Saarna tuomasmessussa 24.3.2019
Marian ilmestyspäivä
Jes. 7:10-14, Luuk. 1:26-38
Mitä itse vastaisit, jos joku kutsuisi suureen tehtävään? Kysymättä, odottamatta. Valmistautumatta.
Itse varmaan vastustelisin. Empisin, estelisin, epäilisin. Sanoisin vastaan ja keksisin tekosyitä. Että ei kai sitä nyt noin vain tartuta toimeen tai käydä uuteen suuntaan. En ole mikään partiolainen ja aina valmiina. En pidä äkillisistä muutoksista, jotka tulevat kysymättä, odottamatta, valmistautumatta.
Ehkä jokin tulevassa tehtävässä tai muutoksessa tai uudessa suunnassa pelottaa ja aiheuttaa ahdistusta. Ehkä tuleva on niin tuntematon ja tuo ennakoimattomuus paisuu paineiksi, joita on sietämätöntä omin avuin kestää.
Tai ehkä jokin aiempi kokemus on osoittanut, ettei kannata lähteä suinpäin ja heittäytyä ällistelemään, mitä onkaan tulossa. Kun kerran viimeksi meni pieleen, ei kannata nytkään yrittää.
Otetaanko tähän väliin pieni taukojumppa. Laita toinen käsi eteen ja toinen selkäsi taakse. Joudut hieman vääntelehtimään. Voit vaihtaa käsien paikkaa. Sinä itse pysyt kuitenkin käsiesi välissä.
On asioita, jotka ovat jo takanasi. Ne ovat menneitä. On asioita, jotka ovat vielä edessä. Joita kohti olet menossa. Sinä itse olet tässä ja nyt. Tässä hetkessä ja tämä hetki on menneen ja tulevan välissä.
Mennyt ei määrittele sinua. Vaikka onkin ehkä vaikea unohtaa ja päästää menneestä irti niin kuin on vähän vaikeampi taivuttaa käsi sinne selän taakse. On vain tämä hetki. Älä kiirehdi tulevaan. Huominen on huomenna. Pysy tässä hetkessä. Pysy menneen ja tulevan välissä.
Elämä tapahtuu kysymättä, odottamatta. Emme koskaan voi loppuun asti valmistautua siihen, mitä elämä antaa ja tuo. Kysymättä, odottamatta enkeli astui Marian luo. Herra kanssasi, hän lausui lupauksen. Jumalan läsnäolo täytti huoneen. Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa.
Jumala toimii ajassa ja maailmassa. Hänen läsnäolonsa kietoutuu meidän hetkiimme ja olemiseemme. Hänen todellisuutensa ja meidän todellisuutemme yhtyivät, kun jumalallinen ja inhimillinen kohtasivat Marian luona. Jumala toi armonsa Marialle. Jumala tuo armonsa jokaiseen meidänkin hetkeen. Tähänkin. Se armo peittää menneen ja verhoaa tulevan. Saat pysähtyä tähän hetkeen. Ilman tätä hetkeä ei huominen ole sama huominen. Mennyttä et voi enää muuttaa. On vain tämä hetki ja tässä hetkessä Jumala suo sinullekin armonsa.
Armon varassa, Jumalan läsnäolossa voit suostua ottamaan vastaan sen, mitä sinulle tässä hetkessä annetaan. Ne ihmiset, joiden kanssa tämän jaat. Se elämäntilanne, jonka keskellä saat tai joudut olemaan. Se tehtävä tai suunta, johon kuulet kutsut. Ne kysymykset, jotka sinua piinaavat. Ne kiitoksenaiheet, jotka tuovat elämään valoa.
Saat olla sitä mitä olet. Kysymättä, odottamatta. Saat kuunnella ja kummastella. Saat riittää tässä hetkessä. Riisuutua omista vaatimuksista. Kelvata itsellesi, kelvata toisille. Valmistautumattomanakin.
Kysymättä, odottamatta saat kuulla: Herra kanssasi. Sinun luoksesi saapuu hän, jonka nimenä on Immanuel. Se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Marian suostuminen Jumalan käyttöön merkitsee meille muille sitä, että Jumala saattoi tulla ihmiseksi jakamaan ihmisen elämän, elämän todellisuuden, todellisuuden tämän hetken ja hetkellisyyden. Jumala voi olla läsnä tässä hetkessä niin kuin hän pystyi tulemaan läsnä olevaksi Jeesuksessa, Marian pojassa. Jeesuksessa Jumala on meidän kanssamme.
Miten Maria pystyi suostumaan tehtävään, en tiedä. Ehkä siksi, että hän luotti siihen, että kävi miten kävi, tuli mitä tuli, oli elämässä siihen asti ollut mitä oli ollut, hän jotenkin pystyi luottamaan, että Jumala oli hänen kanssaan. Hänen ei tarvinnut selvitä yksin. Hänen ei tarvinnut uskaltaa oman rohkeutensa tai pelkonsa varassa. Hänen ei tarvinnut jaksaa suurta tehtävää omin voimin. Jumala oli hänen kanssaan. Joka hetki.
Kun meidän jaksamistamme koetellaan ja kun me haluaisimme kääntää syytöksemme Jumalan puoleen ja koetella häntä siitä, mitä meidän elämässämme on tai ei ole meneillään, hän antaa meille saman merkin kuin mistä Jesaja profetoi. Maria tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimeksi Immanuel. Jumala on meidän kanssamme.
Jumala ei ole välinpitämätön. Hänelle on väliä miten meillä menee. Siitä merkkinä hän tulee itse luoksemme. Hän osoittaa rakkautensa meitä kohtaan syntymällä ihmiseksi. Elämään luonamme ja tuomaan taivaan valtakunnan keskellemme. Kärsimään ja kulkemaan ristintie meidän puolestamme. Kuolemaan ja antamaan henkensä, jotta me saisimme anteeksi, jotta me näkisimme Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Ja nousemaan kuolleista ja voittamaan kuoleman vallan, jotta me näkisimme Jumalan suuruuden ja hänen voimansa. Hänen suuruutensa ja hänen voimansa on meidän kanssamme elämämme tässä hetkessä ja kaikissa hetkissä. Hän on läsnä, kun pysähdyt elämään nyt. Hän on kanssasi, kun pysähdyt ja kysyt, kelpaanko tai riitänkö, jaksanko tai osaanko. Hän on lähelläsi, kun hengität sisään ja ulos. Hän on elämän henkäys, hän on enkelin kosketus, hän on kanssasi.
Haluan lopettaa kelttiläisen rukouksen tai runon sanoihin. Myös kelttiläisessä rukousperinteessä kuuluu Jumalan läsnäolon kaipuu elämän keskellä ja elämän ihan tavallisissa hetkissä. Kelttiläiset rukoukset luottavat, että Jumala on kaikkialla. Kaikkialla, missä itsekin olemme. Siksi nekin jotenkin rohkaisevat meitä pysähtymään hetkeen, olemaan tässä ja nyt, toteamaan peittelemättä, millainen elämämme tilanne kulloinkin on ja suostumaan Jumalan kohdattavaksi juuri siinä. Tässä ja nyt.
Ruuhkaisella kadulla, paikallisliikenteen junassa,
oli Jumala, itsekin tiellä.
Uutissähkeessä, ankeassa sateessa,
oli Jumala, lähellä siellä.
Juuttuessani kaupantekoon supermarketin hälinässä
näin Jumalan toisien takaa.
Auto-onnettomuudessa, kodittomien seurassa,
oli hän, joka tuskamme jakaa.
Ajatusteni reunalla, ruuhka-aikana
oli hän, jonka mieli on vakaa.
Odottamattomana, kutsumattomana,
huomaamattomana ja hyljeksittynä
hän saapuu taas kaikkien takaa.
(David Adam: Arjen sydänääniä)
Marian ilmestyspäivä
Jes. 7:10-14, Luuk. 1:26-38
Mitä itse vastaisit, jos joku kutsuisi suureen tehtävään? Kysymättä, odottamatta. Valmistautumatta.
Itse varmaan vastustelisin. Empisin, estelisin, epäilisin. Sanoisin vastaan ja keksisin tekosyitä. Että ei kai sitä nyt noin vain tartuta toimeen tai käydä uuteen suuntaan. En ole mikään partiolainen ja aina valmiina. En pidä äkillisistä muutoksista, jotka tulevat kysymättä, odottamatta, valmistautumatta.
Ehkä jokin tulevassa tehtävässä tai muutoksessa tai uudessa suunnassa pelottaa ja aiheuttaa ahdistusta. Ehkä tuleva on niin tuntematon ja tuo ennakoimattomuus paisuu paineiksi, joita on sietämätöntä omin avuin kestää.
Tai ehkä jokin aiempi kokemus on osoittanut, ettei kannata lähteä suinpäin ja heittäytyä ällistelemään, mitä onkaan tulossa. Kun kerran viimeksi meni pieleen, ei kannata nytkään yrittää.
Otetaanko tähän väliin pieni taukojumppa. Laita toinen käsi eteen ja toinen selkäsi taakse. Joudut hieman vääntelehtimään. Voit vaihtaa käsien paikkaa. Sinä itse pysyt kuitenkin käsiesi välissä.
On asioita, jotka ovat jo takanasi. Ne ovat menneitä. On asioita, jotka ovat vielä edessä. Joita kohti olet menossa. Sinä itse olet tässä ja nyt. Tässä hetkessä ja tämä hetki on menneen ja tulevan välissä.
Mennyt ei määrittele sinua. Vaikka onkin ehkä vaikea unohtaa ja päästää menneestä irti niin kuin on vähän vaikeampi taivuttaa käsi sinne selän taakse. On vain tämä hetki. Älä kiirehdi tulevaan. Huominen on huomenna. Pysy tässä hetkessä. Pysy menneen ja tulevan välissä.
Elämä tapahtuu kysymättä, odottamatta. Emme koskaan voi loppuun asti valmistautua siihen, mitä elämä antaa ja tuo. Kysymättä, odottamatta enkeli astui Marian luo. Herra kanssasi, hän lausui lupauksen. Jumalan läsnäolo täytti huoneen. Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa.
Jumala toimii ajassa ja maailmassa. Hänen läsnäolonsa kietoutuu meidän hetkiimme ja olemiseemme. Hänen todellisuutensa ja meidän todellisuutemme yhtyivät, kun jumalallinen ja inhimillinen kohtasivat Marian luona. Jumala toi armonsa Marialle. Jumala tuo armonsa jokaiseen meidänkin hetkeen. Tähänkin. Se armo peittää menneen ja verhoaa tulevan. Saat pysähtyä tähän hetkeen. Ilman tätä hetkeä ei huominen ole sama huominen. Mennyttä et voi enää muuttaa. On vain tämä hetki ja tässä hetkessä Jumala suo sinullekin armonsa.
Armon varassa, Jumalan läsnäolossa voit suostua ottamaan vastaan sen, mitä sinulle tässä hetkessä annetaan. Ne ihmiset, joiden kanssa tämän jaat. Se elämäntilanne, jonka keskellä saat tai joudut olemaan. Se tehtävä tai suunta, johon kuulet kutsut. Ne kysymykset, jotka sinua piinaavat. Ne kiitoksenaiheet, jotka tuovat elämään valoa.
Saat olla sitä mitä olet. Kysymättä, odottamatta. Saat kuunnella ja kummastella. Saat riittää tässä hetkessä. Riisuutua omista vaatimuksista. Kelvata itsellesi, kelvata toisille. Valmistautumattomanakin.
Kysymättä, odottamatta saat kuulla: Herra kanssasi. Sinun luoksesi saapuu hän, jonka nimenä on Immanuel. Se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Marian suostuminen Jumalan käyttöön merkitsee meille muille sitä, että Jumala saattoi tulla ihmiseksi jakamaan ihmisen elämän, elämän todellisuuden, todellisuuden tämän hetken ja hetkellisyyden. Jumala voi olla läsnä tässä hetkessä niin kuin hän pystyi tulemaan läsnä olevaksi Jeesuksessa, Marian pojassa. Jeesuksessa Jumala on meidän kanssamme.
Miten Maria pystyi suostumaan tehtävään, en tiedä. Ehkä siksi, että hän luotti siihen, että kävi miten kävi, tuli mitä tuli, oli elämässä siihen asti ollut mitä oli ollut, hän jotenkin pystyi luottamaan, että Jumala oli hänen kanssaan. Hänen ei tarvinnut selvitä yksin. Hänen ei tarvinnut uskaltaa oman rohkeutensa tai pelkonsa varassa. Hänen ei tarvinnut jaksaa suurta tehtävää omin voimin. Jumala oli hänen kanssaan. Joka hetki.
Kun meidän jaksamistamme koetellaan ja kun me haluaisimme kääntää syytöksemme Jumalan puoleen ja koetella häntä siitä, mitä meidän elämässämme on tai ei ole meneillään, hän antaa meille saman merkin kuin mistä Jesaja profetoi. Maria tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimeksi Immanuel. Jumala on meidän kanssamme.
Jumala ei ole välinpitämätön. Hänelle on väliä miten meillä menee. Siitä merkkinä hän tulee itse luoksemme. Hän osoittaa rakkautensa meitä kohtaan syntymällä ihmiseksi. Elämään luonamme ja tuomaan taivaan valtakunnan keskellemme. Kärsimään ja kulkemaan ristintie meidän puolestamme. Kuolemaan ja antamaan henkensä, jotta me saisimme anteeksi, jotta me näkisimme Jumalan rakkauden meitä kohtaan. Ja nousemaan kuolleista ja voittamaan kuoleman vallan, jotta me näkisimme Jumalan suuruuden ja hänen voimansa. Hänen suuruutensa ja hänen voimansa on meidän kanssamme elämämme tässä hetkessä ja kaikissa hetkissä. Hän on läsnä, kun pysähdyt elämään nyt. Hän on kanssasi, kun pysähdyt ja kysyt, kelpaanko tai riitänkö, jaksanko tai osaanko. Hän on lähelläsi, kun hengität sisään ja ulos. Hän on elämän henkäys, hän on enkelin kosketus, hän on kanssasi.
Haluan lopettaa kelttiläisen rukouksen tai runon sanoihin. Myös kelttiläisessä rukousperinteessä kuuluu Jumalan läsnäolon kaipuu elämän keskellä ja elämän ihan tavallisissa hetkissä. Kelttiläiset rukoukset luottavat, että Jumala on kaikkialla. Kaikkialla, missä itsekin olemme. Siksi nekin jotenkin rohkaisevat meitä pysähtymään hetkeen, olemaan tässä ja nyt, toteamaan peittelemättä, millainen elämämme tilanne kulloinkin on ja suostumaan Jumalan kohdattavaksi juuri siinä. Tässä ja nyt.
Ruuhkaisella kadulla, paikallisliikenteen junassa,
oli Jumala, itsekin tiellä.
Uutissähkeessä, ankeassa sateessa,
oli Jumala, lähellä siellä.
Juuttuessani kaupantekoon supermarketin hälinässä
näin Jumalan toisien takaa.
Auto-onnettomuudessa, kodittomien seurassa,
oli hän, joka tuskamme jakaa.
Ajatusteni reunalla, ruuhka-aikana
oli hän, jonka mieli on vakaa.
Odottamattomana, kutsumattomana,
huomaamattomana ja hyljeksittynä
hän saapuu taas kaikkien takaa.
(David Adam: Arjen sydänääniä)
Kommentit