Saarna 15.5.2011
Talviriparin 9944 konfirmaatiomessu
3. su pääsiäisestä (Jumalan kansan koti-ikävä)
Joh. 17: 11-17
Jeesus rukoili ja sanoi:
"Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.
Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus."
Saarna
”Jeesustellaanko me?” Tämä kysymys esitettiin heti kättelyssä, kun ensimmäisen kerran kokoonnuimme tämän rippikouluryhmän kanssa. ”Jeesustellaanko me?”
Jotenkin ajattelin, että kysymyksen takana oli pelko siitä, että rippikoulussa vain puhutaan Jeesuksesta väsyksiin saakka. Taisin vastata jotenkin niin, että kyllä meidän taitaa täytyä Jeesuksestakin täällä puhua, koska ilman häntä emme rippikoulussakaan olisi.
Mutta eihän rippikoulumme pelkäksi puheeksi jäänyt. Rippikoulun aikana ja etenkin siellä Piispalan riparilla päivät kuluivat mukavasti yhdessä leikkien ja laulaen, välillä hartauksiin hiljentyen, iltaisin isosten sketseille nauraen. Muutamana päivänä toiset nousivat hevosen selkään, toiset kokeilivat curlingia ja jousiammuntaa. Jalkapalloa potkittiin, kiekkokaukalossa vedettiin lämäreitä, sählykentälläkin hikoiltiin. Ja kyllä me Jeesuksestakin puhuttiin. Tutustuttiin Jeesuksen elämään ja opetuksiin monin tavoin, kuten piirtäen ja näytellen ja yhteisiä leirijumalanpalveluksia eri tehtävin valmistellen.
Puhetta Jeesuksesta pidettiin. Mutta ehkäpä silläkin on väliä, mitä Jeesus puhuu meille? Päivän evankeliumiteksti on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta. Jeesus rukoilee. Viimeisenä yönä ennen hänen ristinkuolemaansa Jeesus rukoilee omiensa puolesta. Hän rukoilee sinun ja minun puolesta. Me olemme hänelle niin rakkaita, että hän pyytää: ”Suojele heitä.” ”Varjele heidät pahalta.” ”Pyhitä heidät totuudellasi.”
Jeesus rukoili, että taivaan Isä suojelisi ja varjelisi meitä.
Tämä on evankeliumia erityisesti jokaisen äidin ja isän korville. Te vanhemmat jo tähän mennessä tiedätte kuinka vaikeaa on se, etteivät omat kätemme riitä suojelemaan lapsiamme ja nuoriamme. Varjelemaan heitä kaikelta siltä odottamattomalta ja myös siltä pahalta, mitä elämä voi tuoda eteen.
Ja kun omat kätemme eivät tähän pysty, Jeesus rohkaisee meitä luottamaan Jumalan varjelukseen. Mutta jotain me voimme omillakin käsillänne tehdä. Me voimme ristiä ne ja rukoilla. Rukoilla kuten Jeesus rukoili: Isä, suojele heitä, Jumala, varjele heitä.
Te kummit olette olleet näiden nuorten mukana tähän saakka, olette kantaneet heitä rukouksin ja kulkeneet rinnalla tukien heitä rakkaudella ja läsnäolollanne. Nämä nuoret tarvitsevat edelleen ihmisiä, jotka ristivät kätensä ja rukoilevat heidän puolestaan ja auttavat heitä kasvamaan kristittyinä. Olkaa te, vanhemmat ja kummit, läheiset ja seurakuntalaiset, heidän tukenaan, niin että he vahvistuisivat uskossa ja kulkisivat ikuisen elämän tietä. Kaikkivaltias, armollinen Jumala teitä siinä auttakoon.
Jeesus rukoili meille siis suojelusta ja varjelusta. Mutta hän pyysi myös, että Jumala pyhittäisi meidät. Pyhitä heidät totuudellasi. Jeesus ei kuolemansa ja ylösnousemisensa ja taivaaseenastumisensa jälkeen jättänyt omiaan yksin tänne maailmaan. Hän lähetti Pyhän Hengen pitämään meistä huolta. Pyhä Henki on Totuuden Henki, joka pyhittää. Jo kasteessa me olemme saaneet Pyhän Hengen lahjaksi. Pyhä Henki auttaa meitä turvautumaan Jumalaan. Pyhä Henki auttaa meitä luottamaan hänen apuunsa. Pyhä Henki auttaa meitä uskomaan Jeesukseen.
Tänään haluaisinkin jokaista teistä täällä rohkaista luottamaan siihen, että tapahtuipa siinä omassa elämässä tai läheisen elämässä mitä tahansa, Jumala on luvannut olla lähellä. Sama Jumala, joka jo kasteessa on kutsunut nimeltä omakseen, ottanut varjelukseensa ja armahduksensa alle.
Rippikoulussa tästä Jumalasta on puhuttu ja on myös luettu. On luettu Raamattua, Jumalan sanaa. Ja Jeesus juuri rukoili sanoen ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus”.
Rippikoulun opettajana katson rippikoulun jälkeen peiliin ja kyselen itseltäni, olisinko ehkä voinut opettaa selkeämmin tai paremmin, onkohan opetuksestani jäänyt mitään mieleen. Riippumatta siitä, kuinka hyvin me opettajat olemme onnistuneet, te konfirmoitavat nuoret olette oppineet muiden asioiden joukossa yhden erityisen tärkeän taidon. Osaatte käyttää ja lukea Raamattua. Osaatte nyt ottaa myös itse selvää, kuka Jeesus on, kuka Jumala on, mitä Jeesus meille sanoo.
Me tarvitsemme elämässä erilaisia taitoja. ratsastuksessa tarvitaan taitoja, jotta pysyy satulassa, liikunnassa tarvitaan taitoja, jotta peli onnistuu jalkapallokentällä, jääkiekkokaukalossa tai salibandymailan varressa. Onneksi myös kristittynä voi kasvaa ja onneksi se oma usko voi vahvistua.
Siksi Raamatun lukeminen on kuin vapaapotkun harjoittelemista tai oman ratsun kanssa ajan viettämistä. Suhde palloon tai kiekkoon tai hevoseen syvenee, kun antaa harrastukselle aikaa. Kun annat aikaa Raamatulle elämäsi keskellä, suhde Jeesukseen syvenee, usko Jumalaan saa uutta potkua.
Raamatun äärellä saamme lukea monista Jumalan lupauksista. Yksi lupaus on se, jonka olemme jo tänään kuulleet: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”
Tähän lupaukseen haluan tänään teitä jokaista rohkaista luottamaan, siihen, että sinä olet Jumalalle rakas. Koska aina ei elämässä mene niin kuin toivoisi. Aina ei tule menestystä eikä voittoa. Joskus sitä putoaa hevosen selästä eivätkä yläveivitkään onnistu. Omat taitomme eivät useissa tilanteissa riitä ja välillä tulee tehtyä virheitä, sellaisiakin joilla satutamme toisia.
Silloinkin kun elämässä tulee näitä vaikeita vaiheita, saat Jumalan lapseksi kastettuna edelleen luottaa siihen, että olet Jumalalle rakas. Niin rakas, että hän sinun vuoksesi antoi Jeesuksen ristille kuolemaan, sovittamaan sinun ja minun syntimme, jotta sinä ja minä saisimme anteeksi ja pääsisimme taivaan kotiin.
Uskoa tällaiseen rakastavaan Jumalaan konfirmaatio vahvistaa. Tätä luottamusta me rukoilemme tänään erityisesti teille nuorille. Rukoilkaamme:
Jeesus Kristus.
Usko sinuun on matka ja tie,
jota kulkiessa eteemme avautuu yhä uusia näköaloja.
Kiitos, että tämän matkan aikana
opimme tuntemaan yhä paremmin sinua.
Jeesus, suojele meitä ja varjele meitä.
Pidä meidät tällä tiellä
ja vie meidät kaikki perille taivaan kotiin.
Aamen.
Talviriparin 9944 konfirmaatiomessu
3. su pääsiäisestä (Jumalan kansan koti-ikävä)
Joh. 17: 11-17
Jeesus rukoili ja sanoi:
"Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.
Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus."
Saarna
”Jeesustellaanko me?” Tämä kysymys esitettiin heti kättelyssä, kun ensimmäisen kerran kokoonnuimme tämän rippikouluryhmän kanssa. ”Jeesustellaanko me?”
Jotenkin ajattelin, että kysymyksen takana oli pelko siitä, että rippikoulussa vain puhutaan Jeesuksesta väsyksiin saakka. Taisin vastata jotenkin niin, että kyllä meidän taitaa täytyä Jeesuksestakin täällä puhua, koska ilman häntä emme rippikoulussakaan olisi.
Mutta eihän rippikoulumme pelkäksi puheeksi jäänyt. Rippikoulun aikana ja etenkin siellä Piispalan riparilla päivät kuluivat mukavasti yhdessä leikkien ja laulaen, välillä hartauksiin hiljentyen, iltaisin isosten sketseille nauraen. Muutamana päivänä toiset nousivat hevosen selkään, toiset kokeilivat curlingia ja jousiammuntaa. Jalkapalloa potkittiin, kiekkokaukalossa vedettiin lämäreitä, sählykentälläkin hikoiltiin. Ja kyllä me Jeesuksestakin puhuttiin. Tutustuttiin Jeesuksen elämään ja opetuksiin monin tavoin, kuten piirtäen ja näytellen ja yhteisiä leirijumalanpalveluksia eri tehtävin valmistellen.
Puhetta Jeesuksesta pidettiin. Mutta ehkäpä silläkin on väliä, mitä Jeesus puhuu meille? Päivän evankeliumiteksti on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta. Jeesus rukoilee. Viimeisenä yönä ennen hänen ristinkuolemaansa Jeesus rukoilee omiensa puolesta. Hän rukoilee sinun ja minun puolesta. Me olemme hänelle niin rakkaita, että hän pyytää: ”Suojele heitä.” ”Varjele heidät pahalta.” ”Pyhitä heidät totuudellasi.”
Jeesus rukoili, että taivaan Isä suojelisi ja varjelisi meitä.
Tämä on evankeliumia erityisesti jokaisen äidin ja isän korville. Te vanhemmat jo tähän mennessä tiedätte kuinka vaikeaa on se, etteivät omat kätemme riitä suojelemaan lapsiamme ja nuoriamme. Varjelemaan heitä kaikelta siltä odottamattomalta ja myös siltä pahalta, mitä elämä voi tuoda eteen.
Ja kun omat kätemme eivät tähän pysty, Jeesus rohkaisee meitä luottamaan Jumalan varjelukseen. Mutta jotain me voimme omillakin käsillänne tehdä. Me voimme ristiä ne ja rukoilla. Rukoilla kuten Jeesus rukoili: Isä, suojele heitä, Jumala, varjele heitä.
Te kummit olette olleet näiden nuorten mukana tähän saakka, olette kantaneet heitä rukouksin ja kulkeneet rinnalla tukien heitä rakkaudella ja läsnäolollanne. Nämä nuoret tarvitsevat edelleen ihmisiä, jotka ristivät kätensä ja rukoilevat heidän puolestaan ja auttavat heitä kasvamaan kristittyinä. Olkaa te, vanhemmat ja kummit, läheiset ja seurakuntalaiset, heidän tukenaan, niin että he vahvistuisivat uskossa ja kulkisivat ikuisen elämän tietä. Kaikkivaltias, armollinen Jumala teitä siinä auttakoon.
Jeesus rukoili meille siis suojelusta ja varjelusta. Mutta hän pyysi myös, että Jumala pyhittäisi meidät. Pyhitä heidät totuudellasi. Jeesus ei kuolemansa ja ylösnousemisensa ja taivaaseenastumisensa jälkeen jättänyt omiaan yksin tänne maailmaan. Hän lähetti Pyhän Hengen pitämään meistä huolta. Pyhä Henki on Totuuden Henki, joka pyhittää. Jo kasteessa me olemme saaneet Pyhän Hengen lahjaksi. Pyhä Henki auttaa meitä turvautumaan Jumalaan. Pyhä Henki auttaa meitä luottamaan hänen apuunsa. Pyhä Henki auttaa meitä uskomaan Jeesukseen.
Tänään haluaisinkin jokaista teistä täällä rohkaista luottamaan siihen, että tapahtuipa siinä omassa elämässä tai läheisen elämässä mitä tahansa, Jumala on luvannut olla lähellä. Sama Jumala, joka jo kasteessa on kutsunut nimeltä omakseen, ottanut varjelukseensa ja armahduksensa alle.
Rippikoulussa tästä Jumalasta on puhuttu ja on myös luettu. On luettu Raamattua, Jumalan sanaa. Ja Jeesus juuri rukoili sanoen ”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus”.
Rippikoulun opettajana katson rippikoulun jälkeen peiliin ja kyselen itseltäni, olisinko ehkä voinut opettaa selkeämmin tai paremmin, onkohan opetuksestani jäänyt mitään mieleen. Riippumatta siitä, kuinka hyvin me opettajat olemme onnistuneet, te konfirmoitavat nuoret olette oppineet muiden asioiden joukossa yhden erityisen tärkeän taidon. Osaatte käyttää ja lukea Raamattua. Osaatte nyt ottaa myös itse selvää, kuka Jeesus on, kuka Jumala on, mitä Jeesus meille sanoo.
Me tarvitsemme elämässä erilaisia taitoja. ratsastuksessa tarvitaan taitoja, jotta pysyy satulassa, liikunnassa tarvitaan taitoja, jotta peli onnistuu jalkapallokentällä, jääkiekkokaukalossa tai salibandymailan varressa. Onneksi myös kristittynä voi kasvaa ja onneksi se oma usko voi vahvistua.
Siksi Raamatun lukeminen on kuin vapaapotkun harjoittelemista tai oman ratsun kanssa ajan viettämistä. Suhde palloon tai kiekkoon tai hevoseen syvenee, kun antaa harrastukselle aikaa. Kun annat aikaa Raamatulle elämäsi keskellä, suhde Jeesukseen syvenee, usko Jumalaan saa uutta potkua.
Raamatun äärellä saamme lukea monista Jumalan lupauksista. Yksi lupaus on se, jonka olemme jo tänään kuulleet: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”
Tähän lupaukseen haluan tänään teitä jokaista rohkaista luottamaan, siihen, että sinä olet Jumalalle rakas. Koska aina ei elämässä mene niin kuin toivoisi. Aina ei tule menestystä eikä voittoa. Joskus sitä putoaa hevosen selästä eivätkä yläveivitkään onnistu. Omat taitomme eivät useissa tilanteissa riitä ja välillä tulee tehtyä virheitä, sellaisiakin joilla satutamme toisia.
Silloinkin kun elämässä tulee näitä vaikeita vaiheita, saat Jumalan lapseksi kastettuna edelleen luottaa siihen, että olet Jumalalle rakas. Niin rakas, että hän sinun vuoksesi antoi Jeesuksen ristille kuolemaan, sovittamaan sinun ja minun syntimme, jotta sinä ja minä saisimme anteeksi ja pääsisimme taivaan kotiin.
Uskoa tällaiseen rakastavaan Jumalaan konfirmaatio vahvistaa. Tätä luottamusta me rukoilemme tänään erityisesti teille nuorille. Rukoilkaamme:
Jeesus Kristus.
Usko sinuun on matka ja tie,
jota kulkiessa eteemme avautuu yhä uusia näköaloja.
Kiitos, että tämän matkan aikana
opimme tuntemaan yhä paremmin sinua.
Jeesus, suojele meitä ja varjele meitä.
Pidä meidät tällä tiellä
ja vie meidät kaikki perille taivaan kotiin.
Aamen.
Kommentit