Vaimo on oikeassa. Ei tämä ole enää mikään isin päiväkirja. Tästä on tullut papin puhekirja. Onko entiseen enää paluuta? En tiedä.
Viikkomessun puhe 25.2.2010 klo 13 Kaupunginkirkko
Matt. 4: 1-11
Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi." Mutta Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'"
Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'" Jeesus vastasi hänelle: "On myös kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'"
Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"
Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.
Puhe
Heräsitkö aamulla aikaisin katsomaan olympialaisia? Hyvä, että kiekkokaukaloissa sentään vielä taistellaan mitaleista. Mutta Suomen menestys Vancouverissa ei ole ollut odotetunlainen. Urheilijoiden suorituksia on kutsuttu kyykytykseksi, mahalaskuksi ja katastrofiksi. Mitalien kirkkautta ei ole saatu ihailla toivotulla tavalla. Vuosien valmistautuminen ei ole kantanut hedelmää, pettymys maistuu pahalta suussa. Kyyneleet kirvelevät silmiä.
Entäpä meidän oma kilpailumme. Saammeko elämässämme kylliksi tyylipisteitä? Onko syytä välillä käydä jäähyaitiossa? Lipsuuko suksi vai luistaako mihinkään? Kuinka usein joudumme maistamaan pettymysten kyyneleitä itsekin.
Olympiaturnaus pysäyttää penkkiurheilijat vastaanottimien ääreen. Myös paastonaika kutsuu meitä pysähtymään. Pysähtymään elämämme ja sen kaikkien kamppailujen keskellä. Katsomaan peiliin ja arvioimaan menestystämme. Kuinka olemme pärjänneet?
Kristityn taivallus ei kuitenkaan ole peliä, jossa laitetaan välineet kuntoon ja katsotaan sitten, riittääkö päivän kunto palkintokorokkeelle. Ei kristittyjen tehtävänä ole kisailla toisiaan vastaan, ikään kuin, että kuka rikkoo vähiten sääntöjä, kuka tekee vähiten syntiä. Kilpailu ja kilvoittelu käydään ennemminkin suhteessa omaan itseen ja suhteessa Jumalaan. Siksi elämän pettymyksissä ja elämän koettelemuksissa suurin tappiomme on siinä, jos menetämme uskomme Jumalaan, jos luottamuksemme Vapahtajaan häviää.
Ei Jeesus luvannut seuraajilleen helppoa elämää. Hän ei luvannut, että kristityn elämästä puuttuvat vastoinkäymiset ja rämpimiset. Usein asia on päinvastoin. Usko Jeesukseen ei poista elämästämme vaikeuksia, mutta vaikeudet elämässämme voivat lujittaa uskoamme häneen. Usko auttaa selviämään vaikeuksien läpi.
Olympialaisissa meidän katseemme kohdistuu niihin, joiden kaulassa roikkuvat kirkkaimmat mitalit, voittajiin. Paastonaika kutsuu meitä katsomaan Jeesukseen. Jeesuskin on voittaja. Hän on voittanut kiusaukset ja koettelemukset. Jeesusta kiusattiin, hänen kutsumustaan koeteltiin. Siksi hän ymmärtää meitä, joita myös tässä elämässä koetellaan. Hän kulkee vierellämme, kun kamppailemme arjen vaatimusten keskellä. Hän nostaa meidät pystyyn, kun kaadumme. Kun kadotamme suunnan, hän auttaa meidät takaisin oikealle ladulle.
Meitä kannustaa tämä Heprealaiskirjeen sana: ”Koska meillä on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.”
Kristityn elämä on laji, jossa tarvitsemme kannustusta. Jeesus itse vahvistaa meitä ja kulkee vierellä. Mutta kristittynä oleminen on myös joukkuepeliä. Yhdessä kuin joukkueena me tuemme toisiamme tällä matkalla. Yhdessä tunnustamme uskomme. Yhteinen usko kantaa meitä. Yhdessä polvistumme armon aterialle ehtoollispöytään. Yhteys antaa voimia. Yhdessä me myös pyydämme syntejämme anteeksi. Joukkueena turvaudumme Herramme sovitustyöhön.
Viikkomessun puhe 25.2.2010 klo 13 Kaupunginkirkko
Matt. 4: 1-11
Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi." Mutta Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.'"
Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: "Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.'" Jeesus vastasi hänelle: "On myös kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.'"
Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"
Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.
Puhe
Heräsitkö aamulla aikaisin katsomaan olympialaisia? Hyvä, että kiekkokaukaloissa sentään vielä taistellaan mitaleista. Mutta Suomen menestys Vancouverissa ei ole ollut odotetunlainen. Urheilijoiden suorituksia on kutsuttu kyykytykseksi, mahalaskuksi ja katastrofiksi. Mitalien kirkkautta ei ole saatu ihailla toivotulla tavalla. Vuosien valmistautuminen ei ole kantanut hedelmää, pettymys maistuu pahalta suussa. Kyyneleet kirvelevät silmiä.
Entäpä meidän oma kilpailumme. Saammeko elämässämme kylliksi tyylipisteitä? Onko syytä välillä käydä jäähyaitiossa? Lipsuuko suksi vai luistaako mihinkään? Kuinka usein joudumme maistamaan pettymysten kyyneleitä itsekin.
Olympiaturnaus pysäyttää penkkiurheilijat vastaanottimien ääreen. Myös paastonaika kutsuu meitä pysähtymään. Pysähtymään elämämme ja sen kaikkien kamppailujen keskellä. Katsomaan peiliin ja arvioimaan menestystämme. Kuinka olemme pärjänneet?
Kristityn taivallus ei kuitenkaan ole peliä, jossa laitetaan välineet kuntoon ja katsotaan sitten, riittääkö päivän kunto palkintokorokkeelle. Ei kristittyjen tehtävänä ole kisailla toisiaan vastaan, ikään kuin, että kuka rikkoo vähiten sääntöjä, kuka tekee vähiten syntiä. Kilpailu ja kilvoittelu käydään ennemminkin suhteessa omaan itseen ja suhteessa Jumalaan. Siksi elämän pettymyksissä ja elämän koettelemuksissa suurin tappiomme on siinä, jos menetämme uskomme Jumalaan, jos luottamuksemme Vapahtajaan häviää.
Ei Jeesus luvannut seuraajilleen helppoa elämää. Hän ei luvannut, että kristityn elämästä puuttuvat vastoinkäymiset ja rämpimiset. Usein asia on päinvastoin. Usko Jeesukseen ei poista elämästämme vaikeuksia, mutta vaikeudet elämässämme voivat lujittaa uskoamme häneen. Usko auttaa selviämään vaikeuksien läpi.
Olympialaisissa meidän katseemme kohdistuu niihin, joiden kaulassa roikkuvat kirkkaimmat mitalit, voittajiin. Paastonaika kutsuu meitä katsomaan Jeesukseen. Jeesuskin on voittaja. Hän on voittanut kiusaukset ja koettelemukset. Jeesusta kiusattiin, hänen kutsumustaan koeteltiin. Siksi hän ymmärtää meitä, joita myös tässä elämässä koetellaan. Hän kulkee vierellämme, kun kamppailemme arjen vaatimusten keskellä. Hän nostaa meidät pystyyn, kun kaadumme. Kun kadotamme suunnan, hän auttaa meidät takaisin oikealle ladulle.
Meitä kannustaa tämä Heprealaiskirjeen sana: ”Koska meillä on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.”
Kristityn elämä on laji, jossa tarvitsemme kannustusta. Jeesus itse vahvistaa meitä ja kulkee vierellä. Mutta kristittynä oleminen on myös joukkuepeliä. Yhdessä kuin joukkueena me tuemme toisiamme tällä matkalla. Yhdessä tunnustamme uskomme. Yhteinen usko kantaa meitä. Yhdessä polvistumme armon aterialle ehtoollispöytään. Yhteys antaa voimia. Yhdessä me myös pyydämme syntejämme anteeksi. Joukkueena turvaudumme Herramme sovitustyöhön.
Kommentit