Palmusunnuntain saarna 17.4.2011
2. Kor. 2:14-17
Joh. 12:1-8
Saarna
Kuinka hän tekee Jeesukselle noin? Näin saattaisin hyvinkin Juudaksen kanssa kauhistella, jos olisin mukana tuossa pöytäseurueessa ja näkisin Marian kaatavan tuon hyvin kalliin nardusöljypullollisen Jeesuksen jalkoihin. Kuinka Maria tekee Jeesukselle noin?
Kuinka he tekevät Jeesukselle noin? Ihmettelisin yhdessä opetuslasten kanssa katsoessani palmunoksia heiluttavia pyhiinvaeltajia, pääsiäisjuhlille tulijoita, jotka ilohuudoin ottavat aasin varsalla ratsastavan Jeesuksen vastaan. Kuinka nämä ihmiset tekevät Jeesukselle noin?
Kuinka he saattavat tehdä Jeesukselle noin, hätääntyisin, kun sotilaat Getsemanessa ottavat Jeesuksen kiinni, vangiksi. Ja itkisin ääneen, kun he Golgatalla lyövät naulat Jeesuksen käsiin ja jalkoihin. Kuinka he ikinä voivat tehdä Jeesukselle noin, minun Jeesukselleni.
Minä ymmärtämätön. Opetuslasten tavoin olen kovin usein niin hidas käsittämään, mitä Jeesukselle hänen viimeisinä päivinään tapahtui. Miksi hänet voideltiin, miksi hän ratsasti aasilla, miksi hänet vangittiin, tuomittiin, naulittiin ristille. Se, mitä silmämme näkevät, usein estää sydäntämme näkemästä. Usko näkee enemmän. Siksi usko uskaltaa.
Sen tähden Jeesuksen jalkojen juureen polvistuneen Marian kysymys meille ei tänään ole niinkään se, mitä muut ovat Jeesukselle tehneet. Hänen kysymyksensä meille on siinä, mitä me olemme valmiit tekemään Jeesukselle.
Olenko minä valmis uhraamaan kokonaisen omaisuuden Jeesuksen tähden? Marian käyttämä nardusöljy oli Juudaksen sanojen mukaan valtavan arvokasta. Sitä oli täysi pullollinen, tuon ajan mitassa noin 320 grammaa. Jos se todella olisi voitu myydä 300 denaarista, olisi rahallinen arvo ollut yhtä paljon kuin 300 työntekijän päiväpalkka, tai lähes yhden työntekijän vuosipalkka.
Öljypullo oli Marialle siis melkoinen omaisuus, hyvän tuoksuinen omaisuus. Mutta Maria oli valmis uhraamaan sen suuremman omaisuuden tähden, Kristuksen ja hänen tuntemisensa tähden, hänen palvelemisensa tähden.
Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen
voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen
tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu.
Näin kirjoittaa Paavali. Kristuksen tunteminen aistitaan. Se kuvainnollisesti tuoksuu, epäilemättä hyvälle. Mutta se myös näkyy ja kuuluu. Jos me olemme Kristuksen tuoksu, haluammeko me, että tuoksumme tunnetaan? Haluammeko näyttää sen, että tunnemme Kristuksen, että olemme kristittyjä? Olemmeko Marian tavoin valmiit uhraamaan omastamme Jeesuksen tähden?
Olenko valmis uhraamaan oman maineeni hänen maineensa tähden? Valmis uhraamaan oman kunniani hänen kunniansa tähden? Jotenkin tuntuu siltä, että tämän päivän maailmassa tätä valmiutta meiltä kristityiltä tarvitaan ja kaivataan. Myös täällä Jyväskylässä.
Tarvitaan, koska meidän sanomamme, meidän Kristuksemme, joka on meidän omaisuutemme, on jotain ihan muuta kuin mitä maailma voi koskaan tarjota. Valmiuttamme kaivataan, koska jos kirkkomme uskossa on jotain luovuttamatonta, ja onhan siinä, se on Kristuksen persoona. Ei luovuta hänestä. Jos joku haluaa ostaa pullollisen aitoa kallista nardusöljyä, emme me hänelle myy vedellä laimennettua sekoitusta. Meidän
kristittyjen tuoksun tarvitsee olla vahva, jotta tuo tuoksu, Kristuksen tuntemisen tuoksu tarttuisi. Jotta se olisi monelle ”elämän tuoksu, joka tuo elämän.”
Tätä valmiutta koetellaan erityisesti vaikeina aikoina. Olenko valmis heiluttelemaan palmunoksaani myös silloin, kun ympärilläni ei ole suurta hurraavaa joukkoa ja hyvä meininki, vaan kun pikemminkin tunnen olevani oksani kanssa yksin, ehkä arkana, pettyneenä, uskossani epävarmana. Kun vastoinkäymisen kohdatessa hiljaa kyselen, oletko sinä Jeesus todella se, joka tulit minua auttamaan.
Silloin, vaikeina hetkinä on hyvä pysähtyä ja kysyä mikä lopulta on kaikkein keskeisintä. Keskeisintä ei ole se, mitä muut ovat Jeesukselle tehneet, eikä ehkä sekään mitä minä koskaan olisin valmis hänelle tekemään. Kaikkein keskeisintä on kuitenkin lopulta se, mitä Jeesus on tehnyt sinulle ja minulle.
Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.
Sanoessaan näin köyhistä Jeesus tuskin tarkoitti kieltää meitä auttamasta köyhiä tai muitakaan avun tarpeessa olevia. Hän tiesi, että köyhien auttaminen ja lähimmäisen palveleminen on äärimmäisen oikein. Mutta emmehän me voi lopulta rakentaa elämäämme omien oikeiden tekojemme tai oman uhrautumisemme varaan, vaan lopulta Jeesuksen tekojen, Jeesuksen uhrautumisen varaan.
Maria voiteli Jeesuksen jalat rakkaudestaan, mutta samalla hän teki sen Jeesuksen hautaamista varten. Jeesus tiesi, minne hänen tiensä Betaniasta, Lasaruksen, Martan ja Marian luota kävisi. Edessä olisi kärsimyksen viikko, joka johtaisi hänen kuolemaansa. Mutta vaikka hän tiesi sen, hän ei laatinut toista matkasuunnitelmaa. Hän otti aasin, hän ratsasti kuninkaana, jonka suosio ei pitkään kestänyt. Hän kulki tien Betaniasta Jerusalemiin, Getsemanesta tuomiolle. Golgatalle ja ristinpuulle. Ristinpuulta kalliohautaan.
Jeesus tiesi, että tuo tie olisi hänelle kuoleman tie. Mutta sinulle ja minulle tuo tie oli elämän tie. Siksi keskeisintä on se, mitä Jeesus teki. Hän antoi henkensä, hän antoi elämän.
Rukous
Jeesus Kristus.
Me ylistämme sinua siitä, että kuljit tiesi loppuun saakka.
Ihmiset juhlivat tuloasi Jerusalemiin,
mutta jättivät sinut sitten yksin kärsimään.
Anna meille rohkeutta ja lujuutta,
niin että pysyisimme sinussa
myös vaikeuksien ja vastoinkäymisten hetkinä.
Aamen.
2. Kor. 2:14-17
Joh. 12:1-8
Saarna
Kuinka hän tekee Jeesukselle noin? Näin saattaisin hyvinkin Juudaksen kanssa kauhistella, jos olisin mukana tuossa pöytäseurueessa ja näkisin Marian kaatavan tuon hyvin kalliin nardusöljypullollisen Jeesuksen jalkoihin. Kuinka Maria tekee Jeesukselle noin?
Kuinka he tekevät Jeesukselle noin? Ihmettelisin yhdessä opetuslasten kanssa katsoessani palmunoksia heiluttavia pyhiinvaeltajia, pääsiäisjuhlille tulijoita, jotka ilohuudoin ottavat aasin varsalla ratsastavan Jeesuksen vastaan. Kuinka nämä ihmiset tekevät Jeesukselle noin?
Kuinka he saattavat tehdä Jeesukselle noin, hätääntyisin, kun sotilaat Getsemanessa ottavat Jeesuksen kiinni, vangiksi. Ja itkisin ääneen, kun he Golgatalla lyövät naulat Jeesuksen käsiin ja jalkoihin. Kuinka he ikinä voivat tehdä Jeesukselle noin, minun Jeesukselleni.
Minä ymmärtämätön. Opetuslasten tavoin olen kovin usein niin hidas käsittämään, mitä Jeesukselle hänen viimeisinä päivinään tapahtui. Miksi hänet voideltiin, miksi hän ratsasti aasilla, miksi hänet vangittiin, tuomittiin, naulittiin ristille. Se, mitä silmämme näkevät, usein estää sydäntämme näkemästä. Usko näkee enemmän. Siksi usko uskaltaa.
Sen tähden Jeesuksen jalkojen juureen polvistuneen Marian kysymys meille ei tänään ole niinkään se, mitä muut ovat Jeesukselle tehneet. Hänen kysymyksensä meille on siinä, mitä me olemme valmiit tekemään Jeesukselle.
Olenko minä valmis uhraamaan kokonaisen omaisuuden Jeesuksen tähden? Marian käyttämä nardusöljy oli Juudaksen sanojen mukaan valtavan arvokasta. Sitä oli täysi pullollinen, tuon ajan mitassa noin 320 grammaa. Jos se todella olisi voitu myydä 300 denaarista, olisi rahallinen arvo ollut yhtä paljon kuin 300 työntekijän päiväpalkka, tai lähes yhden työntekijän vuosipalkka.
Öljypullo oli Marialle siis melkoinen omaisuus, hyvän tuoksuinen omaisuus. Mutta Maria oli valmis uhraamaan sen suuremman omaisuuden tähden, Kristuksen ja hänen tuntemisensa tähden, hänen palvelemisensa tähden.
Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen
voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen
tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu.
Näin kirjoittaa Paavali. Kristuksen tunteminen aistitaan. Se kuvainnollisesti tuoksuu, epäilemättä hyvälle. Mutta se myös näkyy ja kuuluu. Jos me olemme Kristuksen tuoksu, haluammeko me, että tuoksumme tunnetaan? Haluammeko näyttää sen, että tunnemme Kristuksen, että olemme kristittyjä? Olemmeko Marian tavoin valmiit uhraamaan omastamme Jeesuksen tähden?
Olenko valmis uhraamaan oman maineeni hänen maineensa tähden? Valmis uhraamaan oman kunniani hänen kunniansa tähden? Jotenkin tuntuu siltä, että tämän päivän maailmassa tätä valmiutta meiltä kristityiltä tarvitaan ja kaivataan. Myös täällä Jyväskylässä.
Tarvitaan, koska meidän sanomamme, meidän Kristuksemme, joka on meidän omaisuutemme, on jotain ihan muuta kuin mitä maailma voi koskaan tarjota. Valmiuttamme kaivataan, koska jos kirkkomme uskossa on jotain luovuttamatonta, ja onhan siinä, se on Kristuksen persoona. Ei luovuta hänestä. Jos joku haluaa ostaa pullollisen aitoa kallista nardusöljyä, emme me hänelle myy vedellä laimennettua sekoitusta. Meidän
kristittyjen tuoksun tarvitsee olla vahva, jotta tuo tuoksu, Kristuksen tuntemisen tuoksu tarttuisi. Jotta se olisi monelle ”elämän tuoksu, joka tuo elämän.”
Tätä valmiutta koetellaan erityisesti vaikeina aikoina. Olenko valmis heiluttelemaan palmunoksaani myös silloin, kun ympärilläni ei ole suurta hurraavaa joukkoa ja hyvä meininki, vaan kun pikemminkin tunnen olevani oksani kanssa yksin, ehkä arkana, pettyneenä, uskossani epävarmana. Kun vastoinkäymisen kohdatessa hiljaa kyselen, oletko sinä Jeesus todella se, joka tulit minua auttamaan.
Silloin, vaikeina hetkinä on hyvä pysähtyä ja kysyä mikä lopulta on kaikkein keskeisintä. Keskeisintä ei ole se, mitä muut ovat Jeesukselle tehneet, eikä ehkä sekään mitä minä koskaan olisin valmis hänelle tekemään. Kaikkein keskeisintä on kuitenkin lopulta se, mitä Jeesus on tehnyt sinulle ja minulle.
Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.
Sanoessaan näin köyhistä Jeesus tuskin tarkoitti kieltää meitä auttamasta köyhiä tai muitakaan avun tarpeessa olevia. Hän tiesi, että köyhien auttaminen ja lähimmäisen palveleminen on äärimmäisen oikein. Mutta emmehän me voi lopulta rakentaa elämäämme omien oikeiden tekojemme tai oman uhrautumisemme varaan, vaan lopulta Jeesuksen tekojen, Jeesuksen uhrautumisen varaan.
Maria voiteli Jeesuksen jalat rakkaudestaan, mutta samalla hän teki sen Jeesuksen hautaamista varten. Jeesus tiesi, minne hänen tiensä Betaniasta, Lasaruksen, Martan ja Marian luota kävisi. Edessä olisi kärsimyksen viikko, joka johtaisi hänen kuolemaansa. Mutta vaikka hän tiesi sen, hän ei laatinut toista matkasuunnitelmaa. Hän otti aasin, hän ratsasti kuninkaana, jonka suosio ei pitkään kestänyt. Hän kulki tien Betaniasta Jerusalemiin, Getsemanesta tuomiolle. Golgatalle ja ristinpuulle. Ristinpuulta kalliohautaan.
Jeesus tiesi, että tuo tie olisi hänelle kuoleman tie. Mutta sinulle ja minulle tuo tie oli elämän tie. Siksi keskeisintä on se, mitä Jeesus teki. Hän antoi henkensä, hän antoi elämän.
Rukous
Jeesus Kristus.
Me ylistämme sinua siitä, että kuljit tiesi loppuun saakka.
Ihmiset juhlivat tuloasi Jerusalemiin,
mutta jättivät sinut sitten yksin kärsimään.
Anna meille rohkeutta ja lujuutta,
niin että pysyisimme sinussa
myös vaikeuksien ja vastoinkäymisten hetkinä.
Aamen.
Kommentit