Siirry pääsisältöön

Murtuneiden torstai

Saarna kiirastorstain messussa 13.4.2017

Joh. 13:1-15

Kengät puristavat. Askel painaa. Varpaita turvottaa. Miten ihanaa on pitkän päivän jälkeen riisua jalat paljaiksi ja upottaa ne vilvoittavaan veteen. Kaikki reitit, joita päivän aikana kuljit, valinnat, jotka teit, ohitukset ja kohtaamiset, joita matkan varrelle osui, ja kivet, joihin potkaisit, kaiken sen saat upottaa vilvoittavaan veteen.

Vaeltajalle on tärkeää, että jalat pidetään puhtaina. Lika alkaa herkästi hiertää. Matkanteosta tulee vaivalloista. Kipu saa askeleet varovaisiksi. On tärkeää muistaa pestä jalkojaan.

Mietin, onko Jeesuksen eleessä, tuossa jalkojenpesussa, jotain helpotuksen ja vilvoituksen merkityksiä. Että Jeesus vie opetuslapset vaelluksen tässä vaiheessa vilvoittavan veden ääreen, pesee heidän jaloistaan kaiken ylimääräisen, mikä alkaisi muuten hiertää, jotta he sitten voisivat jatkaa vaellustaan, joka on vielä kesken. Voimme vain kuvitella nuo sandaalijalkaiset miehet. Hiekkaa ja likaa on ollut varpaiden välissä. On tuntunut hyvältä saada jalat puhtaiksi.

On tuntunut hyvältä, kun joku tekee sen puolesta, palveluksena, rakkaudenosoituksena. Eivät nuo vaeltajat olisi voineet odottaa, että Jeesus, heidän oppaansa ja opettajansa, heidän mestarinsa ja kuninkaansa, polvistuisi heidän jalkojensa juureen. Vyöttäisi itsensä kuin palvelija vyöttää, alentaisi itsensä pesemään toisten likaisia varpaita.

Mutta niin Jeesus tekee. Jotta meillä olisi esimerkki, kun itse vaellamme täällä. Kun kuljemme yhdessä. Tai kun huomaamme jonkun, joka kulkee yksin ja tarvitsee kuorman jakajaa. Jeesuksen esimerkki itsensä likoon laittamisesta, esimerkki ihmisen ehdottomasta rakastamisesta on meille kartta ja kompassi. Vaikka se merkitsisi oman vaelluksemme vaikeutumista, kantamustemme lisääntymistä, jostain omasta luopumista. Rakkaus ei kysy, mitä minä tästä saan, vaan mitä minä tässä voin antaa. Voinko tehdä jotain toisen puolesta?

Eikä rakkaus katso, onko joku korkea-arvoisempi tai joku vähäisempi. Rakkaus ei erottele ihmisiä sen perusteella, mikä heidän tittelinsä tai statuksensa kussakin polunristeyksessä on. Rakkaus pesee pois turhat ennakko-oletukset ja ennakkoasenteet. Rakkaudelle jokainen on Jumalan luoma, sellaisena arvokas ja rakastettava, mutta jokainen Jumalan luoma on myös särkynyt, väsyksiin kulkenut ja rakkautta vailla.

Tämän Jeesus tietää, kun hän antaa meille esimerkin.  Jeesus tietää rakkaudentarpeemme, kun hän luopuu asemastaan, luopuu omastaan, murtaa leivän, murtaa elämänsä, antaa kaikkensa, antaa henkensä. Hän tietää, että särkyneitä on rakastettava. Väsynyttä on kannettava. Hiertymät on hoidettava.

Siksi hän murtaa leivän ja antaa henkensä meidän puolestamme. Hän pesee jalat ja hän pesee sisimmän, hän pesee pois lian ja kaiken, mikä voisi hiertää välejä toinen toistemme kanssa ja kaiken, mikä hiertää välejä Jumalan kanssa.

Jeesus rakastaa meitä loppuun asti. Leivässä ja viinissä kohtaamme hänet, jonka luo saamme jalat väsyneinä, sydän särkyneenä, välit hiertyneinä tulla. Hän jakaa aterian kanssamme. Hänen kanssaan saamme levähtää. Hänen luonaan saamme tulla hoidetuiksi, kohdatuiksi, armahdetuiksi, kun hän lausuu meille: ”Sinun puolestasi annettu. Sinun puolestasi vuodatettu.” 

Eräässä videoklipissä aikuisilta kysyttiin, kenen kanssa he jakaisivat aterian, kenen kanssa he haluaisivat istua samaan ruokapöytään. Kasvoi lista julkkiksia ja vaikutusvaltaisia hahmoja. Marilyn Monroe, Nelson Mandela, Jimi Hendrix. Ikään kuin se hoitaisi sisintä, kun joku merkittävä henkilö istuu saman pöydän ääreen. Jotain se kertoi ihmisen kohdatuksi tulemisen kaipuusta. Että saisi tulla nähdyksi jonkun tunnetun silmillä. Mutta sitten heidän lapsiltaan kysyttiin sama kysymys. Kenen kanssa he jakaisivat aterian? Kaikki lapset vastasivat samalla tavalla: Äidin ja isän ja perheen kanssa. Lapset haluavat aterioida perheen kanssa.

Tuona torstai-iltana Jeesus aterioi opetuslasten, lähimpiensä kanssa. Me käymme aivan kohta yhdessä muistoaterialle, joka muistuttaa meitä tuosta Jeesuksen viimeisestä ateriasta. Me polvistumme tuohon pöydän ääreen rinnakkain, samalle tasolle. Jokainen yhtä paljon rakkautta vailla. Jokainen yhtä paljon Jumalan rakastamana ja armahtamana. Ja se rakkaus, jonka saamme maistaa, pesee meidät puhtaiksi. Ehkä helpottaa, ehkä vilvoittaa meitä. Jatkamme matkaa uusin jaloin. Jatkamme vaellusta armon varassa.

Ja kun me polvistumme ehtoolliselle, me jaamme tuon aterian, eikö niin, perheenä, yhdessä muiden perheenjäsenten kanssa. Seurakuntana, Jeesuksen ystävinä, me olemme perhe, jolle on annettu tehtävä ja esimerkki. Pitää toisistamme huolta. Rakastaa toisiamme niin kuin Vapahtaja meitä rakasti. Kulkea rinnakkain ja keventää toistemme kuormaa.

Tässä tehtävässä ehtoollisen lahja, murretun leivän, murretun Jeesuksen lahja, on meille matkaeväänä. Rakkaus vie meitä lähemmäksi toisiamme. Rakkaus puhdistaa väliltämme liat ja roskat. Jeesus, meidän matkakumppanimme, vie meidät perille, sinnekin, minne itse emme jaksa.




"Kaikki opetuslapset pakenivat ja jättivät Jeesuksen yksin."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. Olipa

Veden voima

Saarna 18.8.2024 13. sunnuntai helluntaista: Jeesus, parantajamme 2. Kun. 5: 1-15; Ap. t. 3: 1-10; Joh. 9: 1-7, 39-41 Oletko käynyt kesällä uimassa? Minäkin pääsin pulahtamaan Puulaan ensimmäistä kertaa. Ja oli muuten kerrassaan kirkkaan puhdasta vettä! Puulan vesissä kelpaa pulikoida. Vesi virkistää. Vesi virvoittaa. Vedessä uiskentelu voi rentouttaa. Ja vedellä on aika olennainen merkitys ihan meidän hengissä pysymiselle. Mihin kaikkeen vettä tarvitsemmekaan? Vesi on paras janojuoma. Suositusten mukaan ihmisen olisi hyvä juoda 1,5 litraa nestettä päivässä.  Helteellä vesi viilentää ja varjelee kuumenemasta liikaa. Vesi sammuttaa tulipalot. Veden avulla valmistamme ruokaa. Vesi antaa kasvun viljalle ja muille kasveille, joista valmistamme ruokaa. Pesemme vedellä vaatteet ja astiat ja itsemme. Huuhtelemme hampaamme. Peseytymällä ehkäisemme tautien leviämistä.  Vesi auttaa pysymään puhtaana ja hygieenisenä.  Vedellä on siis voima ihan arjessa pärjätäksemme. Ehkä e

Anna ihmeille mahdollisuus

Saarna 3.11.2024 Rippikoulustartti Kahden valtakunnan kansalaisena Room. 13: 1-7; Matt. 17: 24–27 Kuva joakant Pixabaystä Kuinka moni on joskus käynyt ongella? Kuinka moni on joskus saanut kalan? Kuinka moni on löytänyt kalan suusta kolikon? No se olisikin aikamoinen yllätys. Kolikoita kalan suusta harvemmin löytyy. Ja on se niinkin, että ihan joka onkireissulla ei tule välttämättä edes sitä kalaakaan. Joskus kalan saaminen on iloinen yllätys, vaikka se tulisi ilman kolikkoa suussa. Ehkä Jeesuksen pointti ei ole tässä antaa kalastus- tai tienausvinkkejä. Ehkä sitä rahaa kannattaa yrittää hankkia jotain muuta kautta kuin kalojen suuhun kurkkimalla. Mutta mikä se Jeesuksen pointti sitten on? Mitä Jeesus tässä haluaa meille sanoa? Minulle tulee ekana mieleen, että kannattaa antaa ihmeille mahdollisuus. Koska elämä voi joskus yllättää. Elämä voi yllättää, kun uskaltaa ihmetellä ja olla joskus suu ammollaan kuin kalalla. Niin kuin järvi on täynnä kaloja, jotka ei nappaa koukkuun