Islannin tulivuori sekoitti messuvuoroja siten, että hyppäsin avustajasta liturgiksi. Saarnaan syventyminen jäi tavallista lyhyemmäksi. Hyvä mieli siitä kuitenkin jäi itselle ja kirkon eteisessä sain myös kiitollista palautetta. Aina tulisi muistaa ohjata kiitos sille, jolle kiitos kuuluu, sille, joka antaa sanat.
Messun jälkeen minulla oli kaksi kastetta, joista molemmista jäi iloinen ja levollinen fiilis. Ensimmäinen vauva huusi alussa viisi minuuttia, kunnes simahti. Toinen vauva oli koko toimituksen tyynesti, isoveli villitsi tunnelmaa senkin edestä. Tällaisen sunnuntain iltana mieli on kevyt ja kiitosta kupliva. Alla päivän puheista ensimmäinen.
***
Saarna Kaupunginkirkossa 25.4.2010 klo 10
3. sunnuntai pääsiäisestä
Jumalan kansan koti-ikävä
Päivän tekstit:
Jes. 40: 26-31
Hepr. 13: 12-16
Joh. 16: 16-23
Saarna
Kun esikoisemme syntyi, odotusta kesti koko päivän ajan. Aamukymmenen jälkeen lähdettiin osastolle, iltakymmeneltä putkahti poika maailmaan. Isänä lievensin synnyttämisen tuskaa tekemällä tarkkoja merkintöjä muistikirjaan: Taksi soitetaan klo 10.40. Osastolle saavutaan 11.10. Äiti ottaa epiduraalin 17.15. Ponnistaminen alkaa klo 20.55. Suloinen poika syntyy 22.04.
Muistiinpanot toimivat minulle kipulääkkeinä, kun en odottelulta osannut mitään muuta kuin turhautua. Äiti sai oikeaan kipuunsa kuitenkin puudutuksen, epiduraalipiikin, kaksikin. Mutta tottahan se on: ”kun lapsi on syntynyt, äiti” – tai isä – ”ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan.”
Jeesus vertaa opetuslasten tuskaa synnyttävän naisen tuskaan. Täytyy toki muistaa, että Jeesuksen aikana ei synnyttäville ollut tarjolla epiduraaleja tai kummemmin muitakaan puudutuksia. Mutta mikä on tuo opetuslasten tuska, mikä on heidän murheensa, mikä on tuo heidän itkunsa ja valituksensa aika?
Meillä on ainakin kaksi vaihtoehtoa tuolle tuskan ajalle. Ensiksikin, se voi olla aika Jeesuksen kuoleman ja Jeesuksen ylösnousemuksen välillä. Inhimillisin silmin katsottuna Jeesuksen ristinkuolema näyttää lopulta, lopulliselta, kaiken toivon päättymiseltä. Ristille on päivän evankeliumissa vain vähän aikaa. Pian Johanneksen evankeliumissa tulemme Jeesuksen jäähyväisrukoukseen ja Jeesuksen vangitsemiseen. Päivän evankeliumin sanat kuuluvat siis Jeesuksen viimeisten sanojen joukkoon, viimeisiin opetuksiin, joita hän opetuslapsilleen ennen kuolemaansa antoi.
Opetuslapsille Jeesuksen kuolema oli kauhea paikka. Mutta maailmalle ja Saatanalle se oli riemullinen erävoitto. Jumalan Poika saatiin ristille, pelistä pois. Mutta vain vähän aikaa. Vähän aikaa, ja tilanne muuttuu. ”Vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.” lupaa Jeesus. Kolme päivää. Vajaat kolme päivää sai Saatana juhlia, kunnes pelin ratkaiseva maali syntyi. Hauta oli tyhjä. Jeesus nousi kuolleista. Opetuslapset saivat kohdata ylösnousseen Herransa. Tuska muuttui iloksi. Pääsiäisen juhla alkoi.
Jeesuksen ylösnousemus muuttaa tuskan iloksi. Eikä vain opetuslasten elämässä, vaan myös meidän elämässämme.
Tuska on elon tiellämme tuttu asia. Moni meistä tietää, mitä on fyysinen tuska, olipa se synnytystuskia, sairauden vaivoja tai leikkausen aiheuttamia kipuja. Myöskään henkinen kipu ei ole vierasta. Me kärsimme täällä yksinäisyydestä, loukatuksi tulemisesta, läheisen menettämisen surusta, masennuksesta, liiallisista taakoista. Monenlaiset kivut tekevät elämästä raskasta. Ne sumentavat toivon ja vievät elämältä mielekkyyden ja tarkoituksen. Kun me joudumme kohtaamaan elämämme kipuja, helposti lähdemme etsimään niihin lievitystä. Millä vähentäisin tuskaani? Ja kun kipu on kova, silloin kipulääkkeinä toimivat kenties sellaiset asiat, jotka antavat kyllä lohdutusta, mutta vain vähän aikaa, ne antavat apua, mutta vain näennäisesti.
Siksi tämän päivän ilosanoma on siinä, että Jumalan sana lupaa meille kipuileville: Jeesuksen ylösnousemus muuttaa tuskan iloksi.
Myös meidän tuskamme. Sillä tuohon opetuslasten tuskaan mahtuvat myös kaikki meidän itkumme ja valituksemme aiheet. Kaikki ne me voimme viedä Jeesuksen ristille. Yhdessä opetuslasten kanssa me saamme itkeä Jeesuksen ristin juurella. Ja yhdessä opetuslasten kanssa saamme iloita siitä, että Jeesus nousi kuolleista ja voitti kuoleman ja kaiken pahan vallan.
Siksi toinen vaihtoehto opetuslasten tuskalle päivän evankeliumissa voi olla se tuska, jota me tunnemme tässä maailmassa. Tässä maailmassa me vielä joudumme kärsimään vaivoista ja pahan seurauksista. Mutta ”me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.” niin kuin päivän toisessa lukukappaleessa sanottiin. Me odotamme sitä elämää, jonka perillisiksi Vapahtaja on meidät kasteessa kutsunut. Tämän maailman tuskissa me suuntaamme katseemme iankaikkiseen elämään taivaassa, jonne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa. Taivaan kotiin me ikävöimme. Se on todellisuus, jossa ei ole enää kipua, tuskaa, kyyneleitä tai kuolemaa. Ja iankaikkisuuden näkökulmasta tuohon todellisuuteen on vain vähän aikaa. Siksi me iloitsemme jo nyt, vaikka vielä itkemmekin. Siksi me juhlimme ylösnousemusta, vaikka valitamme kipujamme. Jeesus muuttaa meidän kipumme. Hän muuttaa ne iloksi. Jeesus on paras kipulääkkeemme, hän vie tuskan pois tehokkaammin kuin mikään paikallispuudutus. Hän antaa kokonaisvaltaisen ilon.
Mutta me voi voimme lievittää kipujamme myös muistiinpanojen avulla. Mutta sellaisten muistiinpanojen, jotka on kirjoitettu meitä varten, jotta me muistaisimme. Nuo muistiinpanot me löydämme Raamatusta. Ne on talletettu meitä varten, jotta uskoisimme ja muistaisimme, että Jeesus todella elää. Raamattua lukemalla meidän taivaskaipuumme saa vastauksia. Meidän kipumme ovat kevyemmät kantaa, koska nuo muistiinpanot ohjaavat meitä Jeesuksen luo. Jumala itse on kanssamme matkallamme kohti taivasta.
Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus lupasi meille toisen Puolustajan siksi ajaksi, kunnes hän tulisi itse noutamaan meitä luokseen taivaan kotiin. Jeesus lupasi Pyhän Hengen rohkaisemaan meitä, vahvistamaan uskoamme, opastamaan elämäämme, auttamaaan meitä luottamaan Raamatun lupauksiin. Jumalan Pyhä Henki lääkitsee meitä Raamatun sanalla ja ehtoollisen lahjalla. Hän vahvistaa meitä aina siihen päivään, josta Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”
Tuon ilon synnyttää sydämeemme Jeesuksen ylösnousemus. Siksi seurakunta jo iloitsee tuossa ilossa. Jeesus on noussut kuolleista, voittanut kuoleman vallan ja valmistanut omilleen tien taivaan kotiin. Sitä me juhlimme jo tänään, sitä me juhlimme joka päivä.
Messun jälkeen minulla oli kaksi kastetta, joista molemmista jäi iloinen ja levollinen fiilis. Ensimmäinen vauva huusi alussa viisi minuuttia, kunnes simahti. Toinen vauva oli koko toimituksen tyynesti, isoveli villitsi tunnelmaa senkin edestä. Tällaisen sunnuntain iltana mieli on kevyt ja kiitosta kupliva. Alla päivän puheista ensimmäinen.
***
Saarna Kaupunginkirkossa 25.4.2010 klo 10
3. sunnuntai pääsiäisestä
Jumalan kansan koti-ikävä
Päivän tekstit:
Jes. 40: 26-31
Hepr. 13: 12-16
Joh. 16: 16-23
Saarna
Kun esikoisemme syntyi, odotusta kesti koko päivän ajan. Aamukymmenen jälkeen lähdettiin osastolle, iltakymmeneltä putkahti poika maailmaan. Isänä lievensin synnyttämisen tuskaa tekemällä tarkkoja merkintöjä muistikirjaan: Taksi soitetaan klo 10.40. Osastolle saavutaan 11.10. Äiti ottaa epiduraalin 17.15. Ponnistaminen alkaa klo 20.55. Suloinen poika syntyy 22.04.
Muistiinpanot toimivat minulle kipulääkkeinä, kun en odottelulta osannut mitään muuta kuin turhautua. Äiti sai oikeaan kipuunsa kuitenkin puudutuksen, epiduraalipiikin, kaksikin. Mutta tottahan se on: ”kun lapsi on syntynyt, äiti” – tai isä – ”ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan.”
Jeesus vertaa opetuslasten tuskaa synnyttävän naisen tuskaan. Täytyy toki muistaa, että Jeesuksen aikana ei synnyttäville ollut tarjolla epiduraaleja tai kummemmin muitakaan puudutuksia. Mutta mikä on tuo opetuslasten tuska, mikä on heidän murheensa, mikä on tuo heidän itkunsa ja valituksensa aika?
Meillä on ainakin kaksi vaihtoehtoa tuolle tuskan ajalle. Ensiksikin, se voi olla aika Jeesuksen kuoleman ja Jeesuksen ylösnousemuksen välillä. Inhimillisin silmin katsottuna Jeesuksen ristinkuolema näyttää lopulta, lopulliselta, kaiken toivon päättymiseltä. Ristille on päivän evankeliumissa vain vähän aikaa. Pian Johanneksen evankeliumissa tulemme Jeesuksen jäähyväisrukoukseen ja Jeesuksen vangitsemiseen. Päivän evankeliumin sanat kuuluvat siis Jeesuksen viimeisten sanojen joukkoon, viimeisiin opetuksiin, joita hän opetuslapsilleen ennen kuolemaansa antoi.
Opetuslapsille Jeesuksen kuolema oli kauhea paikka. Mutta maailmalle ja Saatanalle se oli riemullinen erävoitto. Jumalan Poika saatiin ristille, pelistä pois. Mutta vain vähän aikaa. Vähän aikaa, ja tilanne muuttuu. ”Vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.” lupaa Jeesus. Kolme päivää. Vajaat kolme päivää sai Saatana juhlia, kunnes pelin ratkaiseva maali syntyi. Hauta oli tyhjä. Jeesus nousi kuolleista. Opetuslapset saivat kohdata ylösnousseen Herransa. Tuska muuttui iloksi. Pääsiäisen juhla alkoi.
Jeesuksen ylösnousemus muuttaa tuskan iloksi. Eikä vain opetuslasten elämässä, vaan myös meidän elämässämme.
Tuska on elon tiellämme tuttu asia. Moni meistä tietää, mitä on fyysinen tuska, olipa se synnytystuskia, sairauden vaivoja tai leikkausen aiheuttamia kipuja. Myöskään henkinen kipu ei ole vierasta. Me kärsimme täällä yksinäisyydestä, loukatuksi tulemisesta, läheisen menettämisen surusta, masennuksesta, liiallisista taakoista. Monenlaiset kivut tekevät elämästä raskasta. Ne sumentavat toivon ja vievät elämältä mielekkyyden ja tarkoituksen. Kun me joudumme kohtaamaan elämämme kipuja, helposti lähdemme etsimään niihin lievitystä. Millä vähentäisin tuskaani? Ja kun kipu on kova, silloin kipulääkkeinä toimivat kenties sellaiset asiat, jotka antavat kyllä lohdutusta, mutta vain vähän aikaa, ne antavat apua, mutta vain näennäisesti.
Siksi tämän päivän ilosanoma on siinä, että Jumalan sana lupaa meille kipuileville: Jeesuksen ylösnousemus muuttaa tuskan iloksi.
Myös meidän tuskamme. Sillä tuohon opetuslasten tuskaan mahtuvat myös kaikki meidän itkumme ja valituksemme aiheet. Kaikki ne me voimme viedä Jeesuksen ristille. Yhdessä opetuslasten kanssa me saamme itkeä Jeesuksen ristin juurella. Ja yhdessä opetuslasten kanssa saamme iloita siitä, että Jeesus nousi kuolleista ja voitti kuoleman ja kaiken pahan vallan.
Siksi toinen vaihtoehto opetuslasten tuskalle päivän evankeliumissa voi olla se tuska, jota me tunnemme tässä maailmassa. Tässä maailmassa me vielä joudumme kärsimään vaivoista ja pahan seurauksista. Mutta ”me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.” niin kuin päivän toisessa lukukappaleessa sanottiin. Me odotamme sitä elämää, jonka perillisiksi Vapahtaja on meidät kasteessa kutsunut. Tämän maailman tuskissa me suuntaamme katseemme iankaikkiseen elämään taivaassa, jonne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa. Taivaan kotiin me ikävöimme. Se on todellisuus, jossa ei ole enää kipua, tuskaa, kyyneleitä tai kuolemaa. Ja iankaikkisuuden näkökulmasta tuohon todellisuuteen on vain vähän aikaa. Siksi me iloitsemme jo nyt, vaikka vielä itkemmekin. Siksi me juhlimme ylösnousemusta, vaikka valitamme kipujamme. Jeesus muuttaa meidän kipumme. Hän muuttaa ne iloksi. Jeesus on paras kipulääkkeemme, hän vie tuskan pois tehokkaammin kuin mikään paikallispuudutus. Hän antaa kokonaisvaltaisen ilon.
Mutta me voi voimme lievittää kipujamme myös muistiinpanojen avulla. Mutta sellaisten muistiinpanojen, jotka on kirjoitettu meitä varten, jotta me muistaisimme. Nuo muistiinpanot me löydämme Raamatusta. Ne on talletettu meitä varten, jotta uskoisimme ja muistaisimme, että Jeesus todella elää. Raamattua lukemalla meidän taivaskaipuumme saa vastauksia. Meidän kipumme ovat kevyemmät kantaa, koska nuo muistiinpanot ohjaavat meitä Jeesuksen luo. Jumala itse on kanssamme matkallamme kohti taivasta.
Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus lupasi meille toisen Puolustajan siksi ajaksi, kunnes hän tulisi itse noutamaan meitä luokseen taivaan kotiin. Jeesus lupasi Pyhän Hengen rohkaisemaan meitä, vahvistamaan uskoamme, opastamaan elämäämme, auttamaaan meitä luottamaan Raamatun lupauksiin. Jumalan Pyhä Henki lääkitsee meitä Raamatun sanalla ja ehtoollisen lahjalla. Hän vahvistaa meitä aina siihen päivään, josta Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.”
Tuon ilon synnyttää sydämeemme Jeesuksen ylösnousemus. Siksi seurakunta jo iloitsee tuossa ilossa. Jeesus on noussut kuolleista, voittanut kuoleman vallan ja valmistanut omilleen tien taivaan kotiin. Sitä me juhlimme jo tänään, sitä me juhlimme joka päivä.
Kommentit