Siirry pääsisältöön

Kärsivä Jumala - saarna palmusunnuntaina 2013

Saarna palmusunnuntaina 24.3.2013

Jes. 50:4-10 
Fil. 2:5-11
Joh. 12:12-24

Kärsivä Jumala

Oli koittanut viimeinen päivä. Aika oli päättynyt. Kaikki maailman kansat koottiin Jumalan tuomioistuimen eteen odottamaan oikeudenmukaista tuomiota. Yllättäen ihmisjoukkojen keskellä syntyi levottomuutta. Ryhmä ihmisiä eri kansoista oli kokoontunut yhteen ja vaati äänekkäästi päästä Jumalan puheille. He syyttivät Jumalaa epäreiluudesta.

He tulivat Jumalan luokse ja esittivät vaatimuksensa. Heidän mielestään Jumala, joka ei ollut piitannut luomansa maailman ja sen ihmisten kärsimyksistä, ei voisi myöskään tuomita heitä. Eihän Jumala voinut tietää inhimillisestä elämästä, ihmisydestä, mitään. Hän oli vain istunut pilven reunalla katselemassa samalla, kun ihmiset alhaalla kärsivät. Niinpä tämä eri kansoista koostunut edustajisto esitti joukon vaatimuksia, jotka Jumalan olisi täytettävä ennen kuin hän voisi tuomita yhtään ketään. Nämä vaatimukset esittivät niiden kansojen edustajat ja ne ihmiset, jotka katsoivat kärsineensä kaikkein eniten.

Ennen tuomiota Jumala saisi luvan kärsiä. Hänen pitäisi syntyä tuon ehkä kaikkein piinatuimman kansan jäseneksi, juutalaiseksi. Hänen syntymänsä pitäisi tapahtua jotenkin hämärissä olosuhteissa vailla täyttä tietoa siitä, ketkä ovat oikeat vanhemmat. Hänen pitäisi elää ja asua miehitetyssä maassa ja vailla vapautta. Ihmisten pitäisi halveksia häntä syntyperän ja kotiseudun takia. Lopulta hänen täytyisi tulla läheisen ystävän pettämäksi. Hänen täytyisi joutua kärsimään vallanpitäjien käsissä, rikollisena mutta niin että hän itse tietäisi olevansa syytön. Hänen tuomionsa tulisi johtaa oikeusmurhaan. Lopulta hänelle tulisi antaa hitain ja kauhein kuolema, mitä ajatella saattoi. Nämä ehdot Jumalan pitäisi täyttää, ennen kuin hän voisi tuomita ketään.

Kun vaatimukset oli luettu, tuli Jumalan tuomioistuimen edessä hiljaista. Sitten Jumalan Poika, Jeesus Kristus, astui esiin. Hän ei lausunut sanaakaan, seisoi vain kärsineiden ihmisten edessä, haavat käsissään, jaloissaan, otsassaan, kyljessään. Ja hänen silmänsä olivat täynnä kyyneliä ihmisten kärsimyksen vuoksi. 
(Vanhan tarinan pohjalta Tero Hietanen, lähde Kerron sinulle tarinan)

Tämä vanha kertomus pukee sanoiksi ehkä meidänkin kysymyksiämme. Kysymyksiä ja tunteita, joita meillä, erilaisilla ihmisillä, erilaisia elämiä eläneillä ihmisillä saattaa helposti herätä. Meillä nuorilla ja meillä vanhemmilla, meillä paljon kokeneilla ja meillä monen asian äärellä vielä kyselevänä ja ihmettelevänä.

Kaksi kysymystä: Istuuko Jumala pilven reunalla?
Välittääkö Jumala meistä?

On helppo kokea, ettei Jumala piittaa, jos elämässä on vaikea paikka, jos on paha olla, jos joku vaikka kiusaa tai on muuten epäreilu, tai jos elämälle on annettu muita huonommat lähtökohdat. Vai millä kärsimyksellä sinä vetoaisit Jumalaan? Minkä kohtaamasi vääryyden sinä toisit tuolle vaatimuslistalle?

Tuollaisen listan kanssa Jumalan luo voi hyvin mennä. Ei siksi, että väittäisimme Jumalan olevan täysin tietämätön siitä, mitä kärsimys on. Ei, vaan juuri siksi, että hän tietää. Siksi, että hän on Jeesuksessa kokenut ihmiselämän kärsimyksen. Siksi, että hän on pudonnut pilvenreunalta jo aikaa sitten. Tullut niin alas kuin ihminen voi vain joutua. Hän on kärsinyt Pojassaan. Jumala piittaa. Jumala välittää. Siitä Jeesuksen kärsimystie on meille takeena.

Siksi Jumalalle voi kärsimyslistan oikein hyvin viedä. Koska voi luottaa siihen, että olipa omassa elämässä millaista vaikeaa tahansa, Jumala ymmärtää. Hän tuntee elämämme. Voi lähteä mielin luottavaisin matkaan Jeesuksen. Ja käydä tietä vehnänsiemenen.

Jeesus sanoi: ”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Me pohdimme tätä vehnänjyvävertausta yhdessä näiden nuorten kanssa viime viikonloppuna. Nuoret oivalsivat nopeasti, että Jeesus tarkoittaa jyvällä itseään. Että hänen on kuoltava, jotta me saisimme syntimme anteeksi, jotta me saisimme elämän. Se on se runsas sato. Meidän pelastuksemme.

Ja eräät nuoret kysyivätkin näin: ”Jos Jeesus ei olisi kuollut meidän takia, millaista nyt olisi?” Jos lasten suusta kuuluu totuus, ehkä nuorten suusta kuuluu hyvä kysymys, totuutta etsivä kysymys. Jos Jeesus ei olisi kuollut, jos Jeesus ei olisi kärsinyt, millaista meillä olisi, millaista olisi elää kärsimystemme kanssa, millaista olisi syntiemme kanssa, syyllisyytemme kanssa? Lohdutonta ehkä. Ehkä toivotonta, turvatontakin. Ehkä silloin todella nousisimme Jumalaa vastaan kyltit käsissämme ja vaatien häntäkin kärsimään. Mutta miten ihmeellistä, että hän onkin tehnyt sen. Että Jeesus on kärsinyt meidän puolestamme. Vehnänjyvä on haudattu maahan. Siinä on meidän lohtumme. Siinä toivomme ja turvamme. Siinä, että Vapahtaja seisoo keskellämme haavat käsissään ja jaloissaan, otsassaan ja kyljessään. Ja että me voimme käydä hänen luokseen aivan kaikkien asioidemme kanssa.

Mutta ei hän hiljaa ole, eikä tyyni. Hän itkee. Jeesus itkee kyyneleitä, eikä vain oman kärsimyksensä ja omien kipujensa vuoksi, vaan erityisesti maailman kärsimyksen takia. Meidän kipujemme, meidän pahan olomme takia. Koko maailma juoksee hänen perässään, koko maailman kärsimykset seuraavat häntä. Ja kaikkea sitä hän kantaa harteillaan, kaikkea pahaa oloamme hän kantaa sydämessään. Miksi hänen silmänsä ovat täynnä kyyneleitä? Eikö siksi, koska me ihmiset täällä kärsimme ja koska me ihmiset täällä aiheutamme toisillemme niin paljon pahaa.

Lakataan siis tuijottamasta vain omia vaikeuksiamme ja laitetaan omat kärsimyslistamme syrjään. Nostetaan katseemme kohti kärsimystietä kulkevaa Vapahtajaa. Nostetaan katseemme kaikkiin niihin, joiden taakkaa hän kantaa. Ei vain omaamme, vaan myös noiden muiden. ”Ken tahtoo käydä Herran askelissa, käy tietä vehnänsiemenen, kuin siemen hänkin kuolee.”

Haudataan siksi omat halumme ja toiveemme hetkeksi, jotta ehtisimme auttaa toisiamme. Luovutaan mekin omastamme, niin kuin Jeesus teki, jotta voimme antaa tarvitsevalle. Kuljetaan toisen rinnalla hänen kärsimystiellään, jaetaan kuormaa. Kätketään se oma jyvämme, oma itsekkyytemme, jotta tulisi runsas sato, runsas apu ja ilo toiselle, sille kaverille joka vieressä kulkee tai vieressä istuu. Laitetaan hänet itsemme edelle. Lähdetään mielin luottavaisin matkaan Jeesuksen. Hän kyllä ohjaa jokaisen askeleen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. Olipa

Veden voima

Saarna 18.8.2024 13. sunnuntai helluntaista: Jeesus, parantajamme 2. Kun. 5: 1-15; Ap. t. 3: 1-10; Joh. 9: 1-7, 39-41 Oletko käynyt kesällä uimassa? Minäkin pääsin pulahtamaan Puulaan ensimmäistä kertaa. Ja oli muuten kerrassaan kirkkaan puhdasta vettä! Puulan vesissä kelpaa pulikoida. Vesi virkistää. Vesi virvoittaa. Vedessä uiskentelu voi rentouttaa. Ja vedellä on aika olennainen merkitys ihan meidän hengissä pysymiselle. Mihin kaikkeen vettä tarvitsemmekaan? Vesi on paras janojuoma. Suositusten mukaan ihmisen olisi hyvä juoda 1,5 litraa nestettä päivässä.  Helteellä vesi viilentää ja varjelee kuumenemasta liikaa. Vesi sammuttaa tulipalot. Veden avulla valmistamme ruokaa. Vesi antaa kasvun viljalle ja muille kasveille, joista valmistamme ruokaa. Pesemme vedellä vaatteet ja astiat ja itsemme. Huuhtelemme hampaamme. Peseytymällä ehkäisemme tautien leviämistä.  Vesi auttaa pysymään puhtaana ja hygieenisenä.  Vedellä on siis voima ihan arjessa pärjätäksemme. Ehkä e

Anna ihmeille mahdollisuus

Saarna 3.11.2024 Rippikoulustartti Kahden valtakunnan kansalaisena Room. 13: 1-7; Matt. 17: 24–27 Kuva joakant Pixabaystä Kuinka moni on joskus käynyt ongella? Kuinka moni on joskus saanut kalan? Kuinka moni on löytänyt kalan suusta kolikon? No se olisikin aikamoinen yllätys. Kolikoita kalan suusta harvemmin löytyy. Ja on se niinkin, että ihan joka onkireissulla ei tule välttämättä edes sitä kalaakaan. Joskus kalan saaminen on iloinen yllätys, vaikka se tulisi ilman kolikkoa suussa. Ehkä Jeesuksen pointti ei ole tässä antaa kalastus- tai tienausvinkkejä. Ehkä sitä rahaa kannattaa yrittää hankkia jotain muuta kautta kuin kalojen suuhun kurkkimalla. Mutta mikä se Jeesuksen pointti sitten on? Mitä Jeesus tässä haluaa meille sanoa? Minulle tulee ekana mieleen, että kannattaa antaa ihmeille mahdollisuus. Koska elämä voi joskus yllättää. Elämä voi yllättää, kun uskaltaa ihmetellä ja olla joskus suu ammollaan kuin kalalla. Niin kuin järvi on täynnä kaloja, jotka ei nappaa koukkuun