sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isistä ja lapsista ja taivaan Isän perheestä

Saarna isänpäivän messussa 11.11.2012

Perheen sunnuntai
Laul.l. 8:6-7; Kol. 3:18-21; Mark. 10:13-16

Saarna
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta isä? Jos haluat, juttele hetki vieruskaverin kanssa.

Isä herättää keskustelua. Isästä ollaan montaa mieltä. On erilaisia isejä. Isä on monenlainen, jokaiselle omanlainen.

Kysymys isästä on melko henkilökohtainen. Jokaisella on oma ja omanlainen suhde isään, omanlainen suhde isyyteen. Isä voi olla tuki ja turva tai isä voi olla etäinen. Isän kanssa voi jutella tai puuhata, tai isä voi olla siihen liian kiireinen. Jokaisella ei ole isää, kaikki miehet eivät ole isejä. Joku on isoisä, jollekulle vaari on maailman tärkein henkilö.

Ja eikö sama sovi myös kysymykseen perheestä. On erilaisia perheitä, jokaisella on oma paikkansa perheessä, jokainen kokee perheen eri tavoin. Suhde perheeseen on henkilökohtainen. Ja toisaalta perheeseen liittyvät kysymykset ovat perhekohtaisia.

Tänään isänpäivänä on ehkä ihan hyvä pysähtyä miettimään omaa suhdetta isään tai isyyteen tai perheeseen ja perheenjäseniin. Tänään isänpäivänä isejä neuvotaan oikein Raamattua myöten. Eikö ole puhutteleva tuo kolossalaiskirjeen lause: ”Isät, älkää aina moittiko lapsianne.”

Moittivatko isät? Eivätkö äidit moiti? Ehkä hekin moittivat. Mutta varmasti myös isät. Tämä on hyvä neuvo vanhemmille, iseille ja äideille, mutta myös kaikille muille ”vanhemmille”, isovanhemmille ja vanhemmille sukupolville. Kaikille, joilla on mahdollisuus viettää aikaa lapsen kanssa.

Mutta miksi isät tai äidit moittivat? Päivän evankeliumia lukiessa minulle tulee ainakin yksi syy mieleen. Päivän evankeliumissahan fariseukset tulevat Jeesuksen luo, kysyvät häneltä kysymyksen avioerosta, tahtovat laittaa hänet koetukselle.

Lapset kyselevät. Lapset laittavat vanhemman koetukselle. Lapset koettelevat vanhemman jaksamista, ymmärrystä, välillä hermojakin. Ehkä vanhemmat moittivat lapsia silloinkin, kun he kysyvät ja välillä kysymistään kysyvät asioita. Ehkä he moittivat, kun eivät jaksa tai ehdi vastata. ”Älä nyt koko ajan kysele!”

Mutta eikö lapsella ole oikeus kysellä. Eikö lapsella ole oikeus tietää. Ja eikö vanhemman tehtävänä ole kertoa ja auttaa ymmärtämään. Antaa eväitä elämään. Ohjata ja neuvoa.

Mutta vanhempi ei aina jaksa. Ei aina ehdi. Herää kysymys siitä, että onko tämän päivän perheissä liian kiire? Onko kiire niin kiivas ja kyltymätön, että lapselle ei jää tarpeeksi aikaa, tai että vanhempi ehtii pysähtyä lapsen luo?

Sillä kuinka voidaan vastata lapselle, jos ei ole aikaa kuunnella edes mitä hän kysyy. Jos on niin kiire, ettei ehdi viettää aikaa lapsen kanssa, aikaa perheen kanssa. Toki silloin moittiminen on helpompi tie. ”Hys, älä kysele, isi ei nyt ehdi. Äidillä on nyt vähän kiire.”

Uskon, että monessa perheessä tilanne on tällainen. Ainakin eräs muutaman vuoden takainen tutkimus kertoo, että 86% suomalaisista pikkulapsiperheen vanhemmista haluaisi viettää lastensa kanssa enemmän aikaa. Amerikkalainen kysely vuodelta 2000 puolestaan kertoo, että 73% haastatelluista nuorista oli sitä mieltä, että vanhemmat viettävät liian vähän aikaa teini-ikäisten lastensa kanssa. Tuskin me täällä olemme niin kaukana amerikkalaisista. Yhdessäolosta kärsitään puutetta. On pulaa kiireettömästä läsnäolosta.

Ja eikö kuitenkin ole niin, että läsnäolosta syntyy luottamus ja luottamuksesta kasvaa hyvät välit perheenjäsenten kesken. Turvallisuus vahvistuu. Rakkaus syvenee.

Lapsella on oikeus viettää aikaa vanhemman kanssa, kummitädin kanssa, enon kanssa, tai isovanhemman kanssa. Vanhemman tehtävänä on kuunnella lapsen kysymyksiä. Ja parhaassa tapauksessa tehdä kuten Jeesus teki fariseuksille: tiukan kysymyksen kohdalla voi kääntää katse kohti sitä, mitä Raamatussa sanotaan. Lapsen kanssa voi lukea Raamattua, voi tutustua yhdessä Jumalan sanaan. Vai pitäisikö sanoa, että lapsen kanssa tulee lukea Raamattua. Vain siten voimme vaalia sitä perinnettä, joka koko ajan katoaa, että lapset oppivat tuntemaan Raamatun kertomuksia. Emmekö kaikki ole siitä vastuussa. Että Raamatun sanat ja sanoma tulisivat lapsille ja nuorille rakkaiksi. Että jo he oppisivat tuntemaan rakastavan Jumalan.

Kaikki ovat vastuussa, mutta kaikki eivät ole isejä tai äitejä tai isovanhempia. Kaikilla ei ole pieniä lapsia. Kaikilla ei ole isää tai vanhempaa. Ja emmekö silti ole kaikki vastuussa lapsista, emmekö kaikki ole vastuussa toisistamme.

Sillä vaikka meillä jokaisella on omanlainen suhde isään tai perheeseen, on meillä kaikilla kuitenkin yhteinen Jumala. Taivaan Isä on jokaisella sama. Hänen lapsinaan olemme perheenjäseniä keskenämme. Siskoja ja veljiä. Seurakuntana olemme Jumalan perhettä.

Ja koska olemme saman perheen jäseniä, me olemme vastuussa toisistamme, toistemme turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, ja etenkin niistä, jotka ovat pienimpiä ja heikoimpia. Niistä, jotka eniten tukea tarvitsevat. Kasvuunsa, elämäänsä. Ja jotta me seurakuntana, sisarina ja veljinä, voimme pitää toisistamme huolta, on meillä oltava aikaa toisillemme. Meillä ei voi olla kiire toistemme ohi, niin että sivuutamme toistemme kysymykset. Emme saa Jumalan perheessä osoittaa toisillemme välinpitämättömyyttä.

Ei, vaan annetaan aikaa, opitaan tuntemaan toisemme, kuunnellaan toistemme murheita, kannetaan niitä yhdessä Taivaan Isän luo. Luetaan yhdessä Raamattua ja etsitään sieltä neuvoja elämään. Omaan elämään, mutta ennen kaikkea yhteiseen elämään. Ei moitita toisiamme, vaan kannustetaan, rohkaistaan, tuetaan. Ja jos jäämme yhdessäkin vastausta vaille, niin ihmetellään sitten yhdessä. Lapsina, jotka eivät aina aivan ymmärrä Taivaan Isän tarkoituksia.

Mitähän Taivaan Isälle tulee meistä mieleen? Ehkä kaikki ohi kiiruhtamiset, ehkä kaikki moittimisen aiheet, ehkä kiukuttelut ja kyseenalaistamisetkin. Mutta ehkä vielä kirkkaammin se rakastettavuus ja kauneus, josta se, kuinka isä tai äiti lastaan katsoo, on vain aavistus. Ehkä Taivaan Isälle tärkeintä on se, että hän saa viettää aikaa kanssamme, se että hän voi antaa anteeksi. Ehkä Taivaan Isä katsoo meitä tänäkin isänpäivänä isän rakastavin silmin, meitä kaikkia. Ja tahtoo rakkaudellaan saada meidät pitämään toisistamme huolta, hänen perheestään huolta.


Ei kommentteja: