Jouluaaton sanajumalanpalvelus Kaupunginkirkossa 24.12.2009 klo 17
Miika 5: 1-4
Luuk. 2: 1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
- Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.
Tämä on se ilosanoma, joka kuuluu jouluaaton perinteisiin yhtä tiukasti kuin kuuluvat porkkanalaatikko, lahjojen availu ja kokoontuminen yhteen läheisten kanssa. Tämä on se ilosanoma, jota joulu toisensa jälkeen luetaan ja jota kokoonnutaan kuulemaan myös täällä Kaupunginkirkossa. Se on ilosanoma, joka virittää monet joulun tunnelmaan. Tuon ilosanoman ensimmäisinä kuulijoina olivat yllättäen paimenet. Siinä on jotain viehättävää. Jotain puhuttelevaa on siinä, että Vapahtajan syntymästä ilmoitettiin ensimmäiseksi juuri paimenille.
Ensimmäisenä jouluyönä enkelten suuri joukko valaisi taivaallisella kirkkaudellaan pimeän, syrjäisen kedon, jolla paimenet vartioivat laumojaan, aivan niin kuin he tekivät muinakin öinä. Niin kuin muinakin öinä he pitivät huolta, etteivät pedot tai mitkään muutkaan vaarat uhanneet lampaita, jotka oli heidän vastuulleen annettu. Työ oli tärkeä, mutta ei sitä pidetty suuressa arvossa. Vaikka jo itse Mooses ja kuningas Daavid olivat ennen korkea-arvoisia tehtäviään toimineet paimenina, oli arvostus paimenen ammattia kohtaan romahtanut. Myöhemmin sitä jopa halveksittiin.
Evankeliumin paimenet olivat yhteiskunnan syrjässäeläjiä, jollain tapaa ulkopuolisia. Heidän paikkansa oli kaukana kaupungista, ulkopuolella, kedon yksinäisyydessä. Eivätkä lampaatkaan olleet kaiketi heidän omiaan, toisten omistamia lampaita moni heistä paimensi. He olivat renkejä, palvelijoita, toisten arvostuksen ulkopuolelle joutuneita. Ja juuri heille Jeesuksen syntymästä kerrottiin ihan ensimmäiseksi. Ihmeellistä!
Heille, jotka lähtivät Betlehemiin lopulta tyhjin käsin, vailla kalliita lahjoja. Sillä mitäpä he olisivat Jeesus-lapselle tuoneet. Eivät kultaa, eivät mirhaa, eivät suitsuketta. Heillä ei ollut antaa enkelin lahjoittamaa ilosanomaa vastaan mitään. Ei mitään vastineeksi.
Jotain puhuttelevaa siinä on. Meistä monen asema yhteiskunnassa on parempi kuin paimenilla. Mutta onko meillä viedä seimen luo mitään sen enempää kuin mitä heilläkään oli. En usko, että on. Enkä usko, että täytyisikään olla.
Yhtä ihmeellistä on se, että me saamme kuulla nuo enkelin huikeat sanat: ”Teille on tänä yönä syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Yhtä vähän kuin paimenet, me ansaitsemme kuulla nuo sanat. Yhtä suurta lahjaa tuo ilosanoma on meillekin. Eikä lahjaa vastaan täydy antaa mitään vastineeksi. Lahja otetaan vastaan. Yhtä pyyteettömästi kuin pakettia kirkassilmin pitelevä lapsi ottaa vastaan ja avaa paperit kääreistä. Eikä hetkeäkään kysele: ”Ansaitsenko minä tämän lahjan?”
Seimen lapsi on todellinen joulun lahja. Yhdessä paimenten kanssa saamme suunnata kulkumme kohti Betlehemin seimeä. Saamme astua tallin ovelle tyhjin käsin. Riittää, kun teemme kuten paimenet, uskomme enkelten sanoman, otamme sen vastaan ja viemme itsemme ihmettelemään suurinta ihmettä. Jumala on tullut keskellemme! Hän on syntynyt veljeksemme.
Jo tässä tallin ovella me muistamme, mitä seimen lapsi teki kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Hän osoitti rakkautensa meille kutsumalla yhteyteensä juuri vähäosaisia, syrjäänjoutuneita, muiden arvostuksesta osattomia. Meidän kaikkien tähden hän kärsi ristinkuoleman. Jeesus syntyi tullakseen kaikkien Vapahtajaksi. Iloksi kaikille kansoille.
Jo tässä tallin ovella me näemme pilkahduksen valosta, joka seimestä loistaa. Taivaallinen kirkkaus valaisi kerran paimenten kedon pimeyden. Jeesus on valo, joka on syttynyt meille. Hän voi valaista tänäkin joulun meidän pimeytemme. Huolien ja yksinäisyyden pimeyden, kuoleman ja surun pimeyden, rakkaudettomuuden ja ulkopuolisuuden pimeyden. Meille on syttynyt valo, meille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.
Jouluevankeliumi on siksi paljon enemmän kuin perinne muiden joulun perinteiden joukossa. Se on lahja meille. Se muistuttaa meitä siitä, mikä joulussa on kaikista keskeisintä. Yhdessä paimenten kanssa me saamme käydä viettämään juhlaa Jeesuksen kanssa. Ottaa hänet mukaan jouluumme. Antaa hänelle itsemme ja kiitoksemme.
Rukoilkaamme.
Jeesus, meidän Herramme.
Tänään muistelemme ensimmäisen joulun ihmeellisiä tapahtumia.
Muistamme lampaat, kedon paimenet ja enkelit,
jotka äkkiä ilmestyivät pimeälle yötaivaalle.
Muistamme tähden, joka loisti pienen tallin yllä.
Muistamme nuoren Marian, joka piti sinua sylissään,
ja Joosefin ja itämaan tietäjät.
Tämä kaikki on kaunista ja ihmeellistä.
Kuitenkin tiedämme,
ettei elämä aina ole helppoa,
ei sinunkaan elämäsi ollut.
Kiitos, että sinä olet todellinen tänäkin päivänä.
Kiitos, että tahdot tulla kaikkiin koteihin.
Kiitos, että tahdot auttaa ja hoitaa meitä.
Tuo sydämiimme oikea joulu.
Tule itse luoksemme.
Kiitos, että kuulet meitä.
Aamen.
Miika 5: 1-4
Luuk. 2: 1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
- Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.
Tämä on se ilosanoma, joka kuuluu jouluaaton perinteisiin yhtä tiukasti kuin kuuluvat porkkanalaatikko, lahjojen availu ja kokoontuminen yhteen läheisten kanssa. Tämä on se ilosanoma, jota joulu toisensa jälkeen luetaan ja jota kokoonnutaan kuulemaan myös täällä Kaupunginkirkossa. Se on ilosanoma, joka virittää monet joulun tunnelmaan. Tuon ilosanoman ensimmäisinä kuulijoina olivat yllättäen paimenet. Siinä on jotain viehättävää. Jotain puhuttelevaa on siinä, että Vapahtajan syntymästä ilmoitettiin ensimmäiseksi juuri paimenille.
Ensimmäisenä jouluyönä enkelten suuri joukko valaisi taivaallisella kirkkaudellaan pimeän, syrjäisen kedon, jolla paimenet vartioivat laumojaan, aivan niin kuin he tekivät muinakin öinä. Niin kuin muinakin öinä he pitivät huolta, etteivät pedot tai mitkään muutkaan vaarat uhanneet lampaita, jotka oli heidän vastuulleen annettu. Työ oli tärkeä, mutta ei sitä pidetty suuressa arvossa. Vaikka jo itse Mooses ja kuningas Daavid olivat ennen korkea-arvoisia tehtäviään toimineet paimenina, oli arvostus paimenen ammattia kohtaan romahtanut. Myöhemmin sitä jopa halveksittiin.
Evankeliumin paimenet olivat yhteiskunnan syrjässäeläjiä, jollain tapaa ulkopuolisia. Heidän paikkansa oli kaukana kaupungista, ulkopuolella, kedon yksinäisyydessä. Eivätkä lampaatkaan olleet kaiketi heidän omiaan, toisten omistamia lampaita moni heistä paimensi. He olivat renkejä, palvelijoita, toisten arvostuksen ulkopuolelle joutuneita. Ja juuri heille Jeesuksen syntymästä kerrottiin ihan ensimmäiseksi. Ihmeellistä!
Heille, jotka lähtivät Betlehemiin lopulta tyhjin käsin, vailla kalliita lahjoja. Sillä mitäpä he olisivat Jeesus-lapselle tuoneet. Eivät kultaa, eivät mirhaa, eivät suitsuketta. Heillä ei ollut antaa enkelin lahjoittamaa ilosanomaa vastaan mitään. Ei mitään vastineeksi.
Jotain puhuttelevaa siinä on. Meistä monen asema yhteiskunnassa on parempi kuin paimenilla. Mutta onko meillä viedä seimen luo mitään sen enempää kuin mitä heilläkään oli. En usko, että on. Enkä usko, että täytyisikään olla.
Yhtä ihmeellistä on se, että me saamme kuulla nuo enkelin huikeat sanat: ”Teille on tänä yönä syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Yhtä vähän kuin paimenet, me ansaitsemme kuulla nuo sanat. Yhtä suurta lahjaa tuo ilosanoma on meillekin. Eikä lahjaa vastaan täydy antaa mitään vastineeksi. Lahja otetaan vastaan. Yhtä pyyteettömästi kuin pakettia kirkassilmin pitelevä lapsi ottaa vastaan ja avaa paperit kääreistä. Eikä hetkeäkään kysele: ”Ansaitsenko minä tämän lahjan?”
Seimen lapsi on todellinen joulun lahja. Yhdessä paimenten kanssa saamme suunnata kulkumme kohti Betlehemin seimeä. Saamme astua tallin ovelle tyhjin käsin. Riittää, kun teemme kuten paimenet, uskomme enkelten sanoman, otamme sen vastaan ja viemme itsemme ihmettelemään suurinta ihmettä. Jumala on tullut keskellemme! Hän on syntynyt veljeksemme.
Jo tässä tallin ovella me muistamme, mitä seimen lapsi teki kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Hän osoitti rakkautensa meille kutsumalla yhteyteensä juuri vähäosaisia, syrjäänjoutuneita, muiden arvostuksesta osattomia. Meidän kaikkien tähden hän kärsi ristinkuoleman. Jeesus syntyi tullakseen kaikkien Vapahtajaksi. Iloksi kaikille kansoille.
Jo tässä tallin ovella me näemme pilkahduksen valosta, joka seimestä loistaa. Taivaallinen kirkkaus valaisi kerran paimenten kedon pimeyden. Jeesus on valo, joka on syttynyt meille. Hän voi valaista tänäkin joulun meidän pimeytemme. Huolien ja yksinäisyyden pimeyden, kuoleman ja surun pimeyden, rakkaudettomuuden ja ulkopuolisuuden pimeyden. Meille on syttynyt valo, meille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.
Jouluevankeliumi on siksi paljon enemmän kuin perinne muiden joulun perinteiden joukossa. Se on lahja meille. Se muistuttaa meitä siitä, mikä joulussa on kaikista keskeisintä. Yhdessä paimenten kanssa me saamme käydä viettämään juhlaa Jeesuksen kanssa. Ottaa hänet mukaan jouluumme. Antaa hänelle itsemme ja kiitoksemme.
Rukoilkaamme.
Jeesus, meidän Herramme.
Tänään muistelemme ensimmäisen joulun ihmeellisiä tapahtumia.
Muistamme lampaat, kedon paimenet ja enkelit,
jotka äkkiä ilmestyivät pimeälle yötaivaalle.
Muistamme tähden, joka loisti pienen tallin yllä.
Muistamme nuoren Marian, joka piti sinua sylissään,
ja Joosefin ja itämaan tietäjät.
Tämä kaikki on kaunista ja ihmeellistä.
Kuitenkin tiedämme,
ettei elämä aina ole helppoa,
ei sinunkaan elämäsi ollut.
Kiitos, että sinä olet todellinen tänäkin päivänä.
Kiitos, että tahdot tulla kaikkiin koteihin.
Kiitos, että tahdot auttaa ja hoitaa meitä.
Tuo sydämiimme oikea joulu.
Tule itse luoksemme.
Kiitos, että kuulet meitä.
Aamen.
Kommentit