Siirry pääsisältöön

Sirpaleiden keskiviikko

Hiljaisen viikon keskiviikko
Iltajumalanpalveluksen puhe



Room. 5:6-11; Joh. 19:1-16

Kenen käsissä ihmisen elämä on? Pilatuksen käsissä? Kansan käsissä? Sotilaiden käsissä? Omissa käsissä?

Entä jos Pilatus olisi ollut luja ja pitänyt kantansa? Entä jos hän ei olisi kuunnellut kansan kovaäänisiä, vaan vapauttanut syyttömänä pitämänsä miehen?

Tai entä jos kansa olisi ymmärtänyt, ketä he olivatkaan tuomitsemassa? Entä jos heidän silmänsä olisivat nähneet edessään Jumalan Pojan, ei kapinoitsijaa, ei ihmisten villitsijää, ei ihmisiä kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa saarnamiestä, vaan Jumalan Pojan. Olisivatko sitten huutaneetkaan, että ”Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!”

Tai entä jos Jeesus olisi työntänyt tuon maljan sivuun, lähtenyt Getsemanessa pakoon tai lähtenyt Pilatuksen edessä puolustelemaan itseään, vakuuttanut tämän ja kaikki siitä, kuka hän on ja mistä hän on lähtöisin?

Olisiko hän antanut henkensä? Ja olisiko sitten sovitusta? Olisiko anteeksiantamusta? Olisiko toivoa elämässä? Kenen käsissä ihmisen elämä on? 

Omissa käsissäni on elämän sirpale. Mutta onko se minun vastuullani, että elämäni on mennyt jollain kohdalla rikki? Onko se minun vikani, että ehyen sijasta pitelen käsissäni särkynyttä?

Entä jos minulle annetaan enemmän kuin jaksan kantaa. Entä jos yritän parhaani ja silti onnistun saamaan sirpaleita aikaan. Otteeni lipeää, pudotan ja rikon. Kenen käsissä minun elämäni silloin on?

Entä jos Jeesuksen elämä ei ollutkaan riippuvainen, ei Pilatuksen päätöksestä, ei kansan huudoista, ei hänen omasta tahdostaankaan. Entä jos hänen elämänsä oli koko ajan Jumalan käsissä. Entä jos Jumala salli Poikansa murtua ja särkyä. Entä jos hän näki hyväksi antaa Jeesuksen päätyä ristille. Entä jos oudolla, salaisella, kipeällä tavalla Jumalan rakkaus onkin sirpaleiden, särkyneiden, rikkimenemisten rakkautta. Säröille murtuneen, palasiksi pirstoutuneen rakastamista. Sirpaleiden pitelemistä käsissään. Ihmisen kannattelua elämän rikkonaisuudessa, rikkirepivien huutojen ja syytösten keskelläkin. 

Siitä kai Paavali kirjoittaa meille särkyneille: ”Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.”

Kristus kuoli meidän puolestamme. Hänet murrettiin. Hän murtui meidän vuoksemme. Meidän elämämme, meidän sirpaleemme, meidän rikkomisemme saivat hänen kätensä, hänen ruumiinsa haavoille. Hän särkyi, luopui omasta tahdostaan, luopui hengestään ja kuoli, jotta hänen haavoissaan meillä olisi elämä.

Esirukouksen aikana voit niin halutessasi tuoda oman sirpaleesi tänne eteen, hiekka-astiaan, Jeesuksen ristin luo. Hän on jo kärsinyt meidän vuoksemme. Hän on särkynyt, koska me olemme särkyneet. Hänen käsiinsä voimme elämämme antaa. Hänen rakkautensa jaksaa meidän elämäämme kantaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. Olipa

Veden voima

Saarna 18.8.2024 13. sunnuntai helluntaista: Jeesus, parantajamme 2. Kun. 5: 1-15; Ap. t. 3: 1-10; Joh. 9: 1-7, 39-41 Oletko käynyt kesällä uimassa? Minäkin pääsin pulahtamaan Puulaan ensimmäistä kertaa. Ja oli muuten kerrassaan kirkkaan puhdasta vettä! Puulan vesissä kelpaa pulikoida. Vesi virkistää. Vesi virvoittaa. Vedessä uiskentelu voi rentouttaa. Ja vedellä on aika olennainen merkitys ihan meidän hengissä pysymiselle. Mihin kaikkeen vettä tarvitsemmekaan? Vesi on paras janojuoma. Suositusten mukaan ihmisen olisi hyvä juoda 1,5 litraa nestettä päivässä.  Helteellä vesi viilentää ja varjelee kuumenemasta liikaa. Vesi sammuttaa tulipalot. Veden avulla valmistamme ruokaa. Vesi antaa kasvun viljalle ja muille kasveille, joista valmistamme ruokaa. Pesemme vedellä vaatteet ja astiat ja itsemme. Huuhtelemme hampaamme. Peseytymällä ehkäisemme tautien leviämistä.  Vesi auttaa pysymään puhtaana ja hygieenisenä.  Vedellä on siis voima ihan arjessa pärjätäksemme. Ehkä e

Anna ihmeille mahdollisuus

Saarna 3.11.2024 Rippikoulustartti Kahden valtakunnan kansalaisena Room. 13: 1-7; Matt. 17: 24–27 Kuva joakant Pixabaystä Kuinka moni on joskus käynyt ongella? Kuinka moni on joskus saanut kalan? Kuinka moni on löytänyt kalan suusta kolikon? No se olisikin aikamoinen yllätys. Kolikoita kalan suusta harvemmin löytyy. Ja on se niinkin, että ihan joka onkireissulla ei tule välttämättä edes sitä kalaakaan. Joskus kalan saaminen on iloinen yllätys, vaikka se tulisi ilman kolikkoa suussa. Ehkä Jeesuksen pointti ei ole tässä antaa kalastus- tai tienausvinkkejä. Ehkä sitä rahaa kannattaa yrittää hankkia jotain muuta kautta kuin kalojen suuhun kurkkimalla. Mutta mikä se Jeesuksen pointti sitten on? Mitä Jeesus tässä haluaa meille sanoa? Minulle tulee ekana mieleen, että kannattaa antaa ihmeille mahdollisuus. Koska elämä voi joskus yllättää. Elämä voi yllättää, kun uskaltaa ihmetellä ja olla joskus suu ammollaan kuin kalalla. Niin kuin järvi on täynnä kaloja, jotka ei nappaa koukkuun