maanantai 30. marraskuuta 2009

Rauha ei ole elämää, josta vastoinkäymiset puuttuvat

Saarna talvisodan alkamisen 70-vuotismuistojumalanpalveluksessa
Kaupunginkirkko 30.11.2009

Matt. 21:1-9

Joku on joskus sanonut, että rauha ei ole sellaista elämää, josta vastoinkäymiset ja taistelut puuttuvat, vaan sellaista elämää, jossa Jumala on läsnä.

Tänään muistamme 70 vuotta sitten alkaneita tapahtumia. Marraskuun 30. 1939 alkoi kansamme 105 päivää kestänyt puolustautuminen Neuvostoliiton hyökkäyksiä vastaan. Siitä alkoi maamme osalta sotien ajanjakso, jota kesti jatkosodan ja Lapin sodan taisteluissa aina vuoden -45 huhtikuuhun saakka.

Talvisodan syttyminen toi arkisen ja turvallisen elämän keskelle pelkoa, turvattomuutta ja kuolemaa. Me, jotka saamme nyt tänään elää ja asua turvallisessa ja vapaassa maassa, muistamme niitä urheita miehiä ja naisia, jotka antoivat oman elämänsä uhriksi maamme vapauden ja itsenäisyyden puolesta. Meidän vapautemme, meidän itsenäisyytemme puolesta.

Heidän uhrinsa rohkaisee tänään meitä vaalimaan maatamme ja yhteiskuntaamme niin, ettei sen tarvitsisi koskaan enää kohdata samanlaista kohtaloa kuin 70 vuotta sitten. Sillä tavoin voimme kantaa vastuumme tästä maasta, joka on meille annettu. Sen luonnosta, sen asukkaista, sen tulevaisuudesta. Tuo vastuu on osa sitä hintaa, joka maamme itsenäisyydestä on kerran kalliisti jouduttu maksamaan.

Me olemme kokoontuneet tänään kirkkoon, yhteiseen jumalanpalvelukseen. Tässä alttarin äärellä, Jumalan kasvojen edessä meitä muistutetaan siitä, että viime kädessä elämämme on Jumalan johdatuksen varassa. Elämämme on Jumalan käsissä.

Sillä kenen muun puoleen kansamme olisi talvisodan syövereissä kääntynyt? Ketä muuta tulitusten keskellä taistelleet miehet olisivat hädässään rukoilleet? Kehen muuhun laittaneet toivonsa ne, jotka kotirintamalla ikävöivät ja pelkäsivät läheistensä puolesta?

Sama Jumala on yhtä kanssamme. Samaan Jumalaan, johon isämme ja äitimme ovat turvautuneet, voimme mekin tänään turvautua, häntä rukoilla, häneen laittaa toivomme.

Rauha ei ole elämää, josta vastoinkäymiset puuttuvat, vaan elämää, jossa Jumala on läsnä.


Meidän Jumalamme on rauhan Jumala. Hänen läsnäolonsa elämässämme antaa meille rauhan. Ensimmäisen adventtisunnuntain evankeliumi julistaa sekin meille rauhaa. Jeesus ratsastaa Jerusalemiin ja ihmiset ottavat hänet vastaan kuninkaana. He huutavat: "Hoosianna!", "Herra, auta!". Hekin turvautuvat hänen apuunsa.

Jeesus on rauhan ruhtinas. Hän ratsastaa Jerusalemiin tullakseen tuomituksi ja naulituksi ristille. Me odotamme joulua, Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Jeesus syntyi veljeksemme, tehdäkseen rauhan Jumalan ja meidän välillemme. Sovittaakseen kaiken, mikä erottaa meidät Jumalasta ja toisistamme.

Adventin ilosanoma on siis rauhan ja rakkauden sanoma. Rakastavan Jumalan kohtaamisesta syntyy rauha, olipa elämämme minkälaisten myllerrysten, vastoinkäymisten tai taisteluiden keskellä tahansa. Jeesus lähestyy meitäkin lempeästi ja pyytää, että ottaisimme hänet elämäämme. Rauha, jonka hän antaa, saa meissä aikaan rauhaa ja sovintoa. Sellaista rauhaa ja sovintoa, jota maailma kipeästi kaipaa. Kun Jeesus antaa rauhansa meille, hän antaa samalla tehtävän ja vastuun viedä sitä eteenpäin. Kaikille biille, jotka tänään ovat sodassa. Kaikille niille, jotka tänään ovat rakkautta vailla.

Rauha ei ole elämää, josta vastoinkäymiset puuttuvat, vaan elämää, jossa Jumala on läsnä.

Häneen saamme luottaa tänään, kun muistamme talvisodan alkamista. Häneen laittaa toivomme tänä adventin aikana. Hänen kanssaan kulkea elämämme jokaisena päivänä.

2 kommenttia:

Mie kirjoitti...

Tosi hyvä! Siunattua Adventin aikaa teille! Ei sitten tänä jouluna nähdäkään Orimattilan kirkossa :)

Elina Koivisto kirjoitti...

Hieno ajatelma, joka jäi varmasti kuulijan ja lukijan sydämiin! Ehkä lainaan jossain puheessa :)