Saarna 8.10.2017
Mark. 2: 18-22
Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?” Jeesus vastasi: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”
Tule mukaan ja kulje kanssani.
Tule mukaan, sillä yksin en uskalla.
Minun takanani lojuu tuttu maisema, mutta edessäni reitti on tuntematon.
Jos tästä risteyksestä tahdon kääntyä, pyydän:
tule mukaan ja kulje kanssani.
Tule mukaan, katsotaan yhdessä, kun lehdet vaihtavat ulkona väriä.
Vihreästä tulee keltaista, keltaisesta punaista, punaisesta ruskeaa, joka putoaa pois.
Lehdetkin uskaltavat muuttua.
Miksi se on minulle niin pelottavaa?
Muutos siis.
Tule ja kulje kanssani, niin kysellään yhdessä.
Kysymys muutoksesta kolahtaa kaikille meille, jotka joskus ovat empineet valinnan edessä, jättäneet askeleen ottamatta ja pysytelleet tutussa ja turvallisessa. Vanhassa vara parempi, kyllä vanha kansa tietää. Vaikka vanha olisi pelkkää paikallaan polkemista ja uusi vetäisi kutsuvasti puoleensa. Vaihtelu virkistää. Ummehtunutta huonetta on joskus tuuletettava.
Muutos on askel vanhasta kohti uutta. Voi tehdä tiukkaa pahoittaa niiden toisten mieli, jotka ovat vakaasti menneessä kiinni. ”Kun me ollaan aina tehty näin, tähän me ollaan totuttu, ei kai tästä kannata lähteä mitään muuttamaan.”
Entä jos kannattaa. Entä jos vanhasta on maku väljähtänyt ja uudessa on tallella tuoreus ja raikas olemus. Se asian tosi ydin, josta vielä tunnistaa, mistä siinä onkaan oikeasti kysymys. Puut vaihtavat väriään selvitäkseen talvesta. Kuinka värikkäiden lehtien tavoin uskaltaisikin ottaa askeleen irti tai jaksaisi nostaa jalkansa siitä, mihin on ehkä jäänyt jumiin. Yksin on niin pelottavaa olla radikaali ja erilainen. Kun kaikki kuitenkin katsoisivat ja paheksuisivat, puistelisivat päätään ja kysyisivät: Mikset sinä, kun me muutkin?
Muutos on pelottavaa, koska vanha ja tuttu on turvallista.
Muutos on pelottavaa, sillä silloin voi jotain olemassaolevaa mennä rikki.
Muutos on pelottavaa, jos joutuu kokemaan sen yksin.
Mutta kaikki, mikä on tuttua, ei välttämättä ole tavoiteltavaa. On asioita, joissa uudistuminen on tarpeellista. On aikoja ja tilanteita, joissa nimenomaan kaipaa vapautumista vanhan kahleista, irti pääsyä, eteenpäin ojentautumista.
Ehkä tämän päivän tärkein kysymys onkin kysyä:
Onko sinun elämässäsi jotain, mistä haluaisit päästä vapaaksi?
Jotain vanhaa, jotain kahlitsevaa, jotain mikä pitää otteessaan?
Tunnelukkoja, vaatimuksia, oma tarve suorittaa. Sitovia ihmissuhteita. Kipeitä kokemuksia, joihin juuttunut jumiin.
Ehkä kristityn vapaus merkitsee jonkinlaista uudistumista. Uuteen kasvamista ja lupaa laittaa vanha syrjään. Mahdollisuutta päästää irti ja päästä irti. Mahdollisuutta aloittaa uudelleen. Mahdollisuutta yrittää vielä kerran.
Jeesus puhuu uudesta ja vanhasta puhuessaan paastoamisesta.
On säännöt, joihin on totuttu ja joista poikkeaminen herättää ihmetystä.
On omaa uskonnollisuutta korostavat ja huomiotaherättävät tavat, joista muut voivat panna merkille ne, jotka niitä uskollisesti ja näyttävästi ja mielelstään erinomaisesti noudattavat.
Ja sitten on Jeesus, uuden sanoman saarnaaja, muutoksen mies, uuden elämän antaja, armon tuoja, radikaali ja erilainen.
Hän on se, joka sanoo, että uusi viini on laskettava uusiin leileihin. Sillä vanhat leilit uusi viini rikkoisi. Uusi rikkoo vanhan.
Entä jos vanhan täytyykin mennä rikki, jotta uuden voima ja vahvuus voisi paljastua. Entä jos uudistuminen meissä tarkoittaa sitä, että jonkin on ensin murruttava. Ehkä sen vanhan paksun kuoren, jonka alla koemme olevamme suojassa. Suojaukset murtuvat, kun suostumme uuteen. Oma ote kirpoaa, oma varmuus katoaa kuin matto jalkojen alta, oma yrittäminen hajoaa käsiin. Lehdet putoavat maahan luovutettuaan elinvoimansa oksiin ja rungolle. Sitten tuuli tarttuu niihin ja riepottelee kerran niin vihreydessään vahvat ja itsevarmat syrjään sateisille pientareille.
Sillä Jeesuksen sanoma on vanhat rakennelmat kaatava sanoma. Hän vetää käsijarrua ja pysäyttää meidät pientareen reunaan. Näyttää tietä, jota kuljemme, ja kysyy, aiommeko vielä pitkäänkin jatkaa tuolla samalla, vanhalla, tutulla, ehkä tylsälläkin tienpätkällä, joka vie lopulta ihan metsään. Vai lähdemmekö hänen mukaansa, uudelle tielle, armon tielle, jolla hän istuu kuskin paikalla ja vapauttaa meidät ihailemaan maisemia.
Sillä mitä muuta kristityn vapaus on kuin vapautta elää yhteydessä Jumalaan. Vapautta luottaa Jumalaan. Vapautta olla elämässä Jumalan kannateltavana.
Tänään sain olla mukana juhlassa, jossa kummitäti kannatteli pientä poikalasta ja sain kastaa tämän meidän seurakuntamme jäseneksi. Hän makasi kummin sylissä, kun Jumala kutsui hänet nimeltä omakseen. Merkiksi kasteen armosta hänen otsaansa ja rintaansa piirrettiin ristinmerkki. Ristinmerkillä on sinutkin ehkä kerran merkitty. Eikö juuri tuo merkki, eikö juuri risti kerro meille murtumisesta ja särkymisestä ja samalla Jumalan suuresta rakkaudesta. Armosta, joka uudistaa. Armosta, joka järisyttää totuttuja rakenteita. Armosta, joka kutsuu muutokseen. Sillä kun Jeesus ristillä antoi henkensä, maa vapisi ja järähteli, vanha kangas repeytyi, temppelin väliverho meni keskeltä kahtia. Ja silloin yhteys Jumalaan avautui koko maailmalle.
Uusi viini on laskettava uusiin leileihin. Jeesus itse on uusi viini. Hänen veressään on uusi liitto Jumalan ja meidän välillä. Hänen verensä toi ristillä uuden vapauden. Siksi kristityksi ristitty saa kasteessa kuulla armon sanat: ”Vapahtajamme Jeesus Kristus on vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta.” Se on totta jokaisen kohdalla. Sinä olet vapaa. Vapaa uudistumiseen ja uuteen elämään, kuten 500 vuotta sitten teesejä oveen naulannut Martti Luther sanoo kirjoittaessaan kasteesta Isossa katekismuksessa:
”Kasteessa näet annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan. Siksi kaste pysyy aina voimassa. Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, meillä on kuitenkin aina avoin tie siihen takaisin, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi.”
Muutos on pelottavaa, jos siihen joutuu yksin. Mutta muutos on mahdollista. Uudistuminen on mahdollista. Siksi sinäkin saat luottaa Jumalan lupaukseen, aivan kuten tämänpäiväinen pieni poika kastemekossa: Minä olen sinun kanssasi kaikki päivät. Sinä olet minun. Kun omat voimat murtuvat, minä kannattelen sinua. Ja vaikka joskus välillemme tuleekin välimatkaa ja tiesi ajautuu ihan metsään, olet aina vapaa palaamaan takaisin. Sinut on kerran ristillä vapautettu. Se vapaus kestää tänääkin. Tule mukaani ja kulje kanssani. Minä kuljen sinun kanssasi.
Kommentit