Tänään oli juhlapäivä. Kaupunginkirkossa toimitettiin minun ja uuden lapsityönohjaajan tehtävään siunaaminen. Rikkonaisen leiriviikonlopun jälkeen olo oli stressaantunut ja nuutunut. Messussa oli kuitenkin hyvä olla. Erityisen merkittävää oli se, että paikalla olivat sekä nuoret että rouva. Tuntuu hyvältä olla tässä virassa. Tuntuu hyvältä olla pappi. Tuntuu hyvältä olla näiden nuorten pappi.
Tällaisen saarnasin:
Saarna Kaupunginkirkossa 13.12.2009 klo 10
3. adventtisunnnuntai
Ps. 85:9-14
Jer. 3:21-25
1.Kor. 4:1-5
Matt. 11:2-10
Saarna
On olemassa erilaisia teitä. Vauhdikkaita moottoriteitä, metsässä kiemurtelevia hiekkateitä, juurakkoisia polkuja, pyöräteitä järven rannalla, ruuhkaisia katuja kaupungin valoissa. Näin lumen ja pakkasen aikaan on lumen peittämiä pihateitä, petollisia jäisiä katuja, tukkoisia pikkuteitä.
Millainen on se tie, jota sinä tänä aamuna kuljet? Onko se tukossa vai aurattu? Liukas vai hiekoitettu?
Johannes Kastaja epäilemättä tuumii, että tiellä on jonkinlaisia esteitä. Hänen tehtävänsä oli raivata. Raivata ja valmistaa tietä. Johanneksen raivaama tie oli tie Jeesukselle. Hän valmisti ihmisiä ottamaan Jeesus ja hänen sanomansa vastaan. Johannes kehotti ihmisiä kääntymään, tunnustamaan syntinsä, tekemään parannus. Se olisi tie, jota pitkin armo kulkisi Jumalalta ihmisille. Se olisi tie, jota pitkin Jeesus voisi tulla sydämen asukiksi.
Johanneksen raivaustehtävä on meidänkin hommamme. Me odotamme joulua, joulun juhlaa, joulun lasta, Jeesusta. Mutta jotta me voimme ottaa Jeesuksen joululahjana vastaan, on meidän tehtävä raivaustyötä. Tekemään sydämessämme tilaa Jeesukselle. Raivaamaan pois kaikki se turha, kaikki ne esteet elämästämme, jotka estävät meitä ottamasta joulun parasta lahjaa vastaan elämämme Vapahtajanamme.
Jeesus on Jumalan lahja meille. Lahja on siitä hauska juttu, että se on ilmainen, sitä ei tarvitse ansaita, sen saa, kun vain ottaa vastaan. Mutta jostain syystä meille ihmisille lahjojen vastaanottaminen on monesti vaikeaa. Kysymme helposti: ansaitsenko minä tämän lahjan. Tai: mitä hyötyä minulle tästä lahjasta on.
Joskus lahjan vastaanottaminen on kai niin vaikeaa, että meitä täytyy siihen ihan kehottaa. Ehkä Johannes kehottaa raivaamaan tietä Jeesukselle, jotta myös osaisimme ottaa hänet vastaan. Jos Jeesus on Jumalan joululahja meille, tahtoo Jumala paitsi antaa meille tuon kalliin lahjan, myös että me ottaisimme sen vastaan.
Kun seimeen kerran syntynyt Vapahtaja kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin toimi maan päällä, hänen toiminnassaan toteutuivat pelastuksen ajan merkit. Ihmetekojen ja parantamisten kautta hän osoitti olevansa Jumalan Poika, Messias, se, jonka oli määrä tulla pelastamaan meidät. Meidän ei tarvitse odottaa ketään toista. Ristillä Jeesus sovitti kaikki syntimme. Ylösnousemisellaan hän avasi meille tien ikuiseen elämään taivaan kodissa.
Jeesuksen pelastava työ ei jäänyt siihen, mitä hän täällä kulkiessaan ehti tehdä. Ylösnousemisensa jälkeen hän antoi meille lupauksen olla kanssamme kaikkina päivinä maailman loppuun asti. Hän yhä liittyy elämän polullemme, meidän seuraamme ja lahjoittaa meille kaikki pelastuksen lahjat. Uskon, armon, iankaikkisen elämän.
Me emme tuota lahjaa ansaitse, mutta meitä kehotetaan ottamaan se vastaan. Joulun odotuksessamme haluaisin siksi rohkaista meitä valmistautumaan juuri vastaanottamaan.
Mutta jos Jeesus kerran haluaa tulla luoksemme, miksi hän ei raivaa itselleen tilaa? Miksi meidän on tehtävä raivaustyötä?
Kurkistetaanpa päivän evankeliumiin. Johannes, joka istui vankilassa, halusi tietää, kuka Jeesus on. Onko hän todella se, josta Vanhan testamentin profeetat puhuvat, se, jonka on määrä tulla, se, joka pelastaa ihmiset? Jeesus ei vastaa Johanneksen sanantuojille suoraan. Hän ei sano: ”Kyllä, juuri näin asia on.” Vaan sen sijaan hän pyytää heitä kertomaan Johannekselle, mitä he kuulevat ja näkevät. Ikään kuin sanoakseen, ettekö huomaa. Sokeathan saavat näkönsä ja rammat kävelevät. Spitaalisethan puhdistuvat ja kuurotkin kuulevat. Kuolleet heräävät ja köyhät kuulevat ilosanoman. Ettekö itse huomaa, kuinka ennustukset täyttyvät? Ettekö huomaa, kuinka Jumalan lupaukset käyvät toteen!
Vastatessaan Johannekselle Jeesus ei valitse hyökkäävää ja kärsimätöntä vastaamisen tietä: ”No tietenkin. Toki minä olen se, jota te odotatte!” Ei. Jeesus valitsee tilaa antavan ja odottavan tien. Hän ei käy meidän kasvojemme eteen väkisin ja vaatimalla vaadi meitä uskomaan häneen. Sen sijaan hän kutsuu meitä katsomaan, kuulemaan, tuntemaan, huomaamaan, mitä tapahtuu, kun hän on seurassamme. Mitä elämässämme tapahtuu, kun Jeesus on osa sitä. Mitä tapahtuu, kun kuljemme elämän tietämme yhdessä Jeesuksen kanssa?
Jeesus ei raivaa tietä itselleen voimalla tai väkivallalla. Mutta kyllä hän tekee itselleen tilaa sydämessämme, jos niin haluamme, toivomme, pyydämme. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon, lauletaan nuorten veisussakin.
Tänä viikonloppuna seurakunnan nuoret ovat valmistautuneet jouluun yhdessä leirielämää viettäen. Viikonloppuun on kuulunut muun muassa pipareiden ja torttujen leipomista, joululaulujen laulamista, joulukorttien askartelua, joulunäytelmien esittämistä. Mutta joulun odottamista varten nuoret tekivät itselleen myös rukouskalenterin. Rukouskalenteriin merkittiin jokaisen joulua edeltävän päivän kohdalle jokin oma rukousaihe. Joku henkilö, tärkeä asia, jotain sellaista, jonka puolesta kunakin joulunaluspäivänä halutaan rukoilla.
Nuorten rukouskalenteri opastaa meitä muitakin tänään, kun valmistamme tietä Jeesukselle omassa elämässämme. Meidänkin on hyvä odottaa Vapahtajan syntymäjuhlaa rukoillen ja sisintämme tutkien.
Johannes Kastaja raivasi Jeesukselle tietä kehottamalla ihmisiä kääntymään, tunnustamaan syntinsä ja tekemään parannuksen. Kun me tutkimme elämäämme Jumalan tahdon valossa, samalla Jumalalta neuvoa pyytäen, me näemme ja kohtaamme ne esteet, jotka ovat Jeesuksen tiellä. Mutta päivittäin me voimme kääntyä Jumalan puoleen ja myöntää, että sydämessämme on esteitä, elämässämme on paljon sellaista, mikä työntää meitä kauemmaksi Jumalasta. Ja kun me huomaamme, että tarvitsemme armoa, huomaamme, että meidän on helpompi ottaa armoa myös vastaan. Jos kutsumme Jeesusta matkaamme, hän tulee, liittyy seuraamme ja tekee silloin itse meissä raivaustyötä. Rakentaa itselleen sijaa sydämeemme. Vaikuttaa siellä ja opettaa meitä noudattamaan Jumalan tahtoa.
Olipa siis oma tiemme kuinka tukossa tahansa, meidän ei tarvitse odottaa ketään muuta auttajaa. Jeesus riittää meille. Me saamme nojata luottavaisesti siihen ihanaan lupaukseen, että hän kulkee kanssamme sillä tiellä ja siinä tehtävässä, joka on kullekin annettu. Adventtivirren sanoin saa seurakunta huokailla: ”Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme. Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.”
Tällaisen saarnasin:
Saarna Kaupunginkirkossa 13.12.2009 klo 10
3. adventtisunnnuntai
Ps. 85:9-14
Jer. 3:21-25
1.Kor. 4:1-5
Matt. 11:2-10
Saarna
On olemassa erilaisia teitä. Vauhdikkaita moottoriteitä, metsässä kiemurtelevia hiekkateitä, juurakkoisia polkuja, pyöräteitä järven rannalla, ruuhkaisia katuja kaupungin valoissa. Näin lumen ja pakkasen aikaan on lumen peittämiä pihateitä, petollisia jäisiä katuja, tukkoisia pikkuteitä.
Millainen on se tie, jota sinä tänä aamuna kuljet? Onko se tukossa vai aurattu? Liukas vai hiekoitettu?
Johannes Kastaja epäilemättä tuumii, että tiellä on jonkinlaisia esteitä. Hänen tehtävänsä oli raivata. Raivata ja valmistaa tietä. Johanneksen raivaama tie oli tie Jeesukselle. Hän valmisti ihmisiä ottamaan Jeesus ja hänen sanomansa vastaan. Johannes kehotti ihmisiä kääntymään, tunnustamaan syntinsä, tekemään parannus. Se olisi tie, jota pitkin armo kulkisi Jumalalta ihmisille. Se olisi tie, jota pitkin Jeesus voisi tulla sydämen asukiksi.
Johanneksen raivaustehtävä on meidänkin hommamme. Me odotamme joulua, joulun juhlaa, joulun lasta, Jeesusta. Mutta jotta me voimme ottaa Jeesuksen joululahjana vastaan, on meidän tehtävä raivaustyötä. Tekemään sydämessämme tilaa Jeesukselle. Raivaamaan pois kaikki se turha, kaikki ne esteet elämästämme, jotka estävät meitä ottamasta joulun parasta lahjaa vastaan elämämme Vapahtajanamme.
Jeesus on Jumalan lahja meille. Lahja on siitä hauska juttu, että se on ilmainen, sitä ei tarvitse ansaita, sen saa, kun vain ottaa vastaan. Mutta jostain syystä meille ihmisille lahjojen vastaanottaminen on monesti vaikeaa. Kysymme helposti: ansaitsenko minä tämän lahjan. Tai: mitä hyötyä minulle tästä lahjasta on.
Joskus lahjan vastaanottaminen on kai niin vaikeaa, että meitä täytyy siihen ihan kehottaa. Ehkä Johannes kehottaa raivaamaan tietä Jeesukselle, jotta myös osaisimme ottaa hänet vastaan. Jos Jeesus on Jumalan joululahja meille, tahtoo Jumala paitsi antaa meille tuon kalliin lahjan, myös että me ottaisimme sen vastaan.
Kun seimeen kerran syntynyt Vapahtaja kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin toimi maan päällä, hänen toiminnassaan toteutuivat pelastuksen ajan merkit. Ihmetekojen ja parantamisten kautta hän osoitti olevansa Jumalan Poika, Messias, se, jonka oli määrä tulla pelastamaan meidät. Meidän ei tarvitse odottaa ketään toista. Ristillä Jeesus sovitti kaikki syntimme. Ylösnousemisellaan hän avasi meille tien ikuiseen elämään taivaan kodissa.
Jeesuksen pelastava työ ei jäänyt siihen, mitä hän täällä kulkiessaan ehti tehdä. Ylösnousemisensa jälkeen hän antoi meille lupauksen olla kanssamme kaikkina päivinä maailman loppuun asti. Hän yhä liittyy elämän polullemme, meidän seuraamme ja lahjoittaa meille kaikki pelastuksen lahjat. Uskon, armon, iankaikkisen elämän.
Me emme tuota lahjaa ansaitse, mutta meitä kehotetaan ottamaan se vastaan. Joulun odotuksessamme haluaisin siksi rohkaista meitä valmistautumaan juuri vastaanottamaan.
Mutta jos Jeesus kerran haluaa tulla luoksemme, miksi hän ei raivaa itselleen tilaa? Miksi meidän on tehtävä raivaustyötä?
Kurkistetaanpa päivän evankeliumiin. Johannes, joka istui vankilassa, halusi tietää, kuka Jeesus on. Onko hän todella se, josta Vanhan testamentin profeetat puhuvat, se, jonka on määrä tulla, se, joka pelastaa ihmiset? Jeesus ei vastaa Johanneksen sanantuojille suoraan. Hän ei sano: ”Kyllä, juuri näin asia on.” Vaan sen sijaan hän pyytää heitä kertomaan Johannekselle, mitä he kuulevat ja näkevät. Ikään kuin sanoakseen, ettekö huomaa. Sokeathan saavat näkönsä ja rammat kävelevät. Spitaalisethan puhdistuvat ja kuurotkin kuulevat. Kuolleet heräävät ja köyhät kuulevat ilosanoman. Ettekö itse huomaa, kuinka ennustukset täyttyvät? Ettekö huomaa, kuinka Jumalan lupaukset käyvät toteen!
Vastatessaan Johannekselle Jeesus ei valitse hyökkäävää ja kärsimätöntä vastaamisen tietä: ”No tietenkin. Toki minä olen se, jota te odotatte!” Ei. Jeesus valitsee tilaa antavan ja odottavan tien. Hän ei käy meidän kasvojemme eteen väkisin ja vaatimalla vaadi meitä uskomaan häneen. Sen sijaan hän kutsuu meitä katsomaan, kuulemaan, tuntemaan, huomaamaan, mitä tapahtuu, kun hän on seurassamme. Mitä elämässämme tapahtuu, kun Jeesus on osa sitä. Mitä tapahtuu, kun kuljemme elämän tietämme yhdessä Jeesuksen kanssa?
Jeesus ei raivaa tietä itselleen voimalla tai väkivallalla. Mutta kyllä hän tekee itselleen tilaa sydämessämme, jos niin haluamme, toivomme, pyydämme. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon, lauletaan nuorten veisussakin.
Tänä viikonloppuna seurakunnan nuoret ovat valmistautuneet jouluun yhdessä leirielämää viettäen. Viikonloppuun on kuulunut muun muassa pipareiden ja torttujen leipomista, joululaulujen laulamista, joulukorttien askartelua, joulunäytelmien esittämistä. Mutta joulun odottamista varten nuoret tekivät itselleen myös rukouskalenterin. Rukouskalenteriin merkittiin jokaisen joulua edeltävän päivän kohdalle jokin oma rukousaihe. Joku henkilö, tärkeä asia, jotain sellaista, jonka puolesta kunakin joulunaluspäivänä halutaan rukoilla.
Nuorten rukouskalenteri opastaa meitä muitakin tänään, kun valmistamme tietä Jeesukselle omassa elämässämme. Meidänkin on hyvä odottaa Vapahtajan syntymäjuhlaa rukoillen ja sisintämme tutkien.
Johannes Kastaja raivasi Jeesukselle tietä kehottamalla ihmisiä kääntymään, tunnustamaan syntinsä ja tekemään parannuksen. Kun me tutkimme elämäämme Jumalan tahdon valossa, samalla Jumalalta neuvoa pyytäen, me näemme ja kohtaamme ne esteet, jotka ovat Jeesuksen tiellä. Mutta päivittäin me voimme kääntyä Jumalan puoleen ja myöntää, että sydämessämme on esteitä, elämässämme on paljon sellaista, mikä työntää meitä kauemmaksi Jumalasta. Ja kun me huomaamme, että tarvitsemme armoa, huomaamme, että meidän on helpompi ottaa armoa myös vastaan. Jos kutsumme Jeesusta matkaamme, hän tulee, liittyy seuraamme ja tekee silloin itse meissä raivaustyötä. Rakentaa itselleen sijaa sydämeemme. Vaikuttaa siellä ja opettaa meitä noudattamaan Jumalan tahtoa.
Olipa siis oma tiemme kuinka tukossa tahansa, meidän ei tarvitse odottaa ketään muuta auttajaa. Jeesus riittää meille. Me saamme nojata luottavaisesti siihen ihanaan lupaukseen, että hän kulkee kanssamme sillä tiellä ja siinä tehtävässä, joka on kullekin annettu. Adventtivirren sanoin saa seurakunta huokailla: ”Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme. Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.”
Kommentit