Huolenpitoa huolehtijoille

Saarna Kaupunginkirkossa 8.9.2013

 

Ps.127:1-2; Gal.6:2-10; Matt.6:25-34

”Jokaisen on kannettava oma kuormansa” kirjoitti Paavali. Jokaisella on oma kuormansa. Oma taakka, jota kantaa ja joka päivän matkalla painaa. Ehkä huoli huomisesta, ehkä läheisen vointi, ehkä oma paha olo. Ehkä olet tänään kantanut oman kuormasi tänne kirkkoon, tuonut sen Jumalan eteen. Luottaen Jumalan huolenpitoon, turvautuen siihen, että Jumala pitää sinusta kuormasi allakin huolta.

”Älkää murehtiko” sanoi Jeesus. Mutta entä kun murheesta voi tulla se taakka. Kuorma, jota kannan ja murehdin. Kuinka olla murehtimatta. Kuinka olla huolehtimatta, kun on paljon huolehdittavaa. Tulee mieleen arkinen tilanne vaikkapa lapsiperheessä. Ainakin pienten lasten vanhempana tuo Jeesuksen kielto koettelee. Kun pitäisi päivä toisensa perään saada pöytään jotain kunnon syötävää ja pyykit pestyä, tuo huoleton suhtautuminen muonitukseen ja vaatehuoltoon kuulostaa epäreilulta. Mitä arjesta tulisi jos tuollaisella huolettomuudella antaisi asioiden vain olla ja tapahtua. Ilmestyisikö kattiloihin keittoa ja löytäisivätkö lapset jostain puhdasta päällepantavaa. Niin kuin linnut ja kukkaset. Ei minun uskoni riitä sellaiseen.

Sinulla on omat arkiset tilanteesi ja kuormasi. Omat huolenaiheesi, joissa kehotus huolettomuuteen ehkä uskoa koettelee.

Mutta onko tässä kyse uskosta. Onko kyse huolettomuudestakaan. Vai mitä Jeesus tarkoittaa?

Minusta nimittäin tuntuu, että Jeesuksen sanat on tässä varsin helppo ymmärtää väärin. Sillä lailla edullisesti lukijan omaa tilannetta ajatellen. Olisihan se hienoa, ainakin toisinaan, jos ei tarvitsisi nähdä vaivaa tai ahertaa tai tehdä yhtään mitään. Huolehtia yhtään mistään.

Mutta tarkoittaako Jeesus sitä? Tuntuisi kummalliselta, jos tarkoittaisi. Siihen nähden, kuinka hän edellä on nimenomaan tähdentänyt sitä, kuinka ihmisen tulee elää, jotta hän noudattaisi Jumalan tahtoa. Päivän evankeliumi on peräisin Jeesuksen vuorisaarnasta, Jumalan Pojan opetuksista. Opetuksista, joissa hän ennen Jumalan huolenpitoa käy mm. läpi käskyjä: Älä tapa. Älä tee aviorikosta. Rakasta lähimmäistäsi. Jeesus opettaa rukouksesta ja paastosta. Hän muistuttaa ensimmäisestä käskystä, ettei kukaan ei voi palvella kahta herraa.

Toisin sanoen, se mitä vuorisaarna ennen huolenpitoa käsittelee, on opetusta Jumalan vanhurskaasta tahdosta. Siitä, mitä on se, että eletään oikein. Mitä on eläminen suhteessa lähimmäiseen, mitä se on suhteessa Jumalaan.

Ainakaan se ei ole välinpitämättömyyttä tai laiskuutta tai sellaista huolettomuutta, ettei mistään tarvitse huolta kantaa. Päin vastoin.

”Kantakaa toistenne kuormia, niin te toteutatte Kristuksen lain.” Näin Paavali. Ehkä pääpaino Jeesuksen sanoissa ei olekaan huolettomuudessa. Vaan huolenpidossa. Siinä että Jumala pitää meistä arjen huolehtijoista huolen, meidän ei tarvitse murehtia kaikesta. Murehtiminen ja liiallinen huolehtiminen ovat ne, mistä Jeesus näyttää olevan huolissaan. Jos hän on edellä tähdentänyt sitä, että lähimmäisestä tulee pitää huolta ja Jumalaan tulee luottaa, nyt hän ehkä keskittyykin siihen, mikä on tuon rakkauden ja luottamuksen esteenä. Oma murehtimisemme.

Sillä kun huolehdimme ja touhotamme kaikesta mahdollisesta, jääkö meiltä tarpeeksi aikaa tai huomiota toisillemme? Jos murehdimme huomisesta, ehdimmekö lainkaan elää tätä päivää, kulkea tämän päivän matkaa, tämän päivän matkakumppanin vierellä?

”Kantakaa toistenne kuormia.” Ehkä on laskettava oma kuorma alas, jotta voi auttaa lähimmäistä hänen kuormassaan. On tehtävä tilaa toiselle. Turhaan me rakennamme elämäämme, jos teemme sitä vain itseämme varten. Toiselle on oltava siinä tilaa. Jumalalle on oltava siinä tilaa. Jeesus sanoi: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan.”

Siitä pääsemme uskoon ja luottamukseen. Jeesuksen sanoissa ei ole kenties kysymys sellaisesta uskosta, joka sokeana luottaa, että vatsa täyttyy kyllä vaikken laittaisikaan kattiloita tulelle. Mutta ennen kaikkea Jeesuksen sanoissa on uskosta kysymys. Uskosta ja luottamisesta Jumalan huolenpitoon. Jeesuksen puhuttelu ”te vähäuskoiset” osuu kohdalleen. Vähäuskoisuus saa rakentamaan omien ponnistelujen varaan. Vähäuskoisuus on suurta uskoa omaan aherrukseen ja touhotukseen, mutta ei näe mitä kaikkea Jumala saa elämässämme aikaan. Kaikki hyvä on häneltä peräisin. Siksi usko ja turvautuminen Jumalaan vapauttaa myös kantamaan toisen taakkaa. Kun oman murheen voi jättää Jumalan hoitoon, voi auttaa toista murheellista.

Ja usko, jos mikä, ei kaipaa ponnisteluja kasvaakseen. Usko on sellaista huolettomuutta, joka lepää ja luottaa siihen, että Jumala kantaa. Tai huolettomuutta, joka luottaa – Paavalin sanavalintoja käyttäen – kylvöön ja sadonkorjuuseen. Kun siemen on kerran kylvetty, ei tarvitse huolehtia turhasta, kasvu kyllä toteutuu kun maaperä on kunnossa.

Siksi kun mietimme, kuinka me levollisin mielin, eikä armottomina, voisimme toteuttaa kristityn velvollisuuttamme pitää huolta lähimmäisestä ja kuinka voisimme huolehtia suhteestamme Jumalaan, kysymys voisi olla siinä, minkä varassa elämämme ja arkemme lepää. Mikä tai kuka meille tuon levollisuuden ja huolettomuuden antaa. Minkä varaan laitamme huomispäivän, mistä pellosta kasvu meissä tapahtuu.

Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, mutta jos huolehdimme kaikesta mahdollisesta, helposti väsähdämme, eikä aikaa tai voimia riitä lähimmäiselle. Mutta kun annamme Jumalan ohjata elämäämme ja ravita kasvuamme, meissä tulee tilaa ja väljyyttä tehdä hyvää myös toiselle. Hänen armonsa ja rakkautensa ovat meidän rakastamisemme kasvualusta.

Silloin Jumalan valtakunta voi tulla sinne missä lähimmäisen kuormaa kannetaan. Sinne, missä toteutamme Kristuksen lain. Niin kuin Kristus kantoi lähimmäisen kuormaa, meidän taakkamme, meidän syntikuormaamme. Epäitsekkäästi, toisen hyvän edelleen laittaen. Niin meidänkin tulee sisarina ja veljinä kantaa kuormaa. Omaa kuormaamme Jumalalle, hänen huolehdittavakseen. Ja kun olemme hänen luonaan saaneet levätä, voimme nostaa toisen kuorman alle joutuneen. Pitää hänestä huolta. Jakaa huolenpitoa, jota itse olemme saaneet.

”Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.”