Saarna 6.11.2016
Rippikoulusunnuntai. Kuolemasta elämään.
Saarn. 3:1-11; 1. Kor. 15:35-44; Matt. 9:18-26
Kaikella on aikansa. Tämä on hieno päivä. Tämä on alku. Alku on upea juttu. Se on mahdollisuuksien asia, jotain mihin liittyy paljon hyvää. Ja kuitenkin alku on tässäkin tapauksessa vain jatkoa jollekin. Uusi alku on jonkin vanhan lopun jatko-osa.
Rippikoulu on jatkoa kasteelle. Jatkoa lapsuudelle ja alkaneelle nuoruudelle. Jatkoa yhteisille kasvun vuosille. Mutta kuitenkin se on oma alkunsa, kun rippikoulu alkaa.
Uskallan luvata, että rippikoulu antaa paljon. Ei ehkä ihan Nobelin palkintoa, mutta paljon kuitenkin. Voi ottaa silti vinkin Nobelin fysiikanpalkinnon saaneelta Isidor Rabilta, joka kertoo, että hänen äitinsä kysyi häneltä aina koulun jälkeen, ei sitä oliko poika oppinut jotain uutta, vaan että oliko tämä kysynyt päivän aikana hyviä kysymyksiä. Rabi sanoo, että ”tekemällä hyviä kysymyksiä hänestä tuli tiedemies.”
Kysymyksissä on voimaa. Lapsi kysyy vanhemmaltaan saadakseen apua ja selviytyäkseen eteenpäin, hän kysyy oppiakseen, tai hän kysyy koska ei vaan tiedä. Vanhempi kysyy lapselta, tietääkseen mitä tälle kuuluu ja tunteakseen lapsensa maailman, hän kysyy koska rakastaa ja välittää.
Kysymykset laittavat etsimään suuntaa, ne pitävät liikkeellä. Vastaus sen sijaan voi pysäyttää ja pitää paikoillaan. Vastauksen etsiminen, siis kysely, pitää elämää yllä, liikettä yllä, mielenkiintoa yllä.
Uskokin on sellaista etsimistä ja kyselemistä. Uskossa on ja siinä pitääkin olla tilaa kyselemiselle. Liian varma usko on jumiutunutta, pysähtynyttä, kuollutta. Rippikoulussakin saa ja pitää olla mahdollisuus kysellä. Se on yhdessä kyselemistä, ihmettelyä, matkalla olemista. Tie valmis on, voin löytää sen. Mutta se tie on kuljettava kuitenkin. Aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on kysyä, aika on saada vastaus. Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään.
Kysymyksissä on siis eteenpäin vievää voimaa. Siksi me kuljemme päivän evankeliuminkin läpi kysymysten kautta. Kysymme kolme kysymystä: Ketä, miten ja miksi.
Ensimmäinen kysymys on: Ketä? Ketä Jeesus auttaa?
Ihan ensimmäiseksi Jeesus auttaa isää. Isää, joka pyytää apua. Jeesus kuulee häntä. Hän lähtee miehen mukaan. Toiseksi Jeesus auttaa naista, joka on ollut pitkään sairauden riesaama. Sairaus rajoittaa. Sairaus eristää ihmisistä. Nainenkin oli luultavasti joutunut sairauden takia ihmisistä eristyksiin, syrjään, yksin. Jeesus auttaa häntä, Jeesus parantaa hänet. Viimeiseksi Jeesus auttaa tyttöä, toisissa evankeliumeissa kerrotaan myös hänen ikänsä, 12 vuotta. Jeesus tulee apuun, kun 12-vuotias tyttö on kuollut. Jeesus tarttuu kädestä, tyttö nousee ja herää eloon. Jeesus antaa isälle lapsen takaisin.
Toinen kysymys: Miten? Miten Jeesus auttaa?
Sekä naisen että tytön tapauksessa usko on se, mikä tuo avun. Usko Jeesukseen, luottamus siihen, että hän voisi auttaa. Että tilanteesta riippumatta Jeesuksella olisi sellainen voima, että siitä olisi apua. Luottaminen Jeesukseen tuo avun naiselle, tytölle ja isälle. Usko pelastaa heidät.
Usko on kyselemistä. Usko on kysymistä ja pyytämistä. Apua tarvitseva joutuu pyytämään ja kysymään apua eri paikoista. Mikä auttaisi? Mistä saisin vastauksen hätääni? Isä ja nainen pyysivät apua Jeesukselta. Miehen pyyntö oli sanallinen. Naisen pyyntö oli kädenojennus kohti Jeesusta ja tämän viitan tupsun koskettaminen. Siten he uskossaan kyselivät, olisiko tämä mies, tämä Jeesus sellainen, joka voisi meitä auttaa.
Jeesus auttaa siis uskon kautta ja pyynnön kautta. Hän auttaa kyselijää. Ja apu, jonka hän antaa on sitä, kun hän huomaa ja näkee apua tarvitsevan. Hän ei käännä katsettaan pois, hän ei torju kysyvää, hän on kiinnostunut, kun ihmisellä on jokin hätänä. Hän antaa sairaalle terveyden, joka mahdollistaa jälleen elämän yhdessä toisten kanssa, ei tartte olla enää erityksissä muista. Hän antaa kuolleelle elämän, herättää tytön unesta, sillä hänen voimansa on kuoleman valtaa vahvempi. Jeesukselle kuolema on vain unta.
Kolmas kysymys on: Miksi? Miksi Jeesus auttaa?
Vaikka naisten ja tyttöjen asema tuon ajan yhteiskunnassa oli aika heikko ja huomattavasti huonompi kuin miesten ja poikien, Jeesus osoittaa, että hänelle jokainen on tärkeä. Myös nainen, myös nuori, myös sairas ja voimaton. Ihan jokainen. Jokaisella on hänelle yhtä suuri ihmisarvo. Se tulee esille hänen teoissaan, sanoissaan ja koko elämässään. Hänessä toteutuu se, mikä on meidän kristinuskon ydinsanoma. Otetaan se haltuun liikkeillä: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Miksi Jeesus auttaa? Jeesus auttaa, koska hän rakastaa. Tänään täällä mekin saamme luottaa, että Jeesus rakastaa, että hän on kiinnostunut meistäkin, jokaisesta meistä, siitä miten meillä menee. Ja että hän voi auttaa meitä. Hän yhä kuulee vanhempaa, joka on huolissaan lapsesta. Hän yhä kuulee lasta ja nuorta, joka toivoo että joku pitäisi huolta. Hän yhä kuulee heitä, jotka toivovat, ettei jäis yksin, porukan ulkopuolelle. Hän yhä voi auttaa heitä. Vanhempia, lapsia, apua etsiviä, jokaista meistä.
Jeesus otti tuota nuorta 12-vuotiasta tyttöä kädestä, nosti ylös, antoi elämän, antoi uuden alun ja mahdollisuuden. Ei vain tytölle, vaan myös isälle ja koko perheelle. Ei vain isälle, vaan erityisesti tytölle. Rippikoulu voi olla koko perheen yhteistä kasvun aikaa. Aika on syleillä ja aika olla erossa. Aika on kysellä ja aika saada vastaus. Kyselkää yhdessä. Kulkekaa yhdessä tätä tietä.
Mutta erityisesti rippikoulu on nuoren omaa kasvun aikaa. Kysymysten, pohdiskelun, etsiskelyn, tutustumisen aikaa. Saa tutustua itseensä ja omaan elämään uudella tavalla. Saa tutustua uusiin kavereihin ja opetella elämää yhdessä toisten kanssa. Saa kuulua porukkaan, olla tärkeä ja huomattu. Saa tutustua Jumalaan, joka rakastaa maailmaa. Taivaan Isään. Jumalan Poikaan, Jeesukseen. Pyhään Henkeen, joka pysyy lähellä ja vahvistaa uskoa. Saa tutustua Jumalaan, joka on kasteessa kutsunut nimeltä omakseen. Siemen on kylvetty kasteessa. Kasvu jatkuu. Kysely vie tiellä eteenpäin.
Sillä tiellä saa ottaa kädestä kiinni. Saa tilanteessa kuin tilanteessa luottaa, että vierellä on joku, jonka voima on kaikkea pahaa, pimeää ja pelottavaa suurempi. Joku, joka pitää huolta, joku jonka käsiin voi jättää lapsensa, elämänsä ja kaikki kysymyksensä. Jokaisen uuden alun ja jokaisen jatko-osan.
Oletko kysynyt hyviä kysymyksiä? Oletko uskaltanut etsiä vastausta ilman varmuutta? Jotain sellaista kai se usko Jeesukseenkin on. Siksi on hyvä, kun on olemassa uskontunnustus, joka kertoo mitä kaikkea hyvää Jumala on meille lahjaksi antanut, ja jonka sanoilla voimme uskoa tähän kaikkeen myös pyytää ja kysellä.
Kommentit