sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Isä minun ja meidän Isä

Saarna Rukoussunnuntaina 25.5.2014

  Ps. 40:2-6; Dan. 9: 17-20; Room. 8:24-28

Matt. 6: 5-13
Jeesus opetti ja sanoi:
    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
      - Isä meidän, joka olet taivaissa!
      Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      Tulkoon sinun valtakuntasi.
      Tapahtukoon sinun tahtosi,
      myös maan päällä niin kuin taivaassa.
      Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
      Ja anna meille velkamme anteeksi,
      niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
      jotka ovat meille velassa.
      Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
      vaan päästä meidät pahasta.”


Saarna

”Jos ihmiset yrittävät sanoa niin totuudellisesti 
kuin ikinä pystyvät 
sen mikä heitä tosiasiassa koskettaa, 
silloin he rukoilevat 
ja ovat samalla runoilijoita.” 

Näin on sanonut saksalainen teologi Dorothee Sölle.

En tiedä, kuinka moni täällä istuvista kokee olevansa runoilija. Mutta rukoilijaksi moni ehkä itsensä tunnistaa. Joku rukoilee usein, joku toinen harvakseltaan. Mutta eikö se ole niin, että jossain elämän mutkassa on jonkinmoinen rukouksen sana noussut huulille. Avunpyyntö, kiitoksen osoitus, yksinkertainen huokaus ylöspäin. Joku on ehkä eilen jääkiekkoa seuratessaankin hiljaa toivonut, että ”anna meidän kestää, anna tehdä maali!”

Se, mikä ihmistä koskettaa, se saa aikaan rukouksen. Sen, mikä ihmistä koskettaa, ei sen tarvitse huulille asti nousta. Aina ei löydy sanoja. Aina ei tarvita sanoja. Älkää hokeko tyhjää, sanoi Jeesus. Isä kyllä tietää mitä tarvitsette. Hän tutkii sydämet. Sydämestä löytyy se, mikä ihmistä tosiasiassa koskettaa. Rukous on sydämen puhetta. Puhetta, joka joskus päätyy sanoiksi, mutta useimmiten jää ääneti sydämeen huokailemaan. Eikä se mikä tulee sydämestä, ole vailla sisältöä.

Henkilökohtainen juttu
Siksi rukouksesta on vaikea saarnata tai puhua. On vaikea sanoa mitään sellaista, mikä koskettaisi kaikkia. Nuoria ja vanhempia, pellavapäitä ja harmaahapsia. Ehkä se johtuu siitä, että kun on kyse rukouksesta, on kyse jostain hyvin henkilökohtaisesta. Mene sisään huoneeseesi, neuvoi Jeesus. Rukous on sinun ja Jumalan välinen asia. Niin kuin uskokin. Kyse on sinun suhteestasi Jumalaan. Sinun ja Jumalan välisestä yhteydenpidosta.

Tämä yhteydenpito on kuitenkin tärkeä juttu. Vähän sama juttu kuin jos joku ystävä tai tuttu asuisi sillä tavalla kaukana ettei häntä näe kovin usein. Jotta yhteys säilyy, on hyvä pitää yhteyttä. PItää yhteyttä yllä. Että pysytään tuttuina. Rukouksen kanssa on samalla tavalla. Rukous hoitaa uskoa, pitää huolta uskosta Jumalaan.

Se on asioiden jakamista Jumalan kanssa. Se on kristityn tapa olla ja elää. Olla yhteydessä Jumalaan. Rukous on kuin what’s app -yhteys sinun ja Jumalan välillä. Kuinka moni käyttää what’s appia? Whats’s app on sellainen puhelinsovellus, joka toimii kuin tekstiviesti, mutta ei maksa mitään. Tarvitaan vain laajakaistayhteys puhelimeen.

Rukouskin on täysin ilmainen. Ei maksa mitään olla yhteydessä Jumalan kanssa. Voi viestitellä niin paljon kuin asiaa on. Yhteyskin on aina auki. Laajakaista toimii aamusta iltaan ja yötäpäivää. Riittää kun liitetään kaapelit kiinni. [kädet ristiin] Tosin voi joskus tuntua, että yhteys tökkii, kun Jumala ei aina vastaa ihan heti eikä aina sillä tavalla kuin me toivottaisiin, mutta kyllä sitä aina vastataan. Aina on Jumala kuulolla. Rukouksen päässä.

Yhteinen juttu
Rukous on siis henkilökohtainen juttu. Niin kuin uskokin. Mutta toisaalta se on myös yhteinen juttu. Kun Jeesus opettaa rukoilemaan, ei hän opeta että Isä minun, vaan Isä meidän. Meidän kaikkien. Meidän, ei vain minun. Meidän kaikkien henkilökohtainen. Yhteinen rukous. Yhteisiä asioita, toinen toistamme kantava rukous.

Jos kaverilla on huolia, voi häntä lohduttaa kuuntelemalla, juttelemalla, lähettämällä what’s appissa tsemppaavan viestin. Kaveria voi muistaa myös rukouksella. Voi rukoilla kaverin puolesta. Se on esirukousta. Että kerrotaan taivaan Isälle, että ollaan huolissamme siitä ja siitä frendistä. Sillä eikö se, mikä koskettaa ystävää, kosketa myös meitä. Ystävänkin asiat ovat meidän sydämen asioita, niitä jotka saavat meidät huokaamaan Taivaan Isän puoleen.

Jumalassa meillä on Isä meidän, taivaan Isä, johon saa turvautua jokainen. Lapsi, nuori, vanhempi ja vieläkin vanhempi. Siinä on Isä, joka tuntee lapsensa elämän ja näkee meidän sydämeemme. Hän tietää, mikä lapselle on parhaaksi. Vaikka aina ei tuntuisikaan siltä, että ne vanhemmat tietäisivät mikä on minulle parhaaksi, niin Jumala kyllä tietää. Siihen voit luottaa. Ja kyllähän sitä vanhempana toivoo lapselleen, että kaikki menisi hyvin eikä mistään tarvitsi olla huolissaan. Ehkä Jumalakin toivoo sitä. Siksi hän itse on tukena ja turvana. Hän kuulee ja kuuntelee.

Rukous sanoittaa uskon
Tällaista Jumalaa Jeesus opettaa rukoilemaan. Rukous on kristityn tapa olla ja elää. Olla yhteydessä Jumalaan. Elää uskoaan todeksi. Vanha sanonta kuvaa uskon ja rukouksen suhdetta niin, että ”se mitä rukoillaan, on sama mihin uskotaan.” Siksi Isä meidän -rukouksessa Jeesus jollain tavalla myös tiivistää uskon keskeisen sisällön. Oikeastaan tässä rukouksessa on sanottu lyhyesti koko se usko, josta rippikoulussakin on kysymys. Kannattaa siis tutustua Isä meidän -rukoukseen. Opetella ulkoa. Harjoitella ja mutustella sitä. Ottaa iltarukoukseksi. Sen sanat eivät ole tyhjiä hokemia. Sen sanat kertovat, millainen Jumala on. Millainen meidän Jumalamme on. Jokainen voi toki ajatella, että minun Jumalani on sellainen tai tällainen, mutta Jeesus opettaa millainen meidän Jumalamme on. Millainen on Isä meidän.

Isä meidän -rukouksen Jumala on Isä.
Hänen nimensä on pyhä.
Hänellä on valta ja valtakunta.
Hänen tahtonsa on hyvä ja oikea.
Hän antaa meille joka päivä sen mitä tarvitsemme.
Hän antaa meille anteeksi.
Hän ei tahdo että luovumme häneen luottamasta, kun kiusaukset meitä ahdistavat.
Hän varjelee pahasta.
Hänen on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti.

Kun rukoilemme tällaista Jumalaa, kun sydämemme puhuu tällaiselle Jumalalle, eivätkö Isä meidän -rukouksen sanat ole silloin sanoja, jotka ohjaavat meitä siinä miten elämme ja toimimme. Sen sanat eivät ole tyhjiä hokemia. Sen sanat vaikuttavat meihin. Jos uskomme tällaiseen Jumalaan, uskomme tulee näkyväksi siinä, mitä teemme. 

Jos pyydämme, että Jumalamme nimi pyhitettäisiin, yritämme mekin pyhittää sen. Käytämme sitä oikein. Tarkoitamme jotain, kun sen lausumme. Emme lausu sitä turhaan ja hoe sen avulla tyhjiä. Käytämme Jumalan nimeä oikein ainakin silloin, kun kutsumme häntä rukoillessamme.

Jos pyydämme, että Jumalan valtakunta tulisi meidän keskellemme, me toimimme sen mukaisesti. Teemme itse taivasta maan päälle. Annamme Pyhän Hengen koskettaa meitä ja tehdä meissä hedelmää. Lisätä meissä hyvyyttä ja rakkautta ja iloa.

Jos pyydämme, että hänen tahtonsa tapahtuisi myös maan päällä, me pyrimme itsekin tuota tahtoa noudattamaan parhaamme mukaan. Siksi käskytkin on hyvä tuntea. Siksi on hyvä mutustella myös rakkauden kaksoiskäskyä. Miten rakastaisin Jumalaa yli kaiken, miten lähimmäistä niin kuin itseäni. Niissä eri tilanteissa, joissa arjen keskellä tulee vastaan.

Jos pyydämme että me saisimme jokapäiväisen leivän, me asetamme sydämemme puhelimeen muistutuksen, että itse muistaisimme ja huomaisimme ne, joilla ei ole riittävästi ruokaa tai muuta mitä he elääkseen tarvitsevat. Niin kuin vaikkapa älypuhelimia. Me tajuamme, että voimme antaa omastamme, voimme jakaa siitä minkä itse saamme, voimme tehdä maailman epätasa-arvoisuudelle jotain.

Jos tajuamme tehneemme väärin, jos kadumme ja pyydämme syntejämme anteeksi, herää meissäkin anteeksiantamisen halu. En halua pitää anteeksiantamusta vain omana ilonani, vaan laitan sen eteenpäin. Annan itsekin anteeksi, jotta pysyisin yhä avoimena Jumalan anteeksiannolle.

Jos pyydän varjelusta kiusauksista ja pahasta, pidän kiinni meidän Isämme kädestä, seuraan sinne, minne hän johdattaa, luotan että vaikka elämä ei aina olisikaan helppoa, hänellä on päämäärä tiedossa. En ehkä itse näe koko suunnitelmaa, en tiedä minne tieni vie, mutta kun luotan Jumalaan, ei minun tarvitse hätäillä, hänellä on homma hallussa. Isä tietää mikä lapselle on parasta.

Ja kun annan hänen kuulla kunniansa, siis kunnian ja kiitoksen joka hänelle kuuluu, silloin annan elämäni hänen haltuunsa. Luotan, että hänellä on voima pitää minusta huolta.

Päätös
Isä meidän -rukous on henkilökohtainen, mutta samalla se on yhteinen. Se puhuu yhteisestä uskosta. Usko Jumalaan on jokaisen oma, mutta usko yhdistää. Jokainen kastetaan henkilökohtaisesti, jokaista Jumala kutsuu silloin nimeltä omakseen ja lapsekseen. Mutta tuo kutsu on myös kutsu porukkaan. Se on kutsu yhteen. Kutsu Jumalan lasten seurakuntaan, jossa usko yhdistää ja ohjaa toimimaan yhteiseksi hyväksi. Rakastamaan Jumalaa ja rakastamaan toisiamme. Liikuttamaan sydämiä. Rukoilemaan yhdessä. Elämään yhdessä toistemme kanssa. Yhdessä Jumalan kanssa. Sydän sykkien. Sydän sanoja tulvillaan. Sydän sydäntä vasten huokailemaan.

Isä meidän -rukouksessa ovat uskomme tärkeimmät pyynnöt. Mutta ellei sydämemme ole mukana, jäävät senkin sanat tyhjiksi. Eikä niillä ole vaikutusta meihin. Rukous on sydämen puhetta. Rukous kulkee sydämestä sanoihin, sanoista toimintaan. Toiminnasta elämään, joka taas koskettaa sydämiä.

”Jos ihmiset yrittävät sanoa niin totuudellisesti 
kuin ikinä pystyvät 
sen mikä heitä tosiasiassa koskettaa, 
silloin he rukoilevat 
ja ovat samalla runoilijoita.” 


Sydämestämme toivoen me tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme.

Ei kommentteja: