Rippikoulusunnuntaina
4.11.2012
Matt.
6.14-15
Rakkaat
ystävät. Haluaisin jakaa kanssanne erään asian, joka on vaivannut
minua viime päivinä. Kyse on Angry birds –pelistä. Kuinka moni
teistä on pelannut Angry birdsiä? Kyseessä on siis suomalaisen
pelifirman kehittämä ja tällä hetkellä maailman myydyin
mobiilipeli, peli jota voi pelata tietokoneella tai vaikka
kännykällä. Angry birds on vaivannut minua oikeastaan kahdesta
syystä: 1) Se on varsin koukuttava peli. Kenen muun mielestä on? 2)
Toiseksi minua on alkanut kiusata pelissä se, että eikö niille
linnuille mikään riitä? Angry birdsissä ideana on, eikö vain
ole, että vihreät possut ovat varastaneet lintujen pesästä
lintujen munat. Tästä linnut vihastuvat ja ryhtyvät kostamaan.
Pelaajan on yritettävä osua linnuilla, ritsaa käyttämällä
possuihin ja heidän rakennelmiinsa. Tarkoitus on siis näiden
vihaisten lintujen avulla tuhota possut.
Mutta
kun ei niille linnuille riitä, että yksi, kaksi, kolme tai vaikka
kymmenen possua saadaan tuhottua. Aina tulee uusi taso, uusi
kostoretki. Linnut ja possut kun eivät tahdo sopia samaan
näyttöruutuun.
Elämä
on peliä, joku sanoo. Aina on joku vastassa. Aina pitää selvitä
eteenpäin. On huono homma, jos jää jumiin.
Ehkä
nuo vihaiset linnut jäävät jumiin. Ehkäpä mekin käyttäydymme
välillä kuten nuo linnut, tai kuten nuo possut. Teemme toisillemme
jotakin ilkeää, sanomme pahasti, rikomme luottamuksen, sotkemme
välit. Tai maksamme vähintään samalla mitalla takaisin, jos joku
erehtyy tekemään väärin meitä kohtaan. Suutumme ja pukeudumme
vihan punaisiin höyheniin.
Jos
te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa
myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna
anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän
rikkomuksianne.
Näin
puhui Jeesus. Jeesus ei ollut pelannut Angry birdsiä ymmärtääkseen,
että riitelemällä ja vihaa pitämällä ei yhteisestä elämästä
tule mitään. Elämässä on mahduttava samaan ruutuun, elämässä
on tultava toimeen, elämässä ollaan lähekkäin.
Jeesus
ymmärsi, että anteeksiantamattomuudella ei päästä mihinkään.
Ei eteenpäin, ei ylöspäin. Anteeksiantamattomuus on jumiutumista.
Se sitoo, lukitsee, estää. Ellei anna anteeksi, suuttumuksen tai
vihan tai pahan mielen kierre vain jatkuu. Ammutaan toisiamme
vihaisilla sanoilla tai katseilla tai teoilla. Tai vaikka sillä
ettemme enää huomaa toista, emme välitä.
Riita
loppuu sopimalla. Sopu alkaa sanasta anteeksi.
Niin
se alkoi kerran Espanjassa. José ja hänen isänsä olivat
riitautuneet. Oli tullut erimielisyyksiä niin kuin kotona joskus
tulee. Oli sanottu pahasti, oli otettu yhteen. José oli lähtenyt
ovet paukkuen ulos. Siitä oli kulunut päiviä, sitten viikkoja,
sitten kuukausia. José ei tullut kotiin. Isää tilanne kiusasi.
Hänen oli paha olla. Oli paha olla riidoissa. Hän halusi sopia. Hän
oli siihen valmis. Isä laittoi ilmoituksen lehteen – tämä
tapahtui siis aikana ennen älypuhelimia ja kännykkäpelejä.
Ilmoitus oli lyhyt. Siinä luki: ”Rakas José. Kaikki on annettu
anteeksi. Tule postitoimiston eteen sunnuntaina klo 12. Terveisin
isä.”
Sunnuntai
koitti. Isä käveli postitoimistoa kohti miettivin ajatuksin.
Olisiko poika nähnyt ilmoituksen? Olisiko hän tullut paikalle? Kun
isä vihdoin saapui postitoimistolle, hänet kohtasi suuri yllätys.
Postitoimiston edessä isäänsä etsi 600 José-nimistä poikaa.
Eikö
tämä kertomus ole kertomus myös meidän kaipauksestamme. Siitä,
että me kaipaamme saada anteeksi. Me kaipaamme sovintoa. Me
tahdomme, että possut pyytävät anteeksi ja palauttavat munat. Tai
me tahtoisimme pyytää niiltä linnuilta anteeksi, mutta emme
uskalla. Rohkeus pettää. Entä jos en saakaan anteeksi siltä,
jolle olen tehnyt väärin. Tuntuu niin nololtakin.
Anteeksipyytäminen
ja anteeksiantaminen kuuluvat yhteen. Vasta anteeksiantaminen
vapauttaa ja helpottaa. Vasta se vie jumiutuneesta tilanteesta
eteenpäin. Vaikka anteeksipyytäminen voi tuntua vaikealta, on se
sen arvoista. Vasta silloin voimme todella nauttia siitä, että
saamme täällä elää yhdessä, perheenä, kavereina, kristittyinä,
lähimmäisinä, sovussa.
Rippikoulu
on oikeastaan anteeksiannon koulua. Ainakin nimensä puolesta. Sana
rippi nimittäin merkitsee sellaista toimitusta, jossa ensin
pyydetään rikkomuksia ja syntejä anteeksi, ja jotka sitten
julistetaan anteeksisaaduiksi. Rippi voi olla yksityinen, tai se voi
olla yhteinen. Voi tulla ripittäytymään kahden kesken papin
kanssa. Tai voi tunnustaa syntinsä yhdessä, seurakuntana, kuten
jokaisessa messussa, tänäänkin. Ja saada synninpäästön. Synnit
anteeksi.
Anteeksipyytäminen
ja anteeksiantaminen kuuluvat ehdottomasti yhteen. Jos te annatte
toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös
taivaallinen Isänne teille anteeksi.
Eikö
silloin rippikoulu – ja koko elämä kristittynä – voi olla
muutenkin anteeksiannon koulua. Minusta rippikoulua ja kristityn
elämää laajemminkin voisi kuvata niin, että se, siis rippikoulu
ja kastettuna eläminen, on kolmella tapaa tutustumista tai
opettelua. Se on tutustumista omaan itseensä, siihen kuka minä
olen. Se on tutustumista toisiin, siihen, keitä muita täällä on
ja miten niiden kanssa pitäisi olla. Se on myös tutustumista
Jumalaan, siihen kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on kasteessa kutsunut
nimeltä omakseen.
Rippikoulussa
pohditaan, millainen se Jumala oikein on. Onko Jumala ehkä kuin
vihainen, kostoa hautova lintu? Joku sellainen joka haluaa maksaa
potut pottuina sille, joka rikkoo hänen tahtoaan vastaan? Kun omaa
elämäänsä tuumailee, voi tulla helposti sellainen olo, että kun
on niin paljon anteeksipyydettävääkin, kun on tullut sanottua tai
tehtyä toisille tyhmästi, niin kelpaankohan mä tällaisena, ja
että mitähän Jumalakin minusta ajattelee.
Kristittynä
eläminen on kastettuna elämistä. Kaste se on sellainen juttu, että
se lupaa meille että Jumala on jotain ihan muuta kuin angry bird.
Kaste vakuuttaa, että Jumala on rakkauden, elämän, anteeksiannon
lähde. Uuden alun, puhtaaltapöydältä aloittamisen ja sovinnon
Jumala. Jumala joka rakastaa ja siksi tahtoo antaa anteeksi. Jumala,
joka rakastaa, ja siksi lähetti Jeesuksen meille Vapahtajaksi.
Jeesus eli ihmisen elämän, kuoli ristillä, sovitti syntimme, koska
Jumala niin paljon luomaansa maailmaa rakastaa.
Tähän
anteeksiantamukseen meidät on kasteessa puettu. Jotta saisimme
anteeksi, jotta saisimme sovun Jumalan kanssa. Ja sovun toistemme
kanssa. Sillä eikö se, että saamme anteeksi, ohjaa meitäkin
antamaan toisillemme anteeksi. Elämään niin, että etsimme sopua
emmekä riitaa. Sillä kun pysymme kiinni Jumalan
anteeksiantamuksessa ja rakkaudessa, meilläkin on jotain annettavaa.
Niin tämä peli menee. Älypuhelimella pääsee nettiin vain jos on
nettiyhteys. Anteeksi saa, kun anteeksi pyytää. Anteeksi saa, kun
yhteys Kristuksen laajakaistaan on kunnossa. Tuo yhteys on kasteessa
avattu. Tuota yhteyttä me saamme rippikoulussa ja koko elämän ajan
hoitaa ja opetella käyttämään.
Kommentit