Viikkomessu 6.4.2017
Psalmi 43:2-5
Sinä, Jumala, olet ainoa turvani.
Miksi olet hylännyt minut?
Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä,
kärsiä vihollisen sortoa?
Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua,
ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi.
Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen,
sinun eteesi, Jumala, minun iloni!
Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen,
Jumala, minun Jumalani!
Miksi olet masentunut, sieluni,
miksi olet niin levoton?
Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä,
Jumalaani, auttajaani.
Puhe
Vanhus istuu pöydän ääressä ja katsoo ulos ikkunasta. Odottaa, josko joku tulisi käymään. Odottaa, että joku soittaisi ja kysyisi mitä kuuluu.
Sairas istuu sängyllään ja katsoo puhelinta käsissään. Odottaa, että jono lyhenisi. Odottaa, että pääsisi leikkaukseen, josta on jo pitkään lääkärin kanssa puhuttu.
Nuori istuu pulpetissaan ja katsoo luokan kelloa. Odottaa, että tunti loppuisi. Odottaa, että pääsisi jo kotiin tekemään jotain kivaa.
Lapsi istuu huoneessaan ja leikkii nukkekodilla. Odottaa, että olisi itsekin isompi. Odottaa, että vanhemmat tulisivat jo töistä. Ei tarvisisi olla yksin.
He istuvat. He odottavat. He kaipaavat. He toivovat.
Odottaminen voi olla piinaavaa. Kun aika matelee, eikä mitään tapahdu. Ei ainakaan sitä, mitä toivoisi. Kun odotettu asia ei etene, mielen täyttää epätoivo. Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?
Odotus voi olla silloin yhtä kärsimystä. Kärsivänä olemista. Kärsiväisyyttä, kärsivällisyyttä.
Eikö ole hassua? Suomen kielessä kärsiminen on oikeastaan kärsivällisyyttä. Että kun joku kärsii, hän sietää, hän kestää, hän jaksaa odotuksen tuskan. Hän kärsii. Kun joku on kärsimätön eikä jaksa odottaa, hän ei kärsi kärsiä. Kärsimys on liian suuri. Kärsivällisyys pettää.
Mutta useinhan kärsimys on näistä sanoista mielessämme se kielteinen, huonoja mielikuvia herättävä sana. Kärsivällisyys on jalompaa, hyveellisempää, tavoiteltavampaa. Sitä haluaisi olla kärsivällisempi. Kärsimystä harva itselleen enempää toivoo.
Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa, vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.
Psalmin kärsimys on kärsivällisen ihmisen kärsimystä. Psalmirukoilija kärsii, mutta hänen kärsimyksensä ei ole toivotonta. Hänen odotukseensa liittyy toivon ulottuvuus. Että vaikka juuri nyt asiat eivät ole kohdallaan, vaikka juuri nyt elämä ei ole sellaista, jota halusin, vaikka juuri nyt olen jotakin oleellista vailla, se ei ole pysyvä tila. Näin toivon. Vielä koittaa se päivä, jona odotus täyttyy. Odotukseni ei ole turha, vaikka mitään ei näyttäisi tapahtuvan. Odotukseni on odotusta, jossa on toivoa.
Voin toivoa, että lapsenlapset kävisivät katsomassa. Voin toivoa, että pääsisin leikkaukseen. Voin toivoa, että ikuisuudelta tuntuva velvoite päättyisi. Voin toivoa, että isä tai äiti tulisi pian kotiin.
Toivo auttaa jaksamaan läpi kärsimystä täynnä olevan päivän tai elämänvaiheen. Toivottomuus vie elämänilon, toivottomuus tuo arkeen masennuksen ja sielu on levoton.
Kun ajattelet omaa odottamistasi, omaa arkeasi, millaista se on? Arkeemme kuuluu kärsimys ja keskeneräisyys. Arkemme keskellä kuulemme ihan odottamattakin kärsimyksestä, joka saa aikaan surullisen ja levottoman olon. Kasiluokkalaisten bussi, joka suistui tieltä Pohjois-Ruotsissa. Pommi-isku Pietarin metrossa. Kaasuisku Syyriassa. Turvapaikkaa vaille jääneiden palautukset keskelle levottomuuksia ja turvattomuutta. Katastrofit, nälänhätä, parantumattomat sairaudet. Kaikki sellainen vie helposti toivon ja tekee paremman ajan ja paremman maailman odotuksesta loputonta kärsimistä.
Tähän maailmaan, tämän maailman hädän keskelle Jumala lähetti Poikansa. Jostain syystä Jumala ei ota kärsimystä pois elämästämme. Hän kärsii sen sijaan itsekin. Hän luopuu kaikesta. Hän antaa henkensä meidän kärsiväisten puolesta. Hänen kärsimyksensä on meidän lohtumme. Vielä saan kiittää Jumalaani, auttajaani.
Kristuksen kärsimys tuo toivon meidän kärsimykseemme. Jumala välittää. Jumala tietää. Jumala ei jätä yksin. Jumala ojentaa kätensä ja tulee kylään. Jumala ei odotuta meitä jonossa, vaan hänen luokseen on jokaisella ensimmäinen vuoro. Jumala on mukana ikävässä ja tylsyydessä, hän on mukana arjen leikeissä. Jumala on rakkaus. Ja rakkaus on kärsivällinen. Rakkaus kestää. Rakkaus kärsii kaiken. Ja kerran kärsimys on poissa. Taivaassa on vain rakkaus.
Kristuksen rakkaus rohkaisee meitä lievittämään toistemme kärsimystä. Käymään kylässä, auttamaan heikkoja, kuuntelemaan huolestunutta, pitämään pienten puolia. Rakastamaan toisiamme.
Tätä rakkautta me pyydämme nyt synnintunnustuksen sanoin.
Oi sinä kaikkein armollisin,
ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus.
Armahda minua, vaivaista syntistä,
ja katso puoleeni laupeutesi silmin,
niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut,
ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa
ja ryöväriin ristinpuulla.
Anna minulle pyhä armosi,
että minä niin kuin Pietari itkisin syntejäni,
niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin
ja ryövärin kanssa saisin katsella pyhiä kasvojasi
taivaassa iankaikkisesti.
Synninpäästö:
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon,
että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään,
joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen,
vaan saisi iankaikkisen elämän." Joh. 3:16
Kommentit