huippuillansuu perheen kesken. päiväunien jälkeen ajelu lahteen ja seikkailupuistoon. siellä vajaat pari tuntia kiipeilyä ja pomppimista. valvojat (=vanhemmat) velvoitettiin maksutta liukumäkiin ja radalle mukaan. kerran tosin kolahti: pää pehmustettuun tankoon. tärähti koskemiseen asti. nyt alkaa helpottaa.
viime aikoina olen kärsinyt "äidin poika" -käyttäytymisestä. en kuitenkaan itseni vaan elian. hän on kolme ja iälleen uskollisena hakee rajojaan ja rooliaan suosimalla äitiään ja dissaamalla isäänsä. siksi isi kelpaa lähestulkoon vain jos äiti on poissa tai kun ollaan koko sakilla jossain.
tänään siis olimme ja isi sai kontata mukana. fantastista!
joku toinen kolmevuotias ohitti minut ylämäessä, katsoi kuin klovnia ja sanoi: "sulla ei ole yhtään hiuksia!" lause oli yhtä aikaa totta (minulle) ja hassua (hänelle).
elia puolestaan kysyi ensimmäisiä perimmäisiä kysymyksiään paluumatkalla: "miksi ihmisillä on kaksi kättä?" äitinsä vastasi mielestäni ihan hyvin, ymmärrettävästi ja käytännöllisesti tyyliin: "jotta voimme syödä" jne. itse nousin tankkaamaan autoa ja mietin kysymystä loppumatkan sen mitä päänsäryltä pystyin. hyvä kysymys. vaikea vastata kolmevuotiaalle sorvatulla tavalla. koulussa anatomia ja ihmisen biologia jäivät mielenkiinnon puutteesta (vieroksuin silloin evoluutioteorian ja sen mukana koko biologian opetusta) johtuen vähälle oppimiselle. täytynee koettaa nyt selvittää tämä. ilmoitan siis, kun tiedän, miksi ihmisellä on kaksi kättä.
elia ilmoitti sitten kotona oman totuutensa: "kaikki ihmiset ovat vauvoja." en voi kuin ihmetellä lapsen metafyysisiä näkemyksiä!
sohvin meno oli onneksi rauhallisempaa, vaikka hänkin osaa jo olla vikkelä. hänelle isi kelpaa useammin etenkin nyt, kun maito on tissistä "loppunut". tuntuu se silti hyvältä ottaa ansiottomia hymyjä ja ilonpurkauksia vastaan, kun lapsi aidosti nauttii pomppulinnasta ja pallomerestä.
kyllä lapsilta on niin paljon opittavaa.
viime aikoina olen kärsinyt "äidin poika" -käyttäytymisestä. en kuitenkaan itseni vaan elian. hän on kolme ja iälleen uskollisena hakee rajojaan ja rooliaan suosimalla äitiään ja dissaamalla isäänsä. siksi isi kelpaa lähestulkoon vain jos äiti on poissa tai kun ollaan koko sakilla jossain.
tänään siis olimme ja isi sai kontata mukana. fantastista!
joku toinen kolmevuotias ohitti minut ylämäessä, katsoi kuin klovnia ja sanoi: "sulla ei ole yhtään hiuksia!" lause oli yhtä aikaa totta (minulle) ja hassua (hänelle).
elia puolestaan kysyi ensimmäisiä perimmäisiä kysymyksiään paluumatkalla: "miksi ihmisillä on kaksi kättä?" äitinsä vastasi mielestäni ihan hyvin, ymmärrettävästi ja käytännöllisesti tyyliin: "jotta voimme syödä" jne. itse nousin tankkaamaan autoa ja mietin kysymystä loppumatkan sen mitä päänsäryltä pystyin. hyvä kysymys. vaikea vastata kolmevuotiaalle sorvatulla tavalla. koulussa anatomia ja ihmisen biologia jäivät mielenkiinnon puutteesta (vieroksuin silloin evoluutioteorian ja sen mukana koko biologian opetusta) johtuen vähälle oppimiselle. täytynee koettaa nyt selvittää tämä. ilmoitan siis, kun tiedän, miksi ihmisellä on kaksi kättä.
elia ilmoitti sitten kotona oman totuutensa: "kaikki ihmiset ovat vauvoja." en voi kuin ihmetellä lapsen metafyysisiä näkemyksiä!
sohvin meno oli onneksi rauhallisempaa, vaikka hänkin osaa jo olla vikkelä. hänelle isi kelpaa useammin etenkin nyt, kun maito on tissistä "loppunut". tuntuu se silti hyvältä ottaa ansiottomia hymyjä ja ilonpurkauksia vastaan, kun lapsi aidosti nauttii pomppulinnasta ja pallomerestä.
kyllä lapsilta on niin paljon opittavaa.
Kommentit