Saarna 23.8.2015
2. Kun. 5: 1-15; Ap. t. 3: 1-10; Joh. 9: 1-7, 39-41
Jeesus näki tien sivussa miehen. Jeesus näki. Hän huomasi. Ei kulkenut ohitse.
Jeesus näkee ihmisen tien sivussa, laidalle joutuneena, reunassa, syrjään työnnettynä. Sielläkin Jeesus näkee ihmisen.
Minkä tien sivussa sinä tänään kuljet? Millainen tilanne sinulla on päällä? Minkä toivoisit tulevan nähdyksi, huomatuksi?
Nähdyksi tuleminen, huomatuksi tuleminen on tärkeää. Sen sijaan että joutuisi elämään sivussa, sitä mieluummin toivoo, että otetaan tosissaan. Saisi elää eikä varoa. Kelpaisi sellaisenaan, eikä tarvitsisi yrittää korottaa itseään.
Kelpaanko tällaisena? Kelpaanko ihmisille ympärilläni? Kelpaanko astumaan tien sivusta keskemmälle, muiden joukkoon? Kelpaanko Jumalalle? Kelpaanko minä, moni ehkä kyselee.
Mitä sanottiin syyrialaisesta Naamanista? ”Naaman oli mahtava soturi, mutta sairasti spitaalia.” Mahtava soturi, mutta. Mahtava, mutta. Tutunlainen kuvaus. Sitä helposti vähättelee itseään, ehkä toisiakin. Olen sellainen, mutta. Olet tuollainen, mutta. Mitä itse lisäisit mutta-sanan perään? Olet mahtava tyyppi, mutta. Mahtava ystävä, mutta. Mahtava työntekijä, mutta. Mahtava kristitty, mutta. Mutta kelpaanko silti.
”Mutta” on sivuun työntävä sana. Se vie meitä syrjään. ”Mutta” laskee päällemme katvealueen, jonka alta emme enää näekään niin selvästi omaa arvoamme. Emmekä tunne sitä, kuinka Jumala meitä katsoo. Kuinka Jeesus meidät näkee.
Jeesus katsoo rakkaudella. Hän näkee ihmisen tien sivussa sellaisena kuin tämä on. Hän näkee syntymään saakka. Syntymässä on meille annettu elämä, ja elämä on vaiheiden ja tilanteiden kautta tuonut meidät nyt tähän. Syntymästämme saakka Jeesus on nähnyt meidät. Vikoinemme, puutteinemme, kaikkine muttinemme. Hän ei kuitenkaan syytä tai etsi syyllistä. Hän tahtoo nähdä enemmän. Hän näkee ihmisessä olevan mahdollisuuden. Kaiken sen, mitä Jumala voi ihmiselle antaa ja tehdä. Kaiken sen, missä hän voi meitä parantaa ja meitä käyttää. ”Jotta Jumalan teot tulisivat julki” Jeesus sanoi opetuslapsille. Jeesus näkee, että Jumalan teoilla on tilausta ja sijaa ihmisen elämässä.
Sitähän mahtava soturi Naamankin toivoi. Että hän paranisi. Että Jumala auttaisi häntäkin. Mutta Naaman suuttui eikä suostunut ottamaan apua vastaan. Suuttui, kun luuli, että se tapahtuisi toisella tavalla. Odotti, että toimintaohjeet ja auttamisprosessi olisivat erilaiset.
Meillä on ehkä omat luulomme siitä, miten Jumala toimii, miten hän parantaa, miten hän hoitaa meitä, tai miten hänen rakkautensa meitä koskettaa. Mutta Jumalan keinot ja väylät ovatkin usein ihan toisenlaiset kuin mitä luulemme tai odotamme. Ne kätkeytyvät silmiltämme. Ne kulkevat sieltä mistä emme osaa etsiä. Ne vievät aivan toisaalle kuin minne oman näkökykymme varassa osaamme mennä.
Siksi on hyvä, että Jeesus näkee meidät. Myös tien sivussa. Myös odotuksiimme pettyneinä. Hän näkee enemmän kuin me näemme. Hänen katseensa parantaa meidät. Hän on parantajamme, koska hän näkee meidät kokonaan, meidän koko elämämme, kaikki tilanteemme, myös sivussa kulkemisemme.
Hän näkee, että olemme joutuneet, kulkeneet, työntyneet sivuun. Ajautuneet itse tai tulleet ajetuiksi. Hän näkee kaiken sen pahan ja kaiken synnin, joka ajaa meitä syrjään toistemme luota, joka vie pois Jumalan luota. Erottaa ja etäännyttää kuin kaarnalaivan, joka on joutunut villin virran kyytiin.
Jeesus on parantajamme, sillä hän sovittaa syntimme. Antaa tilalle av vbrmon, anteeksiantamuksen, rakkauden, joka vetääkin puoleensa ja työntää Jumalan luo. Pois syrjästä. Lähemmäksi hyvyyden lähdettä. Rakastavan katseen alle.
Jeesus parantaa meidät sokeudesta, jolla katselemme omaa tilannettamme. Hän valaisee pimeyden, jossa epäilemme omaa kelpaamistamme. Hän levittää kätensä ristille ja näyttää meille kuin mökkireissulla saadun kalan pituutta: näin paljon sinua rakastan. Näin on syntisi pyyhitty pois. Näin saat anteeksi. Näin sinä kelpaat. Eikä kyseessä ole mikää kalavale.
Sillä mitään ei tarvitse tehdä. Katsoa vain, kun Vapahtaja antaa ristiltä kaiken, mikä riittää. Ei tarvita satoja kiloja hopeaa ja kultaa, joita Naaman kuskasi parantajalleen lahjukseksi. Ne eivät kelvanneet. Niitä ei Elisa koskaan ottanut vastaan. Jumalan teot eivät olleet ostettavissa silloin, eivätkä ne ole ostettavissa tänään. Turha on torille mennä kysymään kilohintaa.
Jumalan edessä ei ole yhtään kelvollisempi mahtavana soturina kuin invalidina tien sivussa. Ulkoisilla ansioilla tai taidoilla tai osaamisella ei ansaita Jumalan rakkautta tänäkään päivänä. Jumalan rakastavan katseen alle pääseminen on ihan ilmaiseksi annettu lahja, ihme ja esimerkki.
Katsos, kun nähdyksi tuleminen antaa simät, joilla nähdä. ”Mitä minulla on, sitä minä sinulle annan”, lupasi Pietari rammalle temppelissä. Mitä meillä on, sitä me jaamme, sitä meidän on toisillemme annettava. Onko se sitten rahaa tai rakkautta, ruokaa tai rukousapua, vierellä kulkemista, huolien kuuntelemista, ihan vaan ajan antamista toiselle. Jumalan huolenpito kasvaa meissä huolenpidoksi lähimmäisestä. Jeesuksen parantava rakkaus sytyttää meissä rakkauden auttaa ja välittää toisistamme.
Jeesus on meidän parantajamme, eikä yksin meidän, vaan kaikkien. Sen me voimme elämällämme tehdä näkyväksi ja todelliseksi. Kristus on kanssamme, hän on meidän voimamme, hän on meidän sanoissamme ja teoissamme. Hänen kauttaan me voimme ja osaamme ja näemme, kun omasta voimastamme emme.
Mutta Vapahtaja näkee meidät. Jotta me näkisimme hänet. Jotta me näkisimme itsemme hänen silmillään. Jotta me huomaisimme toisemme. Jotta toisissamme näkisimme rakkauden mentävän paikan.
Tätä näkökykyä me saamme pyytää rukoillen:
Vapahtajani Jeesus.
Sokean lailla huudan puoleesi.
Herra, anna minulle näköni.
Haluan nähdä lahjasi,
tuntea kaiken minkä annat minun kohdata,
kiittää auringosta ja tuulesta,
puista ja merestä,
ihmisistä jotka tarvitsevat minua
ja joita minä tarvitsen.
Aamen.
Kommentit