Tänään oli yksi niistä työpäivistä, jolloin oli tarpeen kirjoittaa kaksi saarnaa samana pyhänä, samasta tekstistä. Aamulla juhlittiin Viron riparin konfirmaatiota, sitten vietettiin kesäillassa Taulumäen messua.
Luuk. 14: 16-24
Jeesus kertoi:
”Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’
Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!’”
SAARNA 1:
Se tunne, kun saa vaikkapa viestin, jossa kutsutaan mukaan. Nähdäänkö keskustassa, tuletko meille, mennäänkö elokuviin, tule pelaamaan lentopalloa, meillä on bileet, tuu mukaan. On hauskaa olla kutsuttu, on mahtavaa saada olla mukana. Ettei jää ulkopuolelle.
Tuo kuulemamme teksti on kertomus juhlista, kutsusta, kutsutuksi tulemisesta ja kutsun vastaanottamisen merkityksestä. Riparilla nuoret antoivat tämän raamatunkohdan otsikolla: ”Mun rippijuhlat”. Hienoa, että otitte kaikki kutsun vastaan!
Sillä rippijuhlat on iloinen juhla. Siellä saa tuntea olevansa tärkeä. Ajatella, että mulle halutaan pitää juhlat! Tulee vieraita, tuodaan lahjoja, syödään kakkua. On hyvä meininki. Tai hyvä pössis. On mahtavaa saada olla mukana.
Jeesuksen vertauksessa suuret pidot ja sinne kutsuminen kertoo jotain Jumalasta ja siitä, miten hän kutsuu valtakuntaansa. Mihin oikein kutsutaan, kun kutsutaan Jumalan valtakuntaan?
Vanhoissa saduissa sankari saa aina prinsessan tai prinssin ja puoli valtakuntaa. Riparilla me nähtiin, mitä vanhoille valtakunnille oli käynyt. Edes puolta ei ollut jäljellä. Ehdimme nähdä yhteensä neljä linnaa, joista kolme oli raunioina, Cesiksessä ja Rakveressa käytiin sisällä, Valmieran rauniot kurkattiin bussin ikkunasta. Sangasten linnassa oli yksityistilaisuus. Rakveressa oli kyllä bonuksena myös entisaikojen kidutuskammio ja kulkureitti ”helvetin” läpi. Onneksi siitäkin selvittiin.
Nuo linnanrauniot kertovat minusta siitä, mikä elämässä kestää ja mikä ei. Kiviseinien taakse suojautuminen ei ole aina toiminut. Sotiminen, riitely ja kosto eivät ole paras reitti rauhaan ja sopuun, paitsi ehkä erehdyksistä oppimisen kautta. Jotain menee aina rikki, kun toisia ammutaan tykinkuulilla tai muilla ilkeyksillä.
Ehkä nuo Jeesuksen vertauksen verukkeet, viisi härkäparia, naimisiinmeno, pellon hankkiminen, jotka sinänsä olivat kyllä arvokkaita ja merkittäviä tapahtumia noiden ihmisten elämässä, ehkä ne olivat kuitenkin kuin kivimuuri, jonka takana kutsuttu vieras ajatteli olevansa turvassa ja suojassa. Viisi härkäparia tai pelto tuottaisi kyllä tarpeeksi elantoa, että pärjään kyllä ja selviän elämässä. On helpompi turvautua johonkin, minkä näkee ja josta on maksanut ison hinnan. Sen on pakko auttaa, kun olen satsannutkin siihen.
Jumalaan luottaminen on sikäli vaikeampaa. Jumala ei rakenna meille muuria tai linnantornia, jossa olisimme turvassa. Jumala antaa sen sijaan meille tilaisuuksia kohdata toisemme kasvokkain, hän antaa rohkeuden etsiä rauhaa ja sopua katsoessamme toisiamme silmien tasalta, eikä jostain kaukaa muurin harjalta. Ja hän antaa meille vapauden valita. Kutsu on ilmainen, hinta on jo maksettu meidän puolestamme.
Jumalan maailmassa ihmisten väliltä puuttuvat muurit ja aidat ja omaisuuteen tai muihin ominaisuuksiin perustuvat laatuerot. Kaikki ovat samalla viivalla, kaikki on kutsuttu juhliin, kaikille hän tahtoo yhtä paljon hyvyyttä ja sisäistä turvaa. Saa tulla sellaisena kuin on. Ehkä köyhät, sokeat ja rammat ottivat herkemmin kutsun vastaan, kun heillä ei ollut niin paljon muuta mihin elämänsä turvata. Ehkä heidän kutsumisensa korostaa sitä valtavan huikeaa seikkaa, kuinka Jumalan kutsu on tarkoitettu ihan kaikille ulkoisesta asemasta tai elämäntilanteesta riippumatta.
Tällä riparilla me on saatu iloita erityisesti siitä, että kutsu on tarkoitettu [nuorten nimet].
Teidät on kutsuttu jo kasteessa, kutsuttu nimeltä Jumalan valtakuntaan. Tämän kutsun vuoksi tänään pidetään jillit pidot, sun rippijuhlat.
Tämän kutsun vuoksi tänään on sinun konfirmaatiosi. Konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Rippikoulu tähtäsi siihen, että opit lisää siitä uskosta, johon sinut on kastettu ja että vahvistuisit siinä. Että sinussa vahvistuisi usko hyvään, usko rakkauteen, usko omaan arvoosi, usko toiseen ihmiseen, ja usko Jumalaan, jonka silmissä olet kaunis helmi, usko Jumalaan, joka rakastaa ja tahtoo pitää sinusta huolta, usko Jumalaan, joka kutsuu sinua yhteyteensä ja tahtoo olla mukana elämässäsi.
Sinä olet tärkeä. Rakasta itseäsi. Rakasta myös kaveria ja jokaista lähimmäistä. Rakasta Jumalaa, luota häneen, luota Jeesukseen, usko että hän kulkee vierellä. Jeesus on tarinan sankari, hän antoi henkensä puolestamme, hän antaa anteeksi, hän kutsuu vapauteen, rauhaan ja yhteyteen toisten kanssa. Hän on sankari, joka saa koko valtakunnan ja antaakin sen sitten eteenpäin. Sinulle ja minulle, meille kaikille. Jeesuksen bileet on jillit bileet.
Riparilla sait kuulua porukkaan. Saat luottaa, että myös riparin ja konfirmaation jälkeen sinulle on paikka seurakunnassa. Tule mukaan isostoimintaan ja nuoren seurakunnan elämään. Se on yksi hyvä tapa pitää omasta uskosta huolta. Konfirmaation jälkeen saat itsenäisesti käydä ehtoollisella. Jeesuksen kutsu on voimassa: Tulkaa minun luokseni. Äläkä jätä rippiraamattua kirjahyllyyn tai sukkakasojen alle pölyttymään. Lue lisää Jumalan rakkaudesta ja ota selvää, mitä Jeesuksella voisi olla sinun kanssasi tekemistä. Muista, että Jumala on aina vain rukouksen tai hiljaisuuden päässä. Saat olla Jumalan hiljaisuudessa. Pidä huolta itsestäsi, sillä olet sen arvoinen. Pidä huolta uskostasi, se on kallis lahja, jonka olet saanut.
Se on jotain lujempaa ja kestävämpää kuin linnanmuurit ja viisi härkäparia. Se yhdistää enemmän kuin erottaa. Se antaa turvaa. Sitä me tänään juhlimme, uskon lahjaa ja sen vahvistumista.
Astukaa nyt, rakkaat nuoret, alttarin eteen.
SAARNA 2:
Evankeliumi koettelee meitä ja vapauttaa meidät.
Se koettelee meitä kysyen, entä jos kutsu tulisi omalle kohdalleni. Mitä tekisin? Mitä sanoisin? Mihin ehkä vetoaisin? Olen lähdössä lomamatkalle, enkä siksi voi tulla. Olen saanut uuden työpaikan, enkä siksi voi tulla. Olen luvannut olla perheeni kanssa, enkä siksi voi tulla.
Syitä on helppo keksiä enemmänkin. Arki tulee usein väliin, kun luvassa olisi jotain erityistä. Mikä on sinun verukkeesi? Mikä estää tarttumasta kutsuun?
Sillä eikö se ole mukava ja iloinen juttu, jos joku kutsuu mukaan. Lähdetkö yhdessä kalaan? Mennäänkö mökille? Käydäänkö elokuvissa? Tule meille viettämään iltaa, laitetaan ruokaa ja syödään yhdessä. Tai tule mukaan sählyporukkaamme, lukupiiriin, tai aletaan käydä yhdessä kävelylenkeillä.
Mutta mihin Jeesuksen vertauksessa oikein kutsutaan? Jeesus kertoo tarinan suurista pidoista vastauksena erään pöytävieraan kommenttiin: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.” Kutsu suuriin pitoihin kertoo siis jotain Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. Isäntä kutsuu väkeä juhliin, he esittävät verukkeita, jolloin isäntä kutsuu heidän tilalleen lisää väkeä, jotta talo täyttyisi.
En tiedä kiusaako teitä muita sama kysymys kuin minua. Että miksi nuo ensin kutsutut saavat niin ankaran kohtalon, että heillä ei ole enää uutta mahdollisuutta päästä pitoihin. Onko Jumalan valtakunta lopullisesti kiinni niiltä, jotka ovat kerran ohittaneet kutsun? Miten käy tuhlaajapoikien, jotka yhä uudelleen loittonevat Isästä? Miten käy pietarien, jotka kerta toisensa jälkeen kieltävät Jeesuksen? Miten käy heikon syntisen, joka lankeaa ja tarvitsee armoa joka päivä uudelleen?
Ajattelen, että kertomusta suurista pidoista ei pidäkään lukea tuomion vaan armon ja vapautuksen silmälasien läpi. Jos tarkastelemme noiden ensiksi kutsuttujen verukkeita tarkemmin, huomaamme, että ei heillä ollenkaan huonot syyt olleet. Yksi oli ostanut pellon, toinen viisi härkäparia, kolmas oli mennyt naimisiin. Jokainen heistä oli elämässään ison asian äärellä. Pellon ostaminen oli sijoitus ja saattoi johtaa mahdollisuuteen viljellä maata. Myös härkäparit toivat omistajalleen elantoa. Avioliittokin merkitsi perheen perustamista ja perheestä huolehtimista. Elämän käännekohtia kaikki.
Samalla tavalla itse kullakin meistä on elämässä meneillään pieniä ja isoja asioita. Elämäntilanteita, jotka vaikuttavat valintoihimme. Arjen asiat merkitsevät, niillä on väliä.
Vertauksen vastakkainasettelu verukkeiden ja kutsun vastaanottamisen välillä voi hyvinkin nousta Luukkaan evankeliumille tyypillisen elämän prioriteettikysymyksen pohjalta. Juuri Luukkaalla esiintyy usein ongelma siitä, kuinka rikkaan tai paljon omistavan on vaikea päästä Jumalan valtakuntaan. Juuri Luukas nostaa monessa kohtaa etualalle köyhät ja vähäiset, joille ilosanoma julistetaan. Köyhät ja raajarikot ovat tässäkin niitä, jotka nousevat juhlavieraiden joukkoon.
Ehkä siksi, että heillä on elämässään paljon vähemmän jotain muuta, minkä varaan he voivat turvautua. Ehkä siksi, että he tarvitsevat Jumalaa enemmän kuin sellainen, jolla on varaa pönkittää elämäänsä omaisuudella ja uusilla sijoituksilla. Uusi pelto, auto tai kesämökki tuovat elämään jo sinänsä enemmän vakautta ja ulkoista turvaa. Silloin saattaa olla kiusaus ajatella, että en tarvitsekaan Jumalaa ja kutsua hänen valtakuntaansa. Pärjään hyvin itsekin.
Jumalan valtakunta ei kuitenkaan ole ulkoista kiiltoa ja kauneutta. Se on sisäinen valtakunta, olotila, jossa kokee turvallisuutta, luottamusta, kannateltuna oloa, sitä että sinusta välitetään sellaisena kuin olet, ilman ulkoista asemaa tai sen kanssa. Se on kuin ensimmäisen käskyn noudattamista. Että antaa Jumalan olla yksin Jumala. Että pudottaa elämän korkeimmalta korokkeelta muun, mihin voisi hädässään turvautua. Että luottaa siihen, kuinka sitä seuraa sitten kaikki muu hyvä. Että pellot, härkäparit, puoliso ja perhe ja kaikki muu ovat elämän hyviä lahjoja, joista on lupa nauttia. Niitä ei tarvitse asettaa vastakkain Jumalan ja oman hengellisen elämän kanssa. Kutsu Jumalan valtakuntaan on kutsu sinulle ja minulle kääntyä Jumalan puoleen juuri elämän arjessa, lomamatkalla, työpaikalla, perheen tai ystävien parissa. Tai antaa Jumalan olla mukana siellä, missä itsekin olemme. Ja kiittää häntä asioista, joita elämässämme on.
Siksi evankeliumi paitsi koettelee, myös vapauttaa.
Se vapauttaa, koska kutsun vastaanottaminen on täysin vapaaehtoista, kukaan ei pakota. Se on vapautta vastakkainasettelusta. Erottelusta. Statuksiin tuijottelusta. Se vapauttaa, koska se kysyy, entä jos kutsu todella tulee minunkin kohdalleni. Kutsu onkin tarkoitettu kaikille, ei vain niille, jotka mielestämme ovat jotakin tai niille, joilla on ulkoinen ansio tulla suuriin pitoihin. Evankeliumi vapauttaa jokaisen olemaan jotakin, nimittäin kutsuttu. Nimeltä kutsuttu, jo kasteessa.
Tänään kastoin pienen tytön. Avuttoman, neuvottoman, sinänsä hyvin köyhän. Ei hänellä ollut mitään antaa vastineeksi. Silti Jumala kutsui hänetkin nimeltä omakseen. Antoi hänelle avaimet valtakuntaansa. Armon ja rakkauden, rauhan ja vapauden valtakuntaan. Piirtäessäni ristinmerkkiä hänen otsaansa lausuin hänelle vakuutuksen siitä, kuinka Vapahtajamme Jeesus Kristus on hänet, niin kuin sinut ja minut, vapauttanut synnin, kuoleman ja pahan vallasta.
Sama Jeesus, joka vietti paljon aikaa juuri hyljeksittyjen, ansiottomien, sairaiden ja köyhien parissa, antoi toiminnallaan niin kuin tällä vertauksellaankin vakuutuksen, että kutsu Jumalan yhteyteen on tarkoitettu kaikille. Tänään Jeesus kutsuu meitä luokseen alttarille. Ehtoollisessa hän antaa maistaa anteeksiantamusta, aavistuksen taivasta.
Ja totta: Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.
Luuk. 14: 16-24
Jeesus kertoi:
”Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’
Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!’”
SAARNA 1:
Se tunne, kun saa vaikkapa viestin, jossa kutsutaan mukaan. Nähdäänkö keskustassa, tuletko meille, mennäänkö elokuviin, tule pelaamaan lentopalloa, meillä on bileet, tuu mukaan. On hauskaa olla kutsuttu, on mahtavaa saada olla mukana. Ettei jää ulkopuolelle.
Tuo kuulemamme teksti on kertomus juhlista, kutsusta, kutsutuksi tulemisesta ja kutsun vastaanottamisen merkityksestä. Riparilla nuoret antoivat tämän raamatunkohdan otsikolla: ”Mun rippijuhlat”. Hienoa, että otitte kaikki kutsun vastaan!
Sillä rippijuhlat on iloinen juhla. Siellä saa tuntea olevansa tärkeä. Ajatella, että mulle halutaan pitää juhlat! Tulee vieraita, tuodaan lahjoja, syödään kakkua. On hyvä meininki. Tai hyvä pössis. On mahtavaa saada olla mukana.
Jeesuksen vertauksessa suuret pidot ja sinne kutsuminen kertoo jotain Jumalasta ja siitä, miten hän kutsuu valtakuntaansa. Mihin oikein kutsutaan, kun kutsutaan Jumalan valtakuntaan?
Vanhoissa saduissa sankari saa aina prinsessan tai prinssin ja puoli valtakuntaa. Riparilla me nähtiin, mitä vanhoille valtakunnille oli käynyt. Edes puolta ei ollut jäljellä. Ehdimme nähdä yhteensä neljä linnaa, joista kolme oli raunioina, Cesiksessä ja Rakveressa käytiin sisällä, Valmieran rauniot kurkattiin bussin ikkunasta. Sangasten linnassa oli yksityistilaisuus. Rakveressa oli kyllä bonuksena myös entisaikojen kidutuskammio ja kulkureitti ”helvetin” läpi. Onneksi siitäkin selvittiin.
Nuo linnanrauniot kertovat minusta siitä, mikä elämässä kestää ja mikä ei. Kiviseinien taakse suojautuminen ei ole aina toiminut. Sotiminen, riitely ja kosto eivät ole paras reitti rauhaan ja sopuun, paitsi ehkä erehdyksistä oppimisen kautta. Jotain menee aina rikki, kun toisia ammutaan tykinkuulilla tai muilla ilkeyksillä.
Ehkä nuo Jeesuksen vertauksen verukkeet, viisi härkäparia, naimisiinmeno, pellon hankkiminen, jotka sinänsä olivat kyllä arvokkaita ja merkittäviä tapahtumia noiden ihmisten elämässä, ehkä ne olivat kuitenkin kuin kivimuuri, jonka takana kutsuttu vieras ajatteli olevansa turvassa ja suojassa. Viisi härkäparia tai pelto tuottaisi kyllä tarpeeksi elantoa, että pärjään kyllä ja selviän elämässä. On helpompi turvautua johonkin, minkä näkee ja josta on maksanut ison hinnan. Sen on pakko auttaa, kun olen satsannutkin siihen.
Jumalaan luottaminen on sikäli vaikeampaa. Jumala ei rakenna meille muuria tai linnantornia, jossa olisimme turvassa. Jumala antaa sen sijaan meille tilaisuuksia kohdata toisemme kasvokkain, hän antaa rohkeuden etsiä rauhaa ja sopua katsoessamme toisiamme silmien tasalta, eikä jostain kaukaa muurin harjalta. Ja hän antaa meille vapauden valita. Kutsu on ilmainen, hinta on jo maksettu meidän puolestamme.
Jumalan maailmassa ihmisten väliltä puuttuvat muurit ja aidat ja omaisuuteen tai muihin ominaisuuksiin perustuvat laatuerot. Kaikki ovat samalla viivalla, kaikki on kutsuttu juhliin, kaikille hän tahtoo yhtä paljon hyvyyttä ja sisäistä turvaa. Saa tulla sellaisena kuin on. Ehkä köyhät, sokeat ja rammat ottivat herkemmin kutsun vastaan, kun heillä ei ollut niin paljon muuta mihin elämänsä turvata. Ehkä heidän kutsumisensa korostaa sitä valtavan huikeaa seikkaa, kuinka Jumalan kutsu on tarkoitettu ihan kaikille ulkoisesta asemasta tai elämäntilanteesta riippumatta.
Tällä riparilla me on saatu iloita erityisesti siitä, että kutsu on tarkoitettu [nuorten nimet].
Teidät on kutsuttu jo kasteessa, kutsuttu nimeltä Jumalan valtakuntaan. Tämän kutsun vuoksi tänään pidetään jillit pidot, sun rippijuhlat.
Tämän kutsun vuoksi tänään on sinun konfirmaatiosi. Konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Rippikoulu tähtäsi siihen, että opit lisää siitä uskosta, johon sinut on kastettu ja että vahvistuisit siinä. Että sinussa vahvistuisi usko hyvään, usko rakkauteen, usko omaan arvoosi, usko toiseen ihmiseen, ja usko Jumalaan, jonka silmissä olet kaunis helmi, usko Jumalaan, joka rakastaa ja tahtoo pitää sinusta huolta, usko Jumalaan, joka kutsuu sinua yhteyteensä ja tahtoo olla mukana elämässäsi.
Sinä olet tärkeä. Rakasta itseäsi. Rakasta myös kaveria ja jokaista lähimmäistä. Rakasta Jumalaa, luota häneen, luota Jeesukseen, usko että hän kulkee vierellä. Jeesus on tarinan sankari, hän antoi henkensä puolestamme, hän antaa anteeksi, hän kutsuu vapauteen, rauhaan ja yhteyteen toisten kanssa. Hän on sankari, joka saa koko valtakunnan ja antaakin sen sitten eteenpäin. Sinulle ja minulle, meille kaikille. Jeesuksen bileet on jillit bileet.
Riparilla sait kuulua porukkaan. Saat luottaa, että myös riparin ja konfirmaation jälkeen sinulle on paikka seurakunnassa. Tule mukaan isostoimintaan ja nuoren seurakunnan elämään. Se on yksi hyvä tapa pitää omasta uskosta huolta. Konfirmaation jälkeen saat itsenäisesti käydä ehtoollisella. Jeesuksen kutsu on voimassa: Tulkaa minun luokseni. Äläkä jätä rippiraamattua kirjahyllyyn tai sukkakasojen alle pölyttymään. Lue lisää Jumalan rakkaudesta ja ota selvää, mitä Jeesuksella voisi olla sinun kanssasi tekemistä. Muista, että Jumala on aina vain rukouksen tai hiljaisuuden päässä. Saat olla Jumalan hiljaisuudessa. Pidä huolta itsestäsi, sillä olet sen arvoinen. Pidä huolta uskostasi, se on kallis lahja, jonka olet saanut.
Se on jotain lujempaa ja kestävämpää kuin linnanmuurit ja viisi härkäparia. Se yhdistää enemmän kuin erottaa. Se antaa turvaa. Sitä me tänään juhlimme, uskon lahjaa ja sen vahvistumista.
Astukaa nyt, rakkaat nuoret, alttarin eteen.
SAARNA 2:
Evankeliumi koettelee meitä ja vapauttaa meidät.
Se koettelee meitä kysyen, entä jos kutsu tulisi omalle kohdalleni. Mitä tekisin? Mitä sanoisin? Mihin ehkä vetoaisin? Olen lähdössä lomamatkalle, enkä siksi voi tulla. Olen saanut uuden työpaikan, enkä siksi voi tulla. Olen luvannut olla perheeni kanssa, enkä siksi voi tulla.
Syitä on helppo keksiä enemmänkin. Arki tulee usein väliin, kun luvassa olisi jotain erityistä. Mikä on sinun verukkeesi? Mikä estää tarttumasta kutsuun?
Sillä eikö se ole mukava ja iloinen juttu, jos joku kutsuu mukaan. Lähdetkö yhdessä kalaan? Mennäänkö mökille? Käydäänkö elokuvissa? Tule meille viettämään iltaa, laitetaan ruokaa ja syödään yhdessä. Tai tule mukaan sählyporukkaamme, lukupiiriin, tai aletaan käydä yhdessä kävelylenkeillä.
Mutta mihin Jeesuksen vertauksessa oikein kutsutaan? Jeesus kertoo tarinan suurista pidoista vastauksena erään pöytävieraan kommenttiin: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.” Kutsu suuriin pitoihin kertoo siis jotain Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. Isäntä kutsuu väkeä juhliin, he esittävät verukkeita, jolloin isäntä kutsuu heidän tilalleen lisää väkeä, jotta talo täyttyisi.
En tiedä kiusaako teitä muita sama kysymys kuin minua. Että miksi nuo ensin kutsutut saavat niin ankaran kohtalon, että heillä ei ole enää uutta mahdollisuutta päästä pitoihin. Onko Jumalan valtakunta lopullisesti kiinni niiltä, jotka ovat kerran ohittaneet kutsun? Miten käy tuhlaajapoikien, jotka yhä uudelleen loittonevat Isästä? Miten käy pietarien, jotka kerta toisensa jälkeen kieltävät Jeesuksen? Miten käy heikon syntisen, joka lankeaa ja tarvitsee armoa joka päivä uudelleen?
Ajattelen, että kertomusta suurista pidoista ei pidäkään lukea tuomion vaan armon ja vapautuksen silmälasien läpi. Jos tarkastelemme noiden ensiksi kutsuttujen verukkeita tarkemmin, huomaamme, että ei heillä ollenkaan huonot syyt olleet. Yksi oli ostanut pellon, toinen viisi härkäparia, kolmas oli mennyt naimisiin. Jokainen heistä oli elämässään ison asian äärellä. Pellon ostaminen oli sijoitus ja saattoi johtaa mahdollisuuteen viljellä maata. Myös härkäparit toivat omistajalleen elantoa. Avioliittokin merkitsi perheen perustamista ja perheestä huolehtimista. Elämän käännekohtia kaikki.
Samalla tavalla itse kullakin meistä on elämässä meneillään pieniä ja isoja asioita. Elämäntilanteita, jotka vaikuttavat valintoihimme. Arjen asiat merkitsevät, niillä on väliä.
Vertauksen vastakkainasettelu verukkeiden ja kutsun vastaanottamisen välillä voi hyvinkin nousta Luukkaan evankeliumille tyypillisen elämän prioriteettikysymyksen pohjalta. Juuri Luukkaalla esiintyy usein ongelma siitä, kuinka rikkaan tai paljon omistavan on vaikea päästä Jumalan valtakuntaan. Juuri Luukas nostaa monessa kohtaa etualalle köyhät ja vähäiset, joille ilosanoma julistetaan. Köyhät ja raajarikot ovat tässäkin niitä, jotka nousevat juhlavieraiden joukkoon.
Ehkä siksi, että heillä on elämässään paljon vähemmän jotain muuta, minkä varaan he voivat turvautua. Ehkä siksi, että he tarvitsevat Jumalaa enemmän kuin sellainen, jolla on varaa pönkittää elämäänsä omaisuudella ja uusilla sijoituksilla. Uusi pelto, auto tai kesämökki tuovat elämään jo sinänsä enemmän vakautta ja ulkoista turvaa. Silloin saattaa olla kiusaus ajatella, että en tarvitsekaan Jumalaa ja kutsua hänen valtakuntaansa. Pärjään hyvin itsekin.
Jumalan valtakunta ei kuitenkaan ole ulkoista kiiltoa ja kauneutta. Se on sisäinen valtakunta, olotila, jossa kokee turvallisuutta, luottamusta, kannateltuna oloa, sitä että sinusta välitetään sellaisena kuin olet, ilman ulkoista asemaa tai sen kanssa. Se on kuin ensimmäisen käskyn noudattamista. Että antaa Jumalan olla yksin Jumala. Että pudottaa elämän korkeimmalta korokkeelta muun, mihin voisi hädässään turvautua. Että luottaa siihen, kuinka sitä seuraa sitten kaikki muu hyvä. Että pellot, härkäparit, puoliso ja perhe ja kaikki muu ovat elämän hyviä lahjoja, joista on lupa nauttia. Niitä ei tarvitse asettaa vastakkain Jumalan ja oman hengellisen elämän kanssa. Kutsu Jumalan valtakuntaan on kutsu sinulle ja minulle kääntyä Jumalan puoleen juuri elämän arjessa, lomamatkalla, työpaikalla, perheen tai ystävien parissa. Tai antaa Jumalan olla mukana siellä, missä itsekin olemme. Ja kiittää häntä asioista, joita elämässämme on.
Siksi evankeliumi paitsi koettelee, myös vapauttaa.
Se vapauttaa, koska kutsun vastaanottaminen on täysin vapaaehtoista, kukaan ei pakota. Se on vapautta vastakkainasettelusta. Erottelusta. Statuksiin tuijottelusta. Se vapauttaa, koska se kysyy, entä jos kutsu todella tulee minunkin kohdalleni. Kutsu onkin tarkoitettu kaikille, ei vain niille, jotka mielestämme ovat jotakin tai niille, joilla on ulkoinen ansio tulla suuriin pitoihin. Evankeliumi vapauttaa jokaisen olemaan jotakin, nimittäin kutsuttu. Nimeltä kutsuttu, jo kasteessa.
Tänään kastoin pienen tytön. Avuttoman, neuvottoman, sinänsä hyvin köyhän. Ei hänellä ollut mitään antaa vastineeksi. Silti Jumala kutsui hänetkin nimeltä omakseen. Antoi hänelle avaimet valtakuntaansa. Armon ja rakkauden, rauhan ja vapauden valtakuntaan. Piirtäessäni ristinmerkkiä hänen otsaansa lausuin hänelle vakuutuksen siitä, kuinka Vapahtajamme Jeesus Kristus on hänet, niin kuin sinut ja minut, vapauttanut synnin, kuoleman ja pahan vallasta.
Sama Jeesus, joka vietti paljon aikaa juuri hyljeksittyjen, ansiottomien, sairaiden ja köyhien parissa, antoi toiminnallaan niin kuin tällä vertauksellaankin vakuutuksen, että kutsu Jumalan yhteyteen on tarkoitettu kaikille. Tänään Jeesus kutsuu meitä luokseen alttarille. Ehtoollisessa hän antaa maistaa anteeksiantamusta, aavistuksen taivasta.
Ja totta: Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.
Kommentit