ennen en uskaltanut reflektoida lukemaani kovinkaan pitkälle. riitti, kun kirjan lukemisen jälkeen koin huikeutta ja vaikuttuneena totesin, että lukeminen tekee hyvää tai minun pitäisi lukea enemmän. olen yhä samaa mieltä. mutta nyt kun aloittelin erlend loen kuolemasta kertovaa päiväkirjakirjaa, ajattelin taannoista kirkon&kaupungin keskiaukeamajuttua kirjoittamisen terapeuttisesta vaikutuksesta, siis sitä, jossa kerrottiin, että kohentaa elämänlaatua ja laskee pahoinvointia kirjoittaa säännöllisesti, 30 minuuttia päivässä, jostain itselleen merkityksellisestä, ja samalla koin vahvasti, että nyt (toisin kuin ennen) lukemani tutkistelu omassa sisimmässä jauhaa varsin hienoa jauhoa eikä minulle tee ollenkaan vaikeaa antaa myllyn rattaiden pyöriä. samalla mietin, onko tällaista fiksua vuotaa julkiseen nettipäiväkirjaan, mutta minulla ei ole mitään menetettävää. minulla on vain annettavaa.
Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. Olipa
Kommentit