Kaksi paitaa, kaksi suuntaa

Viikkomessu 3.12.2015

1.adventin jälkeinen viikko

Luuk. 3: 7-14

Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: ”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: ’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.”

    Ihmiset kysyivät häneltä: ”Mitä meidän sitten tulee tehdä?” Hän vastasi heille: ”Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin.” Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: ”Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?” Hän sanoi heille: ”Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty.” Sotilaatkin kysyivät häneltä: ”Entä me, mitä meidän tulee tehdä?” Hän sanoi heille: ”Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne.”

Puhe

Johannes Kastajalla oli tehtävä. Valmistaa ihmisiä ottamaan vastaan Vapahtaja. Hän saarnasi parannuksesta ja kääntymyksestä. Raivasi tietä auki, teki tilaa ihmisten sydämeen. Kehotti kääntymään Jumalan puoleen.

Adventin aika on valmistautumisen aikaa. Valmistaudutaan juhlaan, odotetaan joulua, tehdään tilaa sydämeen, tilaa Vapahtajan tulla luo.

 

”Mitä meidän sitten tulee tehdä?” mekin ehkä kysymme, kun kuljemme adventin matkaa. Miten me raivaamme tietä Jeesukselle?

”Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään.” Joulunalusaikana moni siivoaa kaappejaan ja lahjoittaa turhastaan vähävaraisille. Joulupadat ovat auki. Rahaa ja vaatteita tasataan, jotta ne, joilla ei ole, olisi edes vähän.

 

Johanneksen paitavastauksesta tulee mieleen kaksi edellisten sunnuntaiden raamatunkohtaa. Ensin tuomiosunnuntaina oltiin valtaistuimen edessä. Siellä Kristus puhuu siitä, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä. Yhdessä kohdassa Jeesus sanoi: ”Minä olin alasti ja te vaatetitte minut.”

Vaatteiden antaminen voi olla välittämistä, se voi olla lähimmäisenrakkautta, se voi olla auttamista siinä, missä ihminen apua tarvitsee. Se on yksi konkreettinen teko ja esimerkki, joka kertoo lähimmäisen ja hänen avuntarpeensa huomaamisesta.

Adventtisunnuntaina puolestaan seurattiin sitten Vapahtajan saapumista Jerusalemiin.  ”Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä.”

 

Tuossa kohdassa vaatteilla tehtiin Jeesukselle kunniaa. Vaatteita riisumalla ja niitä levittämällä Jeesus otettiin vastaan arvokkaana vieraana, kuninkaana. Jolla oli kaksi paitaa, saattoi levittää toisen Vapahtajalle ikään kuin punaiseksi matoksi. Tehtiin tietä, jota pitkin hän saattoi tulla heidän keskelleen.

Meidän valmistautumisemme voi siis olla ensiksikin lähimmäisen huomaamista ja hänen rakastamistaan, sen auttamista, joka tavalla tai toisella kärsii, kaipaa apua, on yksin ja turvaton. Valmistautumisemme voi olla lähimmäisenrakkautta, sitä että teemme hedelmiä, joissa kääntymyksemme näkyy. 

 

Se on kääntymistä kohti lähimmäistä, katseen nostamista pois itsestä ja toisen näkemistä. Mutta se on myös kääntymistä kohti Jumalaa. Katsomista kohti luoksemme saapuvaa Vapahtajaa. Ja myös sen näkemistä, mitä esteitä vielä on tiellä. Mistä pitäisi luopua, jotta tie sydämeen olisi tasaisempi. Ja kyllä sekin, kuka teemme hyvää toisille, voi avata sydämemme avarammaksi ottaa vastaan sitä hyvää, mitä Jumala seimen lapseksi syntymällä meille antaa.

Valmistautuminen on siis kääntymistä kohti lähimmäistä ja kohti Jumalaa. Se on hiljentymistä, se on rukousta. Pysähtymistä ja oman elämän ja sydämen tilan arvioimista. Vain siten voimme tehdä tilaa hänelle, joka luoksemme tulee.

 

Pirjo Kantala, tuomaspappi Helsingistä, kirjoittaa rohkaisevalla tavalla rukouksesta osana paastoa: ”Rukous on olemista Jumalan edessä sellaisena kuin olen. Olen tietoinen siitä, että minä olen ja Jumala on, mutta samalla unohdan, mitä olen ja mitä Jumala on. Ihmisen paras keino unohtaa se mitä on, on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Suostuminen oman itsen ja elämän hyväksymiseen vaatii jatkuvaa harjoittamista. Oleminen ilman marisemista milloin tästä, milloin tuosta on erinomaista harjoitusta suostumukseen, jossa kaikki on siinä, että Jumala on Jumala eikä mitään muuta. Että Jumala on ainut tarpeellinen.” – ja hän jatkaa:  ”Rukouksen myötä maailmaan ei tule sinänsä mitään uutta, mutta ihminen löytää itsensä ja elämänsä uudella tavalla.

Ja eikö ole niin, että kun löydämme itsemme uudella tavalla, kun käännymme rukouksessa kohti Jumalaa ja saamme kokea Jumalan hyväksynnän ja rakkauden omassa elämässämme, silloin mekin voimme tuottaa hyvää hedelmää ympärillemme. Voimme huomata lähimmäisen, rakastaa häntä, tehdä tilaa hänelle ja Jumalalle ja kaikille tärkeille asioille. Voimme antaa rakkaudessa eteenpäin.

Käänny siis armollisen Jumalan puoleen,

uskalla myöntää että tiellä on vielä paljon esteitä,

huokaa tekemättä jättämiset ja väärät teot, sanat ja ajatukset,

ja tunnusta vastustuksesi yhdessä kanssani

lausuen synnintunnustuksen (709) sanoin.

Synnintunnustus

Herra, joka näet kaiken ja jolta kukaan ei voi salata mitään.

Sinä olet sanonut, ettet tahdo synti­sen kuolemaa,

vaan odotat, että hän kääntyy ja saa elää.

Katso minuun, armahda minua

ja anna kaikki syntini anteeksi.

Auta minua olemaan elävä jäsen seurakunnassasi,

olethan minut kalliisti lunastanut.

Tahdon luottaa yksin sinun laupeuteesi

ja olla siellä, missä julistetaan

armon ja sovituksen sanaa.

Synninpäästö

Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen:

"Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä!"