulimme tänään tänne teidän luoksenne, huomasin, että tuossa aivan talon vieressä on pieni leikkipuisto ja puiston reunaan on jäädytetty luistinrata. Vihdoin alkaa olla kyllin talvista ja pakkasta riittää, niin että lapset pääsevät ulkojäille luistelemaan.
Pieni lapsi ei useinkaan tuosta vain osaa yksin ohjata luistimiaan heti kerralla oikein. Monesti sitä joutuu menemään ihan mukkelismakkelis yhä uudelleen ja uudelleen. On monta kertaa noustava takaisin jaloilleen ja yritettävä taas. Yksin luistelemaan oppiminen voi kuitenkin olla pelottavaa, ei haluakaan enää yrittää, kun kuitenkin kaatuu. Mutta jos äiti tai isä pitää lapsen käsistä kiinni, hän uskaltaa ja hiljalleen myös oppii pysymään pystyssä heti kaatumatta.
Tuossa Matteuksen evankeliumin kertomuksessa vesi ei ole jäässä vaan aaltoilee tuulessa. Ja silti Jeesus kävelee järven pinnalla. Se hämmästyttää, ihmetyttää, pelottaa. Opetuslapset ovat jääneet veneeseen itsekseen, vaikka onhan heillä toisensa. Jeesus rauhoittelee kuin vanhempi lastaan: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.” Tuttu ääni myrskyn keskellä herättää luottamuksen ja Pietari aivan intoutuu vettä pitkin Jeesuksen luo.
Nämä tapahtumat ovat ihmeellisiä eikä niitä ole helppo lähteä järjellä selittämään. Talviolosuhteissa veden päällä käveleminen on ihan luonnollista, ainakin kylmässä Pohjolassa. Jään päällä pysyy kyllä pinnalla.
Tätä kertomusta onkin selitetty vertauskuvana uskosta. Pietari pysyy veden päällä niin kauan kuin hänen katseensa pysyy Jeesuksessa. Heti kun hän kääntää katseensa rajuun tuuleen ja myrskyävään veteen, hän alkaa vajota. Silloin Jeesus tarttuu Pietarin käteen ja pitää tämän pinnalla.
Me olemme kuin Pietari elämän merellä. Meitä kannattelee se, mihin kiinnitämme uskomme ja toivomme. Jos keskitymme vain pelkoihin, huoliin tai maailman ongelmiin, uppoudumme niiden mukana. Mutta jos jaksamme pitää katseemme Vapahtajassa, luottaa häneen, uskoa hänen apuunsa, pysymme pinnalla. Jeesus auttaa meitäkin hädässä.
Me olemme kuin se pieni lapsi luistimet jalassa. Tarvitsemme taivaallista Isäämme apuun pitämään meitä pystyssä. Häneen me voimme luottaa, kun elämän pinta on liukas ja pettävä. Hän pitää meistä kiinni, varjelee ja johdattaa eteenpäin. Hän antoi meille Jeesuksen paimeneksi ja Pyhän Henkensä oppaaksemme.
Uskoa on joskus kuvattu niin kuin tuossa kertomuksessa, tarttumisena Jeesuksen kädestä kiinni. Ote voi kuitenkin maailman myrskyissä ja elämän vastoinkäymisissä helposti lipsahtaa irti. Siksi parempi ja oikeampi kuva uskosta on sellainen ote, jossa myös Jumala tarttuu meistä kiinni. Silloin jos ja kun oma otteemme epäuskon hetkellä irtoaakin, hän yhä pitää meistä kiinni. Niin kuin Jeesus Pietarista.
Sen lupaa meille kasteen lahja. Kastettuina meillä on oikeus luottaa Vapahtajaamme Jeesukseen, Jumalan Poikaan, joka on luvannut olla meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Kävi miten kävi. Kaaduimme miten monta kertaa tahansa tai luovuimme ja irrotimme otteemme miten useasti vain. Hän jaksaa odottaa, että saamme uudelleen kiinni, vaikka ihan heikollakin uskolla.
Matt. 14: 22–33
Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”
Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”
Kun tulimme tänään tänne teidän luoksenne, huomasin, että tuossa aivan talon vieressä on pieni leikkipuisto ja puiston reunaan on jäädytetty luistinrata. Vihdoin alkaa olla kyllin talvista ja pakkasta riittää, niin että lapset pääsevät ulkojäille luistelemaan.
Pieni lapsi ei useinkaan tuosta vain osaa yksin ohjata luistimiaan heti kerralla oikein. Monesti sitä joutuu menemään ihan mukkelismakkelis yhä uudelleen ja uudelleen. On monta kertaa noustava takaisin jaloilleen ja yritettävä taas. Yksin luistelemaan oppiminen voi kuitenkin olla pelottavaa, ei haluakaan enää yrittää, kun kuitenkin kaatuu. Mutta jos äiti tai isä pitää lapsen käsistä kiinni, hän uskaltaa ja hiljalleen myös oppii pysymään pystyssä heti kaatumatta.
Tuossa Matteuksen evankeliumin kertomuksessa vesi ei ole jäässä vaan aaltoilee tuulessa. Ja silti Jeesus kävelee järven pinnalla. Se hämmästyttää, ihmetyttää, pelottaa. Opetuslapset ovat jääneet veneeseen itsekseen, vaikka onhan heillä toisensa. Jeesus rauhoittelee kuin vanhempi lastaan: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.” Tuttu ääni myrskyn keskellä herättää luottamuksen ja Pietari aivan intoutuu vettä pitkin Jeesuksen luo.
Nämä tapahtumat ovat ihmeellisiä eikä niitä ole helppo lähteä järjellä selittämään. Talviolosuhteissa veden päällä käveleminen on ihan luonnollista, ainakin kylmässä Pohjolassa. Jään päällä pysyy kyllä pinnalla.
Tätä kertomusta onkin selitetty vertauskuvana uskosta. Pietari pysyy veden päällä niin kauan kuin hänen katseensa pysyy Jeesuksessa. Heti kun hän kääntää katseensa rajuun tuuleen ja myrskyävään veteen, hän alkaa vajota. Silloin Jeesus tarttuu Pietarin käteen ja pitää tämän pinnalla.
Me olemme kuin Pietari elämän merellä. Meitä kannattelee se, mihin kiinnitämme uskomme ja toivomme. Jos keskitymme vain pelkoihin, huoliin tai maailman ongelmiin, uppoudumme niiden mukana. Mutta jos jaksamme pitää katseemme Vapahtajassa, luottaa häneen, uskoa hänen apuunsa, pysymme pinnalla. Jeesus auttaa meitäkin hädässä.
Me olemme kuin se pieni lapsi luistimet jalassa. Tarvitsemme taivaallista Isäämme apuun pitämään meitä pystyssä. Häneen me voimme luottaa, kun elämän pinta on liukas ja pettävä. Hän pitää meistä kiinni, varjelee ja johdattaa eteenpäin. Hän antoi meille Jeesuksen paimeneksi ja Pyhän Henkensä oppaaksemme.
Uskoa on joskus kuvattu niin kuin tuossa kertomuksessa, tarttumisena Jeesuksen kädestä kiinni. Ote voi kuitenkin maailman myrskyissä ja elämän vastoinkäymisissä helposti lipsahtaa irti. Siksi parempi ja oikeampi kuva uskosta on sellainen ote, jossa myös Jumala tarttuu meistä kiinni. Silloin jos ja kun oma otteemme epäuskon hetkellä irtoaakin, hän yhä pitää meistä kiinni. Niin kuin Jeesus Pietarista.
Sen lupaa meille kasteen lahja. Kastettuina meillä on oikeus luottaa Vapahtajaamme Jeesukseen, Jumalan Poikaan, joka on luvannut olla meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Kävi miten kävi. Kaaduimme miten monta kertaa tahansa tai luovuimme ja irrotimme otteemme miten useasti vain. Hän jaksaa odottaa, että saamme uudelleen kiinni, vaikka ihan heikollakin uskolla.
Kommentit