torstai 13. huhtikuuta 2017

Murtuneiden torstai

Saarna kiirastorstain messussa 13.4.2017

Joh. 13:1-15

Kengät puristavat. Askel painaa. Varpaita turvottaa. Miten ihanaa on pitkän päivän jälkeen riisua jalat paljaiksi ja upottaa ne vilvoittavaan veteen. Kaikki reitit, joita päivän aikana kuljit, valinnat, jotka teit, ohitukset ja kohtaamiset, joita matkan varrelle osui, ja kivet, joihin potkaisit, kaiken sen saat upottaa vilvoittavaan veteen.

Vaeltajalle on tärkeää, että jalat pidetään puhtaina. Lika alkaa herkästi hiertää. Matkanteosta tulee vaivalloista. Kipu saa askeleet varovaisiksi. On tärkeää muistaa pestä jalkojaan.

Mietin, onko Jeesuksen eleessä, tuossa jalkojenpesussa, jotain helpotuksen ja vilvoituksen merkityksiä. Että Jeesus vie opetuslapset vaelluksen tässä vaiheessa vilvoittavan veden ääreen, pesee heidän jaloistaan kaiken ylimääräisen, mikä alkaisi muuten hiertää, jotta he sitten voisivat jatkaa vaellustaan, joka on vielä kesken. Voimme vain kuvitella nuo sandaalijalkaiset miehet. Hiekkaa ja likaa on ollut varpaiden välissä. On tuntunut hyvältä saada jalat puhtaiksi.

On tuntunut hyvältä, kun joku tekee sen puolesta, palveluksena, rakkaudenosoituksena. Eivät nuo vaeltajat olisi voineet odottaa, että Jeesus, heidän oppaansa ja opettajansa, heidän mestarinsa ja kuninkaansa, polvistuisi heidän jalkojensa juureen. Vyöttäisi itsensä kuin palvelija vyöttää, alentaisi itsensä pesemään toisten likaisia varpaita.

Mutta niin Jeesus tekee. Jotta meillä olisi esimerkki, kun itse vaellamme täällä. Kun kuljemme yhdessä. Tai kun huomaamme jonkun, joka kulkee yksin ja tarvitsee kuorman jakajaa. Jeesuksen esimerkki itsensä likoon laittamisesta, esimerkki ihmisen ehdottomasta rakastamisesta on meille kartta ja kompassi. Vaikka se merkitsisi oman vaelluksemme vaikeutumista, kantamustemme lisääntymistä, jostain omasta luopumista. Rakkaus ei kysy, mitä minä tästä saan, vaan mitä minä tässä voin antaa. Voinko tehdä jotain toisen puolesta?

Eikä rakkaus katso, onko joku korkea-arvoisempi tai joku vähäisempi. Rakkaus ei erottele ihmisiä sen perusteella, mikä heidän tittelinsä tai statuksensa kussakin polunristeyksessä on. Rakkaus pesee pois turhat ennakko-oletukset ja ennakkoasenteet. Rakkaudelle jokainen on Jumalan luoma, sellaisena arvokas ja rakastettava, mutta jokainen Jumalan luoma on myös särkynyt, väsyksiin kulkenut ja rakkautta vailla.

Tämän Jeesus tietää, kun hän antaa meille esimerkin.  Jeesus tietää rakkaudentarpeemme, kun hän luopuu asemastaan, luopuu omastaan, murtaa leivän, murtaa elämänsä, antaa kaikkensa, antaa henkensä. Hän tietää, että särkyneitä on rakastettava. Väsynyttä on kannettava. Hiertymät on hoidettava.

Siksi hän murtaa leivän ja antaa henkensä meidän puolestamme. Hän pesee jalat ja hän pesee sisimmän, hän pesee pois lian ja kaiken, mikä voisi hiertää välejä toinen toistemme kanssa ja kaiken, mikä hiertää välejä Jumalan kanssa.

Jeesus rakastaa meitä loppuun asti. Leivässä ja viinissä kohtaamme hänet, jonka luo saamme jalat väsyneinä, sydän särkyneenä, välit hiertyneinä tulla. Hän jakaa aterian kanssamme. Hänen kanssaan saamme levähtää. Hänen luonaan saamme tulla hoidetuiksi, kohdatuiksi, armahdetuiksi, kun hän lausuu meille: ”Sinun puolestasi annettu. Sinun puolestasi vuodatettu.” 

Eräässä videoklipissä aikuisilta kysyttiin, kenen kanssa he jakaisivat aterian, kenen kanssa he haluaisivat istua samaan ruokapöytään. Kasvoi lista julkkiksia ja vaikutusvaltaisia hahmoja. Marilyn Monroe, Nelson Mandela, Jimi Hendrix. Ikään kuin se hoitaisi sisintä, kun joku merkittävä henkilö istuu saman pöydän ääreen. Jotain se kertoi ihmisen kohdatuksi tulemisen kaipuusta. Että saisi tulla nähdyksi jonkun tunnetun silmillä. Mutta sitten heidän lapsiltaan kysyttiin sama kysymys. Kenen kanssa he jakaisivat aterian? Kaikki lapset vastasivat samalla tavalla: Äidin ja isän ja perheen kanssa. Lapset haluavat aterioida perheen kanssa.

Tuona torstai-iltana Jeesus aterioi opetuslasten, lähimpiensä kanssa. Me käymme aivan kohta yhdessä muistoaterialle, joka muistuttaa meitä tuosta Jeesuksen viimeisestä ateriasta. Me polvistumme tuohon pöydän ääreen rinnakkain, samalle tasolle. Jokainen yhtä paljon rakkautta vailla. Jokainen yhtä paljon Jumalan rakastamana ja armahtamana. Ja se rakkaus, jonka saamme maistaa, pesee meidät puhtaiksi. Ehkä helpottaa, ehkä vilvoittaa meitä. Jatkamme matkaa uusin jaloin. Jatkamme vaellusta armon varassa.

Ja kun me polvistumme ehtoolliselle, me jaamme tuon aterian, eikö niin, perheenä, yhdessä muiden perheenjäsenten kanssa. Seurakuntana, Jeesuksen ystävinä, me olemme perhe, jolle on annettu tehtävä ja esimerkki. Pitää toisistamme huolta. Rakastaa toisiamme niin kuin Vapahtaja meitä rakasti. Kulkea rinnakkain ja keventää toistemme kuormaa.

Tässä tehtävässä ehtoollisen lahja, murretun leivän, murretun Jeesuksen lahja, on meille matkaeväänä. Rakkaus vie meitä lähemmäksi toisiamme. Rakkaus puhdistaa väliltämme liat ja roskat. Jeesus, meidän matkakumppanimme, vie meidät perille, sinnekin, minne itse emme jaksa.




"Kaikki opetuslapset pakenivat ja jättivät Jeesuksen yksin."

Ei kommentteja: