Siirry pääsisältöön

Rakastatko, vaikka...

Saarna 30.4.2017

Joh. 21: 15-19
Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.”
    Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.”


Rakastatko minua, vaikka se merkitsisi menemistä sinne, minne et itse tahdo.
Rakastatko, vaikka se tarkoittaisi omista suunnitelmista luopumista.
Rakastatko, vaikka se veisi reitille, joka on entuudestaan vieras.
Rakastatko, vaikka se tarkoittaisi muutosta elämässäsi.

Rakastatko, vaikka se tarkoittaisi ennemminkin työtä kuin lepoa.
Rakastatko, vaikka joutuisit uupumaan ja tuntemaan rajasi.
Rakastatko, vaikka rakastaminen olisi vaivalloista ja vaikeaa.

Rakastatko, vaikka se tarkoittaisi valvomista läheisen vierellä. 
Väsymistä loputtomalta tuntuvaan odottamiseen. 
Viipymistä epävarmuudessa aamusta iltaan.

Rakastatko, vaikka se merkitsisi nälkäisen ruokkimista olemattomilla eväillä.
Rakastatko, vaikka se olisi kerjäläisen auttamista ilman lanttiakaan rahaa. Rakastatko, vaikka omat kätesi olisivat sidotut, olo avuton ja etkä voisi antaa tarvitsevalle muuta kuin myötätuntoisen katseen.

Rakastatko, vaikka se olisi yksin jäämistä, torjutuksi tulemista, jäämistä vaille vastarakkautta. 
Rakastatko, vaikka se tarkoittaisi pettymistä lupauksiin. 
Rakastatko, vaikka joutuisit laittamaan oman tahtosi syrjään.
Rakastatko minua, vaikka se merkitsisi menemistä sinne, minne et itse tahdo.

Jeesuksen kysymys Pietarille on aika kova kysymys. Se ei ole mitään somaa tai suloista puhetta rakkaudesta. Se on kutsu rakkauteen, joka vaatii ja vie mennessään. Rakkauteen, joka voi olla myös kärsimistä, itkemistä, sydämen särkymistä, avuttomuutta, rukoustaistelua. 

Kuinka kukaan voi vastata tähän kysymykseen myöntävästi? 
Kuinka voi sanoa: ”Kyllä, sinä olet minulle rakas.”?
Kuinka voi luvata, että tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun?

Ennen kuin pohdimme sitä enempää, anna kun kerron yhden esimerkin elävästä elämästä. Jeesus sanoo Pietarille: Ruoki minun karitsoitani. Tuo tehtävä puhuttelee erityisesti minua pappina, joka touhuan paljon nuorten ja rippikoululaisten parissa. Aina se ei ole helppoa. Olin valmistautumassa illan rippikoulutapaamiseen. Puhelimeen alkoi aamulla tulla viestejä, ettei se ja se nuori pääsekään tulemaan. Ajattelin, että voi ei, ei taas. Kuinka turhauttavaa, kun koko ryhmä ei ole taaskaan paikalla. Alkoi hermostuttaa. Muistin jonkin toisen kerran, kun nuorten motivaatio oli ollut nollassa. Aloin siinä pelätä, että nyt ei tämä karitsoiden ruokkiminen taida onnistua. Päivä kului ja ilta läheni. Keksin siinä ihan omia pelkoja siitä, kuinka nuoria ei kuitenkaan kiinnosta, olisi varmaan ihan turhaa edes kokoontua. Meillä oli tarkoitus pitää nuorille ehtoollisopetusta, koska aioimme ensimmäisen kerran viettää ryhmänä ehtoollista. Pelot täytyi laittaa syrjään. Työ oli tehtävä. Kutsuun oli vastattava. Ja se kannatti. Nuoret olivatkin hyvällä fiiliksellä mukana. Keskustelua ja ajatusten vaihtoa syntyi. Messua vietettiin. Rytmisoittimet pitivät ääntä. Nuoret kävivät ehtoollisella. Kristus oli läsnä. Iloisia ilmeitä oli kirkonpenkeissä ja ilta päättyi mukavissa tunnelmissa.

Töistään ei usein sovi puhua. Ei ainakaan siitä, jos on epämukavaa. Mutta puhuinpa silti. Koska usein meitä elämässä viedään tehtäviin ja tilanteisiin, jotka jostain syystä, todellisesta tai keksitystä, ovat epämukavuusalueella tai ainakin mukavuusalueen ulkopuolella. Ja sitten kuitenkin, tehtävään tarttuminen, rakastaminen sanoin ja teoin, se tuo mielekkyyttä, antaa merkitystä, saa sydämen hehkumaan.

Sellainen rakkaus, sellainen Jeesuksen kysymykseen myöntävästi vastaaminen, on mahdollista vain, kun on itsellä jotain millä ruokkia. Kun on rakkautta, jota antaa. Kun on joku, joka rakastaa ensin, jotta voi itse rakastaa sitten.

Jeesus rakastaakin itse ensin. Hän antaa syötävää. Hän antaa esimerkin. Sitten hän sanoo: ”Seuraa minua.” Ollaan järven rannalla. On kalastettu, on paistettu kalaa, on syöty yhdessä. Sitten vasta Jeesus kysyy rakkautta, antaa tehtävän, kutsuu seuraamaan häntä.

Muistatko, kuinka Jeesus kutsui Pietarin ihan silloin alussa myös järven rannalla. Kalastusreissun jälkeen Jeesus sanoi: ”Seuraa minua.” Niin Pietari, joka rannalla kutsuttiin Jeesuksen opetuslapseksi, Pietari, joka pitkin matkaa vannoi uskoa ja rakkautta Jeesukseen, Pietari joka pääsi Jeesuksen lähipiiriin, mutta joka lopulta kolmesti kielsi tämän, Pietari, joka pettyi ja suri, mutta sai nyt kohdata Vapahtajan ylösnousseena järven rannalla, häneltä Jeesus kysyy kolmesti: rakastatko minua? Pietari saa mahdollisuuden kolmesti vakuuttaa rakkauttaan. Ja Jeesus edelleen luottaa häneen, järven rannalla. Hän sanoo uudelleen: ”Seuraa minua.” 

Seuraa minua. Seuraa paimenta. Hän näyttää tien. Hän näyttää, mitä on rakastaa. Eikä hän jätä yksin. Hän kulkee edellä. Tarpeeksi lähellä, jotta hän voi ohjata. Hän on hyvä paimen, joka antaa esimerkin, mitä rakastaminen on. Mitä on ruokkia ja hoivata, hoitaa ja pitää huolta.

Hän on paimen, joka vie vetten ääreen. Siellä saa levätä. Hän virvoittaa ensin ja antaa sitten tehtävän. Hän rakastaa ensin itse ja kehottaa sitten rakastamaan. Hän kattaa pöydän, josta voimme itse jakaa toisille. Tänäänkin saamme ehtoollispöydässä maistaa hänen rakkauttaan. Uskomme vahvistuu. Rakkautemme lisääntyy. Lähdemme yhdessä hänen kanssaan tehtäviin, joihin hän meitä arjessa vie.

Jos Pietari, jolla oli omat vahvat ja heikot hetkensä, oli Jeesukselle kyllin luotettava työtoveri, ei meillä ole hätää. Sen kun vastaamme myöntävästi ja rakastamme, vaikka se joskus on niin vaikeaa, että mieluummin kieltäisimme kolme kertaa tai enemmänkin. Saamme sitli yrittää uudelleen. Saamme luottaa, että Vapahtaja on kanssamme.

Tässä luottamuksessa on hyvä lähteä viettämään myös vappua. Vappu on suomalaisen työn päivä. Se kutsuu meitä muistamaan työtä, jota teemme, ja niitä sanoja ja tekoja, joilla rakastamme. Jeesus kysyy: ”Rakastatko minua?” Kristusta rakastetaan rakastamalla Kristusta lähimmäisessä. Ruokkimalla nälkäisiä, antamalla janoiselle juotavaa, vaatettamalla kylmissään värjöttelevät, huomaamalla ne, jotka elävät vailla kotia ja turvaa, käymällä katsomassa vankeja ja sairaita. Se on Jeesuksen omista huolehtimista. Se on työtä, jossa rakkaus toteutuu. Siihen Kristus kutsuu tänä sunnuntaina, tänä vappuna, tässä elämäntilanteessa, jossa kukin olemme. Rakastamaan joka päivä, vaikka se veisi oman tahdon tai mukavuusalueen ulkopuolelle. Sillä juuri siellä lähimmäinen kaipaa ja rakkauttamme odottaa.

Yksin ei tarvitse mennä. Saamme kulkea laumana. Saamme luottaa, että hyvä paimen johtaa meitä. Saamme pyytää luottamusta ja tunnustaa uskomme yhteen ääneen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. Olipa

Veden voima

Saarna 18.8.2024 13. sunnuntai helluntaista: Jeesus, parantajamme 2. Kun. 5: 1-15; Ap. t. 3: 1-10; Joh. 9: 1-7, 39-41 Oletko käynyt kesällä uimassa? Minäkin pääsin pulahtamaan Puulaan ensimmäistä kertaa. Ja oli muuten kerrassaan kirkkaan puhdasta vettä! Puulan vesissä kelpaa pulikoida. Vesi virkistää. Vesi virvoittaa. Vedessä uiskentelu voi rentouttaa. Ja vedellä on aika olennainen merkitys ihan meidän hengissä pysymiselle. Mihin kaikkeen vettä tarvitsemmekaan? Vesi on paras janojuoma. Suositusten mukaan ihmisen olisi hyvä juoda 1,5 litraa nestettä päivässä.  Helteellä vesi viilentää ja varjelee kuumenemasta liikaa. Vesi sammuttaa tulipalot. Veden avulla valmistamme ruokaa. Vesi antaa kasvun viljalle ja muille kasveille, joista valmistamme ruokaa. Pesemme vedellä vaatteet ja astiat ja itsemme. Huuhtelemme hampaamme. Peseytymällä ehkäisemme tautien leviämistä.  Vesi auttaa pysymään puhtaana ja hygieenisenä.  Vedellä on siis voima ihan arjessa pärjätäksemme. Ehkä e

Anna ihmeille mahdollisuus

Saarna 3.11.2024 Rippikoulustartti Kahden valtakunnan kansalaisena Room. 13: 1-7; Matt. 17: 24–27 Kuva joakant Pixabaystä Kuinka moni on joskus käynyt ongella? Kuinka moni on joskus saanut kalan? Kuinka moni on löytänyt kalan suusta kolikon? No se olisikin aikamoinen yllätys. Kolikoita kalan suusta harvemmin löytyy. Ja on se niinkin, että ihan joka onkireissulla ei tule välttämättä edes sitä kalaakaan. Joskus kalan saaminen on iloinen yllätys, vaikka se tulisi ilman kolikkoa suussa. Ehkä Jeesuksen pointti ei ole tässä antaa kalastus- tai tienausvinkkejä. Ehkä sitä rahaa kannattaa yrittää hankkia jotain muuta kautta kuin kalojen suuhun kurkkimalla. Mutta mikä se Jeesuksen pointti sitten on? Mitä Jeesus tässä haluaa meille sanoa? Minulle tulee ekana mieleen, että kannattaa antaa ihmeille mahdollisuus. Koska elämä voi joskus yllättää. Elämä voi yllättää, kun uskaltaa ihmetellä ja olla joskus suu ammollaan kuin kalalla. Niin kuin järvi on täynnä kaloja, jotka ei nappaa koukkuun