Konfirmaatio 31.7.2016
113 Haapaniemi
Luuk. 19: 41-48
”Koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.” Elämä koostuu hetkistä. Saamme kerrallaan aina vain yhden hetken. Voimme elää vain yhden päivän kerrallaan. Menneet ovat menneitä, tulevaisuus on vielä edessä. Sanotaan, että hetkeen pitäisi tarttua. Elämässä on monenlaisia hetkiä. Englanniksi voisi sanoa, että on sad moments, happy moments, funny moments. Niin kuin meillä riparilla oli, vai mitä.
”Koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.” Eli paljon ihmisiä oli hetki hetkeltä Jeesuksen ympärillä. Niin kuin meillä riparillakin oli. Oltiin Jeesuksen ympärillä raamiksissa, opetushetkissä, leirijumiksissa, hartauksissa. Laulettiin lauluja uskosta, siitä mitä silmät ei nää. Ruokailutkin aloitettiin silmän alla Jeesuksen. Myös erästä Kartanon herra -leikkiä leikittiin vanhassa pappilassa Jeesuksen silmäin edessä.
Välillä taisi tuntua, että eikö ole yhtään hetkeä vapaa-aikaa. Että koko ajanko täytyy olla Jeesuksen ympärillä.
No, oltiinhan me myös toistemme ympärillä ja toisten kanssa. Oli yhteiset pelisäännöt. Opeteltiin olemaan yhdessä hiljaa, leikittiin ja liikuttiin, lähekkäin ja vierekkäin. Oli paljon hetkiä yhdessä.
Elämässä voi kuitenkin olla myös hetkiä, jolloin tuntuu, että usko menee överiksi. Voi tuntua, että usko on äärimmäisyyksiin menemistä. Jotenkin ankaraa ja vaativaa, on sääntöjä ja ohjeita, on rikkomuksia ja rangaistuksia, kieltoja ja muistutuksia. Sitäkö se usko onkin? Että elettäisiin jollain tietyllä valvotulla tavalla, että on se tietty hetki, etsikkoaika, johon olisi tarrattava. Että kun tilaisuus menee ohi, niin sinne meni kuin ralliauto, joka äkkiä katosi mutkan taakse, ei se enää tule takaisin. Sitten kysytään, osasinko elää täysillä, osasinko tehdä oikein. Ja seuraukset on sen mukaiset.
Ehkä joku kokee uskon ankarana ja ahdasmielisenä nipotuksena. Itse en niin koe. Elämä on monessa asiassa liian ankaraa ja me ihmiset toisillemme turhan armottomia. Usko Jumalaan on jotain muuta. En ajattele, että usko olisi yksi ohikiitävä hetki, jonka joku onnekas osaa napata kiinni. Usko saa joka hetki palata yhteen hetkeen, siihen hetkeen, jolloin sinut on kastettu. Kasteessa Jumala kutsui nimeltä. Lupasi rakastaa ja antaa anteeksi. Olla lähellä jokaisen päivän, kaikki hetket, menetetyt ja onnistuneet.
Riparilla tähän uskoon ja tähän Jumalaan sai tutustua lisää. Toivon, että tutustuimme armolliseen Jumalaan, tilaa-antavaan, vapauttavaan, ei kahlitsevaan ja ankaraan Jumalaan. Ehkä usko voisi olla jotain sellaista olemista, viipymistä, uskaltamista viettää aikaa Jeesuksen ympärillä, mitä riparipäivienkin aikana teimme. Ymmärtääkseen on oltava ympärillä. Siitä se sana tulee. Jotta ymmärtäisi uskoa ja jotta ymmärtäisi Jeesusta, on pyörittävä ympärillä, katseltava monelta suunnalta, tutkittava ympäriltä, ei vain yhdestä näkökulmasta. Jeesuksesta voi olla montaa mieltä. Yksi näkee viisauksien opettajan, toinen taikurin joka osasi tehdä ihmejuttuja. Yksi näkee Jeesuksen satuhahmona sarjakuvasankareiden rinnalla, toinen uskoo että Jeesus on Jumalan Poika ja syntieni sovittaja.
Näkökulma riippuu aina siitä, mistä katselee. Ymmärtääkseen on hyvä katsella monelta puolelta, olla ympärillä, yrittää ymmärtää, sitä mitä Jeesus sanoo tai tekee ja miksi hän niin tekee.
”Koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.” Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo jotakin meille kaikille, jotain mikä on tarkoitettu ihan jokaisen kuultavaksi. Se on yksi jae, jonka nuoret opettelivat myös ulkoa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Lopulta usko on jotain muuta kuin käskyjä tai kieltoja tai missattavia ohikiitäviä hetkiä. ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on!” Usko on vapautta ja luottamista, vapautta luottaa. Usko on jotain, mikä antaa iankaikkisen elämän. Usko on lahja ja lupaus, turvapaikka, jotain mistä pitää kiinni tai minkä varaan heittäytyä, kun hetket vaihtelevat. Silloin kun on sad moments mutta myös kun on happy moments, silloin kun elämä näyttää synkältä ja mustavalkoiselta, mutta myös kun näkee ympärillään sateenkaaren värejä.
Siksi päivän kysymys on, missä turvasi on? Uskallatko luottaa? Uskallatko hypätä veteen, jonka pinnan alta voi löytyä jotain, mitä silmät ei nää, uskallatko sukeltaa syvyyksiin kuin kaskelotti ja kohdata sen mitä tulee vastaan, ja uskallatko käydä pohjalla asti, löytää sieltä simpukan ja nähdä sen kovan, suojelevan kuoren alla hohtavan helmen? Uskallatko luottaa, että sinä olet tuo helmi, juuri tuollaisena kaunis ja arvokas, Jumalan silmissä kallis ja ainutlaatuinen. Uskallatko lausua mielessäsi sanat: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä!”
Jää rohkeasti Jeesuksen ympärille. Hänen seurassa on tilaa kaikille ja kaikenlaisille. Hänen luonaan saat jakaa sad moments, happy moments, funny moments. Saat olla yksin ja itseksesi. Saat olla yhdessä muiden kanssa. Lähekkäin, rakastettuna, hyväksyttynä. Joka hetki. Tänään, eilen, huomenna.
Rippipappina toivon, että ripari vahvisti sellaista uskoa. Konfirmaatio vahvistaa uskoa edelleen. Ja on siitä hyvä pitää huolta tästä eteenkinpäin.
Usko on kuin pokestop, jolla kannattaa käydä jos aikoo pysyä mukana pelissä. Uskon pokepalloja ja muita apuvälineitä ovat ainakin rukous ja Raamattu, ehtoollinen ja yhdessäolo muiden riparin käyneiden nuorten kanssa. Uskoa on hyvä hoitaa. Leirillä vertasin uskoa snäppäilyyn. Snapchatin tai chatin tai instagrammin tai whatsappin tai jonkin muun viestintävälineen, vaikka sitten postikorttien kautta, pidetään yhteyttä kavereihin. Pidetään kaverit siten mukana elämässä. Jaetaan sitä mitä kuuluu.
Rukous on kuin Jumalalle snäppäilyä. Kerrotaan Jumalalle, miten menee ja mitä elämässä tapahtuu. Jumala vastailee meille välähdyksinä, kuin muutaman sekunnin snäppikuvilla. Joskus hoksaamme vastaukset vasta myöhemmin. Tai sitten Jumala vastaa pidemmillä tekstareilla tai kirjeillä, jotka löytyvät Raamatun kansien välistä. Riparilla opittiin etsimään paikkoja rippiraamatusta. Jatka tutkimista. Jatka snäppäilyä Jumalan kanssa. Pidä streakki yllä. Kädet voi aina laittaa ristiin. Rippiraamatusta voit aina lukea, miten paljon Jumala sinua rakastaa.
Uskoa voi hoitaa ja vahvistaa myös käymällä ehtoollisella ja tulemalla mukaan nuoren seurakunnan juttuihin. Syksyllä alkaa alueseurakunnissa monenlaista mukavaa juuri sinulle. Tule mukaan, yhdessä on hyvä olla. Ehtoollispöydässä on paikka sinullekin. Jeesus antoi ruumiinsa ja verensä sinunkin puolestasi. Niin paljon hän sinua rakastaa.
”Kunpa tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on” Jeesus huokasi.
Ripari on aikaa, jolloin käydään lähellä Jumalaa. Se voi ohikiitävän hetken tai välähdyksen tavoin auttaa ymmärtämään, missä turvasi on. Uskoa ei tarvitse vetää överiksi. Usko voi olla ihan sitä, että joka aamu on uusi mahdollisuus ymmärtää, missä turvasi on. Joka päivä on uudelleen yrittämisen alku. Vaikka monta hetkeä olisi mennyt ohi ja olisi monta kertaa töpeksinyt, joka hetki voi aloittaa uudestaan. Heittäytyä, kokeilla ja uskaltaa. Siinä on uskon ydin. Armo. Anteeksiantamus. Hyväksytyksi tuleminen. Olet Jumalan silmissä sellaisenaan kaunis ja arvokas. Armoa on lupa olla ja elää, kasvaa ja nähdä. Armoa on tulla Jeesuksen ympärille yhä uudestaan. Vaikka olisi kuinka kaukana välissä käväissyt.
Tartu hetkeen. Tartu armon hetkeen. Good moments.
Kommentit