Siirry pääsisältöön

takaisin juurille

nimittäin blogin kirjoittamisen juurille.

toissailtana lueskelin historiaa, blogitekstejäni neljän, lähes viiden vuoden takaa. kävi sellainen nostalgian kaihoisa tulva ylitseni. miten riisuttuna ja arkailemattomana nuori isä avasi sydäntään. ja minne tämä rohkeus ja ylpeys on peittoutunut.

nopeasti ynnättynä löydän neljä syytä. 1) facebook. status-päivitykset nielaisevat yksioikoisuudellaan luovuuden. 2) pappisviran julkisuus. se laittaa varovaiseksi. varovaisemmaksi. 3) lukijamäärän kasvu. en tiedä, ehkä puheiden julkaiseminen tai jokin muu selittämätön syy on tuonut blogilleni ja kirjoituksilleni kasvavan määrän uskollisia seuraajia. 4) aineksen ylitsevuotava runsaus.

huomaan, että kun jotain suurta elämässä tapahtuu ja se jää mainitsematta, on siihen hankalampi myöhemmin palata. kun näitä tapahtumia tulee lisää ja lisää, onkin yhtäkkiä vaikea aloittaa. mistään.

blogini alkujuurilla (käy selaamassa, jos tahdot, en jaksa tähän nyt nostaa poimintoja) oli selkeitä teemoja, joita sanojen avulla pohtia. isyys, gradu, elämän nöyrä ihmettely. jotain on tässä välillä tapahtunut, ettei voi julkaista kuin puheitaan, niitä usein viimeisen päälle mietittyjä, sanojaan tarkasti aseteltuja.

nyt kun olen yksin kotona ja perhe jatkaa lomaansa mummolassa, tajuan ikävöiväni paitsi heitä myös sinne juurille. ehkäpä tekisi hyvää kirjoitella. tällaisiakin kuin tämä tässä. tapahtuisikohan mitään kamalaa. mitä luulet?

Kommentit

Elina Koivisto sanoi…
Blogin kirjoittamisessa tulee hjelposti kynnyksiä, jos ei tee sitä säännöllisesti. Mullakin FB on vienyt paljon tilaa blogien kirjoittamiselta. Harvakseltaan kirjoittelen kuitenkin vielä tekstejä.Olisi mukava lukea sinun tekstejäsi enemmänkin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. O...

Kyse on evankeliumista

Saarna 9.3.2025  Kirkkoherran virkaanasettamismessussa.  Jeesus, kiusausten voittaja:  1. Moos. 3: 1-7; Hepr. 4: 14-16; Matt. 4: 1-11 Kuva: Raimo Tiihonen Sitten Henki toi Villen Kangasniemelle kirkkoherranvaalista seuranneen valitusprosessin kiusattavaksi. Kun hän oli hoitanut tehtävää puolisentoista vuotta, eli 556 päivää ja myös joitakin öitä, hänelle tuli vihdoin juhlapäivä. Silloin piispa tuli hänen luokseen asettamaan hänet kirkkoherran virkaan ja kysyi häneltä: ” Tahdotko Jumalan avulla pysyä lujana kirkon uskossa ja vahvistaa siinä seurakuntalaisia?” Rakkaat kuulijat täällä kirkossa ja linjojen päässä. Mihin Henki on sinua kuljettanut? Miten sinua on elämän polulla johdatettu? Elämä ei ehkä mene aina niin kuin on suunnitellut. Elämä ei ole pelkästään omien käsien ja oman käsikirjoituksen varassa. Ehkäpä Jumala toimii niin ihmeellisellä tavalla, että sitä löytää itsensä joskus tilanteesta tai paikasta, jota ei osannut itse kaavailla. Silti ja varmaan juuri s...

Anna ihmeille mahdollisuus

Saarna 3.11.2024 Rippikoulustartti Kahden valtakunnan kansalaisena Room. 13: 1-7; Matt. 17: 24–27 Kuva joakant Pixabaystä Kuinka moni on joskus käynyt ongella? Kuinka moni on joskus saanut kalan? Kuinka moni on löytänyt kalan suusta kolikon? No se olisikin aikamoinen yllätys. Kolikoita kalan suusta harvemmin löytyy. Ja on se niinkin, että ihan joka onkireissulla ei tule välttämättä edes sitä kalaakaan. Joskus kalan saaminen on iloinen yllätys, vaikka se tulisi ilman kolikkoa suussa. Ehkä Jeesuksen pointti ei ole tässä antaa kalastus- tai tienausvinkkejä. Ehkä sitä rahaa kannattaa yrittää hankkia jotain muuta kautta kuin kalojen suuhun kurkkimalla. Mutta mikä se Jeesuksen pointti sitten on? Mitä Jeesus tässä haluaa meille sanoa? Minulle tulee ekana mieleen, että kannattaa antaa ihmeille mahdollisuus. Koska elämä voi joskus yllättää. Elämä voi yllättää, kun uskaltaa ihmetellä ja olla joskus suu ammollaan kuin kalalla. Niin kuin järvi on täynnä kaloja, jotka ei nappaa koukkuun...