sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Perhe on lahja eli saarna Perheen sunnuntain messussa

Orimattilan kirkossa 20.9.2009 klo 10

Ps. 115:12-15
Laul.l. 8:6-7
Kol. 3:18-21
Mark. 10:2-9


Saarna

Taisin tehdä erheen
kun perustin perheen
Ei pennut pysy petissä
vaan surffailevat netissä
toisten kotisivuilla
pitkin maailman piiriä.

Voi meitä hiiriä!


Näin kuvaa vanhemman huolta lapsestaan Kirsi Kunnas lorussaan Hiiren iltahuokaus.

Ovatko sinun vanhempasi olleet koskaan huolissaan siitä, miten paljon vietät aikaa tietokoneella? Tai siitä, syötkö kaiken ruoan lautaseltasi? Tai siitä, onko sinulla tarpeeksi vaatteita päällä, kun menet ulos?

Vanhemmat osaavat kyllä aika usein olla huolissaan!

Kun perheeseen syntyy lapsi, tuo hän mukanaan paljon iloa, onnea ja rakkautta. Mutta samassa paketissa on isälle ja äidille myös raskas kuorma huolta kannettavaksi. Ei siksi, että lapsi itse olisi rasite tai huoli, vaan siksi, että lapsi merkitsee niin paljon; hän on niin kallis, ihana ja suurenmoinen lahja, että tulee huoli siitä, mitä hänelle tässä elämässä voikaan tapahtua. Siksi me vanhemmat välillä huolehdimme niin ärsyttävän kovasti. Huolehdimme, koska rakastamme.

Perhe ei suinkaan ole erhe. Perhe on lahja. Se on lahja, jonka Jumala luomistyössään meille antaa. Tästä kertoo myös tarina kahdesta jokilaivasta.

Siihen aikaan, kun laivat kulkivat vielä hiilen voimalla, kaksi siipiratasalusta lähti satamasta yhtä aikaa. Niihin oli lastattu paljon tavaraa, jotta ne kuljettaisivat lastia alas jokea pitkin määränpäähänsä, aina merelle asti.

Laivat tekivät matkaa rinnakkain. Ne etenivät rauhallisesti. Vauhti oli hidasta. Kunnes. Toisen laivan kapteeni alkoi huudella ja naureskella toiselle laivalle sen hitaasta vauhdista: Eikö sillä pääse lujempaa! Toisen laivan miehistö vastasi huutoon: Kyllä täältä pesee! Pian haasteet oli esitetty ja raju kisa alkoi noiden kahden laivan välillä. Kumpi olisi ensimmäisenä perillä?

Vauhtia lisättiin, mutta pian toinen laiva alkoi jäädä jälkeen. Sillä ei ollut tarpeeksi polttoainetta. Hiiltä oli kyllä varattu matkaa varten, mutta ei sitä kilpailua varten ollutkaan tarpeeksi. Laivan vauhti hidastui ja hiipui. Silloin eräs miehistön jäsen sai ajatuksen. Hän avasi uunin, jossa hiiliä poltettiin, ja heitti sinne osan laivan lastissa olleita tavaroita. Kun miehet huomasivat, että nuo tavarat paloivat yhtä hyvin kuin hiili, he jatkoivat lastin polttamista. Vauhti kiihtyi. Laiva saavutti toisen laivan ja lopulta ennätti satamaan ensimmäisenä. Se voitti kilpailun, mutta koko tuo lasti, joka sen oli ollut tarkoitus kuljettaa päämäärään, oli poltettu savuna ilmaan.

Myös meidän hoitoomme on luotettu arvokas lasti. Jumala on antanut perheen, lapset, puolison, sisarukset meille kuljetettaviksi. Puolisot on kutsuttu rakastamaan toisiaan ja pitämään toisistaan huolta. Vanhemmille on annettu tehtävä kasvattaa lapsia ja näin tehdä oma osansa siitä, että he saavuttavat päämääränsä. Jos joku perheenjäsenistä alkaa ajaa vain omaa etuaan, uhkaa se perheen hyvinvointia eikä arvokas lasti saavuta suojaisaa satamaa.

Perhe on Jumalan lahja. Jumala on rakkaus ja rakkauden lähde. Hän lahjoittaa perheisiin rakkauden lahjan. Rakkaus on väkevä voima, joka vetää kaksi ihmistä yhteen. Se on Herran liekki, Jumalan sytyttämä puhdas voima, jonka vaaliminen on yksi elämän suurista asioista. Mutta sen vaaliminen voi tapahtua arjen pienissä asioissa, pienissä teoissa ja sanoissa.

Kun puolisot vaalivat rakkauttaan, he vaalivat myös perhettään. Katekismus ohjeistaa vanhempia ohjaamaan lapsia tuntemaan Jumala ja rakastamaan lähimmäistään.
Rakkauden käskyssä on meille kaikenikäisille elämän mittainen tehtävä. Sen opettelu alkaa kotoa, perheestä, niistä ihmisistä, jotka Jumala on antanut meitä kaikkein lähimmiksi.

Seurakunta on kuin perhe. Jumalanpalvelus on Jumalan perheväen juhla. Jumala on kaikkien kristittyjen Taivaallinen Isä ja me hänen lapsiaan. Toisillemme me olemme sisaria ja veljiä Jeesuksessa Kristuksessa. On hienoa, että Jumalan perheväki kokoontuu yhteen perheenä. Kirkossa kuuluu lasten ääni. Tulemme koolle elämän ja lapsiperheen arjen keskeltä.

Orimattilan kirkon alttaritaulussa Jeesus on avannut sylinsä jokaiselle. Tulkaa kaikki. Tulkaa vanhemmat, tulkaa lapset, tulkaa nuoret, tulkaa isovanhemmat. Tulkaa yksinäiset, tulkaa lesket, tulkaa lapsettomat, tulkaa taivaallisen Isän luo. Hän antaa armonsa jokaiselle.

Tämä on viimeinen saarnani tässä kirkossa. Orimattilan seurakunta on ollut minulle kuin perhe. Työyhteisö on ollut kuin vanhempi, joka on kasvattanut, ohjannut, opettanut nuoren miehen olemaan pappi. Jossain vaiheessa poikaset lentävät pesästä. Olen sydämestäni kiitollinen tästä vuodesta, jonka olen saanut tätä seurakuntaa ja etenkin sen nuoria palvella. Sisaret ja veljet, jääkää Herran rauhaan.

Henkilöt vaihtuvat, perhesuhteet muuttuvat. Jumalan armo pysyy, Jumala itse on muuttumaton. Nouskaamme tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.

2 kommenttia:

Elina Koivisto kirjoitti...

Olipas hyvä ja puhutteleva lähtösaarna! Siunausta uusiin haasteisiin!

Mie kirjoitti...

Hieno saarna!

Olet varmasti kylvänyt hyvää siellä lapsuuteni kotikunnassa. Kaikkea hyvää ja Siunausta tulevaan!