Tyhjän haudan sunnuntai

Pääsiäissaarna

Hoos. 6:1-3; 1.Kor. 15:12-22; Joh. 20:1-10

Taas meitä viedään tyhjälle haudalle niin kuin joka pääsiäisaamu. Tällä kertaa Johanneksen toimesta. Tällä kertaa juoksujalkaa. Jos lähdemme ja ehdimme mukaan, tulemmeko tyhjälle haudalle tyhjin odotuksin, lähdemmekö pois tyhjin käsin? Jättääkö pääsiäinen olon tyhjäksi?

Jos katsoo kaikkia neljän evankeliumin kuvauksia Jeesuksen ylösnousemuksesta ja etenkin tapahtumia tyhjällä haudalla, tämä Johanneksen kertomus on vähän omanlaisensa. Se eroaa muista erityisesti siinä, että hän sisällyttää mukaan uuden hahmon, Jeesuksen lempiopetuslapsen. Nimeä ei mainita. Mutta sanotaan, että hän on se, joka oli Jeesukselle rakkain.

Kuka on tuo salaperäinen hahmo, joka vie meitä tyhjälle haudalle? Mitä tiedämme hänestä? Johanneksen evankeliumin mukaan hän on se, joka torstaina, viimeisellä aterialla, istuu Jeesuksen vieressä, kun tämä murtaa leivän. Hän on se, joka perjantaina seisoo Golgatalla Jeesuksen ristin juurella yhdessä Jeesuksen äidin, Magdalan Marian ja muiden naisten kanssa. Hänet mainitaan vielä ylösnousemuksen jälkeenkin, kun Jeesus ilmestyy opetuslapsille rannalla ja huutelee heille kalastusvinkkejä. Siellä tuo lempiopetuslapsi on se, joka ensimmäisenä tunnistaa, että kyseessä on Ylösnoussut Kristus, joka neuvoo kalaverkoille oikeat apajat.

Johannes antaa evankeliuminsa lopussa myös ymmärtää, että lempiopetuslapsi on kaiken sen todistaja, mitä edellä on Jeesuksesta kirjoitettu. Olisiko kyseessä siis Johannes itse? Vai onko hän joku muu opetuslapsi, jonka nimeä ei saa mainita, koska Pietarin asema opetuslasten johtajana on jo vakiintunut? Henkilöllisyys jää auki.

Vai voisiko hän sittenkin olla mukana meitä lukijoita varten? Meitä tyhijn käsin kulkijoita, uskon täyteyden etsijöitä. Meitä varten todistamassa. Kirittämässä omaa pääsiäisjuoksuamme. Viemässä meitä keskeisille mestoille katsomaan tapahtumia. Ehtoollisen asettamista, ristinkuolemaa, tyhjää hautaa ja Ylösnousseen ilmestymisiä. Voisiko lempiopetuslapsi olla kertomuksessa se rooli, johon meitä tänään kutsutaan? Asettumaan Jeesuksen lähelle viimeisellä aterialla, Jeesuksen ristin juurelle Golgatalla, Jeesuksen tyhjälle haudalle, Jeesuksen kanssa rannalle paistamaan kalaa.

Että eläisimme nämä tapahtumat uudelleen ja uudelleen. Jotta kohtaisimme ristiinnaulitun ja Ylösnousseen Jeesuksen. Jotta uskomme ylösnousemukseen ja Ylösnousseeseen itäisi, orastaisi, kasvaisi.

Evankeliumiteksteissä on eronsa. Eikä siitä tarvitse lukijan huolestua. Huolestuttavampaa olisi, jos kaikki neljä kertomusta olisivat prikulleen ja pilkulleen ja viimeistä piirtoa myöten identtiset. Neljä evankeliumia kuvaavat kukin samaa tapahtumaa omista lähtökohdistaan ja omasta näkökulmastaan, omin lähdetekstein ja tulkinnoin. On luonnollista, että joku painottaa toista kuin toinen, joku muistaa jonkin kohdan tarkemmin kuin toinen. Joku ei halua mainita kaikkia yksityiskohtia, kuten ehkä toinen jossain kohtaa haluaa.

Keskeistä on yhteinen. Kaikille neljälle kertomukselle yhteistä on se, että Jeesuksen haudalta on kivi vieritetty tai se vieritetään pois, kuten Matteuksella enkeli tekee. Kivi on poissa ja samoin on Jeesus. Jeesus puuttuu haudasta. Tämä on se sanoma, josta haudalla olevat naiset - joiden lukumäärä vaihtelee - kertovat sitten opetuslapsille. Opetuslasten reaktiot ovat myös erilaisia. Luukkaalla ja Johanneksella kuitenkin Pietari on se, joka reagoi viestiin lähtemällä juoksujalkaa tarkistamaan itse. Johanneksella seuraan liittyy myös tämä lempiopetuslapsi.

Kaikille yhteistä on siis: pois vieritetty kivi, Jeesus ei ole haudassa, ja viesti, joka viedään opetuslapsille. Luulenpa, että tämä pääsiäisen juoni on melkeinpä kaikille täällä tuttu. Osaamme melkein nähdä edessämme hautaluolan, sen edestä vieritetyn suuren kiven ja oletuksen, että hauta on tyhjä. 

Kuvittele mielessäsi tyhjä hauta ja pois vieritetty kivi. Kun katselet niitä, katselet oikeastaan pääsiäisen merkkiä. Tyhjä hauta on pääsiäisen merkki. Se ei ole sellaisenaan uskon siemen. Tyhjä hauta ei vielä synnytä uskoa ylösnousemukseen. Pikemminkin usko syntyy hiljalleen. Vasta kohtaamiset ylösnousseen Jeesuksen kanssa avasivat opetuslasten silmät. Pelkkä tyhjä hauta herätti ensin pelkoa, hätää ja hämmennystä. Magdalan Maria juoksee pois haudalta, kuin olisi hädissään siitä, mitä on tapahtunut.

Siksi kiinnostava on tuo lempiopetuslapsen asema, kun hänestä sanotaan, että ”hän näki ja uskoi”. Hän näki ja uskoi. Hän tekee, kuten Pietari, porukan johtaja ja edustaja. Astuu sisään ja näkee käärinliinat. Sen perusteella hän uskoo. Kun kaikki muut ihmettelevät, hämmästyvät, pelästyvät, ovat yhtä kysymysmerkkiä, lempiopetuslapsi sen sijaan näkee ja uskoo. Uskoo mihin? Uskoo Jeesuksen ylösnousemukseen.

Muut eivät vielä ole ymmärtäneet kirjoituksia. Kuinka he olisivatkaan? Ihmisen mieli tarvitsee aikaa märehtiä ja pyöritellä ja pohdiskella, ja nyt on mennyt vain muutama päivä. He vielä sulattelevat viime päivien tapahtumia: yhdessä Jeesuksen kanssa elettyä syvenevää kärsimystä, tuota merkillistä ateriaa yhdessä, rukouksen yötä Getsemanessa, kiihkeää kiinniottamista ja vangitsemista, epäreilua tuomitsemista, ja lopullisen riipaisevaa ristiinnaulitsemista Golgatalla. Ja nyt pureskellaan vielä odottamatonta uutista vieritetystä kivestä ja tyhjentyneestä haudasta. Mutta lempiopetuslapsi, hän kaikesta tästä huolimatta näki ja uskoi. Ihme tyyppi!

Jospa hän vain oli parempi lukemaan pääsiäisen merkkejä. Ehkä hänelle tyhjä hauta oli merkki jostain, mihin muut kompastelivat, mutta jonka hän selvitti ymmärtäen. Ehkä tyhjä hauta oli hänelle jo uskon ensikipinä, kun muut vielä kääntelivät mielessään kirjoituksia.

Tai ehkä lempiopetuslapsi juoksee haudalle ensimmäisenä, koska hän, kuten ehkä mekin, vuosi vuoden jälkeen tahtoo ymmärtää paremmin tyhjän haudan merkityksen.

Tai ehkä lempiopetuslapsia olemmekin tosiaan minä ja sinä tänään tässä, me jotka jo uudelleen ja uudelleen kuultujen pääsiäisen kertomusten perusteella osaamme vetää yhdistävän viivan tyhjän haudan ja ylösnousemuksen välille.

Ehkä lempiopetuslapsi on meille tänä pääsiäisenä jonkinlainen esimerkki uskosta. Että osaisimme nähdä tyhjän haudan oikean merkitysten kaikkien muiden mahdollisten merkitysten joukosta, joilla mieli tämän kummallisen ja odottamattoman tapauksen jäljiltä yrittää asian selittää parhain päin, kuten että ruumis on ehkä varastettu tai että porukka meni varmaan väärälle haudalle.

Ehkä lempiopetuslapsi on meille uskon esikuva ja tsemppaaja. Professori Lars Aejmelaeus kirjoittaa Jeesuksen ylösnousemusta käsittelevässä tutkimuksessaan, että lempiopetuslapsen hautakokemuksen kohdalla 

    ”korostetaan ymmärtävää uskoa. - - [uskoa], joka osaa tulkita oikein Jumalan antamat  
     riittävät merkit. Jumala näyttää ihmisille jotain. Se, joka ymmärtää sen oikein, näkee siinä
     todistuksen jumalallisesta ihmeestä. - - Ihailtava on se, joka pystyy näkemään Jumalan
     ihmeen jo vähäisestä, harhailevalle ja epäuskoiselle ihmismielelle moniselitteisestä 
     merkistä.”

Jumalallisen ihmeen näkeminen. Vähäinen usko. Vähäinen merkki. Ja kun moni tänä päivänä ehkä odottaa jotain suurempia merkkejä. Ihmeparantumisia tai salamaa kirkkaalta taivaalta. En tiedä. Mutta ehkä ei oman arjen ja tavallisen elämän keskellä tarvitse odottaa jotain huikaisevaa, kuten suuria järistyksiä tai enkeleitä siirtämään kivilohkareita. Yksinkertainen merkki riittää. Siirretty kivi. Tyhjä hauta. Käärinliinojen näkeminen erillään. Usko ihmettelee, vastustelee, puntaroi ja hämmästelee, mutta hiljalleen hämmästys voi kasvaa ymmärrykseksi. Ymmärtäväksi uskoksi. Uskoksi, joka tunnistaa, mitä tyhjä hauta lopulta Jeesuksen kohdalla ja omalla kohdalla saattaisi tarkoittaa.

Kristityn usko on ihmettelevää, hämmästelevää uskoa ja se on ymmärtävää uskoa. Lähtökohdiltaan kristinusko on nimenomaan ylösnousemususkoa, uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen. Aivan kuten lempiopetuslapsi näki ja uskoi. Uskoi siihen, että ”Jeesus on noussut kuolleista”, siihen, että ”Jeesus elää”. Mutta kristityn usko on vieläkin enemmän. Se on uskoa Ylösnousseeseen, uskoa Kristukseen, joka on noussut kuolleista. Uskolla onkin joku persoonallinen kohde. Usko on paitsi hämmästelevää ja ymmärtävää, mutta myös kahdenkeskinen suhde, suhde ylösnousseeseen Kristukseen, Jumalan Poikaan ja kuoleman voittajaan.

Usko Ylösnousseeseen ymmärtää yhteyden kirjoitusten lupausten ja niiden täyttymisen välillä, mutta se ei ole vain vanhoihin uskon dokumentteihin ja historian todistukseen perustuvaa uskoa, vaan se on elävää uskoa, kuin virkistävä, uutta luova ystävyyssuhde. Se on suhde, joka saa vahvistusta tästä hetkestä ja tämänhetkisestä todellisuudesta, siitä että ylösnousseen Kristuksen henki vaikuttaa seurakunnassa ja kristityn elämässä. Usko Kristukseen ja uskon kokemukset saavat toki vahvistusta Raamatun todistuksesta, vaikka ne eivät voi pelkästään siihen perustuakaan. Me saadaan luottaa, että Ylösnoussut Kristus itse vahvistaa meitä ja jokaisen uskoa tässäkin messussa sanallaan ja ehtoollisen sakramentilla. Lempiopetuslapsen tavoin me käymme ehtoollispöytään, katselemme hänen ristintyötään, iloitsemme siitä, jos tunnistamme Kristuksen.

Juostaan siksi hänen kanssaan myös yhä uudelleen haudalle. Katsotaan yhä uudelleen tyhjään hautaan. Ihmetellään yhä uudelleen käärinliinoja. Muistellaan yhä uudelleen kirjoituksia, palautetaan mieleen Jeesuksen omat sanat siitä, kuinka hänen tuli kärsiä ja kuolla ja kuinka hän kolmantena päivänä nousisi kuolleista. Nämä merkit on annettu meille uskomme tueksi. Ne ovat merkkejä, jotka kutsuvat näkemään Jumalan ihmeitä ihan tavallisen elämän lomassa. Näkemään keskellä omaa juoksua ja matkantekoa näkemään, että Jumalan läsnäolo ulottuu sinnekin, ja sinnekin missä hätä, pelko, itku, ikävä ja kaikenlaiset tyhjät olot voivat ovat totta. Ihmeellistä on siellä kuulla, että se oletkin sinä, joka olet Jeesukselle rakkain. 

Sinä olet hänen lempiopetuslapsensa. Juuri sinun puolestasi hän kärsi ja kuoli. Sinun puolestasi hän voitti kuoleman. Sinun vuoksesi hän nousi kuolleista, ja avasi ylösnousemuksellaan sinullekin oven samaan todellisuuteen. 

Sinut hän kasteessa kutsunut omakseen ja luvannut olla kanssasi kaikki päivät.

Juuri sinulle hän on antanut armon, toivon ja tehtävän. Sinä olet Jeesukselle rakkain.

Kivi on vieritetty pois. Kuoleman, kyynelten, epätoivon kivi ei enää estä yhteydestä elämään, rakkauteen ja hyvyyteen. Elämän, rakkauden ja hyvyyden Jumala on tehnyt tämän sinun vuoksesi, sinun puolestasi.

Kristuksen voitto on sinun ja minun voittomme. Hänen kuolemansa on meidän elämämme. Hänen ylösnousemuksensa on meidän toivomme. Pääsiäiskynttilä palaa merkkinä tästä voitosta, elämästä ja toivosta. Sen lämpö on lämmöksi sielun kylmyyteen. Sen valo voi täyttää tyhjyyden, jossa haluaisimme uskoa, haluaisimme luottaa, haluaisimme toivoa.

Uskon epävarmuudessakin saa luottaa omaan kasteeseen. Kaste liittää meidät Kristukseen, se riittää. Tunnustakaamme nyt yhdessä se usko, johon meidät on kastettu.