Saarna 22.6.2014
2. sunnuntai helluntaista
Katoavat ja katoamattomat aarteet
Aam. 8:4-8; 2.Kor. 8:1-9; Matt. 13:44-46
Mikä on se,
joka on sinulle arvokkainta
niistä asioista, joita ei voida nähdä?
Elämässä on monia arvokkaita asioita, silmillä nähtäviä ja silmiltä kätkettyjä. Mikä on sinulle arvokkain niistä kätketyistä?
Tänään ollaan kätkettyjen aarteiden perässä. Jeesus esittää vertaukset peltoon kätketystä aarteesta ja kallisarvoisesta helmestä. Nuo ytimekkäät kuvaukset ovat kuin kaksi pientä helmeä helminauhassa, ne kuuluvat osana taivasten valtakunta –vertausten kokonaisuuteen, joka on oikeastaan myös maanviljelys- ja muiden elinkeinovertausten kokonaisuus.
On vertaus kylväjästä, joka kylvää monen sortin maaperään.
On vertaus vehnästä ja rikkaviljasta, jotka elonkorjuussa kerätään erilleen.
On vertaus, jossa taivasten valtakuntaa verrataan sinapinsiemeneen ja hapatteeseen. Taivasten valtakunta kasvaa ja leviää pienestä suureksi.
Sitten verrataan vielä aarteeseen, helmeen ja nuottaankin. Aiheisiin , jotka ovat maanviljelijälle, kauppiaalle ja kalastajalle tuttuja.
Aihe tuntuu olevan Jeesukselle tärkeä. Hän yrittää avata sitä kuulijoilleen monesta suunnasta. Hän puhuu erilaisin yleisölle tuttuihin ja arkipäiväisiin seikkoihin liittyvin vertauksin. Otetaan vertauskuvia maataloudesta, kalastuksesta, niistä askareista, joiden parissa väki päivänsä vietti. Sillä itse asia, taivasten valtakunta on jotain, mistä voi ehkä puhua vain vertauksin. Se on jotain kätkettyä, silmiltämme piilossa olevaa. Jotain mistä vertauskuvat koettavat piirtää mieleemme kuvan. Kuvan, millainen taivasten valtakunta on.
Mitä vertaukset aarteesta ja helmestä kertovat taivasten valtakunnasta? No, ainakin sen, mikä on sen arvo suhteessa maallisiin rikkauksiin. Peltomies ja kauppias tekevät saman johtopäätöksen. He myyvät kaiken omaisuutensa saadakseen jotain vielä kallisarvoisempaa. Vertausten tähtäyspiste näyttäisi olevan siinä, että taivasten valtakunta on kalliimpi kuin mikään muu. Ihminen on valmis tulemaan tässä ajassa köyhäksi tullakseen taivaassa rikkaaksi, ikään kuin ajatellen, että kaiken muu voi viedä, mutta uskosta en ole valmis luopumaan. Sisäinen rikkaus voittaa ulkoisen rikkauden. Paavalikin toisaalla kirjoittaa: ”Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.”
Kun aihe taivasten valtakunnasta on Jeesukselle niin tärkeä, mitä sillä voitaisiin tarkoittaa? Jeesus opettaa siitä paljon. On vertauksia, on varoituksia. Kun esimerkiksi fariseukset kysyvät häneltä, milloin valtakunta, tässä Jumalan valtakunta, tulee, hän vastaa (Luuk. 17:20-21): "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."
Jumalan valtakunta, taivasten valtakunta on teidän keskellänne! Ai missä? Tuon alkukielen ilmauksen voi kääntää myös sanomalla ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”, teissä sisällä.
Kaksi tulkintavaihtoehtoa. Viittaako Jeesus tässä siis itseensä, joka siinä puhuu kuulijoidensa keskellä, vai viittaako hän johonkin tai johonkuhun ihmisen sisällä? Ehkä omaantuntoon, ehkä itsetuntoon, tai ehkä Pyhään Henkeen, joka hallinnoi sisäistä valtakuntaa antaen ihmiselle viisaita neuvoja, ohjaten hyvään ja oikeaan elämään, rakentamaan taivasta myös ympärilleen? Evankeliumit kertovat, kuinka Jeesus opetti tietyssä ajassa ja paikassa, mutta Henki tuo hänen sanansa yhä meidän keskellemme. Hengen kautta Kristus puhuu meille tänäänkin.
Taivasten valtakunta, siis meidän keskellämme tai meissä sisällä.
Katekismus opettaa taivasten valtakunnasta, että ”Jumalan valtakunta on Jumalan läsnäoloa ja vaikutusta tässä maailmassa ja ikuisuudessa. - - Jumala tahtoo joka päivä sanallaan ja Hengellään hallita ajatuksiamme ja tekojamme, jotta uskoisimme yksin häneen ja olisimme Kristuksen kuuliaisia seuraajia.”
Taivaan sisäinen valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre tai simpukan kuoren alla piilossa hehkuva helmi. Se on kätkössä, mutta löydettävissä. Se löytäminen on ilon ja arvojärjestyksen uudelleenpanemisen paikka.
Oletko sinä jo löytänyt? Tai tahtoisitko löytää?
Jokainen kuitenkin aina jotain etsii tai kaipaa. Jotain turvaa elämään, jotain mihin nojata, jotain mikä antaa merkityksen tälle kaikelle, mitä meille tapahtuu.
Usein tuo kaipauksen kohde pysyy piilossa. Se kätketään meiltä. Mutta jos meillä on ”aarre verraton, joka kalliimpi on kultaa, sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme.”, silloin meilä on aarrekartta, joka auttaa löytämään. Tuo aarrekartta on Raamatun lupausten rasteihin tai risteihin kirjoitettu.
Raamatun sanaa lukiessa, vertaukset peltoon kätketystä aarteesta ja kallisarvoisen helmen löytämisestä löytävätkin merkityksen myös toisesta näkökulmasta.
Nuo taivasten valtakunta –vertaukset Matteuksen evankeliumin 13. luvussa alkavat vertausten äidillä, vertauksien vertauksella, tutulla kylväjällä. Kylväjä kylvää siemeniä maahan. Osa putoaa huonoon maahan, osa hyvään maahan. Maaperästä riippuen siemenet tuottavat satoa tai ovat tuottamatta. Maaperä olemme me ihmiset. Me olemme se maa, jossa sanan siemen kasvaa tai kuihtuu.
Ja emmekö me ole myös se maa, johon on myös aarre kätketty? Meissä on sisäisesti aarre, meissä on taivasten valtakunta. Se, että löydämme sisältämme aarteen, on itsessään aarre.
On kuin löytäisi aarteen, kun näkee tuon taivaan meissä itsessämme. Aarre on nähdä elämämme arvo. Taivasten valtakunnassa ihminen hyväksytään sellaisenaan. Hän riittää ja kelpaa. Hänen arvonsa tunnustetaan. Hän on helmien helmi. Kallisarvoinen aarre. ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”
Meissä on tämä aarre. Meissä on Luojamme luomistyön viimeistelty jälki. Meidän hintamme on kallis, Kristuksen lunastusverellään maksama. Meidän kanssamme on arvokkain henkivartija ja bodyguard ikinä, aina läsnä oleva Pyhä Henki, kasteessa meille annettu.
Mutta eikö niin, että liian usein tämä aarre jää meiltä huomaamatta tai löytymättä. Liian harvoin näemme sen helmen, joka meissä hohtaa. Kuoremme on niin kova ja sulkeutunut.
Mutta siellä sisällämme se on. Kätkettynä, piilossa, mutta olemassa.
Taivas on meitä jokaista varten. Jokainen on Luojan luoma, jokainen on Kristuksen lunastama. Pyhä Henki voi välittää armon ihan jokaiselle. Myös sinulle. Myös minulle. Meille kaikille.
Se, kun näemme arvomme Jumalan silmissä, se saa kaiken muun meitä määrittävän rikkauden näyttämään toissijaiselta. Ja tämän hyvän me sitten laitamme jakoon. ”Kotimme on tuuli, emme pesää tehdä voi. Kaikki olkoon hänen, joka meidät loi. Rikas olen silloin, kun voin paljon lahjoittaa. Nisunjyväkään ei pelkää kuolemaa.”
Olen rikas, kun näen toisen ihmisen ja hänen arvonsa. Kuten omani. Silloin emme riistä toiselta ja ahnehdi itsellemme. Silloin annamme omastamme toisten hyväksi. Siitä rikkaudesta mitä meillä on. Siitä voimme antaa.
Paavali kannustaa Korintin seurakuntaa: ”Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne.”
Mitä meillä tässä seurakunnassa on? Mistä me voimme Jyväskylän seurakunnassa antaa? Mitä hyvää me olemme Keskustan alueseurakunnassa saaneet? Voimmeko jakaa siitä, mistä olemme itse rikkaita?
Siksi kysymys on edelleen tämä:
Mikä on se, joka on sinulle arvokkainta
niistä asioista, joita ei voi silmillä nähdä?
Aarre on piilossa. Mutta olemassa. Ilo ja into, jonka sen löytäminen saa aikaan, se ei jää piiloon. Se näkyy. Se vaikuttaa. Se huomataan. Se saa aikaan. Rakkaus saa aikaan. Laitetaan rakkaus tuottamaan korkoa.
Meistä on siihen. Taivasten valtakunta on meissä. Jumala on meidän kanssamme.
Kommentit