sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Vuorisaarna?

Saarna 14.7.2013 Kaupunginkirkossa
Kirkastussunnuntai

Nouskaa, älkää pelätkö, rohkaisee Jeesus opetuslapsia. Nouskaa. Nouskaa vuorelle, nostakaa katseenne minuun, tulkaa mukaani, seuratkaa minua.

Kirkastussunnuntai on suuri päivä, valkoinen Kristus-juhla. Silti ajattelen arkea. Ajattelen, kuinka Jeesuksen seurassa kulkeminen oli opetuslapsille paljon muuta kuin juhlahumua. Ehkä se oli alituista ihmettelyä ja kysymyksiä reppu pullollaan. Aprikoimista, että kuka tämä mies, kuka tämä Jeesus oikeastaan on. Innostumista Jeesuksen seurasta, silti pettymistä ja toivottomuutta kun matka vei lähemmäs Golgataa.

Ajattelen, kuinka opetuslapsena eläminen ja kasvaminen on usein juuri sitä kivikkoista vuoristopolkua, vai mitä sinä tuumaat? Ajattelen, että ehkäpä siksi tarvitsemme kirkastusvuoren. Huipun, josta näkee paremmin, paikan jossa ilma on raikkaampaa hengittää. Emmekö tarvitse tuota valoa, joka Kristuksesta hohtaa, kun oma soihtumme, uskon soihtumme hiipuu. On nostettava katse Kristukseen, koska päät pysyvät muuten painuksissa. Pelko, pettymys, väsyminen kysymysten keskellä kiusaavat.

Kirkastusvuoren juurella minulle tulee mieleen laulu, nuorten veisu. Sopiiko jos laulan siitä hieman? Näissä laulun sanoissa on jotain opetuslapsen suuhun osuvaa. Jotain aitoa. Jotain mitä on helppo ääneen sanoa.

Päivä päivältä vain petyin siihen, mitä sain
Näissä pyörteissä maan hulluuden.
Sielu haurastunut, mieli maahan taipunut
Onko aina vain osa ihmisen?

En jaksa, Jeesus enempää!
Kuule köyhää pyytäjää:
Ole luonani, nyt on pimeää!

Petyin vastauksiin,
Petyin tyhjän puhujiin
Sanat onttoina vain kaikuivat.
Kun sen taas ymmärsin,
Tulin alkuun takaisin.
Mistä löytyvät lauseet oikeat?

En jaksa, Jeesus enempää!
Kuule köyhää pyytäjää:
Ole luonani, nyt on pimeää!

Nouskaa, älkää pelätkö, sanoi Jeesus. Hän tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: Nouskaa, älkää pelätkö.

Kun vaikkapa kysymysten määrä elämän suunnasta tai vaatimukset kristittynä elämisen hallinnasta tai jokin muu painaa meitä maahan, ojentaa Jeesus kätensä ja nostaa meidät pystyyn. Hän ottaa mukaansa vuorelle, hänen valonsa loistaa meille ja hän nostaa meidät huolista ja murheista kärsivät ylös.

Siksi lähde kanssani, tai lähde Jeesuksen kanssa vuorelle. Lähde hänen mukaansa. Mutta mille vuorelle lähtisimme? Sillä kun ajattelemme Jeesuksen elämää, vuori näyttäisi keskeisenä paikkana kuuluvan sen eri vaiheisiin. Ei vain kirkastusvuorella ole erityinen merkitys Jeesuksen toiminnan ymmärtämisen kannalta. On monia muitakin vuoria.

Kun nousemme Jeesuksen kanssa vuorelle, nousemme ensin kiusauksen vuorelle. Kun Jeesus kasteensa jälkeen paastosi ja oli koeteltavana autiomaassa, vei Paholainen hänet ”hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston” ja yritti saada Jeesuksen luopumaan tehtävästään ja kumartamaan itseään. On kiusauksen vuori.

Sitten me voimme nousta opetuksen vuorelle, vuorelle jonka rinteellä hän opetti suuria määriä ihmisiä. Moneen otteeseen. Kertoi vertauksia, puhui Jumalan rakkaudesta, opetti elämään oikein, piti vuorisaarnansa, jossa julisti autuaaksi murheelliset ja muut. On opetuksen vuori.

Tai voimme nousta rukouksen vuorelle, hiljaisuuteen, jonne Jeesus pakeni ihmisjoukkoja ollakseen yksin ja rukoillakseen. Viettääkseen aikaa Isänsä kanssa. Rukouksen vuorella.

Ja jos seuraamme Jeesusta vuorelle, on kuljettava myös kohti pyhää vuorta, Jerusalemin kaupunkia, viimeisiä päiviä, viimeisiä tapahtumia siellä. On mentävä mukaan ahdistuksen vuorelle, Öljymäelle, jossa Jeesus, seuranaan nuo samat opetuslapset, Pietari, Jaakob ja Johannes, siellä hän viimeisenä yönään tuskan vallassa itki ja rukoili Isää: ”Jos mahdollista, menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun.” On ahdistuksen vuori.

Ja vielä me Jeesuksen kanssa nousemme ristin vuorelle, jolla hän, emme me, nousee ristille, kärsii, kuolee, antaa henkensä, sovittaa ja lunastaa, vapauttaa meidät. Tekee tehtävänsä, kulkee tiensä loppuun asti. Julistaa rakkauttaan meille ihmeellisellä tavalla. Tavalla, jonka edessä olemme siinäkin ymmällämme ja vastauksia vaille.

Mutta ristin ja kuoleman vuorelta me saamme ihmeissämme ja riemuissamme kulkea lopulta Ylösnousseen vuorelle. Siellä Kristus, jonka kiusaaja yritti houkutella vallalla ja loistolla, julistaa opetuslapsille: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. - - Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.” On Ylösnousseen vuori, onneksi vielä on.

Ja sitten on tämä kirkastusvuori, joka jollain tavalla kätkee sisälleen nämä kaikki vuoret, kätkee ja paljastaa Jeesuksen merkityksen opetuslapsille ja meille. Kirkastaa sitä, mikä hänen elämänsä merkitys meille on. Kirkastusvuorelta näkyvät muidenkin vuorten huiput. Kiusauksen, opetuksen, rukouksen, ahdistuksen, ristin, ja ylösnousseen vuoret.

Kirkastusvuorella opetuslapset saivat nähdä Jeesuksessa valon, jonka Jumala on lähettänyt maailmaan. Tuossa valossa he todistivat myös Jeesuksen jumalallisen olemuksen. Vuori oli juutalaisessa uskonnossa Jumalan ilmestymisen paikka. Niin kuin Mooseksen tapauksestakin jo kuulimme. Jumala kutsui Mooseksen tehtäväänsä vuoren juurella, ja myöhemmin Mooses sai Siinain vuorella kymmenen käskyn lain. Ja kirjoitetaan, että kun Mooses saapui vuorelta laintaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska oli puhunut Jumalan kanssa. Jumalallinen valo heijastui hänen kasvoiltaan. Mutta kirkastusvuorella tilanne oli toinen. Jeesuksen kasvot eivät vain heijastaneet jumalallista valoa, ne loistivat sitä. Hän on valo valosta, Jumala Jumalasta. Hän on enemmän kuin Mooses, hän on se josta laki ja profeetat, edustajinaan Mooses ja Elia, antavat lupauksen ja toivon. Hänessä tuo toivo täyttyy.

Tämän opetuslapset saavat paitsi kirkkaudessa omin silmin nähdä myös omin korvin kuulla, kun pilvestä kuului käsky: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”

Kuulkaa häntä! Hän on se, jota tulee kuulla. Mooses sai lain, Jumalan ilmoituksen välitettäväksi kansalle. Mutta Jeesus on itse tuo Jumalan ilmoitus. Hänessä Jumalan Sana on tullut luoksemme. Häntä meidän on kuultava. Hänen opetuksensa ohjaa askeleitamme oikeaan suuntaan. Hänen sanansa julistavat synnit anteeksi. Hän kutsuu parannukseen, hän parantaa itse pelkällä puheellaan. Häneltä löytyvät sanat oikeat.

Ja tänään hän kutsuu meitä mukaansa. Mukaansa vuorelle, jokaiselle noista vuorista. ”Nouskaa, älkää pelätkö!” Sillä ei tarvitse pelätä. Jeesus voitti kiusaukset, hän julisti autuaaksi, hän rukoilee puolestamme, hän suostui Isän tahtoon ja antoi henkensä, jotta me pelastuisimme. Ei tarvitse pelätä. Jeesus on elänyt ihmisen elämän, hän tietää mitä on olla ahdistunut ja kiusattu. Hän tietää, miltä opetuslapsista, meistä voi tuntua, millaista elämämme voi olla. Siksi hän voi auttaa meitä. Koska on jakanut meidän osamme – ja koska hän on Jumalan poika. Hänellä on kaikki valta meitäkin auttaa. Ehkäpä siksi hän kutsuu seuraansa. Koskettaa meitä ja nostaa pystyyn.

Siksi meidän on yhä uudelleen opeteltava kuulemaan häntä. Selailemaan yhä Raamattujemme sivuja ja kuuntelemaan hänen sanojaan.

Siksi me nostamme katseemme häneen. Ja voimme arkemme keskeltä laulaa vaikka tähän tapaan.

Herra luoksesi nyt
Tulen, kaikkeen pettynyt.
Olen tyhjempi kuin milloinkaan.
Vasta kaipaukseen
Tähän jokapäiväiseen,
Opeta puhettasi kuulemaan.

En jaksa, Jeesus enempää!
Kuule köyhää pyytäjää:
Ole luonani, nyt on pimeää! (J.Jyrä/K.Pispa: Päivä päivältä vain)

Noustaan vuorille. Sieltä saamme avun. Noustaan myös tunnustamaan kristillinen uskomme.




Ei kommentteja: