Hyvä tarina vai totuus?

Saarna 22.7.2018
Jer. 7: 1-7; Matt. 7: 24-29

"Ihmiset eivät halua kuulla totuutta. He haluavat kuulla hyvän tarinan." Netflix-sarjassa sanottiin näin.

Ehkä se pitää paikkaansa. Totuus kun voi olla tylsä, arkinen, toisaalta vaikea ja kipeä asia kohdata. Tarina on sen sijaan mielenkiintoisempi. Tarinaan voi hypätä mukaan ja päästä pakoon omaa arkista todellisuutta. Voi samaistua tarinan hahmojen kohtaloihin ja tuntea yhteenkuuluvuutta vaikeuksissa kiemurtelevan päähenkilön kanssa ja riemastua sitten, kun vastoinkäymiset muuttuvat voitoksi. Se antaa toivoa myös itselle, toisen tarinan seuraajalle. Tarina viihdyttää, kun todellisuus on yksitoikkoinen. Tarina antaa mahdollisuuden pitää taukoa omasta elämästä.

Vai kuinka moni ei ole tänä kesänä uppoutunut kirjan ääreen tai seuraamaan elokuvaa tai tv-sarjaa. Niinpä niin. Niin minäkin tein.

"Ihmiset eivät halua kuulla totuutta. He haluavat kuulla hyvän tarinan." Ehkä tuo ei aivan pidä paikkaansa. Ehkä kuitenkin tahdomme myös totuuden. Kyllä, tarina on helpompi. Totuutta on vaikeampi katsoa kasvoista kasvoihin. Sen paljastuminen pelottaa. Sen vaatimukset ahdistavat. Mutta sen me ehkä sittenkin haluamme kuulla. Koska tiedämme myös, että totuus vapauttaa. Totuuden kohtaaminen vapauttaa elämään elämää kuten se on tarkoitettu. Olla rehellinen itselleen ja toisille ympärillä, se vapauttaa ihmisen elämään omaa elämää, olemaan oma itsensä, kohtaamaan todellisuus sellaisena kuin se on. Ja niin se voi vapauttaa ihmisen kirjoittamaan oman elämänsä tarinaa.

Päivän evankeliumissa Jeesus tarinanomaisesti kietoo kokoon pitkän opetustuokionsa, Vuorisaarnan. Hän tekee sen kertomalla pienen tarinan kahdesta rakentajasta. Toinen on järkevä, toinen on tyhmä. Tarina kutsuu valitsemaan sankarin. Hänen käy hyvin. Hänen talonsa pysyy pystyssä, vaikka tulee myrsky ja tuuli puhkuu ja puhaltaa kuin iso paha susi siinä yhdessä toisessa tarinassa. Tyhmän miehen talo ei kestä. Hiekalle rakentamisen huolimattomuus kostautuu. Olisi pitänyt valita tukevampi perustus.

Vertauksella kahdesta rakentajasta Jeesus viittaa omaan opetukseensa. Jokainen joka kuulee nämä sanani. Hän tarkoittaa opetuksia, joista voimme Vuorisaarnassa lukea. Vuorisaarna, Matteuksen evankeliumin luvut 5-7, läpilukemiseen menee kahdeksan minuuttia, lukemisen ymmärtämiseen jonkin verran pidempään.

Jeesus vertaa järkeväksi rakentajaksi sitä, joka kuulee hänen opetuksensa ja noudattaa niitä. Hän viittaa omiin sanoihinsa. Sanoihin, jotka ovat totta enemmän kuin tarinaa. Sanoihin, jotka ohjaavat elämään niin kuin Jumala on sen tarkoittanut. 

Vuorisaarnassa Jeesus ehtii sanoa vaikka ja mitä. Sieltä löytyvät autuaaksijulistukset, kuten ”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen”. Sieltä löytyy uusia näkökulmia käskyihin - mitä oikeastaan käskyt ”Älä tapa”, Älä tee aviorikosta”, ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”, mitä ne tarkoittavat, mihin ne lopulta kutsuvat suhteessa lähimpiimme. Vuorisaarnassa Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksen, hän puhuu Jumalan huolenpidosta, hän alleviivaa, miten tärkeää on rakastaa toisia ihmisiä ja kohdella heitä oikein. Hän kyselee, mihin ihminen voi laittaa turvansa, Jumalaan vai mammonaan. Luotammeko pysyvään vai katoavaan. Missä on aarteesi, siellä on sydämesi. Kaiken tämän Jeesus opettaa tavalla, joka saa ihmiset hämmästymään, oikeastaan pelästymään, sillä hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta. Hän puhui Jumalalle kuuluvalla auktoriteetilla. Jumalan Poika oli saapunut opettamaan. Hän nousi vuorelle puhumaan Jumalan tahdosta, kuten muinoin Mooses nousi vuorelle vastaanottamaan Jumalan lain. Siinäpä vasta hyvä tarina.

Noissako sanoissa löytyisivät opasteet, kun sitä harhailee omilla teillään ja tie mutkittelee ennemmin hiekkaisessa kuin kallioisessa maastossa? Elämässä on niin vaikeaa muuttaa suuntaa, vaikka kuinka Jeremia julistaa, että hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää. Paljon helpompi on jatkaa vaan matkaa ja toivoa, että jospa tämä veisi kuitenkin jotenkin perille. On helpompi luottaa itseensä ja omaan valintaan. On helpompi kuvitella, että siinä on totuus, kuin myöntää, että oikeastaan tuli tehtyä virhe, sitten pysähtyä, tehdä U-käännös ja etsiä oikea reitti, kuunnella, mistä sanoista löytyy kestävämpi pohja elämälle. Ehkä siksi ne fiktiot vetovat niin kovasti. Kun Hollywoodissa virhe muuntuukin sankaritarinaksi.

Otetaanko ystävät tehtävä. Luetaan kotona Vuorisaarna ainakin kerran läpi. Mietitään sen äärellä, mihin Jumala Jeesuksen sanojen kautta juuri minua, juuri sinua kutsuu. Missä kohtaa elämässä menee turhan kaukana oikealta reitiltä. Mitä hyvää voisin tehdä ja kenelle, jotta pääsisin lähemmäksi.

Palataan vielä Jeesuksen tämän päivän vertaukseen. Ei ole tyhmää, että Jeesus valitsee vertaukseensa juuri talon. Talo on se paikka, jossa ihminen viettää arkensa omimmat hetket. Arki pyörii kodin ympärillä. Kotona ihminen saa olla parhaimmillaan eniten oma itsensä. Siksi ei ole ihan sama, millainen tuo koti on. Kestävä vai hutera. Sellainen, jossa viihtyy, vai sellainen, josta kaipaa pois.

Jos jatkuvasti rakentaa elämänsä valheen tai fiktion varaan, saa olla koko ajan muuttamassa ja vaihtamassa valheesta toiseen. Totuus puolestaan kutsuu luokseen, asettumaan. Se kestää, se antaa lopulta rauhan. Kirkkoisä Augustinus sanoitti saman rukouksen muotoon: ”Jumala, sinä loit minut itseäsi varten ja sydämeni on levoton, kunnes se löytää levon sinussa.”

Jeesus kutsuu rakentamaan elämää sanojensa varaan. Hän ei kuitenkaan odota sankaritekoja tai näyttäviä projekteja. Useaan otteeseen Jeesus päinvastoin varoittaa tekemästä niin kuin tekopyhät, jotka näyttävästi rukoilevat ja paastoavat ja auttavat köyhiä vain mainostaakseen omaa erinomaisuuttaan kuin tehdäkseen itsestään tarinan superhahmon. Sen sijaan Jeesus kutsuu noudattamaan opetuksiaan ennemminkin salaisesti ja huomaamatta, toimimaan ihan tavallisen, jokapäiväisen elämän asioissa, luottamaan Jumalaan arjen keskellä, rakastamaan toista ihmistä siinä todellisuudessa, jossa elämme. Siinä elämämme kodissa, josta sydämemme on löytänyt levon.

Joskus elämä harhailee kaukana tuosta kodista. Tien vaihtaminen voi olla vaikeaa. Kääntyminen totutusta uuteen suuntaan voi tuntua pelottavalta. Uusi pelottaa ja siksi totuus voi olla kivuliasta. Joutuu nöyrtymään ja tunnustamaan, että otin harha-askelen. Mutta syvältä sielun metsästä ei tarvitse harhailla pois yksin. ”Joka kuulee minun sanani”, sanoo Jeesus. Meillä on Jeesuksen sanat. Hän opastaa meitä. Raamattu on meille kartta ja kompassi, tienviitta ja navigaattori. Pyhä Henki ohjaa, kun kuuntelemme Jeesuksen sanoja, kun luemme Raamatun askelmerkkejä ja suuntaviivoja. Eikä siinä kaikki. Paitsi, että Jeesus jätti sanansa oppaaksi, hän on itse meidän kanssamme. Hän kulkee kanssamme sydämen umpimetsässä ja tulee luoksemme harhapoluille. Hän on lähellä ja kutsuu: ”Älä pelkää. Käänny ja seuraa minua. Mennään yhdessä. Et ole yksin. Ei tarvitse selvitä yksin. Mennään yhdessä. Minä vien sinut kotiin. Sen seinät eivät kaadu tai huoju. Siellä on huone sinuakin varten.”

Ja kas, silloin syntyy hyvä tarina, tositarina sinusta ja minusta, joilla vääristä valinnoista, myrskyistä ja tyhmistä virheistä huolimatta on väliä, joista pidetään huolta ja joita rakastetaan lakkaamatta. Vuorisaarnankin opetuksia voimme noudattaa vain yhdessä Jeesuksen kanssa. Sillä rakkaudella, jolla Jumala meitä rakastaa, voidaan mekin opetella rakastamaan häntä ja rakastamaan toisiamme.