villen blogi

aika: 31.3.-19.6. tavoite: 300 km. syksyllä kristian "of london" heitti minulle juoksuhaasteen , jonka sitten täpärästi mutta onnistuneesti juoksinkin . tänä keväänä juokseminen on ollut hankalaa, satunnaista ja motiivitonta, toisin kuin syksyllä. tänä iltana lähdin kiukkuisena lenkille, mikä helpotti oloa ja sai minut haastamaan itseni (huom!) uuteen haasteeseen, 300 uuteen kilometriin. tuntuu luonnolliselta, että haaste on nimenomaan 300 kilometriä pitkä. vaikeampaa on päättää sopiva ajanjakso. toukokuun loppuun tulee liian kiire. toisaalta ei tee mieli ulottaa kovin pitkälle kesään, jotta säilyy tietty haasteellisuus. mukavaksi ajanjakajaksi nousee kalenterissa juhannus, keskikesän juhla. tällöin jää 81 päivää aikaa juosta. se tekee noin 3,7 km per päivä ja 26 km per viikko. = mahdollista.

Saarna Orimattilassa 29.3.2009 5. paastonajan sunnuntai Kärsimyksen sunnuntai Ps. 43: 1 + 2–5; Jes. 29: 13–16; 1. Piet. 2: 4–10; Mark. 12:1-12. Saarna Olen lenkillä, kun paikallisliikenteen bussi kurvaa pysäkille. Hölkkään bussin ohitse ja silloin se osuu silmiini. Bussin kyljessä on monimetrinen mainostarra. Se julistaa: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Hätkähdän, kompastun ja kaadun. Sitten onneksi herään ajatuksistani ja palaan tähän todellisuuteen. Bussikampanja ei siis ole ulottunut vielä Orimattilaan eikä Lahteenkaan. Mutta suuremmissa kaupungeissa, Helsingissä ja Tampereella, bussimainoksia ollaan kesäksi liimailemassa joukkoliikenteeseen. Kyseessä on brittiläislähtöinen uskonnonvastainen kampanja, jolla ateistit ja vapaa-ajattelijat haluavat äänensä kuuluville. Heidän viestinsä tai tunnuslauseensa siis on: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Tunnuslause vaikuttaa tehokkaalta: ei

ihailtava on ranskalaista elokuvantekemistä. viikon olemme katselleet lastenfilmiä sammakoiden ennustus , jossa sammakoiden laskelmien mukaan tulee sade ja tulva ja vedenpaisumus. hieno toteutus, mainio musiikki, hyvää viihdettä koko perheelle. (ainoa puute on siinä, että en ole saanut katsotuksi elokuvaa vielä kokonaan. sitä kun töllötetään siivuina, tuokio kerrallaan, eikä minulla ole ollut mahdollisuutta istahtaa puoleksitoista tunniksi alas. en ainakaan ole sellaista mahdollisuutta ottanut.) nyt otin kuitenkin elokuvan varjolla tilaisuuden päivittää kuulumisia. ne ovat työntäyteiset. viime viikko oli nuorisopapin viikko. isoskoulutus, kappelivartti, pikkuisoset, nuorten leiri. ja nyt kun sain ihan luvan kanssa ja todella tehdä nuorisotyötä, koin nauttivani työstä. sanoin sen oikein kotonakin ääneen. olen ilolla nuorisopappi - jos saan olla. eilen kotiuduin 35 työtunnin (miinus yksi nukuttu yö 7,5 tuntia) jälkeen siunattuani, leireiltyäni, messuttuani, kastettuani ja juonnettuani la

huippuillansuu perheen kesken. päiväunien jälkeen ajelu lahteen ja seikkailupuistoon. siellä vajaat pari tuntia kiipeilyä ja pomppimista. valvojat (=vanhemmat) velvoitettiin maksutta liukumäkiin ja radalle mukaan. kerran tosin kolahti: pää pehmustettuun tankoon. tärähti koskemiseen asti. nyt alkaa helpottaa. viime aikoina olen kärsinyt "äidin poika" -käyttäytymisestä. en kuitenkaan itseni vaan elian. hän on kolme ja iälleen uskollisena hakee rajojaan ja rooliaan suosimalla äitiään ja dissaamalla isäänsä. siksi isi kelpaa lähestulkoon vain jos äiti on poissa tai kun ollaan koko sakilla jossain. tänään siis olimme ja isi sai kontata mukana. fantastista! joku toinen kolmevuotias ohitti minut ylämäessä, katsoi kuin klovnia ja sanoi: "sulla ei ole yhtään hiuksia!" lause oli yhtä aikaa totta (minulle) ja hassua (hänelle). elia puolestaan kysyi ensimmäisiä perimmäisiä kysymyksiään paluumatkalla: "miksi ihmisillä on kaksi kättä?" äitinsä vastasi mielestäni ihan hy

Vaikka käsitinkin tänään, että konfirmaatiopuheet ovat nimen omaan kasuaalipuheita, laitan tämänaamuisen tänne, kuten olen ennenkin tehnyt. Kyseessä oli kuitenkin samalla pääjumalanpalveluksen saarna. 2. paastonajan sunnuntai – Rukous ja usko Luuk. 7: 36-50 Saarna Rakkaus on kärsivällinen, se jaksaa pitkän matkan. Rakkaus antaa tilaa, se mahtuu pieneen mökkiin. Rakkaus ottaa rennosti, kuin Lapin pappi kirkossaan. Rakkaus ymmärtää, keskustelee, jakaa. Rakkaus oppii, opettaa. Se on ankkurihissi aivan laelle. Rakkaus ei syöksy, ei laske päin, mutta sitä ei voi väistääkään. Rakkaus katsoo silmin tuulisin, itkevin, kaipaavin, nauravin. Rakkaus on piiri, jossa katsotaan toisia silmiin. Tämä on runo, jonka Karoliina ja Antti huusivat huutokaupassa, jonka järjestimme leirillä seurakunnan kummilasten hyväksi. On kaksi tapaa käydä rippikoulu: pakosta ja rakkaudesta. On kaksi tapaa ajatella pelastuvansa: omilla ansioilla ja rakkaudesta. On kaksi tapaa palvella Jeesusta: tottumuksesta ja rakkaudes

palasin perjantaina iltakymmenen jälkeen lapin rippikoululeiriltä. viikko meni kaikin puolin mainiosti. säät olivat kelvollisia, paikoitellen upeita, maisemat näyttäviä ja nuoret verrattomia. kaikki läpäisivät rippikoulun, uskaltanen sanoa. vielä on viikko konfirmaatioon eli teoriassa asioita voi kai mennä pieleen. en vain jotenkin usko, että menisi. leiri oli ensimmäiseni pappina. pappeus näkyi ja tuntui ainakin kolmella tavalla: auktoriteettina, vastuuna ja luottamuksena. rippipapilla on valtaa, mikä herättää sopivassa määrin pelkoa ja kunnioitusta tätä kohtaan. molemmat hämmästyttivät ja hämmensivät. valtaa ei pidä käyttää väärin eikä sillä pidä tahallisesti säikytellä. pappisvirka taitaa kuitenkin vain olla jotain sellaista, mikä sisältää luontaisetuna sellaista valtaa, joka on tiedostamatonta, näkymätöntä ja luonnollista. tiedä häntä. tämänkokoinen reflektio ei synnytä tarkempia määritelmiä. vastuu on raskas kantaa. yllätyin siitä, kuinka paljon erinäisiä, pikkuisia asioita on pi