sunnuntai 23. elokuuta 2009

Itsensä tutkimisesta eli saarna 23.8.2009

Viisi viikkoa oli tullut taukoa. Lomalla ja muutenkaan ei ole ollut inspiraatiota. No, onneksi päivän saarnaa varten sanoja löytyi.

---

12. sunnuntai helluntaista
Itsensä tutkiminen

Ps. 51:6-14
Jes. 2:12-18
1. Joh. 1:8-2:2
Matt. 23:1-12

Saarna

Itsensä tutkiminen. Se on vaikeaa. On vaikeaa ja kivuliasta asettaa itsensä tutkimuspöydälle. Nöyrtyä ja myöntää, että sieltä sitä löytyy. Kaikenlaista sellaista, mistä en ole ylpeä.

On vaikeaa alentaa itsensä. Tällaisina aikoina, kun meiltä ihmisiltä niin monelta suunnalta vaaditaan niin paljon. Hyviä ominaisuuksia, erityisiä taitoja, piirteitä, jotka erottavat meidät muista, muita ylemmäksi, kelvollisiksi, riittävän hyviksi.

Itsensä tutkiminen on vaikeaa. Mutta miksi sen pitäisi olla helppoa? Se, että olemme kristittyjä, että Kristus on kutsunut meidät seuraamaan häntä, ei ole luvannut meille helppoa elämää. Mutta usko Kristukseen on luottamista siihen, että olipa elämä kuinka vaikeaa tahansa, hän on itse luvannut olla kanssamme. Myös silloin, kun tutkimme itseämme.

Jumala puhuu meille sanansa kautta. Päivän tekstit antavatkin vinkkejä siihen, kuinka itsetutkistelu tapahtuu. 1. Johanneksen kirjeen kohta alkaa: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.” Itsensä tutkimiseen kuuluu keskeisesti syntien tunnustaminen. Tänäänkin aloitimme yhteisen jumalanpalveluksen synnintunnustuksella. Siinä tunnustimme Jumalalle, että olemme syntiä tehneet ja hänen edessään syntisiä.

Syntien tunnustamista edeltää syntien tunnistaminen. Missä asioissa, missä teoissa, sanoissa, ajatuksissa, laiminlyönneissä olen rikkonut Jumalan tahtoa vastaan? Kristuksen seuraajina Jumalan tahto velvoittaa meitäkin. Päivän evankeliumissa Jeesus antaa opetuslapsilleen erikoisen kehotuksen: ”Tehkää kuten lainopettajat ja fariseukset sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan.” Kehotus on erikoinen siksi, että se on ainoita kohtia – ellei aivan ainutkertainen! – jossa Jeesus esittää lainopettajat ja fariseukset positiivisessa valossa. Muutenhan niin useassa evankeliumien kertomuksessa kohtaamme Jeesuksen heidän kanssaan enemmän tai vähemmän törmäyskurssilla. Tässä tämä poikkeuksellinen myönteisyys johtuu siitä, että Mooseksen istuin on heidän hallussaan. Heillä on siis juutalaisen lain opetusvalta. Heitä tulee totella. Näin Jeesus osoittaa, ettei hän ole tullut kumoamaan lakia, Jumalan tahtoa – vaan täyttämään sen.

Jeesus siis kehottaa meitä kuuntelemaan ja tottelemaan lainopettajia ja fariseuksia, kun he opettavat lakia, jotta osaisimme noudattaa Jumalan tahtoa. Mutta siihen tuo positiivinen valo sammuukin. Jumalan tahdon täyttäminen ei saa olla itsensä korotuksen keino, kuten siitä on evankeliumin fariseuksilla tullut. He kyllä noudattavat Jumalan antamia käskyjä, mutta tekevät sen ”jotta heidät huomattaisiin”.

Eräs heidän monista keinoistaan on käyttää viitoissaan suuria tupsuja. Tämä pukukoodi ei sinänsä ollut väärin, vaan päinvastoin Jumala antoi Moosekselle käskyn, että kansan oli tehtävä viittoihinsa tupsut, ”jotta niitä katsoessanne muistaisitte kaikki Herran käskyt ja täyttäisitte ne.” Matteus tietää kertoa myös, että verenvuototautia sairastanut nainen kosketti Jeesuksen viitan tupsua. Jeesuskin käytti tätä pukukoodia, mutta täyttääkseen Jumalan käskyn, ei korottaakseen itseään tai jotta hänet huomattaisiin. Jeesus omalla toiminnallaan antoi meille esimerkin noudattaa Jumalan tahtoa, mutta korottamatta itseämme.

Käskyt ja kehotukset, jotka Jumala on antanut, ovat meidän parhaaksemme ja siunaukseksi. Vaikkakaan ei niidenkään noudattaminen aina helpolta tunnu. Usein oikein täytyy vain tehdä koska se on oikein. Mutta viime kädessä oikein tekemällä voimme palvella toisia. Siksi emme saa korottaa itseämme lain yläpuolelle, palveltaviksi. Meidän tehtävämme on palvella ja rakastaa toisiamme.

Nyt palaamme hetkeksi viime sunnuntain aiheeseen, joka oli Etsikkoaikoja. Viime sunnuntaina korostettiin sitä, että emme saisi tuudittautua siihen, että luotamme erityisasemaamme kristittyinä ja emme sen tähden kuule tai kuuntele Jumalan puhuttelua elämässämme tai yhteisössämme. Se, että olemme kristittyjä, ei anna meille oikeutta olla välittämättä siitä, mikä on oikein, vaan päinvastoin kehottaa ja velvoittaa meitä toimimaan oikein.

Vasta sitten, kun ymmärrämme velvollisuutemme noudattaa Jumalan tahtoa, rakastaa häntä yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme, vasta sitten voimme arvioida ja tutkia itseämme ja elämäntapaamme. Ja sittenkin tutkimme itseämme Jumalan edessä. Silloin voi huulillemme nousta psalminlaulajan rukous:

”Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Oikein teet, kun minua nuhtelet,
ja syystä olet minut tuominnut.”


Itsensä tutkiminen löytää synnin ja syyllisyyden siltä polulta, jota itse olemme kulkeneet. Synti on kuin rotko, joka erottaa meidät Jumalasta, rikkoo välimme hänen kanssaan. Jos toimimme kuten fariseukset ja omilla tekopyhillä teoillamme tai sokeudellamme nähdä oma syyllisyytemme, ja jos siten yritämme rakentaa siltaa tuon Jumalasta erottavan rotkon yli, me nopeasti putoamme ja epäonnistumme. Joka itsensä korottaa, se alennetaan, sanoo Jeesus.

Oikeimmillaan itsensä tutkiminen on sitä, että ymmärrämme alentaa itsemme ja nöyrtyä ottamaan vastaan. Ottamaan vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Sillä, kuten luterilaisen uskon perusajatus kuuluu: ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden. Yksin Jeesus voi rakentaa sillan tuon rotkon yli, jonka synti on saanut aikaan. Yksin armo voi korjata rikkoutuneen suhteen Jumalaan. Yksin usko voi ottaa tämän ilosanoman lahjana vastaan.

”Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.”

Kristus paitsi kehottaa meitä seuraamaan esimerkkiään ja noudattamaan Jumalan käskyjä, hän myös täyttää ne rotkot, jotka saamme aikaan. Hän lahjoittaa meille oman vanhurskautensa ja viattomuutensa, joka puhdistaa meidät synnistä ja syyllisyydestä. Elämämme ja uskomme ei ole omassa varassamme. Kristus on luvannut kulkea kanssamme.

Tänäänkin hän lahjoittaa itsensä ja anteeksiantamuksensa meille pyhässä ehtoollisessa. Kun tutkimme itseämme, saatamme kokea kelvottomuutta astua alttarin ääreen. Mutta Kristus kutsuu armon aterialle erityisesti meitä, jotka itseä tutkiessamme löydämme epäuskoa ja rakkaudettomuutta, synnintuntoa ja syyllisyyttä. Siinä polvillamme saamme kumartua, nöyrtyä, alentua ylpeydestämme ja itseriittoisuudestamme, ja rukoilla psalminlaulajan sanoin:

”Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
ja suo minun iloiten sinua seurata.”

1 kommentti:

Mie kirjoitti...

Hieno oli, hyvä!! Julistit ihan evankeliumia :)

On tosiaan totta että Jumala palkitsee sen mitä "salassa" rakkaudesta ja uskollisuudesta teemme, eikä meidän tulisi tehdä asioita itseämme korottaaksemme, (vaan rakkaudesta, uskollisuudesta..). Mutta ei pöyhkeilläksemme sillä, kuinka hyviä ihmisiä tai "uskovia" olemme. Evankeliumeissakin näkyy kuinka kilpailuhenkisiä myös opetuslapset olivat, ja niin myös me nykyajan ihmiset taidamme olla. (Senhän takia tarvitsee pöyhkeillä :)) Kunpa ymmärtäisimme ettei tarvitse kilpailla suosiosta, ettemme ole orpoja, vaan että Jumala on Isämme joka rakastaa jokaista ihan yhtä suurella rakkaudella.. jokainen on tärkeä. Olemme adoptoituja -lunastettuja- Jeesuksen verellä, Hänen kauttaan.

Oliko paljon kuulijoita? :)

Ja Siunausta tuleviin muutoksiin koko perheelle! Menetys Orimattilalle kyllä :(