sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

konfirmaatiosaarna 8.3.09

Vaikka käsitinkin tänään, että konfirmaatiopuheet ovat nimen omaan kasuaalipuheita, laitan tämänaamuisen tänne, kuten olen ennenkin tehnyt. Kyseessä oli kuitenkin samalla pääjumalanpalveluksen saarna.

2. paastonajan sunnuntai – Rukous ja usko

Luuk. 7: 36-50


Saarna

Rakkaus on kärsivällinen,
se jaksaa pitkän matkan.
Rakkaus antaa tilaa,
se mahtuu pieneen mökkiin.
Rakkaus ottaa rennosti,
kuin Lapin pappi kirkossaan.
Rakkaus ymmärtää, keskustelee, jakaa.
Rakkaus oppii, opettaa.
Se on ankkurihissi aivan laelle.
Rakkaus ei syöksy, ei laske päin,
mutta sitä ei voi väistääkään.
Rakkaus katsoo silmin tuulisin,
itkevin, kaipaavin, nauravin.
Rakkaus on piiri,
jossa katsotaan toisia silmiin.

Tämä on runo, jonka Karoliina ja Antti huusivat huutokaupassa, jonka järjestimme leirillä seurakunnan kummilasten hyväksi.

On kaksi tapaa käydä rippikoulu: pakosta ja rakkaudesta.
On kaksi tapaa ajatella pelastuvansa: omilla ansioilla ja rakkaudesta.
On kaksi tapaa palvella Jeesusta: tottumuksesta ja rakkaudesta.

Rakkaat nuoret. Kiitos hienosta rippileiristä. Kanssanne tuntui melkein siltä, että rippikoulu on ihan leikin asia. Niin hauskaa meillä oli bussimatkoilla, laskettelurinteessä, rinnekahvilassa, yhteisissä leikeissä, pulkkamäessä, huutokaupassa, työskentelyhetkissä sekä iltaohjelmissa, joissa oli aika repäiseviäkin juttuja. Rippikoulun voi käydä pakosta tai rakkaudesta, väkisin tai innoissaan, torjuen kaiken tai ihmettelevin mielin mukana matkaten. Itse ainakin nautin siitä innosta, jolla lähditte mukaan. Sa siitä välittämisestä, joka leirissä oli läsnä. Rakkaus oli läsnä. Ja nyt nyt tässä. Rippikoulun huipulla, aivan laella, konfirmaatiossanne, teidän juhlassanne.

Konfirmaationne evankeliumitekstissä Jeesus antaa teille ja meille kaikille matkaeväät elämään tästä eteenpäin. Elämä ei ole aina avoin latu-ura, jota on selkeä hiihdellä eteenpäin. Eikä se ole myöskään pelkkää ankkurihissin tasaista ja helppoa vientiä ylöspäin. Välillä täytyy kiivetä itse ja välillä täytyy etsiä suuntaa umpihangessa. Etsiskele tuota suuntaa sieltä rippiraamatun sivuilta, joita me leirilläkin tutkimme.

Miten Jeesus siellä sitten meitä tänään evästää?

Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa."


On kaksi tapaa ajatella pelastuvansa: omilla ansioilla ja rakkaudesta.

Me tutustuimme leirillä kaikkiin kymmeneen käskyyn varsin perusteellisesti. Käskyihin, joissa ilmoitetaan, mitä Jumala meiltä ihmisiltä tahtoo, mikä meille ihmisille on hyväksi. Jeesus tiivisti käskyt rakkauden käskyyn: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Kuinka hyvin sinä kirkon penkissä istuva olet näitä pystynyt noudattamaan? Tätä me pohdimme yhdessä leirilläkin. Lopputulos oli usein, että ei niitä aina voi noudattaa. Emme pysty siihen. Olemme ihmisiä, teemme väärin, teemme paljon sellaista, mikä rikkoo suhdettamme Jumalaan ja suhdettamme toisiin ihmisiin. Emme omin taidoin ja voimin, emme omin teoin pysty pelastamaan itseämme. Olemme syntisiä, kuten evankeliumikertomuksen nainen.

Mutta tänään naistenpäivänä tuo evankeliumin nainen saa kuitenkin olla meidän kaikkien esimerkkinä. Hän turvautuu syntiensä kanssa armoon, rakkauteen jota hän ei ansaitse, mutta jonka hän saa osakseen. Jeesus sanoo naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi."

Rakkaat nuoret. Konfirmaatiossa sinusta tulee itsenäinen seurakunnan jäsen, itsenäinen kristitty. On kaksi tapaa palvella Jeesusta. Kaksi tapaa olla kristitty. Tottumuksesta ja rakkaudesta. Tottumuksesta palveleminen on evankeliumin miehen tapa. Hän tuntee lain ja käskyt. Hän on vieraanvarainen ja kutsuu Jeesuksen syömään. Hän puhuttelee Jeesusta opettajana, mikä kertoo kunnioituksesta. Mutta kertomuksen nainen on toista maata. Nainen koki, että Jeesus oli enemmän kuin opettaja, hän uskoi, että Jeesus hyväksyi hänet, vaikka hän oli syntinen, hän osoitti Jeesukselle tottumuksista poikkeavaa rakkautta, ja hänelle Jeesus julisti kaikki synnit anteeksi.

Miten sinä näet Jeesuksen? Niin kuin on totuttu näkemään, niin kuin kaikki muutkin näkevät. Tarvitsetko häntä itse? Jos tarvitset, niin tarvitsetko vain hänen hienoja ihmisläheisiä opetuksiaan? Vai tarvitsetko Jeesusta kuten tuo nainen, hyväksymään sinut, osoittamaan sinulle armahdusta, sovittamaan sinun syntisi?

Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa." Vain usko ja armo pelastavat. Usko on kuin pitkä bussimatka. Kestää kauan, että on perillä, mutta matkan aikana voi olla varsin mukavaa. Usko Jeesukseen saa kasvaa rauhassa. Rippiraamatun selailun lisäksi voit hoitaa uskoa rukoilemalla, vaikka niin kuin konfirmaatiolaulussanne sanotaan: ”Anna rauha, varjele meitä!” Tai niin kuin Jaakob: "En päästä sinua ennen kuin siunaat minua." Yhteyttä toisiin nuoriin itsenäisiin kristittyihin voit pitää tulemalla mukaan seurakunnan nuorten toimintaan, jossa Henninkin mukaan on kivaa ja hauskaa.

Tänään moni teistä polvistuu ensimmäistä kertaa ehtoolliselle. Ehtoollinen on anteeksiantamuksen ateria. Me kaikki tarvitsemme armoa. Me kaikki tarvitsemme kokemuksen, että me kelpaamme. Että meidät hyväksytään. Ehtoollisessa Jeesus vahvistaa uskoamme siihen, että hän on antanut ruumiinsa ja verensä meidän puolestamme. Ja vain koska rakastaa meitä niin vietävästi.

Usko ja armo ovat Jumalan lahjoja meille. Kuten leirilaulussa teille lauloin:

Niin kuin lumi pukee maan valkeaan,
niin Isä peittää sinut armollaan,
ja kun kylmä sinua pitää kourissaan,
voi Hän kaiken sen jään sulattaa.

1 kommentti:

Elina Koivisto kirjoitti...

Puhutteleva ja lennokas saarna, josta aistii, että teillä on ollut hyvä ripari! Olet kyllä varmasti omalla paikallasi nuorisotyössä :)!