Saarna Kaupunginkirkon rippikoulusunnuntaina 6.11.2011
5. Moos. 31:6-8; Kol. 1:9-11;
Luuk.10:1-12
"Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle."
Miltä sinusta tuntuu uusissa tilanteissa? Tilanteissa, jotka ovat uusia, vieraita, sellaisia joista ei kovin paljon tiedä. Tilanteissa, joihin joku toinen on sinut ehkä lähettänyt tai joissa sinun täytyy olla syystä tai toisesta mukana.
Voin kertoa, että minua itseäni tuollaisissa tilanteissa usein hermostuttaa. Pelottaa, että jotain menee pieleen. Kaikkein eniten silloin, kun olen itse epävarma ja tuntuu ettei minulla ole homma hallussa.
Ne ovat usein niitä tilanteita tai polunpätkiä elämän matkalla, joissa tuntuu, ettei minulle ole annettu mukaan leipää, laukkua, sauvaakaan. Ei mitään kättä pidempää, jotain sellaista mihin tukeutua kun oma osaaminen, taito tai varmuus ei riitä ja matkanteko on hapuilevan pelokasta. Silloin tuntuu kuin olisin lammas susien keskellä. Avuttomana kaikkien mahdollisten uhkakuvien edessä. Mikä kaikki voikaan mennä pieleen?
Mutta tarvitseeko sitä aina olla niin satavarma? Katsoin eilen televisiosta tosi-tv-ohjelmaa, X-Factoria, joka on laulukilpailu, siinä etsitään laulajakykyjä. Minulle tuli ohjelmaa katsoessani mieleen, kuinka meidän maailmamme on ennen kaikkea varmuuden ja menestyksen maailma. Tärkeintä niin monessa asiassa tuntuu olevan se, että pärjätään ja kuinka hyvin pärjätään. On erilaisia vaatimuksia, joihin täytyisi vastata. Suorituspaineita, joiden alla täytyy elää. Ulkonäkö, koulumenestys, pärjääminen harrastuksissa, selviäminen työelämässä.
Jotenkin haluaisin rohkeasti uskoa, ettei kristittynä elämisen tarvitse olla jatkuvaa suoriutumista tai menestymistä. Juurihan lauloimme, että ”Sinä Jeesus, Mestari hiljainen, et vaatimuksiin vie. Tulet vastaan seuraasi pyytäen ja itse olet tie.”
Kristityn tie alkaa kasteessa. Monella teistä se on alkanut aivan pienenä, niin pienenä ettet itse muista siitä mitään. Niin pienenä ette ole vielä osannutkaan vielä juuri mitään, mitään muuta kuin nukkua, syödä, itkeä ja ilahduttaa. Täysin osaamattomille ihmisenaluille, joilla ei ole mitään omia ansioita, jotka eivät ole ehtineet opetella ja harjoitella erilaisia taitoja, Jumala on antanut jo kasteessa armonsa. Armon joka ei vaadi. Armon joka ei pakota. Armon joka antaa anteeksi. Armon joka antaa yrittää. Yhä uudelleen.
Tuossa X-Factorissa moni kilpailija totesi, että tuo päivä, jona selvisi pääsikö hän jatkoon vai ei, oli hänen elämänsä tärkein päivä, päivä joka muutti hänen elämänsä. Meillä kristityillä tuo päivä joka muutti elämän, on jo eletty. Se on kastepäivä. Kastepäivänä on Jumala kerran antanut armonsa ja tuo sama armo, tuo sama Jumalan rakkaus meitä kohtaan on yhä voimassa. Siksi tapahtuipa elämässä sitten mitä tahansa tai olipa edessä miten vieraita tai uusia tilanteita vaan, Jumalan rakkaus ei pääty. Jumala ei hylkää. Ei vaikka emme olisi huippuosaajia tai pärjääjiä. Ei vaikka emme olisi aina niin varmoja itsestämme. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on varma. Kasteen armo pysyy.
Tämän sunnuntain aihe kirkkovuodessa on ”Jeesuksen lähettiläät”. Jeesus lähettää meitä kertomaan muillekin siitä armosta, jonka olemme jo kasteessamme saaneet lahjaksi. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle.” Ei kuulosta erityisen houkuttelevalta tehtävältä. En tiedä, tuntuuko teistä rippikouluanne aloittavista nyt siltä – enkä sitä suinkaan toivo – että teidät on lähetetty tai pakotettu kohti jotain sellaista, mihin ette haluaisi mennä. Haluaisin kuitenkin kannustaa teitä siihen, että kyllä rippikouluunkin saa lähteä hyvällä ja avoimella mielellä, vaikka tilanne on uusi ja ennenkokematon. Ei tarvitse jännittää tai pelätä, kuinka siellä selviää. Ei tarvitse kantaa huolta siitä onko tarpeeksi eväitä valmiina repussa rippikouluvuotta varten. Kyllä niitä eväitä jaetaan myös matkan varrella. Eikä siellä niitä susia ole. Toisia lampaita vain.
Jeesus nimittäin lähetti opetuslapsia kaksittain, yhdessä. Yhdessä on kristityn elämää turvallisempi kulkea. Kaverin kanssa uudet tilanteet on helpompi sietää, rippikoulussakin. Kun vierellä on joku, voi tiukan paikan tullen tukeutua häneen. Jos toinen kaatuu matkalla, toinen nostaa, jos toinen epäröi, toinen luo varmuutta ja turvallisuutta.
Meillä on täällä mukana seurakuntamme isosia, lampaita hekin. He ovat tykänneet omasta rippikoulustaan niin paljon, että ovat halunneet lähteä isoskoulutukseen, jatkoisoskoulutukseen, ja jotkut haluavat olla mukana laumassa vielä senkin jälkeen. Isoset ovat Jeesuksen lähettiläinä rippikoulussa tärkeässä tehtävässä. Tukemassa, jeesaamassa, ystävystymässä, kulkemassa rinnalla. Isonen on rippikoulussa sinua, rippikoululaista varten. Jos vaikka tuntuisi, ettei olisi aina niin varma.
Jeesus ei siis lupaa lähettiläilleen niin sanottua huippuvarustelua, ei leipää laukkua sauvaakaan. Mutta hän lähettää luoksemme auttavia lähettiläitään, isosia, rippikoulun ohjaajia, toisia kristittyjä, ventovieraita lähimmäisiäkin. Mutta Jeesus lupaa vieläkin enemmän. Hän lupaa meille kasteessa ja jokaisella sitä seuraavalla etapilla kulkea mukana.
Siksi lohdullisempi onkin Jeesuksen toinen lähettämiseen liittyvä käsky ja lupaus: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso: minä olen teidän kanssanne kaikki päivä maailman loppuun asti.”
Kristittyinä, kristityiksi ristittyinä ja kastettuina me saamme luottaa siihen, että meillä on suuri ja tärkeä tehtävä, ja tässä tehtävässä me emme ole yksin. Jeesus jakaa tuon tien meidän kanssamme. "Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää."
Luottamus armolliseen Jumalaan, luottamus vierellä kulkevaan Jumalaan on matkantekomme sauva, johon voimme tukeutua, kun omat voimat eivät vie perille. Hänen rakkautensa on jotain, mistä riittää meille matkaevästä niin rippikoulussa kuin sen jälkeenkin.
Hyvä Kristuksen seurakunta. Haluaisin vielä rohkaista teitä siihen, että tekin kulkisitte näiden nuorten kanssa tämän rippikouluvuoden aikana rukoillen heidän puolestaan. Teidän rukouksenne on heille tukena ja rohkaisuna kristityn tiellä.
5. Moos. 31:6-8; Kol. 1:9-11;
Luuk.10:1-12
"Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle."
Miltä sinusta tuntuu uusissa tilanteissa? Tilanteissa, jotka ovat uusia, vieraita, sellaisia joista ei kovin paljon tiedä. Tilanteissa, joihin joku toinen on sinut ehkä lähettänyt tai joissa sinun täytyy olla syystä tai toisesta mukana.
Voin kertoa, että minua itseäni tuollaisissa tilanteissa usein hermostuttaa. Pelottaa, että jotain menee pieleen. Kaikkein eniten silloin, kun olen itse epävarma ja tuntuu ettei minulla ole homma hallussa.
Ne ovat usein niitä tilanteita tai polunpätkiä elämän matkalla, joissa tuntuu, ettei minulle ole annettu mukaan leipää, laukkua, sauvaakaan. Ei mitään kättä pidempää, jotain sellaista mihin tukeutua kun oma osaaminen, taito tai varmuus ei riitä ja matkanteko on hapuilevan pelokasta. Silloin tuntuu kuin olisin lammas susien keskellä. Avuttomana kaikkien mahdollisten uhkakuvien edessä. Mikä kaikki voikaan mennä pieleen?
Mutta tarvitseeko sitä aina olla niin satavarma? Katsoin eilen televisiosta tosi-tv-ohjelmaa, X-Factoria, joka on laulukilpailu, siinä etsitään laulajakykyjä. Minulle tuli ohjelmaa katsoessani mieleen, kuinka meidän maailmamme on ennen kaikkea varmuuden ja menestyksen maailma. Tärkeintä niin monessa asiassa tuntuu olevan se, että pärjätään ja kuinka hyvin pärjätään. On erilaisia vaatimuksia, joihin täytyisi vastata. Suorituspaineita, joiden alla täytyy elää. Ulkonäkö, koulumenestys, pärjääminen harrastuksissa, selviäminen työelämässä.
Jotenkin haluaisin rohkeasti uskoa, ettei kristittynä elämisen tarvitse olla jatkuvaa suoriutumista tai menestymistä. Juurihan lauloimme, että ”Sinä Jeesus, Mestari hiljainen, et vaatimuksiin vie. Tulet vastaan seuraasi pyytäen ja itse olet tie.”
Kristityn tie alkaa kasteessa. Monella teistä se on alkanut aivan pienenä, niin pienenä ettet itse muista siitä mitään. Niin pienenä ette ole vielä osannutkaan vielä juuri mitään, mitään muuta kuin nukkua, syödä, itkeä ja ilahduttaa. Täysin osaamattomille ihmisenaluille, joilla ei ole mitään omia ansioita, jotka eivät ole ehtineet opetella ja harjoitella erilaisia taitoja, Jumala on antanut jo kasteessa armonsa. Armon joka ei vaadi. Armon joka ei pakota. Armon joka antaa anteeksi. Armon joka antaa yrittää. Yhä uudelleen.
Tuossa X-Factorissa moni kilpailija totesi, että tuo päivä, jona selvisi pääsikö hän jatkoon vai ei, oli hänen elämänsä tärkein päivä, päivä joka muutti hänen elämänsä. Meillä kristityillä tuo päivä joka muutti elämän, on jo eletty. Se on kastepäivä. Kastepäivänä on Jumala kerran antanut armonsa ja tuo sama armo, tuo sama Jumalan rakkaus meitä kohtaan on yhä voimassa. Siksi tapahtuipa elämässä sitten mitä tahansa tai olipa edessä miten vieraita tai uusia tilanteita vaan, Jumalan rakkaus ei pääty. Jumala ei hylkää. Ei vaikka emme olisi huippuosaajia tai pärjääjiä. Ei vaikka emme olisi aina niin varmoja itsestämme. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on varma. Kasteen armo pysyy.
Tämän sunnuntain aihe kirkkovuodessa on ”Jeesuksen lähettiläät”. Jeesus lähettää meitä kertomaan muillekin siitä armosta, jonka olemme jo kasteessamme saaneet lahjaksi. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle.” Ei kuulosta erityisen houkuttelevalta tehtävältä. En tiedä, tuntuuko teistä rippikouluanne aloittavista nyt siltä – enkä sitä suinkaan toivo – että teidät on lähetetty tai pakotettu kohti jotain sellaista, mihin ette haluaisi mennä. Haluaisin kuitenkin kannustaa teitä siihen, että kyllä rippikouluunkin saa lähteä hyvällä ja avoimella mielellä, vaikka tilanne on uusi ja ennenkokematon. Ei tarvitse jännittää tai pelätä, kuinka siellä selviää. Ei tarvitse kantaa huolta siitä onko tarpeeksi eväitä valmiina repussa rippikouluvuotta varten. Kyllä niitä eväitä jaetaan myös matkan varrella. Eikä siellä niitä susia ole. Toisia lampaita vain.
Jeesus nimittäin lähetti opetuslapsia kaksittain, yhdessä. Yhdessä on kristityn elämää turvallisempi kulkea. Kaverin kanssa uudet tilanteet on helpompi sietää, rippikoulussakin. Kun vierellä on joku, voi tiukan paikan tullen tukeutua häneen. Jos toinen kaatuu matkalla, toinen nostaa, jos toinen epäröi, toinen luo varmuutta ja turvallisuutta.
Meillä on täällä mukana seurakuntamme isosia, lampaita hekin. He ovat tykänneet omasta rippikoulustaan niin paljon, että ovat halunneet lähteä isoskoulutukseen, jatkoisoskoulutukseen, ja jotkut haluavat olla mukana laumassa vielä senkin jälkeen. Isoset ovat Jeesuksen lähettiläinä rippikoulussa tärkeässä tehtävässä. Tukemassa, jeesaamassa, ystävystymässä, kulkemassa rinnalla. Isonen on rippikoulussa sinua, rippikoululaista varten. Jos vaikka tuntuisi, ettei olisi aina niin varma.
Jeesus ei siis lupaa lähettiläilleen niin sanottua huippuvarustelua, ei leipää laukkua sauvaakaan. Mutta hän lähettää luoksemme auttavia lähettiläitään, isosia, rippikoulun ohjaajia, toisia kristittyjä, ventovieraita lähimmäisiäkin. Mutta Jeesus lupaa vieläkin enemmän. Hän lupaa meille kasteessa ja jokaisella sitä seuraavalla etapilla kulkea mukana.
Siksi lohdullisempi onkin Jeesuksen toinen lähettämiseen liittyvä käsky ja lupaus: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso: minä olen teidän kanssanne kaikki päivä maailman loppuun asti.”
Kristittyinä, kristityiksi ristittyinä ja kastettuina me saamme luottaa siihen, että meillä on suuri ja tärkeä tehtävä, ja tässä tehtävässä me emme ole yksin. Jeesus jakaa tuon tien meidän kanssamme. "Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää."
Luottamus armolliseen Jumalaan, luottamus vierellä kulkevaan Jumalaan on matkantekomme sauva, johon voimme tukeutua, kun omat voimat eivät vie perille. Hänen rakkautensa on jotain, mistä riittää meille matkaevästä niin rippikoulussa kuin sen jälkeenkin.
Hyvä Kristuksen seurakunta. Haluaisin vielä rohkaista teitä siihen, että tekin kulkisitte näiden nuorten kanssa tämän rippikouluvuoden aikana rukoillen heidän puolestaan. Teidän rukouksenne on heille tukena ja rohkaisuna kristityn tiellä.
Kommentit