Siirry pääsisältöön

Piipahdus Säynätsalossa

Saarna 7.7.2013 Säynätsalon kirkossa
7.sunnuntai helluntaista, Rakkauden laki

3. Moos. 19: 1-4, 11-18; Room. 12: 16-21; Matt. 5: 20-30

Oletko kuullut tarinan miehestä, joka kulki kerran kaupungin kadulla ja näki siellä alastoman lapsen. Lapsi oli selvästi nälkäinen ja vapisi kylmissään. Kukaan ei pitänyt hänestä huolta. Mies tuskastui ja vihastui ja huusi Jumalalle: ”Miten voit sallia tämän? Miksi et tee asialle mitään? Miksi et auta tätä lasta?”

Jumala ei vastannut mitään. Yöllä mies kuitenkin heräsi kesken unensa ja kuuli äänen sanovan:”Minä olen tehnyt asialle jotain. Minähän loin sinut.”

Tarina kertoo ainakin kahdesta asiasta. On oikeasti olemassa paljon niitä, jotka tarvitsevat apua. Ja oikeasti: Meidän tehtävämme on auttaa heitä. Me olemme vastuussa toinen toisistamme. Ihmisinä ja kristittyinä meidän elämäntehtävämme on rakastaa.

Jo Mooses sai kerrottavakseen Israelin kansalle rakkauden käskyn: ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Mutta tuo rakkaus oli rajoittunutta, raajarikkoista ja ontuvaa rakkautta. Sen tarvitsi ulottua vain omaan kansaan kuuluvalle. Rakkautta, joka ei pidemmälle pääse, rakkautta joka on jollain tapaa amputoitu, jos sallitte näin rajun vertauksen.

Amputointi tulee kyllä Jeesuksenkin sanoista mieleen. Että pitäisi raajoja ryhtyä leikkaamaan irti. Mutta Jeesus ei puhukaan enää amputoidusta rakkaudesta. Hän ulottaa lähimmäisenrakkauden koskemaan kaikkia ihmisiä. Jokainen ihminen kansallisuudesta, uskonnosta, yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta on lähimmäinen, jota tulee rakastaa. Myös se hankala tyyppi, se jonka kanssa on vaikea tulla toimeen ja helppo olla riidoissa, erityisesti hän on veli, jonka kanssa on etsittävä sovintoa. Erityisesti hän on sisar, jolle on osoitettava rakkautta. Hänetkin Jumala on luonut. Hänestäkin me olemme vastuussa.

Mutta rakastammeko me vain siksi koska on pakko, koska niin kristityn kuuluu elää, koska Raamatussa käsketään rakastaa. Ketä varten me lopulta teemme hyvää? Itseämmekö, jotta oma asemamme paranisi ja jotta pääsisimme taivasten valtakuntaan. Vai toisia varten, koska näemme että toinen tarvitsee huolenpitoa ja on rakkautta vailla.

Jos rakastamme vain koska meitä siihen käsketään, noudatammeko me Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettaja ja fariseukset. Jos luemme vain lain kirjainta, me onnumme ja rakkautemme on amputoitua. Meidän on mentävä pidemmälle, käskyjen taakse.

Otetaan vaikka tuo viides käsky. Älä tapa. Monelle on varmaankin aika helppoa ja itsestään selvää noudattaa sitä. On helppo olla tappamatta. Mutta jospa menisimme pidemmälle ja kysyisimme, mitä kaikkea se merkitsee. Miten olla vahingoittamatta toista, miten varjella hänen henkeään, kalleinta mitä Jumala on hänelle antanut. Katekismus selittää tätä käskyä: ”Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekäc kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille.” Kun rakkaus ohjaa meitä, on käskyn noudattaminenkin paljon enemmän kuijp0-n vain pidättäytymistä tappamisesta. On tehtävä enemmän. Suojeltava ja tuettava. Rakastettava.

Mutta katsotaanpa peiliin. Sieltä katsoo amputoitu tyyppi takaisin. Tyyppi, jonka pitäisi leikata Jeesuksen mukaan kaikki ruumiinosat irti, koska ei pysty niiden kanssa oikein elämään. Rakkauden laki on niin ehdoton, ettei kuk00jå0aan pysty siihen. Ei kukaan paitsi Jeesus itse. Rakkauden laki on ehdoton, mutta onneksi myös rakkauden lahja on. Jumala rakastaa meitä ehdoitta, meistä riippumatta. Koska Jeesus on täyttänyt rakkauden vaatimuksen, ei meidän tarvitse ryhtyä itseämme fyysisesti amputoimaan. Hänen rakkautensa on meidän pelastuksemme. Meidän ontuvien askeltemme kainalosauva ja pyörätuoli ja rollaattori. Ainoa millä pääsemme eteenpäin. Ainoa jolla pääsemme pitämään lähimmäisestä huolta. Jeesuksen rakkaus on ainoa, jolla pääsemme taivasten valtakuntaan, jossa ei enää kukaan ole rakkautta vailla.

Sillä kun me otamme Jumalan rakkauden itse vastaan, voimme jakaa siitä toisille. Rakkaus ohjaa meitä elämässä oikeaan suuntaan. Lähimmäisen luo. Sopimaan veljen kanssa. Auttamaan kärsivää sisarta.

Tarvitsee vain ottaa tuo ehdoton rakkaus vastaan. Jumalan puolelta ehdoton, mutta ehkä ehtoja asetamme me itse. Ehkä meitä siksi tänään kutsutaan amputoimaan, ei raajojamme, vaan sen mikä elämässämme ei toimi ja mikä estää rakkautta toteutumasta, mikä estää meitä ottamasta rakkautta vastaan ja estää antamasta sitä eteenpäin. Itsekkyys, oma yrittäminen, omien ansioiden keräily.

Moni on varmaan kesän aikana hoitanut kukkapenkkiä tai kasvimaata. Kitkenyt rikkakasveja pois, jotta kukat ja tillit kasvaisivat paremmin. Meidänkin on kitkettävä ylimääräistä pois, kaikkea sitä mikä tukahduttaa elämästämme rakkauden.

Tuo kitkeminen ja amputointi voi merkitä jossain kohtaa myös luopumista, mutta rakkaus on sellaista. Rakkaus ei etsi omaa etuaan. Se on myös luopumista jostain omasta toisen vuoksi. Kuten amputaatäio on joskus välttämätön, jotta ihminen muuten selviäisi, jotta kivut lähtisi, tai jotta jäisi henkiin. Niin on joskus myös luovuttava omastaan, jos lähimmäisen hyvä on siitä kiinni.

Me olemme vastuussa toisistamme, emme vain itsestämme. Siksi meille on annettu elämä, siksi meille on annettu toinen toisemme, siksi meille annetaan rakkautta. Jaettavaksi.

Se on yhteinen asia aivan kuten uskokin on yhteinen. Uskontunnustus ilmaisee kirkon, yhteisön yhteisen uskon, jonka nousemme aivan kohta seurakuntana tunnustamaan. Tuohon uskoon rakkaus liittyy erottamattomana. Suhde Jumalaan ja suhde lähimmäiseen kuuluvat yteen. Jeesus muistuttaa tästä tuodessaan lähimmäisjmjenrakkauden alttarin eteen. ”Jos olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat että veljelläsi on jotain sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa.”

Lähimmäistä ei pitäisi unohtaa siis omalla kustannuksella mutta ei myöskään Jumalan kustannuksella. Lähimmäisen rakastaminen on sekin Jumalan palvelemista. Jumalan, joka tukee ontuvaa ja on lähimmäisen puolella.

Kun tänään tulet alttarille, tulet armopöytään. Siitä riittää armoa ja rakkautta sinulle, ja vielä eteenpäin jaettavaksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

En tuomitse minäkään

Saarna Huhtakodilla 2.7.2023 5. sunnuntai helluntaista: Armahtakaa! Joh. 8:2–11: Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti pää

Kaikki sinun askeleesi

Lähtösaarna 27.8.2023 Luomakunnan sunnuntai Joh. 1:1–4 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Rakkaat ystävät. Tämä on aika tunteellinen tilanne. Lähtösaarna. Monia ajatuksia on liikkunut mielessä lähtöön liittyen. Monia muistoja, monia kasvoja, monia merkittäviä tilanteita tässä kirkossa ja työssä tässä seurakunnassa. Muutokseen liittyy aina liike ja liikutus. Nyt päällimmäiset tunteet ovat kuitenkin kiitollisuuden tunteita. Jyväskylä on ollut minulle hyvä seurakunta oppia ja kasvaa. Tulin tänne nuorena pappina syksyllä 2009, liki 14 vuotta sitten, ilman lukulaseja ja muutenkin monella tavalla eri ihmisenä. Toimin monta vuotta nuorisopappina, mutta lopulta minusta taisi tulla kaikenikäisten, myös ikinuorten pappi. Olen saanut hyviä ystäviä ja tullut läheiseksi niin työkavereiden kuin seurakun

Vanhasta uomasta uuteen alkuun

Tulosaarna Kangasniemen kirkossa 17.9.2023 Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:38-42) Kuva: Päivi Kettunen Hyvät kuulijat kirkossa ja verkossa. Olen nyt parin viikon ajan ajellut Jyväskylästä tänne "Niemelle". Toivakan rajalla tulijan ottaa vastaan kunnan mainoskyltti ja tervetuloteksti: ”Kangasniemi. Kaunis ja uudistuva.” Ainakin ensimmäisten viikkojen kokemuksella paikka on sitä, m