Siirry pääsisältöön

Tapaninpäivänä tunnelma muuttuu

Saarna Tapaninpäivänä 26.12.2013

2. Aik. 24:18-21; 
Ap. t. 6: 8, 11-15, 7: 51-60
Luuk. 12: 8-12

Jos palautamme vielä mieleemme jouluevankeliumin, muistamme kuinka siinä on yksi selkeä ydinsanoma: Vapahtaja on syntynyt. Jumala toimii ihmiskunnan hyväksi. Tapaninpäivän raamatuntekstit liittyvät tähän sanomaan. Jumala toimii. Pyhä Henki toimii. Henki valtasi Sakarjan. Stefanos oli täynnä Pyhää Henkeä. Pyhä Henki neuvoo meitä, lupaa Jeesus.

Jumala toimii. Eikä hän pidä joululomaa, vaan toimii myös jouluna. Joulun herkkyydessä Pyhä Henki puhuttelee meitä, soittelee meissä liikuttavia säveliä, virittää mielen joulun ilosanoman taajuudelle. Seimen äärellä Henki koskettaa meitä syvästi ja saa meidät uskomaan hyvään ja ihmeelliseen sanomaan Vapahtajasta.

Jotenkin on vain kovin suuri tuo harppaus joulun kauniista ja armorikkaasta asetelmasta tapaninpäivän kuviin ja tunnelmiin. Voisi jopa kysyä, että miten tapaninpäivä muka edes liittyy jouluun? Mitä tekemistä Stefanoksella ja hänen marttyyrikuolemallaan on Vapahtajamme syntymäjuhlan kanssa? 

Miettisin asiaa tämän tapaninpäivän tunnuskuvan kautta [ks. yllä]. Nämä kirkkovuoden tunnuskuvat ovat taiteilija Anniina Mikaman kynästä. Ne tuovat kirkkovuoden silmiemme eteen ja avaavat meille ikkunan, jonka äärelle voimme pysähtyä, josta voimme katsella ja tutkiskella kunkin päivän aihetta. Mitä päivän aihe puhuu meille? Kun siis katselet sitä tapaninpäivän tunnuskuvaa, mitä ajatuksia se sinussa herättää? Miten se voisi liittyä jouluun?

Ensimmäisenä voisi ajatella, että pohjavärinä on jouluinen punainen. Mutta ei kai sitä ole tähän valittu tonttujen ja joulupukin perusteella. Punainen on veren väri. Marttyyrien väri. Uskosta todistamisen väri. Se on päivän liturginen väri, väri jonka tarkoitus on tänään muistuttaa meitä ennen muuta Stefanoksesta, ei tonttulakeista.

Punaisen pohjavärin päälle on asetettu kaksi kuvaa: kiviä ja seppele. Mitä tekemistä kivillä on joulun kanssa? Jouluna me muistamme Vapahtajan syntymää. Kivet sen sijaan vievät ajatuksemme Stefanoksen kuolemaan. Tunnelma on aivan toinen. Toisaalla miestä raahataan kaupunginmuurien ulkopuolelle kivitettäväksi, toisaalla äiti kapaloi lapsen ja laittaa hänet seimeen.

Entä seppele sitten? Stefanoksen nimi tarkoittaa seppelettä, voittoseppelettä. Antiikin aikana voittaja sai ohimoilleen seppeleen. Muistamme ehkä kuvan keisarista seppelöitynä. Se oli palkinto voittoisalle kilpailijalle, voitonmerkki, merkki saavutuksesta, korotuksesta, menestyksestä. Joulun sanoma on toisenlainen. Kun Jumala syntyi ihmiseksi, häntä ei laitettu kuninkaallisen synnytyssairaalan ensiluokkaiseen lastensänkyyn. Eläinten syöttöastiaan hänet laitettiin. Jos tapaninpäivän tunnuskuvassa olisi jotain kasvillisuutta, joka liittyisi enemmän ensimmäiseen jouluun, voisi siinä olla mieluummin vaikkapa heinää ja olkia, ei voitonlehviä, ei seppelettä.

Mutta seppeleen symboliikka on toisaalla. Seppele kuvastaa ikuista elämää. Seppeleitä lasketaan siksi tänäkin päivänä haudalle. Sen tehtävä on muistuttaa elämästä kuoleman jälkeen. Lopullisesta päämäärästä. Maaliviivasta ja palkintokorokkeesta, joka vasta taivaassa odottaa.

Siksi vaikka tapaninpäivän tunnuskuvan kieli tuntuu miltei vastakohtien ja näkökulmiltaan aivan eri suunnista puhuvalta kieleltä, on se kieltä, jota meidän joulumme kipeästi myös tarvitsee. Joulun sanoma Vapahtajasta ja Jumalan rakkaudesta, sanoma rauhasta ja sovinnosta, se on sanoma jota kaipaamme. Miksi? Koska sitä meidän elämästämme ja maailmastamme niin paljon puuttuu. Stefanoksen kohtalo on jollain tapaa arkipäiväämme. Ei arkemme ole vain kaunis seimiasetelma tai joulun hiljainen rauhan satama, jossa voimme levähtää. Tapaninpäivä kääntää katseemme sinne, missä arjen taisteluita, myös juhlan keskellä, käydään. Sinne missä viha ja väkivalta tai vainot ja levottomuudet, tai muunlainen oikeuden riisto saavat sijaa. Sinne missä lähimmäistä sorretaan. Sinne missä usko Kristukseen on kiellettyä. Sinne missä usko Kristukseen on hengenvaarallista. 

Kun katsomme Stefanosta ja hänen kuvaansa, meissä herää toive, ettei tämä olisi totta. Ja samalla me kuulemme maailmalta ja läheltämme, että totta se on. Silloin tarvitsemme joulun sanoman antamaa toivoa ja tuon toivon levittäjiä voimme olla itse.

Tuossa tapaninpäivän kuvassa, sen reunuksessa me näemme jokaisessa kahdeksassa kulmassa tähden. Valo loistaa kaikkialle, jokaiseen ilmansuuntaan. Valo leviää. Me levitämme tuota valoa.

Meidän tehtävämme on nousta seimen ääreltä ja lähteä niihin taisteluihin, joissa viha on voittamassa. On noustava ja tehtävä vastarintaa. Toimittava, koska rakkaus voittaa vihan. Koska maan päälle kuuluu rauha ihmisille, joita Jumala rakastaa.

Punainen sopii rakkaudenkin väriksi. Joulu, myös tämä toinen joulupäivä julistaa, että Jumala on rakkaus. Siksi punainen on myös Pyhän Hengen väri. Pyhä Henki antaa meille, niin kuin antoi Stefanokselle, uskalluksen ja luottamuksen. Pyhä Henki sytytti valon ja liekin hänen elämäänsä, sellaisen valon jota hän ei tahtonut sammuttaa. Hän tiesi, että kansa, joka pimeydessä vaeltaa, on nähnyt ja näkee suuren valon. Hän uskoi, että Jeesus oli tuo valo. Vapahtaja, Kristus, Herra. Stefanos uskoi sanoman Vapahtajasta. Hän otti sanoman vastaan. Hän ei luopunut niiden edessä, jotka tuon sanoman torjuivat.

Se on meille vahva kuva uskosta. Uskosta, jolla me otamme vastaan joulun sanoman. Ja kai vain uskolla sen voi ottaa vastaan. Järjellä se ei oikein luonnistu. Sillä sanoma Vapahtajasta on kummallinen: Jumala alentaa ensin itsensä ja syntyy oljille, jotta me jotka häneen uskomme, saisimme synneistämme huolimatta voitonseppeleen, jotta me saisimme iankaikkisen elämän. Siksi uskallamme sanoa, että usko Kristukseen veisi hengen, se antaa elämän. Stefanos on meille vahva esimerkki uskosta ja luottamuksesta. Uskosta siihen, että Pyhä Henki sytyttää ja pitää liekkiä yllä. Siksi mekin voimme turvallisin mielin omaa kilvoitteluamme jatkaa, joulun valossa, rukouksen liekin lepattaessa. 

Rukoilemme:
Tule, Pyhä Henki, ja lähetä taivaallisen valosi säteily.
Tule, köyhien Isä.
Tule, lahjojen antaja.
Tule, sydänten valo, sinä paras lohduttaja,
sielun suloinen vieras ja lämpö.
Etsi kaikki eksyneet.
Anna uskoville, sinuun luottaville, pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistus,
anna autuas loppu,
anna ikuinen ilo. Aamen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

En tuomitse minäkään

Saarna Huhtakodilla 2.7.2023 5. sunnuntai helluntaista: Armahtakaa! Joh. 8:2–11: Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti pää

Kaikki sinun askeleesi

Lähtösaarna 27.8.2023 Luomakunnan sunnuntai Joh. 1:1–4 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Rakkaat ystävät. Tämä on aika tunteellinen tilanne. Lähtösaarna. Monia ajatuksia on liikkunut mielessä lähtöön liittyen. Monia muistoja, monia kasvoja, monia merkittäviä tilanteita tässä kirkossa ja työssä tässä seurakunnassa. Muutokseen liittyy aina liike ja liikutus. Nyt päällimmäiset tunteet ovat kuitenkin kiitollisuuden tunteita. Jyväskylä on ollut minulle hyvä seurakunta oppia ja kasvaa. Tulin tänne nuorena pappina syksyllä 2009, liki 14 vuotta sitten, ilman lukulaseja ja muutenkin monella tavalla eri ihmisenä. Toimin monta vuotta nuorisopappina, mutta lopulta minusta taisi tulla kaikenikäisten, myös ikinuorten pappi. Olen saanut hyviä ystäviä ja tullut läheiseksi niin työkavereiden kuin seurakun

Vanhasta uomasta uuteen alkuun

Tulosaarna Kangasniemen kirkossa 17.9.2023 Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:38-42) Kuva: Päivi Kettunen Hyvät kuulijat kirkossa ja verkossa. Olen nyt parin viikon ajan ajellut Jyväskylästä tänne "Niemelle". Toivakan rajalla tulijan ottaa vastaan kunnan mainoskyltti ja tervetuloteksti: ”Kangasniemi. Kaunis ja uudistuva.” Ainakin ensimmäisten viikkojen kokemuksella paikka on sitä, m