tiistai 10. helmikuuta 2009

muleum

ennen en uskaltanut reflektoida lukemaani kovinkaan pitkälle. riitti, kun kirjan lukemisen jälkeen koin huikeutta ja vaikuttuneena totesin, että lukeminen tekee hyvää tai minun pitäisi lukea enemmän. olen yhä samaa mieltä. mutta nyt kun aloittelin erlend loen kuolemasta kertovaa päiväkirjakirjaa, ajattelin taannoista kirkon&kaupungin keskiaukeamajuttua kirjoittamisen terapeuttisesta vaikutuksesta, siis sitä, jossa kerrottiin, että kohentaa elämänlaatua ja laskee pahoinvointia kirjoittaa säännöllisesti, 30 minuuttia päivässä, jostain itselleen merkityksellisestä, ja samalla koin vahvasti, että nyt (toisin kuin ennen) lukemani tutkistelu omassa sisimmässä jauhaa varsin hienoa jauhoa eikä minulle tee ollenkaan vaikeaa antaa myllyn rattaiden pyöriä. samalla mietin, onko tällaista fiksua vuotaa julkiseen nettipäiväkirjaan, mutta minulla ei ole mitään menetettävää. minulla on vain annettavaa.

Ei kommentteja: