Saarna 25.9.2011
15. sunnuntai helluntaista
Kiitollisuus
Jes. 24: 14-16; 2. Kor. 9: 6-15;
Joh. 5: 1-15
Joka päivä on jotain kiitettävää. Ainakin jos haluamme uskoa skotlantilaista pappia Alexander Whytea. Hän oli tunnettu rukouksistaan, joihin hän aina löysi jotain, mistä olla kiitollinen.
Eräänä sunnuntaiaamuna, kun Whyte oli nousemassa lukupulpettiin rukoilemaan, ulkona oli todella ankea ja synkkä ilma. Eräs seurakuntalaisista ajatteli itsekseen, että ”pastorilla ei varmasti näin kurjana päivänä ole mitään kiitoksen sanoja meidän Herrallemme”. No, seurakuntalaisen yllätykseksi, Whyte aloitti rukouksen sanoen: ”Jumala, me kiitämme sinua siitä, että aina ei ole tällainen sää.”
Minulle tulee tästä kertomuksesta mieleen, että ehkä kiittämisessä tärkeintä ei ole se, mistä kiitetään, vaan se ketä kiitetään. On sanottu, että kiitos nostaa katseen lahjasta sen antajaan. Kiittäminen siirtää katseemme siitä, mitä saamme tai mitä olemme saaneet, häneen, joka on tämän lahjan antanut. Kiittäminen saa iloitsemaan hänen hyvyydestään.
Sopisiko siksi, että tänään emme päivän evankeliumikertomuksen äärellä jää pohtimaan sitä, kuinka Betesdan altaan kuohuminen saattoi olla mahdollista, tai sitä, mitä sapattina on lupa tehdä. Sopisiko, että keskitymme kohtaamiseen Jeesuksen ja sairaan miehen välillä, siihen lahjaan, jonka Jeesuksen kohtaaminen antaa.
Sillä tuo lahja oli totta siitä huolimatta, ettei mies tälläkään kertaa ehtinyt ensimmäisenä altaalle. Se oli totta siitä huolimatta, että Jeesus paransi sapattina. Se oli totta, koska Jeesus, eikö vain, oli kiinnostunut tästä miehestä, halusi hänet kohdata, parantaa ja armahtaa häntä.
Jeesus näki miehen muiden sairaiden joukossa ja tuli juuri tämän miehen luokse. Vapahtajan kysymys: ”Tahdotko tulla terveeksi?” on jo lahjan ojentamista. Tahdotko ottaa vastaan sen, mitä voin sinulle tarjota. Tahdotko tulla terveeksi, tahdotko saada anteeksi, tahdotko että sinua rakastetaan.
Ja eikö miehen vastaus ole avunpyyntö, sen tunnustamista, että ”Herra, tarvitsen apua. -- Minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen. -- Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Eikö tämä ole myös tuohon Jeesuksen lahjaan tarttumista. Kyllä Herra, tahdon tulla terveeksi. Tahdon ottaa sinun lahjasi vastaan.
Eikö tämä voisi olla rohkaisuna myös meille siitä, että Jeesukselle voimme mekin huokaista ja tunnustaa kaiken avuttomuutemme ja epäonnistumisemme, että saamme hänelle viedä sairautemme ja heikkoutemme luottaen lujasti siihen, että Jeesus on kiinnostunut myös siitä, miten meillä, sinulla ja minulla menee. Väkijoukon keskellä Jeesus huomaa sinutkin. Henkilökohtaisesti hän kysyy, voinko auttaa, mikä sinua painaa, tahdotko ottaa vastaan sen, mitä voin sinulle tarjota.
Evankeliumin mies paranee, ei Jeesuksen tempuilla tai taioilla, vaan Jeesuksen sanoilla. ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Jeesuksen sanat ovat myös meille niitä hoitavia, parantavia sanoja. Pyhä Raamattu on meille lahja, jossa Jeesus tulee luoksemme henkilökohtaisesti. Myös tämän päivän evankeliumin sanoissa.
Myös ehtoollinen on lahja. Myös ehtoollisessa Kristus kohtaa sinut ja minut henkilökohtaisesti. Kun tulet anteeksiantamuksen aterialle, Pyhä Henki vakuuttaa, että Vapahtaja on sovittanut juuri sinunkin syntisi. Leipä, Kristuksen ruumis, vahvistaa ja ravitsee, sinuakin. Viini, Kristuksen veri, virvoittaa ja tuo lohdutuksen, sinullekin.
Sanansa ja ehtoollisen kautta Jeesus antaa lahjansa meille, kohtaamisen lahjan. Hän tulee luoksemme. Tahtoo kohdata meidät. Jospa hän meitä näillä lahjoilla muistuttaa, että hän tahtoo meitäkin rakastaa ehjemmiksi. Parantaa meidätkin kaikesta siitä, mikä estää elämästä elämän lahjaa todeksi, kaikesta siitä, mikä vie meitä kauemmaksi Jumalasta, elämän lähteestä. Kaikesta siitä, mikä meissä estää ottamasta hänen lahjaansa vastaan. Tai estää meitä kiittämästä ja näin näkemästä lahjan antajaa. Sillä kiittämättömyyttä on se, mikä synkentää sydämen niin, ettemme näe Jumalaa, kaikkien lahjojen antajaa.
Parannettuaan miehen Jeesus löytää hänet myöhemmin temppelistä. Mitä luulet, mitä mies siellä tekee? Minusta tuntuu, että mies on mennyt kiittämään. Hän on nostanut katseensa lahjasta sen antajaan. Varmasti on niin, että mies iloitsee omasta muuttuneesta voinnistaan, mutta hän näkee myös enemmän. Hän näkee asian kiitollisin silmin ja kiitollisin sydämin. Kiitollinen sydän voi nähdä ahdingot ja hädänkin Jumalan mahdollisuutena ja kanavana hänen avulleen. Siksi kohtaaminen Jeesuksen ja miehen välillä on evankeliumia tälle päivälle. Se rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissakin kääntymään antajan ja auttajan puoleen.
Kiitos siirtää katseemme lahjasta lahjan antajaan.
Siksi haluan kysyä sinulta: mistä olet tänään kiitollinen? Mistä haluaisit Jumalaa kiittää? Tai mitkä ovat niitä ahdinkoja, joissa katseellasi etsiskelet armahtavan Jumalan kasvoja? Minkä pylväshallin varjossa sinä odotat, että Jeesus tulisi ja kohtaisi sinut?
Haluan rohkaista sinua. Sydämesi hiljaisuudessa tai keuhkojesi voimalla kerro Jumalalle kiitoksesi ja kaipuusi. Kun katseemme nousee lahjojen antajaan, sydämemme saa ehkä saman innon ja selkeyden elämään kuin mitä tuo evankeliumin mies sai Jeesuksen kohdattuaan ja temppelistä lähtiessään. Kiitollisuus hänessä sai hänet kertomaan parantajastaan. Hän lähti ja kertoi juutalaisille, että Jeesus se oli, joka hänet oli parantanut.
Samoin voisi meissäkin kiitollisuus saada aikaan Jeesuksesta kertomisen. En nyt tarkoita, että säntäisimme välittömästi messun jälkeen ulos julistamaan Kristuksesta sinne tänne. Vaan sen sijaan voivat meidän tekomme ja sanamme ylistää Jumalaa. Ja siinä tehtävässä ja sillä paikalla, jonka kukin on elettäväkseen saanut.
Sillä voisiko kiitollisuus olla yksi sana rakkaudelle? Kiitollisuus, joka kumpuaa kohtaamisesta armahtavan Jumalan kanssa, kohtaamisesta Vapahtajan kanssa, tämä kiitollisuus voi saada meissäkin aikaan rakkauden tekoja ja sanoja, ylistäviä tekoja ja sanoja. Se voi avata silmämme ja sydämemme näkemään toinen ihminen, lähimmäinen, saada kiinnostumaan hänen elämästään, kohtaamaan hänet kokonaisena, Jumalan luomana ja lunastamana ja pyhittämänä ihmisenä hänen tarpeistaan ja heikkouksistaan tai sairauksistaan huolimatta. Voisiko kiitollisuus olla rakkautta, koska me saamme sen eteenpäin vietäväksi, lahjana, Jumalalta, lahjojen antajalta.
Rukoilkaamme.
Rakas Jumala.
Sinä annat meille suuressa hyvyydessäsi
runsaasti kaikkia elämän lahjoja.
Ja kun vaikeudet kohtaavat,
sinä autat meitä kestämään.
Suo hyvyytesi herättää meissä rakkautta
sinua ja toisiamme kohtaan,
ettemme eläisi vain itseämme varten.
Auta meitä uskollamme ja elämällämme
ylistämään sinua.
Tätä pyydämme Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Aamen.
15. sunnuntai helluntaista
Kiitollisuus
Jes. 24: 14-16; 2. Kor. 9: 6-15;
Joh. 5: 1-15
Joka päivä on jotain kiitettävää. Ainakin jos haluamme uskoa skotlantilaista pappia Alexander Whytea. Hän oli tunnettu rukouksistaan, joihin hän aina löysi jotain, mistä olla kiitollinen.
Eräänä sunnuntaiaamuna, kun Whyte oli nousemassa lukupulpettiin rukoilemaan, ulkona oli todella ankea ja synkkä ilma. Eräs seurakuntalaisista ajatteli itsekseen, että ”pastorilla ei varmasti näin kurjana päivänä ole mitään kiitoksen sanoja meidän Herrallemme”. No, seurakuntalaisen yllätykseksi, Whyte aloitti rukouksen sanoen: ”Jumala, me kiitämme sinua siitä, että aina ei ole tällainen sää.”
Minulle tulee tästä kertomuksesta mieleen, että ehkä kiittämisessä tärkeintä ei ole se, mistä kiitetään, vaan se ketä kiitetään. On sanottu, että kiitos nostaa katseen lahjasta sen antajaan. Kiittäminen siirtää katseemme siitä, mitä saamme tai mitä olemme saaneet, häneen, joka on tämän lahjan antanut. Kiittäminen saa iloitsemaan hänen hyvyydestään.
Sopisiko siksi, että tänään emme päivän evankeliumikertomuksen äärellä jää pohtimaan sitä, kuinka Betesdan altaan kuohuminen saattoi olla mahdollista, tai sitä, mitä sapattina on lupa tehdä. Sopisiko, että keskitymme kohtaamiseen Jeesuksen ja sairaan miehen välillä, siihen lahjaan, jonka Jeesuksen kohtaaminen antaa.
Sillä tuo lahja oli totta siitä huolimatta, ettei mies tälläkään kertaa ehtinyt ensimmäisenä altaalle. Se oli totta siitä huolimatta, että Jeesus paransi sapattina. Se oli totta, koska Jeesus, eikö vain, oli kiinnostunut tästä miehestä, halusi hänet kohdata, parantaa ja armahtaa häntä.
Jeesus näki miehen muiden sairaiden joukossa ja tuli juuri tämän miehen luokse. Vapahtajan kysymys: ”Tahdotko tulla terveeksi?” on jo lahjan ojentamista. Tahdotko ottaa vastaan sen, mitä voin sinulle tarjota. Tahdotko tulla terveeksi, tahdotko saada anteeksi, tahdotko että sinua rakastetaan.
Ja eikö miehen vastaus ole avunpyyntö, sen tunnustamista, että ”Herra, tarvitsen apua. -- Minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen. -- Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Eikö tämä ole myös tuohon Jeesuksen lahjaan tarttumista. Kyllä Herra, tahdon tulla terveeksi. Tahdon ottaa sinun lahjasi vastaan.
Eikö tämä voisi olla rohkaisuna myös meille siitä, että Jeesukselle voimme mekin huokaista ja tunnustaa kaiken avuttomuutemme ja epäonnistumisemme, että saamme hänelle viedä sairautemme ja heikkoutemme luottaen lujasti siihen, että Jeesus on kiinnostunut myös siitä, miten meillä, sinulla ja minulla menee. Väkijoukon keskellä Jeesus huomaa sinutkin. Henkilökohtaisesti hän kysyy, voinko auttaa, mikä sinua painaa, tahdotko ottaa vastaan sen, mitä voin sinulle tarjota.
Evankeliumin mies paranee, ei Jeesuksen tempuilla tai taioilla, vaan Jeesuksen sanoilla. ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Jeesuksen sanat ovat myös meille niitä hoitavia, parantavia sanoja. Pyhä Raamattu on meille lahja, jossa Jeesus tulee luoksemme henkilökohtaisesti. Myös tämän päivän evankeliumin sanoissa.
Myös ehtoollinen on lahja. Myös ehtoollisessa Kristus kohtaa sinut ja minut henkilökohtaisesti. Kun tulet anteeksiantamuksen aterialle, Pyhä Henki vakuuttaa, että Vapahtaja on sovittanut juuri sinunkin syntisi. Leipä, Kristuksen ruumis, vahvistaa ja ravitsee, sinuakin. Viini, Kristuksen veri, virvoittaa ja tuo lohdutuksen, sinullekin.
Sanansa ja ehtoollisen kautta Jeesus antaa lahjansa meille, kohtaamisen lahjan. Hän tulee luoksemme. Tahtoo kohdata meidät. Jospa hän meitä näillä lahjoilla muistuttaa, että hän tahtoo meitäkin rakastaa ehjemmiksi. Parantaa meidätkin kaikesta siitä, mikä estää elämästä elämän lahjaa todeksi, kaikesta siitä, mikä vie meitä kauemmaksi Jumalasta, elämän lähteestä. Kaikesta siitä, mikä meissä estää ottamasta hänen lahjaansa vastaan. Tai estää meitä kiittämästä ja näin näkemästä lahjan antajaa. Sillä kiittämättömyyttä on se, mikä synkentää sydämen niin, ettemme näe Jumalaa, kaikkien lahjojen antajaa.
Parannettuaan miehen Jeesus löytää hänet myöhemmin temppelistä. Mitä luulet, mitä mies siellä tekee? Minusta tuntuu, että mies on mennyt kiittämään. Hän on nostanut katseensa lahjasta sen antajaan. Varmasti on niin, että mies iloitsee omasta muuttuneesta voinnistaan, mutta hän näkee myös enemmän. Hän näkee asian kiitollisin silmin ja kiitollisin sydämin. Kiitollinen sydän voi nähdä ahdingot ja hädänkin Jumalan mahdollisuutena ja kanavana hänen avulleen. Siksi kohtaaminen Jeesuksen ja miehen välillä on evankeliumia tälle päivälle. Se rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissakin kääntymään antajan ja auttajan puoleen.
Kiitos siirtää katseemme lahjasta lahjan antajaan.
Siksi haluan kysyä sinulta: mistä olet tänään kiitollinen? Mistä haluaisit Jumalaa kiittää? Tai mitkä ovat niitä ahdinkoja, joissa katseellasi etsiskelet armahtavan Jumalan kasvoja? Minkä pylväshallin varjossa sinä odotat, että Jeesus tulisi ja kohtaisi sinut?
Haluan rohkaista sinua. Sydämesi hiljaisuudessa tai keuhkojesi voimalla kerro Jumalalle kiitoksesi ja kaipuusi. Kun katseemme nousee lahjojen antajaan, sydämemme saa ehkä saman innon ja selkeyden elämään kuin mitä tuo evankeliumin mies sai Jeesuksen kohdattuaan ja temppelistä lähtiessään. Kiitollisuus hänessä sai hänet kertomaan parantajastaan. Hän lähti ja kertoi juutalaisille, että Jeesus se oli, joka hänet oli parantanut.
Samoin voisi meissäkin kiitollisuus saada aikaan Jeesuksesta kertomisen. En nyt tarkoita, että säntäisimme välittömästi messun jälkeen ulos julistamaan Kristuksesta sinne tänne. Vaan sen sijaan voivat meidän tekomme ja sanamme ylistää Jumalaa. Ja siinä tehtävässä ja sillä paikalla, jonka kukin on elettäväkseen saanut.
Sillä voisiko kiitollisuus olla yksi sana rakkaudelle? Kiitollisuus, joka kumpuaa kohtaamisesta armahtavan Jumalan kanssa, kohtaamisesta Vapahtajan kanssa, tämä kiitollisuus voi saada meissäkin aikaan rakkauden tekoja ja sanoja, ylistäviä tekoja ja sanoja. Se voi avata silmämme ja sydämemme näkemään toinen ihminen, lähimmäinen, saada kiinnostumaan hänen elämästään, kohtaamaan hänet kokonaisena, Jumalan luomana ja lunastamana ja pyhittämänä ihmisenä hänen tarpeistaan ja heikkouksistaan tai sairauksistaan huolimatta. Voisiko kiitollisuus olla rakkautta, koska me saamme sen eteenpäin vietäväksi, lahjana, Jumalalta, lahjojen antajalta.
Rukoilkaamme.
Rakas Jumala.
Sinä annat meille suuressa hyvyydessäsi
runsaasti kaikkia elämän lahjoja.
Ja kun vaikeudet kohtaavat,
sinä autat meitä kestämään.
Suo hyvyytesi herättää meissä rakkautta
sinua ja toisiamme kohtaan,
ettemme eläisi vain itseämme varten.
Auta meitä uskollamme ja elämällämme
ylistämään sinua.
Tätä pyydämme Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.
Aamen.
Kommentit