sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Siemenestä munia

Palmusunnuntain saarna 20.3.2016

Sak. 9:9-10; Fil. 2:5-11; Joh. 12:12-24

Tyttäreni, kaksivuotias, oli askarrellut kerhossa pääsiäistä varten. Hän esitteli purkkia, johon oli laitettu multaa ja siemeniä. Kysyin häneltä: ”Kasvaakohan siihen jotain?” Siihen tyttö vastasi kirkkaalla, innostuneella äänellä: ”Joo, munia!”

Ensin lapsen vastaus huvitti. Että siemenistä nyt kasvaisi munia. Mutta sitten, miten oikeasssa tyttö olikaan. Epäilemättä purkkiin ilmestyy myös munia. Kunhan ensin kasvaa ruohoa ja joku käy ruohoon munimassa. Lapsen usko oli luja. Ja miten oikeassa Jeesus oli sanoessaan, että taivasten valtakunta kuuluu lapsille ja heidän kaltaisilleen. Lapsen usko on mutkattomampaa kuin aikuisempien. Lapsi näkee munia siellä, missä se on vanhemmalle vaikeaa. Okei riparilaiset, uskon kieli voi välillä kuulostaa aika vaikealta, mutta oikeastaan voi olla myös aika yksinkertaista. Ainakin, jos katselemme uskoa kuvien kautta.

Tänään meille avautuu tuttu kuva Jeesuksesta ja aasista, väkijoukosta ja palmunoksista. Jeesus ratsastaa kuin kuningas, hänet otetaan vastaan kuin kuningas. Mutta miten outo onkaan hänen kuninkuutensa. Miten kummallinen on hänen valtansa ja kunniansa.

Näemme kuvan vehnänjyvästä, joka haudataan maahan. Jyvästä, joka kuolee. Jyvästä, jonka täytyy kuolla, jotta jotain uutta voi kasvaa. 

Samanlaisen kuvan ehkä lapsenikin näki purkissaan. Hän näki yhdellä kertaa koko pääsiäisen ihmeellisen sanoman. Siemen haudataan, sitten siitä kasvaa munia. Elämää kasvaa. Muna on elämän merkki. 

Linnunmunan kova kuori kätkee sisälleen uuden elämän. Suklaamunan sisältä lapsi tai nuorikin löytää yllätyksen. Yllätyksellinen on Jeesuksen kuninkuus. Yllätyksiä täynnä on hänen viimeinen viikkonsa.

Siemenen on kuoltava, jotta se voi antaa elämän. Toukan on koteloiduttava, jotta se voi kasvaa ja kuoriutua perhosena. Sitkeän pajun kovan ja tumman kuoren sisältä puhkeaakin yllättäen pehmoinen, valkoinen pajunkissa. Elämää on sielläkin, missä silmämme näkevät vain kovuutta, menetyksiä ja kuolemaa.

Kuva Jeesuksesta ratsastamassa Jerusalemiin. Se on outo kuva, sillä tiedämme lopputuloksen. On kummallista, on käsittämätöntä, miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla. Jos hän oli kerran kuningas, olisi vain tarttunut vallankahvaan ja astunut valtaistuimelle. Voittoisasti, loistokkaasti, näyttävästi. No, näyttävä hänen matkastaan tuli. Mutta se ei ollut voittojen tai kunnian tie, ei ihastusten säestämä. 

Vaikkakin Jeesuksen saapuessa Jerusalemiin porukka ympärillä kyllä hurrasi ja lauloi hoosiannaa. Tervehti iloisesti kuningasta. Mutta huutojen sävy muuttui tyystin, kun Jeesus sitten otettiin kiinni ja vangittiin, kuulusteltiin ja tuomittiiin, ruoskittiin ja naulittiin ristille. Siinä vaiheessa ohikulkijat eivät enää heilutelleetkaan palmunoksia voiton merkiksi. Ei, he heiluttivat nyrkkiään, naureskelivat, sylkivät hänen päälleen, huusivat ja pilkkasivat.

Palmusunnuntain kuva on outo, sillä se ei ole sellainen kuva, jonka itse piirtäisimme. Ihminen on taipuvaisempi valitsemaan ruman sijasta kauniin, vaikean sijasta helpon, kovan sijasta pehmeän, ilkeän sijasta ystävällisen. Tappion sijasta voiton.

Me haluaisimme pärjätä, emme feilata, epäonnistua. Me haluaisimme kehittyä, emme taantua. Me haluaisimme kasvaa, emme kuihtua. Me haluaisimme rikastua, emme menettää kaikkea.

Se tekee meidän silmissämme Jeesuksen kärsimystiestä oudon. Se, että hän, jolla oli Jumalan muoto, ”ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” 

Jos kelataan vähän taaksepäin, niin Jumala siis lähetti poikansa maailmaan. Hän syntyi ihmiseksi, siitä kerrottiin jouluna. Betlehemin seimeen laitettiin Jumalan poika. Jumalan poika tulee maailmaan, Jumala luopuu kunniastaan ja vallastaan ja tulee ihmiseksi. 

Jeesuksen kuninkuus ei ollut meidän mittapuulla mitattuna mitään pärjäämisen tai voittamisen kuninkuutta. Sellaista, kuten vaikka tietokonepeleissä, että kun pelaa tarpeeksi hyvin niin pääsee nextille levelille ja seuraavalle tasolle. Tai sellaista, että kunhan on uusimmat tennarit jalassa, niin kelpaa paremmin porukkaan. Tai että kun teen vielä muutaman tunnin viikossa enemmän ylitöitä niin kyllä se palkankorotus sieltä tulee. Jeesuksen kuninkuus ei ollut itsensä ylentämistä. Se oli itsensä riisumista kunniasta ja vallasta. Joku voi kutsua sitä luovuttamiseksi. Väsähtämiseksi. Että paineet ympärillä oli liian suuret. Että usko loppui ja toivo meni. Ei enää kannata jatkaa.

Mutta Jeesus kuulostaa päinvastoin olevan hyvin tietoinen siitä, minkä on määrä tapahtua: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

Jeesus kuulostaisi ymmärtäneen, että hänen tehtävänsä oli kuolla maailman puolesta. Että hän on se jyvä, jonka on kuoltava. Jotta hänen kuolemastaan me saisimme elämän. Purkkiin, johon on kylvetty siemeniä, ilmestyy vielä elämän merkkejä. 

Ei Jeesuksen usko ollut mennyt. Päinvastoin tuntuu, että Pojan luottamus Isään oli valtavan vahva. Vaikeimmalla hetkellään hän luotti elämänsä ja kohtalonsa Isän käsiin. Voisiko se olla yksi sellainen asia, johon hän meitä kuninkaana ohjaa. Luottamaan kaikessa Jumalaan. Heittäytymään pahoissakin tilanteissa Jumalan käsiin. Kulkemaan yhdessä hänen kanssaan kävi miten kävi.

Tuleva viikko auttaa meitä muistamaan Jeesusta, hänen kärsimistään, hänen kuolemaansa, mutta lopussa myös sitä, että jos jyvä putoaa maahan ja kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Jeesus voitti kuoleman. Hänen kuolemastaan me saamme elämän. 

Me olemme purkki, johon on kylvetty pelastuksen siemen. Me olemme multaa, jossa Jumala tekee työtään joka päivä. Jeesuksen risti on meille yllätysten puu, anteeksiannon ja uuden elämän oksa. Silloinkin, kun tuntuu ja näyttää siltä, että elämä on epäonnistumisiin ja menetyksiin hautautumista, silloinkin ja nimenomaan silloin, Jumala rakastaa meitä, sinua ja minua. Hän on kanssasi, vaikka tuntuisi että ruudulla lukee game over. Hän lupaa aina uuden alun, sillä Jeesus on antanut henkensä meidän puolestamme.

Kuva Jeesuksesta ristillä. Se voi näyttää rumalta ja inhottavalta. Katsoa nyt, kun toinen on julmasti naulittu ristille. Mutta jos näkee rakkauden Jeesuksen ristinkuoleman takana, jos näkee että hän meni ristille rakkaudesta meihin ihmisiin, kuva voi muuttua kauniiksi. Se on kuva, jonka luo haluaa aina palata uudelleen. Kuva, joka tulee eläväksi ehtoollispöydässä, kun saa ottaa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu. Jyvästä leivottu leipä, joka tuottaa runsaan sadon. Kristuksen ruumis, annettu, jotta meillä olisi elämä.

Uskon kieli on kuvien kieltä. Katsele näitä kuvia. Jeesusta ratsastamassa ihmisten keskelle. Jeesusta lempeänä kuninkaana. Jeesusta ristillä. Jeesusta voittamassa kuoleman vallan. Katsele ja anna kuvien viedä sinut hiljaiseen viikkoon.

Katsele ja tee kuten pieni lapsi. Istuta ruohonsiemeniä purkkiin. Kun sitten muistelet hiljaisen viikon aikana Vapahtajan kärsimistä ja kuolemaa, ja kun odottelet pääsiäistä, voit luottaa, voit olla toiveikas, voit odottaa yllätystä. Kevät on ihmeellinen. Jumalan tapa toimia on ihmeellinen. Jumala on ihmeellinen. Purkkiin vielä kasvaa munia.


Se on lapsenuskoa. Se on lapsen kaltaisuutta. Heittäydytään yhdessä Taivaan Isän käsiin ja noustaan tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme.

Ei kommentteja: