Siirry pääsisältöön

Altavastaajan puolella

Saarna 7.8.2016
12. sunnuntai helluntaista
Itsensä tutkiminen

Sananl. 28: 13-14; Room. 3: 21-28

Luuk. 18: 9-14
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
    ”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!
    Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

+ + +

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen.

Jeesus piirtää eteemme kuvan kahdesta miehestä temppelissä. Miehet rukoilevat. Toinen korottaa itsensä ja korostaa omia ansioitaan. Toinen lyö rintaansa, kutsuu itseään syntiseksi ja pyytää Jumalaa olemaan armollinen.

Toinen lähtee vanhurskaana, toinen ei. Toinen tutkii itseään ja löytää kaikenlaista esiteltävää. Toinen tutkii ja ymmärtää pienuutensa Jumalan edessä.



Tässä kuvassa on kaksi miestä. Kiinnitän katseeni heidän käsiinsä. Mihin kädet osoittavat? Missä on heidän varmuutensa?

Fariseus suuntaa molemmat kätensä kohti itseään. Hänen viestinsä on painokas: minä olen kyllä noudattanut kaikkea, mitä täytyy ja vielä paremmin. Publikaani osoittaa toisella kädellään ylöspäin. Hänen asiansa ovat yläkerran varassa. Toisella kädellä hän lyö rintaansa, omatunto kolkuttaa kuin käsi, joka hakkaa ovea vasten. Sydämen ovi aukeaa ja sen raosta hän huutaa: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.

Ei Jeesus sinänsä kritisoi tuota fariseuksen hyveluetteloa. Paastoaminen oli ihan ok. Samoin kymmenysten maksaminen, sillä niiden avulla pidettiin köyhistäkin huolta. Jeesus piirtää meille kuvan, jossa toinen väheksyy toista. ”Minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, kuin tuo publikaani.”

Jeesuksen kuulijoille tämä oli uutta ja ihmeellistä. Publikaanit olivat veronkerääjiä, joita pidettiin julkisyntisinä, koska he käyttivät asemaansa väärin ja vetivät välistä, siis varastivat. Rikkoivat kymmentä käskyä, kuten rosvot, huijarit ja huorintekijät. Fariseukset puolestaan tutkivat lakia tarkoin ja pitivät huolen siitä, että noudattivat sitä varmuuden vuoksi liiankin tarkasti. Ihmisten silmissä fariseus oli epäilemättä ylhäinen, publikaani alhainen. Ja Jeesus nostaa näin altavastaajan ennakkosuosikin ohi. Kertomuksen sivuhenkilöstä tehdään esimerkki.

Miksi näin käy? Millä perusteella publikaani lähtee kotiinsa vanhurskaana ja fariseus ei? Mikä on kertomuksen opetus?

Voisiko se olla vaikka se, että syntinen saa anteeksi, kun hän pyytää anteeksi, katuu ja tunnustaa tarvitsevansa armoa. Tai että Jumalan armo annetaan ilmaiseksi, teoista riippumatta. Tai että usko tekee vanhurskaaksi eli Jumalalle kelpaavaksi. Pelastustie perustuu yksin Jumalan armoon. Armo on alusta loppuun lahja. Sitä ei ansaita omia tekojaan luettelemalla.

Kertomuksen opetus voidaan tiivistää myös tuohon sananlaskuun, jonka kuulimme Vanhan testamentin lukukappaleessa.

Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa,
tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.

Nämä kertomuksen ja kuvan miehet toteuttavat sananlaskun opetusta käänteisesti: 
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty. Eikä ilmeisesti sekään, joka luettelee ääneen hyviä tekojaan. Omien rikkomusten salaaminen on voimia vievää puuhaa. Se on kätkemistä ja peittelyä. Joutuu aktiivisesti tekemään töitä, ettei kukaan saisi tietää, ettei kukaan näkisi. Se on turhaa touhua, mikä tulee menestymisen ja onnistumisen esteeksi.

Joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. Tunnustamista merkitsevä sana voi tarkoittaa myös pois heittämistä, hylkääminen voi tarkoittaa myös jättämistä. Se, joka tunnustaa, että on tehnyt väärin, että on syntinen, saa astua päivänvaloon ja heittää syntinsä pois kuin voimat imevän raskaan peiton. Joka tunnustaa syyllisyytensä ja pyytää armoa, saa sitä.

Armon saamisesta käytetään tässä heprean sanaa rhm. Saada rakkautta, saada sääliä. Samasta juuresta on peräisin myös sana rehem. Se merkitsee kohtua. Huikea vertaus! Ajattele: että armo olisi syntiselle kuin kohtu syntymättömälle lapselle. Armo, uuden syntymän paikka, elämän ehto, suoja ja turva, joka ympäröi ihmistä joka puolelta, kuin äidin rakkaus, joka ravitsee lasta, ruokkii häntä, lämmittää ja suojaa. Armon varassa syntinen kasvaa kuin sikiö kohdussa. Huima ajatus.

Hyvin käy sen joka tuntee pyhää pelkoa. Tämä on vaikea lause. Ikään kuin tässä onniteltaisiin sellaista ihmistä, joka jatkuvasti pelkää. Mitä ihmettä! Miksi pitäisi pelätä? Nykyihmisen on vaikea käsittää, kun Raamatussa ja Katekismuksessa puhutaan siitä, että Jumalaa tulisi pelätä ja rakastaa. Pelottava Jumala ajaa luotaan. Eikö pelko ole jotain, mihin ihminen vastaa eri tavoin: pelko voi jähmettää paikoilleen, tai pistää pakenemaan, tai saa taistelemaan vastaan. Pelko voi myös laittaa tekemään asioita vastoin tahtoa. Pelko voi pakottaa. 

Mutta sellaisesta pelosta ei tässä ole kyse. Vanhassa testamentissa pelko ei ole negatiivinen sana. Siellä se merkitsee kunnioitusta, arvostusta, herkkyyttä kuulla ja vastaanottaa, mitä Jumala sanoo ja antaa.

Nykyihminen haluaa sen sijaan määritellä itse itsensä. Olla itseriittoinen. Pyhä pelko on vieras ja vieraannuttava ajatus. Että joku muu, että joku Jumala vaikuttaisi minuun ja elämäni kulkuun. Pelottavaa.

Ehkä pelkoa on myös tunne, että ei hallitse itse tilannetta. Pelko voi murtaa itseriittoisuuden. Pyhä pelko voisi olla jotain, mikä asettaa ihmisen oikealle paikalle suhteessa Jumalaan, joka on kaikkivaltias. Jumalan edessä jokainen on kohdusta asti syyllinen ja armoa vailla, sen kun tajuaa, on onniteltavassa asemassa. Vasta silloin voi armoa saada.

Tuhoon kulkee se joka kovettaa sydämensä. Sydän voi kovettua, ihminen voi paatua. Kovaa sydäntä ei mikään kosketa, omatunto ei toimi. Paatuneena herkkyys toimia Jumalan sanan mukaan ja lähimmäistä kunnioittaen katoaa. Kyky ja halu asettua toisen osaan häviävät. Kun on sydän ei enää reagoi toisen tuskaan tai tahdo ymmärtää toisen ehkä näennäisesti heikompaa asemaa, näkökulma ja mittasuhteet vääristyvät. Sitä helposti asettaa itsensä toisen yläpuolelle. Kova sydän on ylpeä ja itsekäs. Sananlasku lupaa sellaiselle tuhon tietä.

Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty. Joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. Joka itsensä korottaa se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.

Jeesuksen kertomuksen äärellä, katsellessa kuvaa kahdesta miehestä temppelissä, voi herätä kiusaus karuun vastakkainasetteluun. Että on niitä, jotka korottavat itsensä, ja on niitä, jotka ymmärtävät paikkansa Jumalan edessä ja ihmisten rinnalla. Se tuskin on Jeesuksen opetuksen tarkoitus. Että me yhä enemmän osoittelisimme ja jaottelisimme toisiamme fariseuksiin ja publikaaneihin. Entäpä jos näkisimme kuvan molemmissa miehissä itsemme. Entäpä jos meissä jokaisessa ovatkin nuo molemmat puolet? Toisia arvosteleva ja väheksyvä, toisen asemaa tai käyttäytymistä tai jopa toisen uskoa kritisoiva puoli. Ja tuo puoli, joka haluaa tunnustaa pienuutensa, muttei ehkä uskalla, tuo puoli, joka haluaa elää armon varassa, haluaa kasvaa kristittynä kokonaan armon ympäröimänä, kuin kohdun suojassa.

Kumpaa puolta ruokin? Kumpi puoli tulee minussa ravituksi?

Vielä kertomuksen opetuksen tiivistää meille Paavali, jonka sanoihin me saamme joka hetki, joka päivä, joka pelon ja armon hetki luottaa:

”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.”

+ + +

Saarna sisälsi runsaasti vaikutteita kommentaareista Niemelän Maitoa ja hunajaa sekä Hakola-Lehtipuun Alussa oli sana. Tekijöille kiitos, Jumalalle kunnia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

En tuomitse minäkään

Saarna Huhtakodilla 2.7.2023 5. sunnuntai helluntaista: Armahtakaa! Joh. 8:2–11: Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti pää

Kaikki sinun askeleesi

Lähtösaarna 27.8.2023 Luomakunnan sunnuntai Joh. 1:1–4 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Rakkaat ystävät. Tämä on aika tunteellinen tilanne. Lähtösaarna. Monia ajatuksia on liikkunut mielessä lähtöön liittyen. Monia muistoja, monia kasvoja, monia merkittäviä tilanteita tässä kirkossa ja työssä tässä seurakunnassa. Muutokseen liittyy aina liike ja liikutus. Nyt päällimmäiset tunteet ovat kuitenkin kiitollisuuden tunteita. Jyväskylä on ollut minulle hyvä seurakunta oppia ja kasvaa. Tulin tänne nuorena pappina syksyllä 2009, liki 14 vuotta sitten, ilman lukulaseja ja muutenkin monella tavalla eri ihmisenä. Toimin monta vuotta nuorisopappina, mutta lopulta minusta taisi tulla kaikenikäisten, myös ikinuorten pappi. Olen saanut hyviä ystäviä ja tullut läheiseksi niin työkavereiden kuin seurakun

Vanhasta uomasta uuteen alkuun

Tulosaarna Kangasniemen kirkossa 17.9.2023 Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:38-42) Kuva: Päivi Kettunen Hyvät kuulijat kirkossa ja verkossa. Olen nyt parin viikon ajan ajellut Jyväskylästä tänne "Niemelle". Toivakan rajalla tulijan ottaa vastaan kunnan mainoskyltti ja tervetuloteksti: ”Kangasniemi. Kaunis ja uudistuva.” Ainakin ensimmäisten viikkojen kokemuksella paikka on sitä, m